keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Oreo!

Saanko esitellä meidän lasten tämän vuoden kuumimman jutun? Kuumimmat keksit! Oreot! Muistuttaa perinteistä Dominoa, mutta ei yhtä suklainen. En vanhana äitinä oikein ymmmärrä missä, milloin ja mitä on tapahtunut ja mistä nämä tulivat meidän lasten tietoisuuteen, mutta jenkkiläisiä Oreo-keksejä pitää saada. Tosin kaikki ulkomainen tuote on siiiisssstiii. Plus selfiet niiden kanssa.

Omat muistot Oreosta löytyy 15 vuotta sitten aupair-ajalta New Yorkissa, jolloin tehtiin jo selväksi Oreoiden oikea syömistapa. Kiertäen kannet irti toisistaan ja syönti maidon kanssa, myös maitoon dippaillen.

Viikonloppuna nappasin lapsille lastin Oreoita Behnford'sista, kirpaisevaan hintaan - 5,90 paketista! Behnford's on upea kauppa muutenkin ulkomaan tuulia haisteleville tai muistoja kaipaaville. Itse löysin tutut Skittless-karkit ja vasta kotona hyllystä ottamastani valokuvasta näin Butterfingerit (nimensä mukaiset, hyvin butteriset..). Niitä ahmin auton parkkipaikalla siellä meren takana kerran jos toisenkin.





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Puhutaan rakkaudesta

- Äiti mitä te siellä kaupungilla teette?
- Käydään syömässä sushia. Ja puhutaan rakkaudesta.
- Ai.

Näin keskustelin 7-vuotiaan pojan kanssa ennen meidän tinahää-viikonloppua.

Meillä oli oikeasti tosi mukavaa. Ei jaksettu riekkua kaupungilla, vaikka vannotin etukäteen, että käydään yksillä joka paikassa. Ainakin Molly Malonesissa, missä nuokuin liian usein 2000-luvun alussa. Me kierrettiin kauppoja ja tehtiin ostoksia, syötiin niin että kieli meinasi mennä mukana ja kuljettiin kaupungilla käsikynkkää.

Kello 21 Teerenpelissä katsoin kännykkää, jossa pojan näpyttelemä viesti: "Äiti mä oksensin!" Hetken aikaa mietin löytääkö anoppi ämpäreitä ja pyyhkeitä, mutta annoin olla. Mitenpä me oltaisiin voitu auttaa. Jälkikäteen selvisi, että poika oli vetänyt sokeri-rasva-suola-herkku-överit ja huono olo jäi siihen. Ällöä.

Mutta me puhuttiin rakkaudesta. Vähän ällöä sekin, mutta jos kerran vuodessa.




torstai 23. lokakuuta 2014

Hoitokuulumiset

Kyllä sain taas tänään muistutuksen siitä, millaista on olla vanhempi kuulumisten äärellä. Suhteessa omaan työhön siis. Joskus asiat vaan voi tulkita väärin. Nielaisut, sanapainot, auktoriteetti ja oma verensokeri vaikuttaa herkkään vanhempaan. Mitä tahdot sanoa - väännä rautalangasta ja sano suoraan. Onko tämä päivittelyä vai onko kaikki hyvin ja oli normipäivä?

Pienin hoidosta: "On pitänyt jo pitkään kysyä että syökö teidän tyttö iltaisin kotona mitään? (vakavana) Kun hän syö niin isoja annoksia aina täällä, viisi perunaakin tänään." (edelleen vakavana).

Oma ensi tulkinta oli vähän jännä, kuulosti kuin meillä ei kotona annettaisi tarpeeksi ruokaa. Että ahmisi sitten hoidossa.

Sitten alkoi selittelyni. Joo saa ruokaa kotona, joo lämmin ruoka ja iltapuurokin! Kyllä, kyllä! On ollut aina kova syömään. Ja puuroja syö innolla. Isommat on aina nirsoilleet, pienin ei. Ja kun sä teet niin hyvää ruokaa. Joo kyllä se syö. Keitoista tykkää. Makaronit jättää syömättä. Seli seli seli.

Kunnes heräsin. Buahahhaa haaa hihhii. Miten mä tän otin tosissani? Mähän pölisen vastaavia juttuja töissä. Joskus aiheesta, joskus tunnelman vuoksi.

Ja vasu-lomakkeeseen voi sitten kirjoittaa: Syö hyvin. Ei nirsoile.

Eli kaikki on ihan hyvin.


Olen mä silti vähän närkästynyt - antaa lapsen syödä.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Anniversary

Säpisen jo innoissani ja elossa on ihan uutta nostetta, kun odotettavissa on kiva kalenterimerkintä! Me nimittäin vietämme etukäteen 10-vuotis hääpäivää viikonloppuna.

Se on itsessään jo hieno juttu, mutta parasta on ehkä se että saamme viettää aikaa kaksin. Oltiin jo useampi vuosi puhuttu, että Kymppiä sitten juhlitaan isosti. ISOSTI. Jotain New Yorkia väläyteltiin. Sitten me kuitenkin vielä lisäännyttiin ja suunnitelmat Kympistä kutistui. Kesä puhuttiin Euroopasta ja pitkästä viikonlopusta kaksin jossain. Vähintään lentokentältä alkava reissu.

Sitten tuli syksy ja alkoi koulut, hoito ja työ, ja mies nosti esiin meidän aiempia hääreissuja kun lapset oli pieniä.. "Sä pillitit ekan illan erossa lapsista". Korjaan etten ihan niin, mutta voivottelin kyllä. Ja pakkohan se on nyt sanoa, että lapset on välillä aika äärirajoilla pitkien päivien kanssa, miksi siis stressata niitä lisää, lähinnä pienintä. Päädyttiin laittamaan rahoja koko perheen rantalomaan ensi keväälle, sillä se mikä mut oikeasti onnelliseksi tekee, on lasten riemu.

Vähän vähättelen oman ja parisuhde-ajan tärkeyttä - koska ne on musta niin kliseisiä ja haluan vastustaa niitä - omat lapset itse hoidetaan - keltään mitään apuja pyydetä - myrskyluodon maijallakaan mitään omaa aikaa ollu - mutta pakkohan se on myöntää, että itseäänkin pitää ajatella.

Ja nyt me sitten vietetään vuorokausi kaksin samaisessa hotellissa kuin hääyökin. Tosin kyllä me hotellista välillä poistutaankin. Hääyönä hiukset oli täynnä riisiä ja masussa oli vauva. 10 vuotta sitten. Malja sille!

Viikonlopputunnelmissa - kuva täältä


lauantai 18. lokakuuta 2014

Työleiri

Mieluusti olen läsnäoleva äiti, kuntoilen, kokkailen, bloggailen, remontoin, luen, matkustan, ompelen, paskartelen, pidän huolta itsestäni, seuraan tv:tä, yhteiskunnallisia asioita, tapaan ystäviä, hurvittelen, olen aktiivi yhdistyksissä ja hoidan pihaa ja puutarhaa. Ja siinä sivussa menee työt. Miten näitä kaikkia haluamiaan voi toteuttaa, kun hippunen aikaa vuorokaudessa ei riitä?

Olen aina hirveän innoissani mullasta ja uudesta kasvusta. Kevät on lempivuodenaikani ehdottomasti, se uuden kasvaminen on ihastuttavaa. Kesä- ja heinäkuussa kaikki rehottaa ja pitäisi kitkeä. Juuri kun se aurinkotuoli houkuttaa eniten. Syksyssä parasta on sadonkorjuu, värit, leikkuu ja siistiminen. 

Nautin tuoksuista ja tunnelmista ja pysäytetyistä hetkistä pihalla. Se on terapeuttista. Joko kädet mullassa, tai sitten mieluiten aurinkotuolissa. Innostun ihan hirveästi puutarhaohjelmista ja taimitarhojen valikoimista. Ja olen iloinen, että meillä on oma piha. Pihassa on potentiaalia, sitten kun on suoda aikaa sille. Haaveilen olevani sellainen telkkarissa nähty puutarhuri, oikea teetä hörppivä englantilaisrouva. 

Vanhoja pihapostauksia selailleena, huomaan rasituksen äänen ja alan kallistua karsimiseen. Mitä järkeä ylläpitää edellisen omistajan väkertämiä istutuksia, kun niistä saa vain stressiä. Tai korjaan, meillä on pyrkimys ylläpitoon. Mies seuraa mun "verenmakusuussa"-projekteja siellä sun täällä ja kysäisi taas kerran, että "Mitä työleiriä mä elämästäni teen?" Niinpä. Kyllä se on taas asian ytimessä. Sillä on sellainen oma tyyli rentoutua Homer Simpsonin tapaan (brain - empty). En osaa, mutta yritän.

Ajattele ihminen nautinnon kautta. Ajattelin siis hävittää ainakin viisi kukkapenkkiä tai istutusryhmää, siirtää kasveja yhteen voluumia lisäämään. Tänä syksynä en sitä enää ehdi, mutta jätän idea-asteelle. Hirveän helpottava ajatus, se karsiminen. Ei tarvitse enää pinnistellä! 

Syysleikkuut

Jouluvalot odottamassa

tiistai 14. lokakuuta 2014

Heureka!

Meilläpäin vietetään tällä viikolla syyslomaviikkoa koulusta. Itsellä on ilo ja kunnia olla lasten kanssa alkuviikko, mies sitten loppuviikon. Heureka oli pyörinyt mielessä jo pidempään - siis sinne! Edellisestä omasta käynnistä siellä on ainakin 10 vuotta, kun ennen omia lapsia kävin siellä pienen kummitytön kanssa.

Kaksi asiaa jäi päällimmäisenä mieleen maanantaisesta käynnistä. Yksi: ihana henkilökunta. Kaksi: Koska sinne on riehumahoplop-osasto tullut?

Näyttelyiden seassa kierteli työntekijöitä, jotka ihanasti ottivat kontaktia minuun kun työntelin ihan-kohta-kaksivuotiasta rattaissa. Sain kattavan esittelyn pienimmäistä kiinnostavista tutkimusjutuista ja vempeleistä. Ja ihailuseuraa hänen kokeillessaan kehitykselleen sopivia juttuja. Kiitos kahvihuoneeseen!

Lasten Heureka olikin koululaisryhmien valloittama riehuma-areena. Wau. Mielessä oli rauhallista tieteen tutkimusta ja pähkäilyä, vaan palloja lenteli joka suunnasta. Tiedettä ja tutkimusta nekin. Me liuettiin sieltä aika äkkiä kun lapset olivat kivoimmat kokeilleet. Kaipasin rauhallista tutkimusympäristöä, tilaa ja aikaa ihmetellä koululaisteni kanssa. Tai no, kuka käski tulla syyslomaviikolla koululaisbussien kanssa samaan aikaan.

Näyttelyt olivat taas kaikki mielenkiintoisia. Ihana oli, että tallella oli oman lapsuuden ja nuoruuden parhaat jutut: maapallo, josta sai kuunnella eri kieliä kuulokkeilla, piikkimatto ja se jättipöytä kahvikuppeineen. Kuka muistaa muita?





lauantai 11. lokakuuta 2014

Sadan kilon pohkeet

Haluan tänään kirjoittaa motivaatiosta. Pitkin syksyä olen tuskaillut juoksuajan kanssa, enkä millään saa kirittyä kymppiä alle tuntiin. Ei sillä, että kymmentä kilsaa joka kerta juoksisinkaan, mutta keskinopeutta mitaten. Silloin tällöin kymppiä, yleensä 6 kilometriä, sillä semmoinen selkeä reitti tässä alueella on. Se on sopiva aika livahtaa iltapalarumbasta. Päivästä ja jalkojen kipitysinnosta riippuen saatan puikkelehtia vielä lisäkortteleiden ympäri.


Vaikka olen surrut tahtia, tulin ajatelleeksi, että en ole juossut matkaa kuin vasta viime keväästä. Siis useaan vuoteen. Aiemmin hölkkä postilaatikolle oli suoritus, vaikka jumppasin muuten. Nyt kiidän kilometrejä ennen kuin ajattelen juoksevani. Ihan mahtavaa, juoksusta on tullut ilo!

Torstaisella iltalenkillä olin huipputunnelmissa ja päivittelin taas itsekseni, kuinka hyvin tämä taas sujuu. Minä-Mestarijuoksija. Harmitti, kun ketään tuttua ei tullut vastaan todistamaan. Vaan yhtäkkiä sateen jälkeisessä iltahämärässä alkaa kuulua läts läts läts LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS läts läts läts.. Ohitustilanne! Gasellinaskelin kipittää ripeä juoksija ohitse.

Loppumatka oli tervaa! Sadan kilon pohkeet solmussa, kädet huojuivat joka suuntaan. Sätin omaa ruumiinrakennetta ja löyhää luonnetta. Luulin, että oma juoksu oli rytmikästä, energiatehokasta ja sujuvaa. Pitikin vertailla. Toimiko se nyt sitten motivaattorina vai lannistajana, aika näyttää. Nyt kahden päivän jälkeen luulen kohtaamisen motivoineen. Pitää kiriä. Sisko kyselee puolimaratonia ensi vuodelle. Ehkä! Kyllä?

Alla olevasta kuvasta voit nähdä ylämäki-ohittajan pienenä pisteenä. Menin sen verran pois tolalta, että kaivoin puhelimen esiin.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kootut tunnelmat ja pullu.

Tekisi mieli vain purkaa viikon myrkyt tänne. Mutta on kivojakin juttuja. Vaikea sanoa millä yläotsikolla ja jaottelulla seuraavat kuvat voisi niputtaa samaan tekstiin, mutta yritetään.

Pukukaapilla taas
Mehut on imetty tällä viikolla. Hoi työkaverit, palatkaa lomilta ja parantukaa rauhassa, mutta lue: PIAN. Oma syysloma häämöttää muutaman päivän päässä, mutta kurkkukipu loppuu siihen mennessä, eiks.


Koulun lauantai-työpäivän satoa ovat talven kukkaset. Ihana kun täällä meilläkin saa joskus shoppailla. Koulun lauantai-työpäivä on perinteinen markkinapäivä oheistoimintoineen. Huomio itselle: Osta Ahkeraliisat ensi vuodenkin kesäkukiksi! Ne kukkivat varjossa vähällä hoivalla koko kesän, ja kestivät pakkasyötkin katoksessa. Ja ahkerasti pukkasivat runsasta kukkaa koko ajan.


Urheiluhullu poika ei ole välittänyt kuperkeikoista eikä tasapainoa horjuttavista lajeista. Tällä viikolla irrotteli itsensä voltteihin ja muihin temppuihin, joiden nimeä en muista. Jokainen ajallaan. Äiti on iloinen. Volttimaakari sisko sai kaverin.. kunnes trampoliini lähtee talvisäilöön. Ihan hetken kuluttua.


Perinteiset syystalkoomme lähestyvät. Tai no, perinteiset ne ovat syystä että perinne alkoi viime vuonna. Lauantaina. Omenapuiden leikkausta, kukkien saksimista, lehtien haravointia. Grilli kuumaksi. Elämässä parasta on toistot, samalla kaavalla mennään. Viime vuotiset kuulumiset täältä. 


Pitkän työillan päätteeksi autossa omaatuntoa soimasi vähäinen aika esikoisen kanssa. Vuorovaikutus oli monta päivää ollut: "Onko läksyt tehty? Hei, iltapalalle heti! Lopettakaa riehuminen! Heippa, äiti lähtee töihin, muista pestä hampaat". Järjestimme jooga-hetken. Sehän onnistuu Youtuben Best Ever Relaxing Musicilla, kynttilämerellä ja vuoden -99 jooga-oppaalla. Meillä oli ihanaa. Keskimmäinen ja nuorimmainenkin liittyivät seuraan ja lapset saivat vuorollaan hieronnat. Pienin lakosi myös matolle ja neuvoi hierovaa äitiä: "Pää. Jalat. Kovvat. Tukka. Pullu." Siis pylly. 


lauantai 4. lokakuuta 2014

Mosaiikki hiertää

Tuntuu että muut alkavat hehkuttamaan kynttiläkuvilla ja -kertomuksilla tätäkin syksyä. Mä en oikein ole kynttiläihminen. Tai siis olen varmasti sitäkin, mutta ei sitä tunnelmaloistetta tule ihasteltua. Käyn niin aikaisin nukkumaankin, että sammuttelen ne aika pian. Ja sitten kun niitä polttelen, ne loppuu ja mun ostoslistaan ei mahdu kiloa uusia kynttilöitä viikossa. Itsellä on kyllä lajitelma erilaisia kynttiläalustoja ja erivärisiä kynttilöitä lapsilta saaduista joulupaketeista. Töistä siis. Ja ne on ihania, enkä raaski niitä poltella. Ulkonakin olisi muutama lyhty odottamassa, mutta verhothan on kiinni jo, enkä näe niitä. Pitää kutsua vieraita tai kunnioittaa itseä ja järjestää tunnelma hetki. Ehkä tänään punaisen pullon kera?

Muutenkin syksy tuo sisustusasiaa mieleen. Harmittaa, kun kohta on kaksi vuotta asuttu, eikä juurikaan ole tehty fiksauksia. Miehen katse on kunnossapidollisissa asioissa, ja jossain autotallin ovessa, kun oma katse hiertää levottomassa mosaiikkiparketissa ja puun värisissä sisäovissa. Kun muutettiin, syntyi vauva ja resurssit eivät riittäneet, eikä rahavarannotkaan äitiyslomalla. Tehtiin kyllä listoja ja suunnitelmia.

Nyt kun elän tätä kultaista ruuhka-aikaa ja luhistun kotitöiden, työasioiden, lasten asioiden ja aikataulujen ikeessä, en voi kuin tuskailla. Ja priorisoida. Mutta harmittaa kun ei olla tehty. Mosaiikkiparketin tilalle suunnitelmakin on, mitat ja kaikki otettu, laminaattisävy valittu. Ovet ovat täyspuuta, arvokkaat ja hyvät jo itsessään, niiden ruiskumaalaus valkoiseksi on suunnitelma. Takka odottaa vaalennusta. Takkahuoneesta itsestään on tarkoitus tehdä lasiovin meille vanhemmille makuuhuone, sitten kun pienimmäinen siirtyy omaan huoneeseen. Nyt jo kaipaisin hänelle leikkihuonetta - tai siis leluille selkeää paikkaa. Ihan huoneiden pintamaalaus pitäisi tehdä, päivittää. Mutta toisaalta, kaikki on kunnossa, mikään ei ole välttämätöntä. Energiaa syö ei-itseä-miellyttävät valinnat.

Muutamaan kuukauteen en ole ole suunnitellut kotiin mitään, sillä tällä kertaa työt ja perheen riennot ovat vieneet ylimääräisen kapasiteetin. Päädyttiin remonttitilikin tyhjentämään ja maksamaan parempitasoinen uimaloma koko perheelle. Ehkä se keväinen matka voittaa mosaiikkiparketin. Sitä paitsi ei mulla ole aikaa sitä katsella kun vietän päivät töissä. Ja siellä on muuten ihan yhtä 80-lukua kuin meilläkin!

Tässä ENNEN-kuvat. JÄLKEEN-kuvat sitten joskus.





keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lapsiperheen pakolliset

Muumimamman käsilaukun sisältö on puuterirasia, villasukat, vatsapulveri sekä korkkiruuvi. Kaikki tarpeellinen suuressa seikkailussa.

Vaan miksei kukaan kertonut tärkeimpiä juttuja seikkailussa tuoreena vanhempana ensimmäisen vauvan synnyttyä? Niitä oikeasti tärkeitä. Ensiapuasioita. Meillä oli pinnasänkyä, talkkia, vaippaa, öljyä, bodyä ja Sinkkosen Jarin kauhistelemat 15 vauvalelua.

Minäpä sanon ne tärkeimmät. Oksennusvarusteet sekä kattava varasto mehujätskiä.

Puolivuotias esikoinen oksentaa rajusti. Silloin vuonna 2005. Tärisevin äänin soitan terveysneuvontapuhelimeen (jonne mies soittaa uudestaan kun ei tärisevästä äänestäni saada selvää - koska kuoleeko se-tunne on liian vahva), ja sieltä neuvotaan antamaan Osmosalia. Neuvotaan niin kuin minä olisin asiasta perillä. Siis mitä? Mitä se on?? (Liuosta korvaamaan menetettyjä suoloja ja muita.) Miksei kukaan kertonut että sellaista pitäisi olla valmiina? Mainittakoon kuitenkin että kokemus on osoittanut, että eivät lapset suostu sitä liuosta nielemään. Muutenkin oksennustauti on shokeeraava, sillä eihän meillä vastarakastuneiden taloudessa ollut edes ämpäriä oksennukselle. Tai no.. eipä nuo tähtäämisessä onnistu ensimmäisinä vuosina.

Toinen tärkeä tuli tällä viikolla taas mieliin, kun pienin kiipeili tuolilla ja kolautti itsensä ruokapöytään. Verta! Verta suusta! Lisää verta! Nenästäkin! Verta! Mehujätskiä, tietysti mehujätskiä ensiavuksi. Mitäpä muuta olisin tarjonnut avuksi ilman haavaa sulkevaa jäistä puudutetta? Kuin lisää mehujätskiä kun verivanat aukesivat myöhemmin uudestaan. Eikä ole viimeinen kolhu suun alueella. Sitä paitsi mehujätski pelastaa monta muutakin tilannetta, kuten vaikka ne vatsatautihetket.

Edellinen kolhu on jo unohtunut
Mehujäätelö siis tärkein. Mitä muuta tarvitaan, siis niitä mitä ei vauva-oppaissa kerrota?