maanantai 29. joulukuuta 2014

Lokikirja

Merkintä kuivan maan lokikirjaan joulukuun 29. vuonna 2014.

Joululoma on ohi ja olin tänään töissä. Joitain minivapaita on tulevaisuudessa, mutta pidempää pätkää odotellaan pitkään. Ulkona oli kylmä, -21 astetta kun lähdin töihin kello 9. Auto yski käynnistettäessä. Lapset jäivät kotiin jatkamaan lomaa. Lapsia oli kauhea ikävä töissä, ja mietin että miten tähän arkeen taas sopeutuu? Käväisin omalla työpaikalla hakemassa varusteita ja työkaapin edessä odotti puketit ja paketit perheiltä, kuin uusi joulu. Olen kiitollinen, siitäkin.

Töistä lähtiessä pakkasta -19 astetta. Jostain syystä auton lämmitystolppa ei toiminut. Kotona odotti takkatuli ja joulukinkusta tehty pizza. Lasten kanssa tuhottiin aimo kasa joulusuklaita. Muutama päivä tätä vuotta jäljellä. On ollut hyvä vuosi.




lauantai 27. joulukuuta 2014

My Top Favorites this Christmas

Tässä joulun jälkimainingeissa ajattelin kunnostautua ruoka-aiheisella postauksella. Ja koska olen syksyn ollut leipomatta, olen pöllytellyt jauhoja jo kahtena päivänä peräkkäin. Vau! Maidoton ja munaton täytekakku tyttären 10-vuotis syntymäpäivän kunniaksi ja Tapaninpäivän vieraiden kunniaksi ranskalainen Jouluhalko - Brûte de Noël (resepti täältä).


Saaristolaisleivän päälliset Top 3

1. Siianmäti




2. Kirjolohenmäti



3. Graavilohi


Saaristolaisleivän päällä hyvää on myös homejuustot. Ja kinkku. Mutta koska tämä akka on nyt kaapinut astiat niistä tyhjiksi, leivän päällä menee mainiosti ihan Edamkin. Ja jälkiruokina niitä edellämainittuja kakkuja:




Mitä teidän joulu-suosikit ovat?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tonttu se vaan ei saa unta..


Miten teillä nukutaan tänä yönä? 10 vuotta sitten minulta meni lapsivedet, ja aatonaattoyön olin sairaalassa - eihän siellä kukaan nuku. Aattona söin kinkkua ja laatikkoja osastolla, jouluyön synnytin ja joulupäivänä sain pienen tytön syliin.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin nautitaan odotuksesta. Synttäriaamun ja jouluaaton odotuksesta. Pienin juoksee nakuna ympäriinsä - tonttulakki päässä. Sillekin mentiin höpöttämään uusista leluista ja tontuista.. O.ou.

Vanhemmat lapset ovat vähän raivona kun näkivät muka minun hiipivän autolta varastolle BR-lelukaupan pussin kanssa. Näystään huolimatta uskovat sitkeästi. Johonkin. Jotain itsesuojelua kai.

Unta tässä kodissa odotetaan tänä aatonaattoiltana pitkään. Mies yskii, lapset pyörivät sängyissään ja minun teippirullahommani ovat vasta alussa.

Hyvää joulua jokaiseen kotiin ❤ !


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kohti tunnelmaa + Saaristolaisleipä

Kävin tänään lasten kanssa automarket-kompleksissa ja iloinen joulumieli on lopulta saavutettu. Tai uskoo ken haluaa, sillä olivathan parkkipaikat ja vapaat kassahenkilöt työn takana. Kannattaa valittaa (kts. edelliset postaukset), sillä näinhän alitajunta työskentelee kohti haluttua lopputulosta. Lopulta vietin puolisen tuntia miesluolassamme (täysin varaston roolia toimittanut viimeiset puoli vuotta) punaisten käärepapereiden kanssa. Melkein kaikki hankittuna!

Taistelin myös kermatölkeistä Prisman kylmähyllyillä ja innostuin haalimaan tavarat joulun Saaristolaisleipään. Reseptin sain töistä, ja tapani mukaan kirjaan sen tänne ylös. Saa käyttää, mut ei o pakko hei.


HELPPO SAARISTOLAISLEIPÄ

1 litra piimää
75 g hiivaa
2 dl siirappia
3dl kaljamaltaita (Tuoppi)
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
2 rkl voita vuokien voiteluun

Siirappivesi
1,5 dl vettä
0,5 dl siirappia

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi kattilassa tai mikrossa. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet, eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata.

Voitele kaksi 2 litran vuokaa voilla. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota liinalla peitettynä 1,5 h.
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin 2h.

Kun leivät ovat kypsyneet 1,5 h, valele ne siirappivedellä ja jatka paistamista vielä 30 min. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Anna leipien mielellään tekeytyä kylmässä. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä.

...SIIS VIELÄ EHTII!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Köh köh köh joulusta




Kiitos tervehtymistoivotuksista! Influenssa on pitänyt meitä otteessaan, ja olen ollut töistä poissa yhteensä kahdeksan päivää. Kahdeksan! Ensin lapsi. Sitten itse. Sitten toinen lapsi, jota kannatti jäädä itse hoitamaan, sillä olin itse edelleen puolikuntoinen. Ääntä ei tule vieläkään, mitä nyt vähän pihinää. Veikkaisin äänihuulten-, kurkunpään- ja keuhkoputkentulehdusta. Hoidetaan hunajalla. Mutta puolikuntoisuus ei nyt enää haittaa, sillä aloitin sairasloman perään joululoman.

Uskallauduin eilen ulos lasten kanssa. Kello 15 ulkona oli märkää. Täällä uusimaalla, Kehä 3:n ulkopuolella, oli ihan hitunen lunta. Tänään pitäisi sataa lisää.

Tätä kirjoittaessani, sängyn vierellä puksuttaa ilmankostuttaja. Pakko sanoa, että on hyvä ja tehokas laite. Ei semmoinen 70-luvun ufo, vaan tämän vuosituhannen versio. Märkä pyyhekin oikeasti toimii ilmankostuttajana. Semmoisenhan yleensä ripustan lasten sängyn reunalle heidän sairastaessaan, uskomatta sen tehoon kuitenkaan. Mutta nyt viikon yskiessäni - pissat housuun tai keuhkot pihalle - olen pyyhkeen fani. Todistettu, märkä pyyhe sängyn reunalla on oikeasti kuivan yskän pelastaja.

Joulu on neljän päivän kuluttua. Jos nyt pitäisi sanoa jotain itsestään, sanoisin kai, etten ole jouluihminen. Mikä jouluihmisyyden määrittelee? Täällä nimittäin takakireä ihminen yrittää suorittaa oletettavia toimenpiteitä jotta se joulu nyt sitten voi tulla. Aikataulullisesti en ole koskaan siinä onnistunut.

Toimenpiteistä on osa suoritettu. Tänään siivottiin ja lapset saivat kiitettävät todistuksensa. Urheiluseuralta ostettu joulukuusi odottaa takapihalla, olen lähettänyt nipun joulukortteja ja pakkasessa on piparitaikina ja torttutaikina odottamassa herttaista hetkeäni.

Miehelle olen muutamana vuotena delegoinut joulukokkailut - tämä jos mikä löysentää omaa nutturaa. Vaikka viettäisimme aattoa muualla, olemme halunneet hankkia kotiin omat jouluruoat. Mies haluaa lanttulaatikon, kinkun ja rosollin, minä graavikalan, mädin ja saaristolaisleivät. Eli koko kattaus hankitaan.

Jouluntaika pukkeineen alkaa hiljalleen paljastua koululaisille, ja tänä vuonna antamisen iloa levitetään heihinkin, ja molemmat saavat hiukan joulurahaa, jolla voivat ostaa muille perheenjäsenille pienet paketit kuusen alle. Näin kai lasten kautta hyvä mieli hiipii itseenkin.

Joulu tulee - olen minä valmis tai en :)


maanantai 15. joulukuuta 2014

Influenssassa



Vilkutus peiton alta. Meillä on influenssa. Pienimmän kanssa vietimme yhden illan sairaalassa tutkittavana - keuhkokuume ja positiivinen influenssa-näyte. Oma olokaan ei ole kuin tavallisessa flunssassa, sillä kuumeen poistuttua läsnä on valonarkuus ja huimaus. Kohti tervettä joulua!



lauantai 13. joulukuuta 2014

Ilahdus

Huomenta!

Koska olen suoltanut tummia tekstejä ja ajatuksia viime viikkoina, päätin ilahduttaa itseäni kurkistamalla ulos. Tässä maisema klo 9 takapihalta. Lunta! Pidemmälle en muutamaan päivään menekään, sillä meillä on vuosituhannen tauti päällä. Kaikilla paitsi miehellä, joka lähtee kohta urheasti joulukalan, kinkun ja mätien ostoon.

11 päivää jouluun. Oma kuume on laskenut ja tästä voi nousta enää ylöspäin. Ihunaaaa!





torstai 11. joulukuuta 2014

Oi uni!


Kello 2.50. Tulikuuma lapsi seisoo vieressä. Mittari näyttää lääkkeelliset lukemat. Kello 2.59. Pikaneuvottelu,  "Kumpi jää kotiin, sä vai mä?" Mä tällä kertaa. Pikaista ajatusjärjestelyä, sillä loppuviikkoon oli sovittuna monenmoista.

Seuraavana yönä tilanne jatkuu.
21.15. 21.34. 21.50. 22.14. 22.35. 22.57. 23.04. 23.26.... 23.45. 00.02. 00.18. 00.48. 1.13. 1.24. 1.39. 2.05 ... 2.35. 2.56. 3.11. 3.25. 3.50. 4.15. 4.30. 4.45. 4.59... 5.12. 5.36. 5.48. 6.04. 6.16....... Koko yö, vartin välein, joka tunti. Itkua ja silitystä. Mikään lääke ei tuo unta.

Miten olenkaan voinut unohtaa, miten korvatulehdus oireilee? Hoksasin sen vasta aamuyöstä. Paine kasaantuu. Tämä oli nuorimmaisen ensimmäinen korvatulehdus (molemmat korvat märkänä + komiat silmätulehdukset), on voitto päästä näin pitkälle, sillä keskimmäisellä oli komeat korvatulehduskierteet puolivuotiaasta.

Toisaalta, olenpa unohtanut myös, miltä tuntuu heräillä jatkuvasti, ihan kuin vauva-aikaan. Hienoinen kooma päällä! Oi makea, syvä uni. Kohta nähdään!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Dark





Kuva on otettu viime viikon lenkiltä. Kello oli jotakuinkin viisi. Alhaalta heijastuva valo on ostarin valomainoksista. Pimeys on ihan järkyttävää juuri nyt. 

Tulin eilen töistä kahden jälkeen ja availin aamulla kiinni jäänneet verhot, lähinnä viherkasveja ajatellen. Puoli tuntia myöhemmin ennen kolmea, vedin verhot taas alas. Kun pimeys taas verhosi kaiken.

On tämäkin ihmisen paikka elää? Odotellaan kiltisti kevättä ja se kaikki valo on sitten sen arvoista?

Seitsemän työaamua ennen joululomaa. Jos ei tätä aamua lasketa, sillä tähän on jo herätty. Onnekseni tälle viikolle sattuu useampi työajanlyhennys, ja kyllä ne muutamat tunnit tuntuvat merkittäviltä.

Joulu pukkaa päälle. Töissä tonttuhässäkkä kiihtyy kiihtymistään, mutta kotona eletään melko seesteistä aikaa, ainakin lasten kanssa. Kymppi-vee alkaa hahmottamaan suuret kysymykset jouluntaiasta, seiska-vee ei meinaa keksiä toiveitaan ja kaksi-vee ei ole vielä ihan kartalla.

Me aikuiset sentään kirjaudumme nettikauppoihin useammin kuin yleensä. Käymme myös kiistelyä joulunvietto-paikasta. Tänä vuonna haluaisimme olla aattoillan oman perheen kesken kotona. Mulla on sellainen vastustelu nyt menossa, enkä haluaisi ryhtyä mihinkään joulun suhteen. Johtuu varmaan työsyksystä ja pullotettujen energiavarojen hiipumisesta.

Ristiriitaista on. Liikunta auttaa. Muttei aina jaksa. Suklaa ei auta. Mutta se on ihanaa.. 


Kuva täältä


lauantai 6. joulukuuta 2014

Ihana Didi


Juhlimme menneellä viikolla 10-vuotiasta tytärtä. Tosin hän on oikeasti vielä 9, sillä on syntynyt samana päivänä kuin baby Jeesus eli joulupäivänä. 

Aloitin innoissani kaverisynttäreiden pidon hänelle jo kaksi-vuotiaana, ja ekoina vuosina äitejä oli toki mukana. Toisen lapsen kanssa into hiipui, ja ensimmäiset kaverikemut taisi olla 4-5-vuotiaana. Nykyään huokaisen jokaisten remujuhlien jälkeen helpotuksesta - onneksi lastenjuhlia on vain kerran vuodessa per lapsi.

Viime vuonna kyselin kierrellen ja kaarrellen, että vieläkö pidetään kaverijuhlat, ja kyllä pidettiin. Tänä vuonna tyttö itse bongasi idean synttäreilleen - Diandran keikka. Vain kahdelle kaverille ja päätteeksi yökyläily. Sopi hyvin. 

Ei ilmapallojen puhaltelua, ei kutsuja, ei ohjelman keksimistä, ei pikkupussukoiden rakentelua (mitä missä milloin keksittiin, että vieraatkin saavat kotiinviemislahjat..), ei mokkapalojen leivontaa, ei serpentiiniä, ei popcornia pitkin kotia, ei teemaa.

Keikka oli mukava - ikärajaton ja paljon vanhempia lapsineen. Diandra oli herttainen, suloinen, hymytyttö. Kotona hihittely ja kiljahtelut tytön huoneessa jatkuivat tuntikausia - "Äiti älä häiritse, me biletetään!" Niin ja Paha poika raikasi yhteislauluna. 



maanantai 1. joulukuuta 2014

Lukuvinkki?

Olen pidempään hahmotellut kysymystä lukuvinkeistä. Nimittäin nyt on niin, että joululomaan on kolmisen viikkoa, loman tarve on suuri, ja kirjat kuuluvat lomaan. 

Yleensä maanantai on ihan ok-päivä - tykkään saada ryhtiä elämään viikonlopun jälkeen - mutta tänään ei irronnut millään. Ihan kuin oltaisiin töissäkin nälvitty toisillemme. Silleen hymyillen. Kotona odotti uupunut pienimmäinen erilaisen varahoitopäiväkotipäivän jälkeen, ja koululaiset lamaantuneina ja haluttomina lähtemään harrastuksiin. Me ollaan loman tarpeessa. Ja valon.

Aurinko kylläkin näyttäytyi tänään. Jotakuinkin kello 13.30-14. Hoitolapsen sanoja lainatakseni: "Mä tuun sokeaksi, häikäsee". 

Lukuvinkit jäi kysymättä, ja tyttären kitaratunnin aikana kiersin kännykkä kädessä kirjaston hyllyjä. Tällä kertaa nappasin Kirjapolkuni- ja Jalankulkuonnettomuus-blogeista kirjoja, jotka ovat jääneet mieleen. Saatavilla oli seuraavat teokset: Tommi Liimattan Rautanaula, Lisa Ballantynen Syyllinen ja Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus. 

Nyt mulla on sitten jotenkin ihana olo, kirjoja on ja lomaelämys on turvattu ja taattu. Enkä aio odottaa lomaan asti, vaan aloitan jo tänään. Kiitos vinkeistä Bleue ja Kukkavarvas. Saisinko muiltakin vinkkejä? 


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pienimmän vapaudet



Niin pelottavalta kuin tämän tekstin kuvituskuva näyttääkin, kyseessä on hauskan aamupäivän asia. Perheen oma Putous-ohjelma-show, jossa kaivettiin esiin vanhoja hahmoja. Valitsin Mikko Zetterbergin teipattuine silmäluomineen. Tä tä? Ni niii. 

Koululaisille on ollut hirveän tärkeää viime vuosien lauantai-illat jonkun koko perheen ohjelman parissa. Nyt kun Putous taas tältä erää loppuu, tulee lauantai-iltoihin joku muu viihdyke, jonka äärellä rouskutetaan sipsejä saunanraikkaina yöpuvut päällä.

Sitä mä vaan mietin, että kuinka pahalta se kuulostaa, kun kaksi-vuotiaskin istuu koululaisten vierellä sohvalla tämän tason viihteen äärellä? Tai ei se istu, vaan noukkii sipsejä kulhosta ja järjestelee omia lelujaan, mutta osaa nauraa ja taputtaa oikeilla kohdilla tv:n mukaan.

Olen aika nipo äiti ollut ensimmäisen lapsen suhteen, ja pyöritellyt silmiä kun esikoisen kaverit ovat saaneet jo kaikenlaisia vapauksia ja olleet tietoisia vaikka mistä. Kunnes tulin ajatelleeksi, että niillä oli REILUSTI vanhempia sisaruksia, jotka luonnollisesti toivat perheeseen häilyviä rajoja. Meidän esikoinen eli pullossa ja toisaalta hyvä niin.

Tämä Putous nyt oli ihan esimerkkinä, ensinnäkin sehän on parhaat päivänsä jo nähnyt, ja toisekseen tulee nukkumamenoajan aikaan. Mutta vielä 19.30 ei pienintä voi sänkyyn viedä eikä sulkea huoneesta, eikä isoimpia voi myöskään passittaa sänkyyn viikonloppuiltana. Ja ohjelman katsojathan ovat lapsia katugallupin perusteella. 

Ja nyt me sitten ollaan tilanteessa, jossa pienin kikattaa aamupalalla jotain isompien parodioimaa hahmoa ja toistaa hokemia pitkin päivää. Sitten hoidossa tädit ja muut vanhemmat pyörittelee päitään, että kaikkea tuokin perhe. 

Mitäpä halusin sanoa tällä? Että terveisiä vaan sille vanhalle minälleni kuutisen vuotta sitten, älä tuomitse kavereiden vanhempia äläkä muitakaan. Elämä ei ole mustavalkoista :D

perjantai 28. marraskuuta 2014

Mitähän tapahtuisi?

Tätä aihetta tulee nyt joka tuutista, siis täältäkin, nimittäin tasa-arvoista avioliittolakia. Hyvä, hyvä, olen iloinen tämän päivän äänestyksestä.

Epäilijöille haluan siteerata Anna Perhon Iltasanomien kirjoitusta:  "Mitähän tapahtuisi jos homoliitot sallittaisiin? Että millainen se päivä olisi.. Mikä muuttuisi elämässäni? Seinästä tulisi sähköä ja suihkusta lämmintä vettä.. Töiden jälkeen menisin ruokakauppaan ostamaan jauhelihaa ja ruusukaalia ja miettisin että jaksaisiko mennä jumppaan vai josko huomenna sitten.. Lasten kanssa katsottaisiin läksyjä ja kiisteltäisiin siitä kuka siivoaa pöydän, ja saanko äiti joululahjaksi pleikka nelosen saanko saanko saanko.  Illalla lukisin vähän aikaa kirjaa ja söisin mandariinin.. Sellainen päivä se varmasti olisi."  Hauska kirjoitus, kannattaa lukea. 

Haluaisin hehkuttaa asiaa Facebookissa - niin kuin kaikki muutkin - mutta kaikki sukulaisparat eivät sitä kestäisi, ja eihän se sovi. Töissäkään ei ehditty asiasta puhua, kun hössötettiin lapsille pikkujoulupuuroa ja tunnelmaa. Kotona olisin halunnut kertoa päivän polttavasta aiheesta koululaisille, mutta sekin jäi, kun ne hössöttivät nuorisoseuran discoa. 

Mutta mä olen iloinen kaikkien puolesta, helpottunut.

Hyvää virallista pikkujoulua!


tiistai 25. marraskuuta 2014

Serkkuja

Haluaisin kirjoittaa oodin veljenpojalle. Tuoreelle pienelle vauvalle, lasteni serkulle.
Kekseliäs oodi kuuluu näin:

"Hän on ihana (huokaus).
Täydellinen
Ihana
Ihana
Ihana (huokaus)."

Tämäkin vauva tuntui melkein omalta (kyllä, hoitaja ilmoittautuu tässä!) ja kohdattuani pienoisen olin lähellä vauvakuumetta, mutta selvisin. Näin on hyvä. Teini-ikää lähestyvä, ekaluokan uhma-ikäinen ja oikea uhma-ikäinen, kyllä te äidille riitätte.

Meidän lapsilla on nyt yhdeksän serkkua, yhteenlaskettuna molempien vanhempien puolilta. Vanhin täyttää 18, nuorin on kaksi viikkoinen. Molemman puolen mummola-kohtaamisissa talo on täynnä pientä ja isompaa väkeä, ja jokainen kuuluu joukkoon. Geenit on voimaa.

Oma todellinen luottoystäväni tietyssä teini-iän kuohussa oli serkku. Serkku tietää sanomattakin asioita, joita muut eivät tiedä. Hengitämme samaa sukuhistoriaa. Tänä päivänäkin olemme erityisiä toisillemme, vaikka kaukana ja eri elämäntilanteissa. Omia serkkuja on aikamoinen liuta, ja todellisia helmiä on joukossa. Nyt oma tyttäreni löytää tietynlaista heimo-tunnetta vain serkustaan. Rakkaita ystäviä väheksymättä, tästä tulikin vauvan oodin lisäksi oodi serkuille.

Kuva täältä

torstai 20. marraskuuta 2014

ASD - eteisväliseinän aukko

Tänään lastenoikeuksien päivänä minä Mrs Paniikki vietin aamupäivän nuorimman tyttäreni kanssa Lastenklinikan sydänosastolla.

Tytöltä kontrolloitiin ASD:tä eli sydämen eteisväliseinän aukkoa. Etukäteisjutteluista huolimatta kaksivuotiaan sydänfilmit, happisaturaatiot ja sydämen ultraäänitutkimus alkoivat raivokkaan kieltäytymisen kautta, joten päädyimme rauhoittavaan lääkkeeseen ja tutkimukset saatiin tehtyä.

Reikä siellä edelleen on. Kolmen vuoden kuluttua asiaa tutkitaan uudelleen, jolloin katsotaan aika toimenpiteelle, jossa reikä suljetaan. Leikkausta ei tarvita, vaan sulkeminen tapahtuu ööö jotenkin nivusten suonia pitkin pujotellen sydämeen. Nyt jatkamme tavallista elämää taas.

Rauhoittavan vaikutuksen hälvettyä pikkuistakin nauratti leikkipaikalla: "Apua.. putoan! Kaatuuuu. Putoan. Hihii."

Kahden isomman sisaruksen rakastama
nalle on kolmannellekin yhtä rakas.
Mukana sydänfilmissä tottakai.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kohti pikkujouluja

Jos haluat hyvät naurut ja tunnistaa itsesi työpaikan pikkujouluporukasta, suosittelen klikkaamaan tätä linkkiä. Kyseessä on radiokanava The Voicen pikkujouluhoroskooppi - jossa ei ole tähtien hiventäkään, vain kokemuksen ääntä.

Omani menee näin:

RAPU 22.6. -22.7. 
Rapu ei viihdy isoissa juhlissa, eikä hän mielellään tulisi pikkujouluihinkaan. Koska sosiaaliset tilanteet on kuitenkin silloin tällöin pakko sietää, ottaa rapu rohkaisuryyppyjä jo kotona jaksaakseen koko illan sosiaalisena ja iloisena. Rapu odottaa koko illan pääsevänsä takaisin kotiin ja saavansa vaihtaa päälleen ison yöpaitansa ja vetää jalkaansa villasukat ja katsoa Netflixistä suosikkisarjaansa. Ravun motto onkin "Onneksi pikkujoulut ovat vain kerran vuodessa!"

Aika kohdilleen osui, jotakuinkin näin. Öö onks pakko. Pikkujoulut... No joo tottakai mä tuun. Oi minä ja minun Netflix. 
Toinen vaihtoehto on tuttu yllätyshulluus ja valomerkin näkeminen. Perjantaina se sitten selviää. 
Osuiko horoskooppi kenellekään muulle oikeaan?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tapettimatkalla

Hyödynnettiin isompien lasten mummola-vuorokausi eteisen pintaremontissa. Eteinen on kodin käyntikortti, ja se näkymä kertoo kodista paljon. Meidän ovella ramppaa vanhempaa ja lasta kyytien ja leikkien merkeissä jatkuvasti, ja eteisen ulkoasu on vaivannut kahden vuoden takaisesta muuttohetkestä. Tai niin kuin moni muukin, esimerkiksi ovet ja lattiat.

Oville eikä lattioille tehty edelleenkään mitään, mutta lokakuun lopusta olemme sanoneet hyvästejä vanhoille tapeteille kahdessa lastenhuoneessa ja nyt eteisessä. Edelliset asukkaat ovat nuorentaneet kotia jo paljon, mutta kaikkea ei voi piilottaa. Eteisen tapettikerrosten myötä - kyllä aivan oikein, useampi tapettikerros ilman pohjamaalia kertoo jotain tuskaisesta poistotyöstä - pääsimme hehkeälle aikamatkalle.

On mahtanut meidän eteinen olla upea näky ajan hengessä talon valmistumisvuonna -85. Kuvittele hitaasti mielessäsi: Mosaiikkineliöparketti, ruskea puukatto, puunväriset kuvioidut ovet ja pystyraitainen tupakanruskea tapetti. Vau! 

Harmikseen en kuvannut enkä yleensäkään harrasta sisustuspostauksia, joten ennen-kuvat jäi kuvaamatta. Ja ne upeat edellämainitut alkuperäiset tunnelmat myös. 

Jälkeen-kuviakaan ei ole tulossa, mutta maalattiin valkoiseksi. Puhdasta, avaraa, selkeää, siistiä. 

Tässä alkuperäinen tapetti kahden tuoreemman tyylin kerroksen alta.

torstai 13. marraskuuta 2014

Pähkinöinä

Kirjoitin aiemmin työpaikkaruokailusta (maininta tekstin numeroidussa kohdassa 1). "Siis aiot sä syödä tätä ruokaa?", kysymys kollegalta hämmästytti elokuussa.

Muutaman kuukauden söin töissä tarjottavaa omakustanteista lounasta, ja kärsin vatsakivuista ja turvotuksesta. Välttelin ensin joitakin ruokia, yrittäen selvittää lähdettä. Luovutin ja siirryin eväisiin. Äkkiseltään käy mielessä puolitehdasruoka, mausteet ja joku lisäainepommi varsinkin kastikkeissa. Laktoositonta syön jo vanhasta tottumuksesta.

Tietysti kätevinä ruoanlaittajina teemme yleensä kahdelle illalle riittävän lämpöisen ruoan kotona, ja koska samaa pöperöä ei huvita syödä monella aterialla peräkkäin, olen päätynyt kylmiin eväisiin. Yleensä rasioista löytyy salaatti ja ruisleipä eri täyttein - juusto, kinkku, kananmuna, kala. Töihin tulee askarreltua tosi monipuolisia salaatteja, sitä vain pilkkoo kaikkea vihannesta, kasvista ja hedelmää purkkeihin. 

On ollut keveä olo. Ihana slim-tunne alkusyksyn kiristävien housujen jälkeen. Siis lounaasta johtuva housujen kiristys iltaisin. Jos saisin valita pysyvän ruokavalion, se olisi: pähkinät, kylmät kalat (savukalat, mädit, sushit, graavit ja kylmäsavut, katkaravut), salaatit, tomaatit, paprikat jne, hedelmät, avokadot ja varsinkin sitrukset. Siemenet ja idut. Marjat. Leivät. Joskus herkullinen naudanlihapihvi. Ja kaurapuuroa. Hapanmaitotuotteita. Maitoa ja juustoja. (Sulkeisiin lisään karkit, keksit ja suklaan).

Joku ruoka-aine analyytikko voisi päätellä himoitsemistani ruoista jonkun puutostaudin tai hivenainehommeleita, mutta nyt vain on niin, että tällä hetkellä lämpöinen peruna ja pasta puistattaa. Mutta miksi oi miksi meillä on tälläkin viikolla syöty jauhelihaa? Makaronia. Nakkikastiketta. Perunaa. Ketsuppia. Nuudelia. Kalapuikkoja. Kasvissosekeittoa. Kanaa. Possukastiketta. Riisiä. En edes usko, että vain lasten takia. Tottumuksesta varmaan, ruokakaupparetkellä ei luovuus kuki, ja töiden jälkeen klo 16 ihminen vain ajattelee "äkkiä makaronilaatikkoa uuniin, siitä riittää huomisellekin". Itselle nousee pala kurkkuun, yäh. Arkiruoka sucks. 

Salaatteja menee lapsillekin kivasti. Lopputulemana olen iloinen, etten syö töissä. Tulee ajateltua syömistä taas muutenkin kuin välttämättömyytenä.

Mitä itse söisit jos valitsisit vain itsellesi? 

Lisää näitä! Kuva täältä

maanantai 10. marraskuuta 2014

Onnenpäivät

Viikonloppuna meinasin miehelle, että nyt olisi kalenteriin mentävä aukko lasten sairastaa. Eh. Sitä saa mitä tilaa ja nyt olen kuumeisen pienen kanssa kotona. Koska särkylääkkeet tuovat pieniä ilon hetkiä, olen ehtinyt loistaa vohvelintuoksuisena äitinä ja paistoin koululaisia odottamaan korkeat pinot vohveleita. Kesän mansikkahilloakin löytyi pakastimesta. 

Koululaisista parasta oli, että kenenkään ei tarvinnut jäädä yksin kotiin aamulla, taksi-äiti surautti lapset koulun portille, ei tarvita ip-kerhoa ja äiti on kotona koulun jälkeen. Paras päivä kaikilla. Vaikkakin pienin suri: "Aluan oitoon. Aluan oitoon. Ei otiin. Oitoon yömään puuloa." Mutta se oli sitä särkylääkehöyry-puhetta, eiks niin.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Kiitos isälle

Tänä vuonna isänpäivä rysähti taas ihan yhtäkkiä, vaikka töissä ollaan väkerretty kortteja ja paketteja lasten isejä varten jo viikkoja.

Meillä on tapana muistaa toisiamme äitien- ja isänpäivänä, ajatuksella että "Kiitos kun olet niin hyvä vanhempi yhteisille lapsillemme." Moni toki mieltää asian niin, että lapset vain muistavat, niiden äiti tai isähän on kyseessä.

Lahjat olivat ensimmäisinä vuosina sukka- ja t-paita-tasoa teksteillä "Maailman paras äiti" ja "Daddy". Sitten tuli mauttomia korvakoruja ja TOSI tarpeellisia piikkimattoja, jonka jälkeen ruettiin hankkimaan toisen oikeasti haluamia ja tarvitsemia asioita. Vihjeitä pitää napata pitkin vuotta. Kahvakuulaa, käsipainoja, pyjamaa, kasvohoitoa tiettyyn liikkeeseen, kalastustarvikkeita, urheilupaitaa, tietyn merkin saappaita, tiettyjä kulutustavaroita kuten Hugo Bossin deodoranttia. Voikukkaraudan sain toissa vuonna äitienpäivänä, mies lumikolan kaksi vuotta sitten. Kottikärryissäkin on ollut lahjanarua. Ja just niitä, mistä toinen on tuskaillut, mutta ei ole ehtinyt hankkia. Sama pätee jouluun ja syntymäpäiviin. Ei tarpeetonta roinaa. Yllätyshän se kuitenkin on kun se halausten kera paketissa tulee!

Lasten osuus lahjoissa on myös tärkeä. Kuten viime äitienpäivää ennen: "Voi, että kun mä tarvitsisin just noi saappaat. Ja kokoa 39. Tiiättehän muuten että äidin kengän koko on 39? 39. 39. Juu... Noi olis ihanat." Ja kysymykset: "Onkohan isi nyt puhunut mistään mitä se tarvitsisi?"

Tosissaan, tänä vuonna en ehtinyt paneutua asiaan laisinkaan ja tiukan viikonloppuaikataulun vuoksi en ehtinyt lähitaajamaa pidemmälle. Siispä eilen pojan treenien ajan kiertelin paikallista citaria, tarjoustaloa ja urheilukauppoja. Siis mitä. Siis mitä mä ostan. Mitä. Mitä. Mitä. Auto-osastoa, remonttiosastoa, musaosastoa, pipo-osastoa. Ei mitään mitä toinen tarvitsee. Tai siis joo, maalarinteippiä pitäisi ostaa. Tosi pitkälle vietyä kulutuspakkoa! Mutta jotain haluan hankkia. Tiedän kyllä, että blogeissa puhutaan juuri nyt vaatekaappien ja tavaroiden karsimisesta.

Kuva täältä
Päädyin pyjamaan. Aika kliseinen, mutta tarpeellinen, näkisittepä entisen. Pekonia, kananmunia ja toisen lempituoremehua aamiaista varten. Ja lasten kortit koulusta ja hoidosta. Nehän ne on parasta ja aamiainen sängyssä.

Omaa isää ja lasten pappaa muistetaan tänä vuonna Finlandia-marmelaadilla, samalla kun käydään kylässä. Miehen isälle viedään kynttilä haudalle.

Kuinka isänpäivää vietetään muissa talouksissa?


maanantai 3. marraskuuta 2014

Jar of memories 2015

Meillä odotetaan jo vuotta 2015. Tai siis tottakai iloitaan tästäkin pimeästä marraskuun illasta, varsinkin kun kaivoin jouluvaloja esiin. Mutta tyttö askarteli hyllylleen jotain, ja yllätyin kyllä. Jar of memories 2015. Simpukoita, Katy Perryn keikkalippu, leffalippuja, Linnanmäen rannekkeita. Näitä ainakin luvassa. Ehkä jotain ei-niin-hohdokastakin tavallisesta elämästä?

Odotan itsekin vuotta 2015, sillä työkuvioissa alkaa tammikuussa täysin yllättävä muutos, jota odotan melkolailla. Joskus ne asiat vain lankeavat eteen. Olen happy ja iloinen saamastani tunnustuksesta.

Liitto lähetti myös ensi vuodelle kalenterin, ja vietin iltapäivän siirrellen syntymäpäivämerkintöjä uuteen kalenteriin. Kauhean sekava ja kiireen oloinen edellinen vuosi, vaikka olin kotona! En edelleenkään pysty luopumaan omasta perinteisestä kalenterista, vaikka puhelimen kalenteri onkin kulkenut rinnalla jo monta vuotta. Perinteinen paperikalenteri kulkee vähän päiväkirjamaisena mukana, siellä on työvuoroja, painomittoja, sairastettuja tauteja, kummilasten nimipäiviä, suunnitelmia ja listoja. Ei voi luopua. Voitko sinä?







lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhiä asioita

Meillä lähinnä isovanhemmat ovat hoitaneet uskontokasvatuksen. Tai oletan näin. Olen pitänyt itse hyvin matalaa profiilia näiden asioiden suhteen ja vähän pelännyt vanhempieni uskontosyöttöä, mutta nyt lasten ollessa 10-, 7- ja 2-vuotiaita, ei mitään mullistavaa ole ilmennyt.

Nyt pojan ekaluokan opettaja hoitaa tätä osuutta. Ja on kyllä onnistunut syötössään. "Ollaan äiti turvassa, kotona ja koulussa!" Poika laulaa virsiä ulkomuistista ja on kysellyt kotona virsikirjan perään. No, meillä ei sellaista satu olemaan, mutta olen ohjannut googleen, sieltä löytyy. En ole varma mitä tästä kaikesta ajattelen.

Kysyin Halloween-viikonlopun suunnitelmia koko perheelle, ja poika meinasi näin: "Herkkuja, pelottelua, ristejä ja paaaljooooon pyhiä asioita!"

Ristit ja pyhät asiat on tältä erää hoidettu hautausmaalla pyhäinpäivän kunniaksi appiukon haudalla. Jatketaan pelottelulla ja herkuilla! Hyvää Halloweenia ja pyhäinpäivää!



keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Oreo!

Saanko esitellä meidän lasten tämän vuoden kuumimman jutun? Kuumimmat keksit! Oreot! Muistuttaa perinteistä Dominoa, mutta ei yhtä suklainen. En vanhana äitinä oikein ymmmärrä missä, milloin ja mitä on tapahtunut ja mistä nämä tulivat meidän lasten tietoisuuteen, mutta jenkkiläisiä Oreo-keksejä pitää saada. Tosin kaikki ulkomainen tuote on siiiisssstiii. Plus selfiet niiden kanssa.

Omat muistot Oreosta löytyy 15 vuotta sitten aupair-ajalta New Yorkissa, jolloin tehtiin jo selväksi Oreoiden oikea syömistapa. Kiertäen kannet irti toisistaan ja syönti maidon kanssa, myös maitoon dippaillen.

Viikonloppuna nappasin lapsille lastin Oreoita Behnford'sista, kirpaisevaan hintaan - 5,90 paketista! Behnford's on upea kauppa muutenkin ulkomaan tuulia haisteleville tai muistoja kaipaaville. Itse löysin tutut Skittless-karkit ja vasta kotona hyllystä ottamastani valokuvasta näin Butterfingerit (nimensä mukaiset, hyvin butteriset..). Niitä ahmin auton parkkipaikalla siellä meren takana kerran jos toisenkin.





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Puhutaan rakkaudesta

- Äiti mitä te siellä kaupungilla teette?
- Käydään syömässä sushia. Ja puhutaan rakkaudesta.
- Ai.

Näin keskustelin 7-vuotiaan pojan kanssa ennen meidän tinahää-viikonloppua.

Meillä oli oikeasti tosi mukavaa. Ei jaksettu riekkua kaupungilla, vaikka vannotin etukäteen, että käydään yksillä joka paikassa. Ainakin Molly Malonesissa, missä nuokuin liian usein 2000-luvun alussa. Me kierrettiin kauppoja ja tehtiin ostoksia, syötiin niin että kieli meinasi mennä mukana ja kuljettiin kaupungilla käsikynkkää.

Kello 21 Teerenpelissä katsoin kännykkää, jossa pojan näpyttelemä viesti: "Äiti mä oksensin!" Hetken aikaa mietin löytääkö anoppi ämpäreitä ja pyyhkeitä, mutta annoin olla. Mitenpä me oltaisiin voitu auttaa. Jälkikäteen selvisi, että poika oli vetänyt sokeri-rasva-suola-herkku-överit ja huono olo jäi siihen. Ällöä.

Mutta me puhuttiin rakkaudesta. Vähän ällöä sekin, mutta jos kerran vuodessa.




torstai 23. lokakuuta 2014

Hoitokuulumiset

Kyllä sain taas tänään muistutuksen siitä, millaista on olla vanhempi kuulumisten äärellä. Suhteessa omaan työhön siis. Joskus asiat vaan voi tulkita väärin. Nielaisut, sanapainot, auktoriteetti ja oma verensokeri vaikuttaa herkkään vanhempaan. Mitä tahdot sanoa - väännä rautalangasta ja sano suoraan. Onko tämä päivittelyä vai onko kaikki hyvin ja oli normipäivä?

Pienin hoidosta: "On pitänyt jo pitkään kysyä että syökö teidän tyttö iltaisin kotona mitään? (vakavana) Kun hän syö niin isoja annoksia aina täällä, viisi perunaakin tänään." (edelleen vakavana).

Oma ensi tulkinta oli vähän jännä, kuulosti kuin meillä ei kotona annettaisi tarpeeksi ruokaa. Että ahmisi sitten hoidossa.

Sitten alkoi selittelyni. Joo saa ruokaa kotona, joo lämmin ruoka ja iltapuurokin! Kyllä, kyllä! On ollut aina kova syömään. Ja puuroja syö innolla. Isommat on aina nirsoilleet, pienin ei. Ja kun sä teet niin hyvää ruokaa. Joo kyllä se syö. Keitoista tykkää. Makaronit jättää syömättä. Seli seli seli.

Kunnes heräsin. Buahahhaa haaa hihhii. Miten mä tän otin tosissani? Mähän pölisen vastaavia juttuja töissä. Joskus aiheesta, joskus tunnelman vuoksi.

Ja vasu-lomakkeeseen voi sitten kirjoittaa: Syö hyvin. Ei nirsoile.

Eli kaikki on ihan hyvin.


Olen mä silti vähän närkästynyt - antaa lapsen syödä.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Anniversary

Säpisen jo innoissani ja elossa on ihan uutta nostetta, kun odotettavissa on kiva kalenterimerkintä! Me nimittäin vietämme etukäteen 10-vuotis hääpäivää viikonloppuna.

Se on itsessään jo hieno juttu, mutta parasta on ehkä se että saamme viettää aikaa kaksin. Oltiin jo useampi vuosi puhuttu, että Kymppiä sitten juhlitaan isosti. ISOSTI. Jotain New Yorkia väläyteltiin. Sitten me kuitenkin vielä lisäännyttiin ja suunnitelmat Kympistä kutistui. Kesä puhuttiin Euroopasta ja pitkästä viikonlopusta kaksin jossain. Vähintään lentokentältä alkava reissu.

Sitten tuli syksy ja alkoi koulut, hoito ja työ, ja mies nosti esiin meidän aiempia hääreissuja kun lapset oli pieniä.. "Sä pillitit ekan illan erossa lapsista". Korjaan etten ihan niin, mutta voivottelin kyllä. Ja pakkohan se on nyt sanoa, että lapset on välillä aika äärirajoilla pitkien päivien kanssa, miksi siis stressata niitä lisää, lähinnä pienintä. Päädyttiin laittamaan rahoja koko perheen rantalomaan ensi keväälle, sillä se mikä mut oikeasti onnelliseksi tekee, on lasten riemu.

Vähän vähättelen oman ja parisuhde-ajan tärkeyttä - koska ne on musta niin kliseisiä ja haluan vastustaa niitä - omat lapset itse hoidetaan - keltään mitään apuja pyydetä - myrskyluodon maijallakaan mitään omaa aikaa ollu - mutta pakkohan se on myöntää, että itseäänkin pitää ajatella.

Ja nyt me sitten vietetään vuorokausi kaksin samaisessa hotellissa kuin hääyökin. Tosin kyllä me hotellista välillä poistutaankin. Hääyönä hiukset oli täynnä riisiä ja masussa oli vauva. 10 vuotta sitten. Malja sille!

Viikonlopputunnelmissa - kuva täältä


lauantai 18. lokakuuta 2014

Työleiri

Mieluusti olen läsnäoleva äiti, kuntoilen, kokkailen, bloggailen, remontoin, luen, matkustan, ompelen, paskartelen, pidän huolta itsestäni, seuraan tv:tä, yhteiskunnallisia asioita, tapaan ystäviä, hurvittelen, olen aktiivi yhdistyksissä ja hoidan pihaa ja puutarhaa. Ja siinä sivussa menee työt. Miten näitä kaikkia haluamiaan voi toteuttaa, kun hippunen aikaa vuorokaudessa ei riitä?

Olen aina hirveän innoissani mullasta ja uudesta kasvusta. Kevät on lempivuodenaikani ehdottomasti, se uuden kasvaminen on ihastuttavaa. Kesä- ja heinäkuussa kaikki rehottaa ja pitäisi kitkeä. Juuri kun se aurinkotuoli houkuttaa eniten. Syksyssä parasta on sadonkorjuu, värit, leikkuu ja siistiminen. 

Nautin tuoksuista ja tunnelmista ja pysäytetyistä hetkistä pihalla. Se on terapeuttista. Joko kädet mullassa, tai sitten mieluiten aurinkotuolissa. Innostun ihan hirveästi puutarhaohjelmista ja taimitarhojen valikoimista. Ja olen iloinen, että meillä on oma piha. Pihassa on potentiaalia, sitten kun on suoda aikaa sille. Haaveilen olevani sellainen telkkarissa nähty puutarhuri, oikea teetä hörppivä englantilaisrouva. 

Vanhoja pihapostauksia selailleena, huomaan rasituksen äänen ja alan kallistua karsimiseen. Mitä järkeä ylläpitää edellisen omistajan väkertämiä istutuksia, kun niistä saa vain stressiä. Tai korjaan, meillä on pyrkimys ylläpitoon. Mies seuraa mun "verenmakusuussa"-projekteja siellä sun täällä ja kysäisi taas kerran, että "Mitä työleiriä mä elämästäni teen?" Niinpä. Kyllä se on taas asian ytimessä. Sillä on sellainen oma tyyli rentoutua Homer Simpsonin tapaan (brain - empty). En osaa, mutta yritän.

Ajattele ihminen nautinnon kautta. Ajattelin siis hävittää ainakin viisi kukkapenkkiä tai istutusryhmää, siirtää kasveja yhteen voluumia lisäämään. Tänä syksynä en sitä enää ehdi, mutta jätän idea-asteelle. Hirveän helpottava ajatus, se karsiminen. Ei tarvitse enää pinnistellä! 

Syysleikkuut

Jouluvalot odottamassa

tiistai 14. lokakuuta 2014

Heureka!

Meilläpäin vietetään tällä viikolla syyslomaviikkoa koulusta. Itsellä on ilo ja kunnia olla lasten kanssa alkuviikko, mies sitten loppuviikon. Heureka oli pyörinyt mielessä jo pidempään - siis sinne! Edellisestä omasta käynnistä siellä on ainakin 10 vuotta, kun ennen omia lapsia kävin siellä pienen kummitytön kanssa.

Kaksi asiaa jäi päällimmäisenä mieleen maanantaisesta käynnistä. Yksi: ihana henkilökunta. Kaksi: Koska sinne on riehumahoplop-osasto tullut?

Näyttelyiden seassa kierteli työntekijöitä, jotka ihanasti ottivat kontaktia minuun kun työntelin ihan-kohta-kaksivuotiasta rattaissa. Sain kattavan esittelyn pienimmäistä kiinnostavista tutkimusjutuista ja vempeleistä. Ja ihailuseuraa hänen kokeillessaan kehitykselleen sopivia juttuja. Kiitos kahvihuoneeseen!

Lasten Heureka olikin koululaisryhmien valloittama riehuma-areena. Wau. Mielessä oli rauhallista tieteen tutkimusta ja pähkäilyä, vaan palloja lenteli joka suunnasta. Tiedettä ja tutkimusta nekin. Me liuettiin sieltä aika äkkiä kun lapset olivat kivoimmat kokeilleet. Kaipasin rauhallista tutkimusympäristöä, tilaa ja aikaa ihmetellä koululaisteni kanssa. Tai no, kuka käski tulla syyslomaviikolla koululaisbussien kanssa samaan aikaan.

Näyttelyt olivat taas kaikki mielenkiintoisia. Ihana oli, että tallella oli oman lapsuuden ja nuoruuden parhaat jutut: maapallo, josta sai kuunnella eri kieliä kuulokkeilla, piikkimatto ja se jättipöytä kahvikuppeineen. Kuka muistaa muita?