sunnuntai 31. elokuuta 2014

Midnight Run Helsinki ja arvonnan voittaja


Eiliseen huipentui jalkojen kanssa tehty työ. Midnight Run Helsinki 10 km juostiin pimeässä poutaisessa illassa. Juoksuseurani oli pikkusiskoni eli #sisterpower. Järjestelyt olivat hyvät, mutta Naisten Kympissä sujuvammat. Nähdessämme tavarasäilytyksen ja Bajamajan jonot yli tuntia ennen ensimmäistäkään lähtöä, palasimme viemään päällysvaatetta takaisin autolle ja hyötykäyttämään Burger Kingin mukavuuslaitosta. Nyt on käyty siis sielläkin!

Tunnelma lähdöissä oli mahtava. Siinä hihkuessamme musiikin mukana, lupasimme toisillemme tavoitteiksi juosta jokainen askel ja pysyä ainakin alkuun yhdessä. Kummankaan taustat eivät ole pikakiituri-ajoissa. Oma kahden kuukauden kipuilu ja polven kanssa taistelu ovat mahdollistaneet hölköttelyn vasta elokuun ajan.

Jokainen askel juostiin ja helposti. 6,5 km juomapisteellä kadotimme toisemme hetkeksi punapaitaiseen juoksijamereen mutta päädyimme taas yhteen. Yhdeksän kilometrin kohdalla en pystynyt vielä kilometrin mittaiseen loppukiriin, mutta vauhdikas sisko päätti pysyä tasaista tahtia rinnalla. "Mehän tultiin pitämään vaan hauskaa". Aika reilu tyyppi.

Maalissa olo oli huikea, mutta hivenen pettynyt. Ihan vaikka viisi minuuttia olisin halunnut nipistää ajasta. Mutta hei, lähtötaso oli mikä oli, siihen verraten upea suoritus. Ja onneksi mulla on anoppi, joka soitti Mannerheimintien ruuhkassa kotimatkalla: "Mä oon kyllä niin sun idoli!". Niih ja niisk, kiitos! (Se oli kyllä vähän viineissä).

Matkalla raskailla hetkillä purnasin siskolle, että varmasti unohdetaan puolimaratonit. Mutta maalissa ja kotona ajatus 21 km tuntuukin ihan hyvältä. Ainakin Naisten Kymppi ja Midnight Run on 2015 vuoden suunnitelmissa. Nimittäin ilman jotain tavoitetta, mulla ei ole mitään motivaatiota lenkkipolulle. Ja lisäksi I love massatapahtumat.




Tänään blogi täyttää 1 vuotta, siis arvonta on suoritettu, kiitos osallistujille ja samoin tein tervetuloa uudet tuttavat mukaan! Pahalta tuntuu arpoa vain yksi lahjakortti, kun osallistujia oli niiiiin monta. Toimistosihteerini 9v kirjotti ja leikkeli arpalipukkeita ja arpoi voittajan. Bianca Bernard, makeaa postia tulossa :)


perjantai 29. elokuuta 2014

Lisämuisti tilaukseen

Piti oikeasti ottaa kone esiin ja etsiä ostoskoriin pienelle uudet kurahousut ja sukkahousuja, sekä isommille huppareita ja muuta. Päädyin tänne ja huomaamaan huiman määrän osallistujia arvontaan, vau ja kiva juttu. Vielä ehtii osallistua! Arvon lahjakortin sunnuntaina iltasella.

En oikeastaan tiedä miksi koin kotiäitivuodet kiireisinä. Nimittäin nyt vasta super-rankkaa onkin! Ilman niitä täitä ja suursiivoustakin siis. Aamupalat, vaatteet, ripsivärit. Ajelen töihin paikasta a paikkaan b, vietyäni lapsen numero 3 paikasta a paikkaan c. Kimpsujen ja kampsujen kera. Onhan varmasti saappaat mukana. Hei hei pieni, isi tulee hakemaan. Meillä on superihana perhepäivähoitaja. Siis niin ihana, kuin mummolaan veisi. Soitan miehelle, joka on paikassa d, että muistaa soittaa lapselle numero 1 ja 2 lähtökäskyt kouluun paikkaan e eri aikoihin. Että muistavat sammuttaa valot, ja ottaa puhelimet, avaimet, sadetakit ja kumisaappaat. Kumisaappaitahan ne eivät laita ikinä, vaikka eteisessä repun vieressä odottavat. Lapsi numero 2 tarvitsee vielä varmistuksen käveleekö koulusta kotiin paikkaan a vai iltapäiväkerhoon paikkaan f vaiko kenties kaverille paikkaan g. Jonka äitiä täytyy vielä muistuttaa sovitusta. Lapsi numero 1 soittaa useamman kerran työmatkan aikana, yleensä kysyäkseen voiko syödä keksejä kaapista. Tässä kohdin vetovastuu siirtyy miehelle, joka paikassa kuin paikassa vastaa lasten soittoihin.

Sitten paikassa b, eli töissä suoritan vielä laadukkaan työpäivän. Tavoitteita, haasteita, läsnäoloa, pedagogiikkaa. Sinnekin piti muistaa ottaa saappaat. Entä iltaruoka. Halaillakin ehdittiin lasten kanssa, oikein pitkän kaavan kautta. Tällä hetkellä tässä hetkessä, illalla paikassa a-plus-plus, eli yöpuvussa sängyssä perjantai-iltana, mietin että miten me taas tähän asti selvittiin? Lapset nukkuvat, päivä pulkassa. Työssäkäyvän lapsiperheen arki alkaa jo löytää rytminsä. Pienimmän nenä alkoi iltapäivällä valua, tuleekohan sairaspäiviä vielä viikonlopun jälkeen? Mikä tilanne töissä, kumpi jää kotiin?

En nyt enempää jaksa käyttää aivojani, ehkä ne uudet kurahousutkin voi katsoa huomenna.


tiistai 26. elokuuta 2014

Tä-tä-tä täitä!


Mitä tekee hän puolen päivän aikaan arkena bloggerissa? Pitää täi-vapaata töistä. Sauna täynnä tekstiilejä, pyykkikone pyörii 60 asteessa ja pakastin täynnä arempia vaatteita ja hiusvermeitä. Pieni nukkuu vieressä päiväunia ja isommat ovat täi-käsiteltyinä koulussa.

Voi ahristus. Miten meillä voi olla taas täitä? Siltä se tuntuu, mutta onhan edellisestä kerrasta jo yli 8 kuukautta, ja on tyypillinen täi-aika kouluissa. Käsiteltiin koko poppoo taas Licener-shampoolla, ja pakko suositella sitä täälläkin. Kerta riittää, sillä se toimii eritavalla kuin muut täiaineet. Leikkasin häthätää nuorimman hulmuhiuksetkin, kun ei anna pitää niitä kiinni. Mies sanoi, että "tää on vaan elämää, no panic." Joo niinpä... ***** *******!!!!! Mutta nyt on puhdasta. Tarttis vielä jonkun lepoloman tähän. Ei mulla muuta.


Edelleen karkkiarvonta käynnissä ja uusille lukijoille tervetuloa :)



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Blogin 1-vuotis arvonta!

Vuosi sitten tutustuin ensi kertaa koko blogimaailmaan ja samoin tein pistin pystyyn oman. Mainittakoon, että alkuun pohdin komposti-asioita, mutta koska se ei ole minulle vieläkään valjennut, huomaan käyväni läpi ihan muita asioita. Näin tämä elää.

Kiitän mukana kulkevia ja päätin arpoa tämän viikon karkkibudjettini, eli 10 euron lahjakortin Filmtowniin. Leffa ja karkkia tai pelkkää karkkia, päätä itse.

Vakoilin hyviä arvontasääntöjä eli näillä mennään:

Yhden arvan saa kommentilla, 
Muista lisätä sähköpostiosoite kommenttiin. Arvonta-aikaa viikko eli 31.8 asti!


Karkinnälkäisille onnea arvontaan!



lauantai 23. elokuuta 2014

Yyyyteet

Viime viikolla työpaikan seinälle ilmestyi tiedonanto yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluista. Aina yhtä ilahduttavaa kiitosta työpanoksesta. Ei siinä mitään uutta ole, taloustilanne on jatkuvasti uutisissa joka alalla. Mutta täälläkin on miljoonilla rakennettu jonkun Prisman perustuksia, ja sitten päätetty olla rakentamatta kun naapurikuntaan eli lähelle sellainen tulee. Kiitos kuntapäättäjät tästä. Luvassa ei ole varmaan mitään rajuja toimenpiteitä, mahdollisesti palkattomia vapaita tai pikkulomautuksia edessä. Mutta otetaanpa tällä tavalla ilo ja työmotivaatio lasten kanssa työskenteleviltä. Tervetuloa kohtaamaan kyrsiintyneet opettajat ja hoitajat ja henkilöstö. Ihmetellään sitten yhdessä kun lapsetkaan eivät voi hyvin. Mielessä olisi muutama muu säästökohde, mutta hei, mitä me näistä ymmärrettäisi.

Oma taloustilanne on muuten aika ihana täyden palkan jälkeen. Ihana näpytellä tekstiä uudella läppärillä. Sivulehdellä selaan ebookersia tulevan hääpäivän tiimoilta. Tytölle haettiin juuri uudet kitaravermeet soittotunteja varten. Ja hei... ajattele. Tarkan markan martta - minä siis - joudun heittämään ruokaa roskiin kun ei ehditä ja muisteta kaikkea syödä. Auts. Mutta onneksi yyteet laittaa mut taas ruotuun. Ihanat yhteiset säästötalkoot.

Että sellaista ajatuksenjuoksua tänään.

tiistai 19. elokuuta 2014

Asiat sujuvat

Havaintoja on taas kertynyt. Suomalaisista puhutaan töykeänä kansana, ja ensimmäisenä työpäivänä muistin miksi joku voi näin kokea. Nimittäin lähinnä tervehdittiin. Ei jutusteltu eikä kyselty. Seuraavana päivänä jo hymyiltiin (omat lähitiimiläiset kyllä ottivat heti avosylin vastaan, se on pakko mainita). Nyt kahden viikon ja kahden päivän jälkeen olen jo lähes In. Inessä. Sisällä. Insaideri. Minulle on jupistu ja supistu kuka on millainenkin, kuka ottaa nokkiinsa herkästi, kenen puheita ei kannata ottaa niin vakavasti. Ja että pomo haluaa nukkua yön yli kunnes pehmenee uusille ehdotuksille. No mutta hei, tällaistahan se on joka paikassa ja hyvin skulaa. Onneksi olen kaikkien kaveri. Toivotaan. Päivissä on kuitenkin rentoutta ja iloa.

Kokemukset pienimmäisen hoidosta ovat positiivisia kahden päivän ajalta. Siis niin positiivisia kuin ne voivat olla. Aamuisin on itkettänyt perhepäivähoitajan syliin jäädessä, mutta se on mennyt nopeasti ohi pikkuautoja tutkiessa. Meidän tyttö on auto-ihmisiä. Puhelias, touhuava lapsi hoidossa. Ruoka on maistunut (kaksi annosta/ateria!) ja nukuttukin on hyvin. Pitkä tutustumisaika hoitajalle oli siis hyvä. Takapakkia tuli siisteyskasvatus-asioissa, mutta mitä se nyt haittaa. Kolme täysin kuivaa vuorokautta kotona, vaan hoidossa tyttö ei ole halunnut edes yrittää pönttöä tai pottaa. Itsemäärämisoikeus pienelläkin!


Midnight Run kolkuttaa ovella, ja polvi alkaa olla kunnossa, ainakin viikonloppujen hölkkien perusteella. Ehkä fyssarin diagnoosi osui siis oikeaan. Illat menevät lattialla sylitellen, ok, käytän siis pojan futistreenin odottelun hyödyksi ja pistän jalkaa toisen eteen. 11 päivää Midnight Runille!

lauantai 16. elokuuta 2014

Ekaluokkalaisen yksinolosta

Huokailin kaksi vuorokautta. Järjestelin ajatuksia ja pillahtelin itkuun. Nelosluokkalaisen ja ekaluokkalaisen lukujärjestykset nimittäin tulivat. Vanhemmalla alkaa kahdeksan jälkeen koulu, mutta ekaluokkalaisella alkaa puoli yhdeltätoista. 10.30!!! Siis kun olemme molemmat vanhemmat tehneet jo puolen päivän työt. Miltei lounasaikaan! Ei tietenkään joka päivä, muut päivät alkavat 9.30, puoli kymmeneltä. Sekin on aika pitkä aika jos vanhemmat lähtevät seitsemän jälkeen kotoa. Tai aiemmin! Tai kuka mitenkin, mutta aikaisin. Eikä kaikkien vanhemmat tee lyhennettyä työaikaa, etätyötä, vuorotyötä, ole vuorotteluvapaalla, hoitovapaalla, tai isovanhempia lähellä. Eikä aamupäiväkerhotoimintaa ole tarjolla.

Kirjoitimme rehtorille, vähän kysellen taustoja, että miksi kaikkein heikoimmissa asemissa olevat joutuvat kärsimään lukujärjestys-palapelin takia. Ymmärretään kyllä koulukyydit, iltapäiväkerhokuviot, pienryhmät, opettajan muut opetusaineet muille ryhmille. Eikä haluta puuttua opetukseen eikä vähätellä opettajien työtä. Mutta miksi? Kun sitä hetkellistä yksinoloa aamuisin vasta harjoitellaan, ja kaikki muukin on vielä niin jännittävää.

Kun meidän vanhin meni ekalle, koulu aikoi aina kahdeksan jälkeen. Siinäkin oli jännityshetki, miten tunnin tai puoli tuntia sai kulumaan ennen lähtöä. Tyttö istui sohvalla kännykkä kädessä ja katsoi nauhoitettuja Tanssii tähtien kanssa-lähetyksiä odottaen vanhemman "nyt voit lähteä"-soittoa. Puaaah.

Mutta kannatti ottaa yhteyttä. Kolme vanhempaa yhteensä antoi palautetta ja 10.30 aamu poistui. Voitto. Se on nyt 9.30. Mutta tunti vähemmän yksin. Suurin pelko on rosvojen tulo kotiin. Sanoin pojalle, että ei täällä ole rosvoja. Ai Helsingissäkö vain? Joo. Ettäs tiedätte Helsinkiläiset.

Ehkä se tästä. Mummojen soittorinki aamuille on aktivoitu.

Kuva esikoisen Back to school-bileistä

Päiväkirjan tunnelmia viime viikolta




tiistai 12. elokuuta 2014

Ruuhkan äärellä

Ulkoistin koulunaloituksen miehelle. En seisonut koulunpihalla vetistelemässä, niin kuin suunnittelin. Vähän tunteetta meni tämä toisen lapsen koulunalku. Koska olin töissä. Onneksi työajat vaihtelevat tosi paljon, joten olen välillä kotona joko aamuista tai aikaisinkin iltapäivisin, joten on aikaa olla myös kuulolla. Ja asiaahan tulee nyt joka tuutista ja aivot surisevat. Työtiimit, paperityöpinot, havainnointilomakkeet, oman pienen vaatteiden nimeäminen, jättipino koulukirjoja päällystettäväksi, koululaisten vieruskaverit, lukujärjestykset, mitä ruoaksi, kuka meillä siivoaisi, oma rintaranka huutaa venyttelyä, työaikasomplaukset, apteekkilistat, lukemattomat muistilistat kotona ja töissä. Ai niin ja parisuhde.

Nyt on koti hiljentynyt. Tänään kesken laadukkaan perhepäivällisemme soitti tuttava mielestäni lyhyen puhelun ja lapset laskevat minun sanoneen "joo" 167 kertaa. Joo, joo, joo, joo, joo. Joo, joo, joo, joo. Mahtoi olla tärkeä asia.

Lasten stressiä lievittääkseni olen ratkaissut iltapäivien ja iltojen viettoni: istun olohuoneen lattialla. Äiti tavattavissa. Toimii. Kaikkien akut latautuvat. Oma työlista alkaa lyhentyä kun suljen koneen. Mitä se nyt haittaa jos en ehdi kulmakarvoja nyppiä pariin kuukauteen. Aloitan kirjojen päällystämisestä, än yy tee nyt!

Tutustumassa

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tahroista asiaa

Kannattaa käydä testaamassa vaatteiden hikitahrat vaikka hohtokeilaradalla. Luulin pojan valkoisen lempipaidan olevan täysin kuntoinen, vaan hohtovalaistuksessa paidan selkämys oli aivan hien raidoittama, vaikka oli juuri pesusta tullut. Paljas silmä ei todella huomannut muussa valaistuksessa mitään vikaa

Lähdin mukaan Buzzaamaan Vanish-tahranpoistoaineita. Tämä on oikeasti mielenkiintoista, sillä meillä tahroja syntyy paljon. Käytän pääasiassa sappisaippuaa, ja toisiin tahroihin se toimii, kaikkiin ei. Harmitti juuri heittää pois pojan ikitahraisia, muuten hyviä lempipaitoja. Joskus lapsena äiti käytti sellaista kätevää Tabort-tahranpoistajakynää, mutta sitä en ole enää nähnyt?

Buzzadorin tämän kertainen paketti sisälsi 10 näytepakettia jaettavaksi tuttaville (terve uudet työkaverit!), Vanish Power geelin, Vanish Oxi Action Chrystal White-jauheen, Vanish Extra Hygiene-jauheen ja Vanish Oxi Action-jauheen. Lisäksi valkoisen liinan, johon tehdä testisotkuja, eli hauskin osa alkaa tästä:


Levitin liinalle meillä eniten tahroja aiheuttavia aineita, kirjoitin ne permanent-tussilla ja jätin odottelemaan tahrojen iskostumista kankaaseen. Niinhän ne kotonakin joutuvat lojumaan pyykkikorissa useamman tunnin tai päivän ennen pesuintoa. Ketsupin ja mustikan pyrin ainakin huuhtelemaan tai saippuoimaan melko tuoreeltaan. 



Testiin pääsivät: musta tee, valkosipuliaioli, Keiju-margariini, Pätkis-suklaa, mustikka, huulipuna (suukko liinalla antaa ehkä erheellisen kuvan rakkauselämästäni, mutta näyttää kivalta testissä), mustaherukka (ei mitään joka päivän ruokaa, mutta sattui mehustuspäivä), tomaattinen jauhelihakastike, ketsuppi ja oliiviöljy. 

Liina pääsi normipyykin sekaan, ja käytin pesussa tavallisen Bio Luvilin lisänä jauhemitallisen Vanish Oxi Action-jauhetta ja tahroille levitin tosi kätevää Vanish Power-geeliä. Ja tadaa, tässä tulos pesun jälkeen:



Kuvat eivät anna oikeutta, joten kerrataan. Teetahra jäi, mustaherukka myös. Huulipuna, ketsuppi, suklaa, mustikka ja spagettikastike näkyvät valoa vasten, mutta hyvin himmeinä. Rasvaiset tahrat lähtivät kokonaan, eli oliiviöljy, margariini ja aioli. 

Käytöstä hyljättyjä ikitahraisia valkoisia paitoja käsittelin Vanishin White-aineella, annoin vaikuttaa muutaman minuutin ja pesin tavallisena pesuna. Lisäsin toki kaukaloon lisää Vanish Whitea, ohjeen mukaan. Tahrat lähtivät jotakuinkin, mutta muutama tahra kirkastui oranssin suuntaan..? Meinaan käyttää kirkastamaan kaikissa seuraavissakin pesuissa, pesutuloslupaus kun on tehdä harmaantuneista valkoisista taas raikkaan valkoisia.

Tämä oli hyvä kampanja, kodin tahranpoistoarsenaali on päivitetty. Vielä en ole testannut Vanish Extra Hygiene-jauhetta, joka sopii bakteerintappajaksi vaikka lakana-, pyyhe-, ja vauvanvaatepyykkiin. Parasta on kuitenkin tuo kätevä geeli-tuubi, jossa on levityspääkin mukana. Se pääsee ostoskärryyn tulevaisuudessa. Hankalaa verraten oli alla olevassa kuvassa näkyvä sekoituskikkailu. Pitää vielä seurata, kuinka pienen allergia-atoopikon iho sietää näitä.

Onko tämä kenellekään tuttu aine? .. Muista kuin pöhköistä tv-mainoksista? 




** Buzzadorina sinulla on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kertomaan, mitä pidät erilaisista tuotteista ja palveluista. Kun pääset kokeilemaan tuotteita ja palveluita sinun tarvitsee vain kertoa niistä ystävillesi, joko kasvotusten tai sosiaalisen median välityksellä sekä raportoida kokemuksesi tämän jälkeen meille. Buzzadorina toimiminen on sinulle ilmaista ja vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa.**

torstai 7. elokuuta 2014

Persoonat töissä

Torstai-ilta. Vaikka voisi kuvitella, että mehut on poissa ja viikko on tuntunut loputtomalta, on minussa draivia vieläkin. Ja mikäs siinä, kun kotiväellä pyörii kotona kivat hommat.

Tässä työssä on ihan parasta alkusyksy, kun suunnitellaan ja mietitään omia tapoja toimia ja tehdä asioita, suunnitellaan vuotta, tutustutaan ja ryhmäydytään.

Työkaverit taisivat vähän jännittää tuloani, mutta nyt ovat jo huomanneet minun olevan vaaraton pöhkö. Vähän pikkutarkka, mutta samalla hyvin suurpiirteinen. Meinaan teettää tiimillämme enneagrammi-persoonallisuustestin, helpottaisi nimittäin yhteistyötä myös. Vaikka se toimiikin hyvin. Se selittäisi heille myös, että olen uusien ideoiden suhteen "vähän pessimistinen" siksi, että sudenkuoppien etsiminen kuuluu persoonaan ja on toisaalta vahvuus. Ja pikkutarkka laadunvalvoja minussa piiskaa vain itseäni, ei muita, vaikka se voi siltä vaikuttaa.

Näin. Tuli ne työjutut kotiinkin nähtävästi. Muuta asiaa. Puutarhassa kukki viime viikolla tälläinen sininen pallukka. Hortensia? Viime vuonna ihmettelin koko kasvia lehtineen, mutta nyt tuli kukka. Olosuhteet toimivat siis. Lämpö ei haittaa itseäkään. Ihunaa!

tiistai 5. elokuuta 2014

Kahden päivän jälkeen



Jos ei vielä ole tarpeeksi pas** olo töihin menosta, kiteytti neljäsluokkalainen asian näin: "Et sä äiti yhtään ajattele, miltä meistä tuntuu olla ilman sua?"

Niin. Niin. Hiljaiseksi vetää ja sydäntä kylmää. Jos neljäsluokkalainen osaa asian näin upeasti kiteyttää, entäpä se joka ei näin taitavaa ajatelmaa saa sanottua. Enpä aio tästä enää avautua (vannomatta paras).

Ikuisesti vapaaherrattareksi en voi heittäytyä, ja nyt on meidän aika. Töissä on ollut mukavaa. Ensimmäiset päivät itse perustyön ohella on mennyt omien aamujen sujuvuutta harjoitellen ja työpaikan kirjoittamattomien käytäntöjen opettelussa. Kuten esimerkiksi kahvitaukotavat. Ajattele, kaksi kahvitaukoa päivässä! Ei vanhassa vaan. I Like It :)

sunnuntai 3. elokuuta 2014

End of an era

Vähän suureellinen otsikko, mutta niin on suureelliset tunteetkin. Ajattelin, että viimeisenä päivänä ennen töitä olisi mukava viettää vähän erilainen sunnuntai lasten kanssa. Kuvitelma idyllisestä "perhekokouksesta" kääntyikin riidaksi, mökötykseksi ja ovien paukutteluksi. Mies halusi Biltemaan (tosi kiva sunnuntaisuunnitelma), tyttö Heurekaan, poika nurmikentälle palloa potkimaan, minä keilaamaan. Pienimmälle kävi tietysti kaikki. Lisättiin ehdotuksiin vielä veneretki eväillä ja Korkeasaarikin. Jotakuinkin viisi äänestystä pidettiin. Kiristeltiin hampaita.

Koululaisten kanssa elämä ei ole enää ihan samaa kuin 4-5-vuotiaiden, joille käy kaikki. Tai muistanko väärin? Näiden kanssa vaatimukset ovat kovat, innostua ei voi vaikka haluaisikin ja pahaa mieltä pitää väkisin tuottaa ihan sisaruksen kiusaksi. Menin itsekin teekupin kanssa takaisin peiton alle. Vai onko ne vaan geenit?  Liian kovat odotukset kuitenkin ja ärsyyntynyt olo töiden alkamisesta, siinäpä asetelmaa.

Mökötettyäni tarpeeksi Minun päiväni vuoksi, varasin hohtokeilaradan keneltäkään kysymättä. Ja kas, kaikki olivat happy happy. Päätös oli tehty. Päätökset ne elämässä vaikeimpia onkin.
Päivä oli hauska. Keilailtiin, minä ja koululaiset. Poika voitti omintakeisella tyylillään heittäytyen aina maahan saattaessaan pallon matkaan. Meinasin ostaa vielä vaatteita itselle, mutta päädyin kahden muotikeikarin vaatetangoksi. Koska noista on tullut muotitietoisia?

Ei auta. Henkilökortti, työkengät, teepaketti, suklaata työkavereille. Näillä mennään.


P.S. Ainiin, on pitänyt päivittää kaksi asiaa. Suureellinen karkkilakko kesti 5 kuukautta, ratkesi ärsytyshetkenä ja on maistunut. Edelleenkään en osta omaa pussia vaan pummin muilta. Toinen asia oli se poliisien kameravalvonta. 6 päivää välähdyksestä kotiin tuli konstaapelilta huomautuskirje. 80 km alueella ajoin 87 km/h. 

perjantai 1. elokuuta 2014

Hoitovapaan viimeiset hetket

Hoitovapaa päättyy sunnuntaina. Koska en ole vielä kriiseillyt siitä tarpeeksi, kokosin tärkeimmät asiat maanantaita varten.

1. Omat teepussit
Hankittu jo. Ei tämän tärkeämpää. Työpaikkahan ei näitä tarjoa. Toimittaessani laktoosipaperia töihin, tuleva työkaveri kysyi järkyttyneenä: "Aiot sä syödä tätä ruokaa?" Todellakin aion. Kaksi vuotta olen paistanut jauhelihaa kotona, on aika istua valmiiseen pöytään. Joskin työpaikkaruokailu päiväkodissa on ihan yhtä pikaista kuin kotonakin lasten kanssa. Niin ja siis palatakseni tuohon työkaverin kommenttiin, lapsetkin syövät päiväkodin ruokaa, näytetään me aikuisetkin mallia. Se on ihan hyvää.

Kuva Tuurista. Mutta teetä kuitenkin.


2. Ulkoasu
Kaksi vuotta on mennyt hiukset ponnarilla tai pipo päässä. Kävin kampaajalla. Pyysin leikkausta, joka näyttää kivalta auki ja kiinni. Sain sellaisen. Löysin ehkä myös samalla kampaajan, jolla haluan käydä tästä lähtienkin. Ei turhaa lörpöttelyä, hyvät lehdet ja oikean kokoinen teekuppi. Päiväkotityö on melko vapaa pukeutumisen suhteen, mutta kasa uusia vaatteita piristää alkua kummasti.



3. Elä kuin viimeistä päivää
Viimeiset päivät pitää käyttää hyvin. Ei levätä, vaan valvoa ja ainakin yhdet kalsarihiprakat pitää olla. Ehkä vielä yhdet ehtii. Kaikkein lohduttominta tässä työhönpaluussa on se, että edessä ei enää ole "taukoja" työelämästä. Äitiysvapaat on omalta kohdalta nyt ohi. Ensi vuoden kesälomaa odotellen siis. 



4. Kriiseile järjestelyistä
Ensimmäiset itkut tuli, kun kirjoitin päiväkotilaisen uusiin kumisaappaisiin hänen nimensä. Edessä on vielä kokonainen vaatekaappi ja ulkovaatteet nimeämättä. Ettei kukaan Matti-Petteri käytä niitä. Niisk. Meidän pienokaisen vaatteita. Ja haluan korostaa, että please, please kunpa kaikki vanhemmat nimeäisivät lastensa kamppeet. Ei siitä enempää tällä erää, lupaan tuskailla asiasta joku päivä töiden jälkeen. Mies hoitaa seuraavien viikkojen tutustumiset perhepäivähoitajalle ja varapäiväkotiin. Ja tsemppaa ekaluokkalaisen ja neljäsluokkalaisen aamurutiinit käyntiin. Lasten loma jatkuu vielä, koululaisilla viikon ja miehellä ja pienimmällä kaksi viikkoa. Saan hyvin harjoitteluaikaa omiin aamuheräämisiin ja rutiineihin.

5. Lue
Lopettele kaikki keskeneräiset romaanit, töiden alettua odotat vain unta lukemisen sijaan. Näin kävi isompienkin aloittaessa hoidossa. Lopulta päädyn vain suremaan keskeneräisiä kirjoja.

6. Raha
Ajattele sitä ovista ja ikkunoista virtaavan rahan määrää ja nauti ajatuksesta. Kyllä se tästä. Muutama ruuhkainen vuosi vielä.

7. Pääse irti päiväunista
Niin. Niitä ei kai tässä enää liiemmin nukuta.

8. Ryhdistäydy
Vaikka juuri päätin elää kuin viimeistä päivää, on kuitenkin hyvä muistaa, että olen kasvattaja ammatiltani. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, vai miten se oli. Pellossa on eletty taas muutama vuosi, kaiva mieleen Kasvatuksen kultaiset aakkoset.