keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

#VainKaksiKättä

Jos ette vielä tiedä mitä teen työkseni, kohta tiedätte. Hallitus suunnittelee leikkauksia varhaiskasvatukseen. Tämä aihe koskettaa kaikkia, ennemmin tai myöhemmin - kuka maksaa kulut kun "päiväkodin säilössä" kasvaneet lapset alkavat oirehtia? Tässä adressi allekirjoitettavaksi: Varhaiskasvatuksen tulevaisuus, EI kasvaville ryhmille. Kiitos <3

Suurimmissa kaupungeissa järjestetään ensi viikolla mielenilmaus varhaiskasvatusta koskevia leikkauksia vastaan. Itse mielenilmaukseen 10.6 en pääse osallistumaan, joten osallistun postikorttimielenosoitukseen - you've got mail Juha! Ohjeet alla:

Kuvat Facebookista #vainkaksikättä



Jokaisella aikuisella on vain kaksi kättä. Ryhmäkokoja ei voida suurentaa. Säästetään ihan mistä tahansa muualta.

T. Päiväkodin ope.

#eilastentarhaukselle #vainkaksikättä

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesä alkaa

Taidan toistaa itseäni: kesä alkaa kirjastosta! Viime vuonna tähän aikaan alkoi loma, omien ja lasten, sillä olin hoitovapaalla.

Tällä kertaa alkaa koululaisten loma, omani ja pienimmän kolme viikkoa myöhemmin. Onnea on mummot ja seurakunnan ilmaiset kesäkerhot. Vanhin lapseni aloittaa viidennen ja keskimmäinen toisen luokan, kiitettävin todistuksin.

Kävimme hetki sitten lakkiaisissa. Miksi minusta tuntuu, että tuore 2015 ylioppilas puhuu viisaampia kuin minä vuoden 2000 ylioppilas? Hän käyttää sanaa SUBJEKTIIVINEN, sujuvasti ja osuvasti, sana jonka otin sanavarastooni vasta useampi vuosi sitten. Oli niitä muitakin, ehkä nykynuoret ovat vain valmiimpia kuin minä olin. Onnea valmistuneille, ihan jokaiselle! Vaikkakin minäkin olin avoin maailmalle, kyllä olin!

Minulla alkaa kuitenkin vuoden kiireisin kausi lukemisen saralla. Oma aika, yötön yö, oli töitä tai ei, rennompi aika. 

Kirjastosta lukemistoon tarttui tänään: Tuula Varis: Irma, Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian, Hanne-Vibike Holst: Mitä he toisilleen tekivät, Roope Lipasti: Perunkirjoitus, Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti, Graeme Simsion: Vaimotesti ja Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta. 

Tällä kertaa napsin kirjat intuition perusteella, en mm. lemppari kirjablogien

Ihanaa viikonloppua, aurinko paistaa ja onnen hetki on tässä. Just nyt.


torstai 28. toukokuuta 2015

Verenluovutus ja Kybä

Julistin viime viikolla Naisten Kymppi- ja verenluovutus-aikeitani. Molemmista olisi sananen sanottavana.

Verenluovutuksen vuoksi kaksi edellistä päivää olen tärissyt jännityksestä niin, että maha on hypännyt kieppiä! Pyörrynkö, kupsahdanko, tärisenkö, vapisenko.. innostunko jatkossakin?

Tänään sitten kävin tarjoamassa O rh miinus-vertani, mutta pettyneenä jouduin kävellä pois, sillä hemoglobiini ei riittänyt luovuttamiseen. Lukemat näyttivät Hb 115 kahdella mittauksella, joten ei ollut neuvottelunvaraa. Alaraja luovuttamiseen on naisilla 125. Saan yrittää uuden kerran vasta elokuun lopussa.

MIKÄ PETTYMYS! MIKÄ PETTYMYS! Olen viestilistalla seuraavaa kertaa varten, ja kyllähän tämä jäi sen verran kaihertamaan, että aion kyllä käydä näytillä joka kerta!

Hemoglobiinille pitää tehdä nyt jotain, enkä enää ihmettele tätä kevätväsymystä. Luvassa maksalaatikkoa, maksamakkaraa, c-vitamiinia, vihreitä kasviksia, äidin tehodrinkkejä ja ehkä vähän rautapilleriäkin.







Naisten Kymppi juostiin sunnuntaina vaihtelevassa säässä. Ennen oman juoksuseurani saapumista tapasin Ehdoton ehkä-blogin Saaran. Toivottavasti Saara juoksusi sujui hyvin! Omani sujui vähäisiin lenkkeihin (ja selkeästi matalaan hemoglobiiniin!) nähden hyvin. Seuranani oli ystävä, jonka kanssa puimme elämää. Se auttoi, kilometrit vain vilisivät!

Mutta jotain itsekuria pitää saada tuohon harjoitteluun, jotta saan aikaa ja kestävyyttä paremmaksi. Midnight Run elokuussa!




lauantai 23. toukokuuta 2015

Maailman helpoimmat jälkiruoat - Buzzador








Lähdin Buzzaamaan Dan Sukkerin Hyytelösokeria ja Hyytelösokeri Multia (maitopohjaisiin). Sain samalla omaan reseptikirjastoon kaksi jälkiruokaa, joita meillä tullaan varmasti tarjoamaan seuraaville illallisvieraille. Tosi helppoja, nopeita ja ainekset löytyy kaapista varmasti. Ei mitään kovin juhlallista, mutta pienet ja makeat maistiaiset aterian päälle. Käytin hyytelösokeria myös viime viikkoisen synttärikakun marjojen kakkukiilteenä.

Mitä teillä tarjotaan helppona jälkkärinä? Nämä maistui erityisen hyvin myös lapsille, jotka ovat erittäin kriittisiä vanukkaidensa kanssa!


Hyytelömarjat 
(6 annosta - tein itse puolikkaan määrän ja sain siitä sopivat annokset 5 henkiselle perheelle)

6 dl marjoja, tuore tai pakaste
5-6 dl vettä
1,5 dl Dansukker Hyytelösokeria

Jaa marjat annosmaljoihin. Kiehauta vesi kattilassa. Jos lisäät tilkan mehua veden joukkoon, saat kauniin värin hyytelöön. Lisää hyytelösokeri vähitellen koko ajan sekoittaen, kunnes liemi kirkastuu. Kaada kuuma liemi hitaasti marjojen päälle. Hyydytä hetki. Jäähdytä jääkaapissa ennen tarjoilua. 


Suklaavanukas 
(4-6 annosta - itse jaoin vanukkaan 8 annokseen)

3 dl maitoa
2 dl kermaa
1 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
1 dl tummaa kaakaojauhetta
(koristelin meidän suosikeilla eli Oreoilla, ihana rouskuva tuntuma suuhun!)

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja keitä 1/2 minuuttia. Kaada seos annoskulhoihin ja anna hyytyä muutama tunti tai yön yli jääkaapissa. Koristele annos. 


Hyytelömarjat tällä - kuva täältä

Suklaavanukas tällä - kuva täältä



** Buzzadorina sinulla on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kertomaan, mitä pidät erilaisista tuotteista ja palveluista. Kun pääset kokeilemaan tuotteita ja palveluita sinun tarvitsee vain kertoa niistä ystävillesi, joko kasvotusten tai sosiaalisen median välityksellä sekä raportoida kokemuksesi tämän jälkeen meille. Buzzadorina toimiminen on sinulle ilmaista ja vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa.**


perjantai 22. toukokuuta 2015

Kympille - veret mielessä


Mä olen tänään tankannut Naisten Kymppiä varten taas olan takaa. Pullaa, lihapullaa, grillimakkaraa, sipsiä, karkkia ja kaksi Magnum-jäätelöä (laktoosi-intolerantikon cocktailia parhaimmillaan).

Muutenkin juoksut ovat olleet vähillä tänä keväänä, joten en edes tiedä onko realistista yrittää juosta jokainen askel.

Mutta jo vain menen paikalle, ihan vain juoksun jälkeisen tarjoilun vuoksi.


Polkujuoksua lempireitilläni

Eilen Hesari uutisoi O Rh nega -veren tarpeesta. Itse olen juuri kyseistä ryhmää, jonka veri käy kaikille, mutta tälle ryhmälle ei käy muut veret kuin O-. Seuraa julkinen lupaus, aion luovuttaa verta ensi viikon torstaina, iltapäivällä. Nyt ei voi perua! Tää on mulle kuulkaa iso juttu, pelkään nimittäin kupsahtavani lattialle ihan vain neulan näkemisestä. Raporttia luvassa!


torstai 21. toukokuuta 2015

Allergisen kanssa matkalla















Nuorin lapsemme on maidolle ja kananmunalle allerginen. Allergia ei ole vakavanlaatuinen, mutta useasta maitoproteiini-annoksesta ja kananmunan syönnistä hänen ihonsa menee näppylälle ja vatsa reagoi. Pienet altistukset ovat ihan okei ja suositeltaviakin lievien oireiden vuoksi.

Allergian suhteen loma Välimerellä sujui hyvin, ja pystyimme hyvin valikoimaan pikkuneidille hänelle soveltuvia ruokia. Tosin tällä viikolla neiti on koti-Suomessa syönyt hoidossa toisen lapsen juustot ja juonut varahoidossa toisen lapsen maidon.. Auts, mitä testausta. Siispä nyt edellisinä öinä on raavittu ihoa levottomana.

Otin Suomesta mukaan tuttuja maidottomia ja munattomia kuivanaposteltavia ja kalkin saantia varten Oatlyn kauramaito-pillijuomia. Allergiat ovat kai vähemmän yleisiä muualla maailmassa, mutta saimme ravintoloissa kuitenkin hoidettua asiat hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin: "No problem, just a little cheese!" Siinäpä aika yleinen vastaus, kun kysyimme onko annoksessa maitotuotteita. Tai itse kokki ehdottaa meille: "Maybe she likes meatballs?" "Eggs in meatballs?" "Oh, yes of course." Tämän samaisen kananmuna-allergia keskustelun kävin saman kokin kanssa kolmena iltana. Tarkkana siis.. :D

Kotimatkalentoa varten ajattelin hakea nakkeja neidille evääksi. Päätin kuitenkin kysyä kaupan sedältä tuoteluottelon lukemista, ja jokaisessa, siis jokaisessa nakkipaketissa oli jotain maitoproteiinia. Ei suomessa vaan! Nakkejahan tyttö söi hotellin buffetaamiaisella joka aamu.. ei mikään ihme jos kuudentena lomapäivänä oksennus lensi.

Allergia-altistukset ovat olleet siis hyvin käynnissä. Sanotaan nyt vaikka niin, vahingossa nimittäin. Tähän asti on ollut helppoa pitää tyttö omissa ruoissa, mutta nyt kolmen vuoden ikää lähestyessä, hän haluaisi samoja ruokia kuin muutkin. Pääosin teemme kaikille sopivia ruokia ja leivonnaisia, mutta luonnollisesti jääkaapissa ja ruokavaliossamme on allergiselle sopimattomiakin..

Siinäpä postaus johon sain aasinsiltana lisättyä kuvia lomalta. Oi loma, oi loma!

torstai 14. toukokuuta 2015

Viirit juhlaan




Synttärilettu


Tunti ennen pojan 8-vuotis kaverisynttäreitä rupesin askartelemaan tapettimalleista viirejä. Tuli niin hienot, että yritän keksiä lisää syitä pitää niitä esillä!

Nämä tapettimallit päätyivät mulle kaverin kautta viime kesänä, ja koska en ole ollenkaan kädentaito-ihminen, ovat ne vähällä käytöllä. Viime kesänä tosin päällystin niillä nukkekodin. Näitä viirejä olen nähnyt jos ja vaikka kenen blogissa aiemmin ja nyt meilläkin.

Pojan 8-vuotisjuhlat taputeltiin varmalla ja tutulla otteella kotona. Pitkin viikkoa jännitin sääennustetta, sillä halusin saada äijä-energiset pojat ulos liikkumaan. Onneksi sää oli poutainen ja futis, kirkkis ja purkkis pitivät pojat vauhdissa. Selkeät juhlat - hampurilaiset, jätskiä ja ulkopelejä.

Hauskaa helatorstain jatkoa! Nyt lätkämatsin ääreen!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kreetalla








Meillä oli kertakaikkisen ihana lomamatka. Olimme lomalla Kreikassa, Kreetalla.

Lapset nauttivat, "one cola, one apple juice and one ice tea please", englanninkielen harjoituksia siis. Aikuisetkin nauttivat, "two white wines, parakalo". "Two more, parakalo. Efkaristo poli."

Meillä on mennyt 12 vuotta edellisestä Kreikan visiitistä (työharjoittelusta) ja saarihyppelyistä. Me vähän kyllästyttiin koko kulttuuriin asuttuamme Ateenassa 3 kuukautta. Nyt oli sopiva aika palata ja huomata, että kaikki on kuin ennenkin. Vähän rempallaan. Tosin lomalle, eikä töihin ja kreikkalaiseen arkeen.

Aurinko silti helli meitä, kyseinen viikko vietettiin poikkeuksellisen lämpöisissä oloissa, jopa +32 astetta! Päivät kuluivat altailla, rannalla ja kaupunkiretkillä. Koululaiset tutustuivat myös mytologian maisemiin. 

Omaa tyynyä oli ikävä, närästys häiritsi (kts. edellinen postaus), yhden illan pienin oksensi ja loma oli liian lyhyt. Luonnollisesti!

Nyt ihailen yksin rusketusraitojani ja yritän sopeutua ajatukseen, että seuraavaa ulkomaanlomaa odotan pitkään. Mutta minulla on muisto. Se lämpö. Se rentous. Se vapaus tiskeistä. 

Ihanaa helatorstai-vapaata!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Vatsaa polttaa

Siis mitä! Kuka unohtaa vatsaa suojaavat närästys- ja refluksilääkkeet kotiin lomalta, jolla tarjotaan ouzoa, rakia ja sipulia joka aterialla?!

Ei hätää. Kreikassa saa reseptilääkkeitä ilman reseptiä joka apteekista! 


perjantai 1. toukokuuta 2015

Ikäeroista

Perjantai-ilta ja lasten nukutus. Pakkaaminen lomalle on jäänyt kesken ja takkahuone on täynnä avonaisia matkalaukkuja. Meidän lapsille on hirveän tärkeää, että heidät nukutetaan. Niin tänäkin iltana, vaikka olisi ollut muuta tekemistä - sitä pesukoneen pyörittämistä vaikka, sillä ne kesävaatteet ovat olleet mytyissä kaapeissa.

Siellä sitten sängyn äärellä istuessani kävin miettimään lasten ikäeroja. Meillä on kolme lasta. Ensimmäisen lapsen jälkeen meistä oli tärkeää, että lapsille tulee suht lyhyt ikäero ja lopputulemana ikäero ensimmäisen ja toisen välillä oli sitten 2 vuotta ja 4 kuukautta. Meidän vauvakuumeesta / järkipäätöksestä voi lukea täältä.

Lapsitehtailun piti jäädä kahteen. Kolmas tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta, ja ikäeroa ensimmäisen ja kolmannen välillä on 8 vuotta, toisen ja kolmannen välillä 5 ja puoli vuotta.

Ikäeroissa on puolensa. Isommat ovat oman huomionsa saaneet ja pursuavat rakkautta pienemmälleen, ja samalla ovat suurena apuna pitäessään silmällä ja viihdyttäessään nuorinta.

Mutta nyt me huomataan, että me kasvatetaan ihan vahingossa pikku-pikku-prinsessaa, draama-kuningarta. Ja se on meistä vaan hurjan suloista ja ihanaa. Tyttö, syksyllä 3 vuotta, saa tehdä ihan mitä vaan ja se on meistä kaikista vaan niin hassua. Okei, okei, lastentarhanopettaja minussa kokee vähän tuskaa, mutta hei, perheen pikku pomo on vaan niin suloinen!

Tänään viimeeksi:

-Isi! Itke! Itke isi! Nyt! Minä en halua että sinä naulat. Itke! Itke kovaa! (Ja tottahan isä tottelee, tilanteessa kuin tilanteessa, ei ole eka kerta).

-Äitiii! Sisko löi minua! Minua ei saa lyödä! Sinä tönit minua! Minua ssattuu! Minä uolen! (Täh, sisko vain kulki ohitse hipaisematta, näin itsekin..!)

Apua. Me aloitetaan loman jälkeen kasvattaminen, sillä nyt jatkan erikokoisten flipfloppien pakkaamista. Me ollaan sitten se perhe joka saa palautetta lentokoneessa. Hyvää toukokuun ensimmäistä päivää!

Äidin ja kolmen lapsen varpaat valmiina rantahiekkaan