tiistai 25. helmikuuta 2014

Päivä muiden joukossa.. Armin van Buurenilla maustettuna


Herään ennen kellon soittoa 6.40. Selaan puhelimella Facebookkia ja Hesaria. Olo on raskas, väsynyt, olen heräillyt yöllä eskarilaisen kanssa. Mies on jo lähtenyt töihin. Vieressäni pinnasängyssä nukkuu tyttönen, syvässä unessa, tutti jalkopäässä, harso käden ulottuvilla. Parisänkyyn yöllä kömpinyt eskarilainen herää.

Täytän pyykkikoneen ja laitan sen pyörimään. Sytyttelen valoja, availen verhoja. Ihanaa kun illalla on järjestetty jokainen dublopalikka paikalleen. Miten niitä aina löytyykin jostain. Lapset pyysivät puuroa ja mustikoita illalla aamuksi. Harvinainen toive. Kaurapuuro valmistumaan.

 7.00 herätän kolmasluokkalaisen. Häntä ei huvittaisi nousta sängystä, hiihtoloman mummolakyläilyn valvomiset tuntuvat vielä. Pikkuneiti huutelee pinnasängystään. Kannan neidin isosiskon sänkyyn, aamu-uniset siskokset saavat herätellä toisensa. Ovat ylisuloisia.

 Aamiaisella kaikki kolme lasta. Pikkuneiti kahmii lusikallaan puuroa suuhunsa, lusikoin väliin avuksi. Hyvä tunnelma, kaikkia naurattaa. Itselle pikasuihku.

8.00 lähtö koululle. Olen luvannut kyyditä kolmasluokkalaisen kouluun, pienemmät tulevat mukaan, eskarilainen viettää kotipäivän. Ääääh, koululaisen pitkän päivän eväät unohtuivat, äkkiä eväsrasiaan voileipää ja kurkkua. 

Kotona. Teekannuun hautumaan vihreää teetä. Katsomme loppuja lastenohjelmia sohvalla. Eskarilaista ei Pikku Kakkonen enää millään meinaa kiinnostaa, mutta yhdessä tykkää katsoa. Valitsisi itse kaikkea muuta epäilyttävää katsottavaa. Pikkuneiti tyhjentää dublokoria toiseen lelulaatikkoon. Vilkaisu Facebookkiin. Poika järjestää meille levyraadin Spotifysta, molempien valitsemia kappaleita, pienoinen kiljuu ja tanssii mukana. Levyraadin voitti pojan valinta, Armin van Buuren: This is What it Feels Like.  (Toivottavasti linkki toimii mobiilissa.)


Setvin märät pyykit ja laitan toisen koneen pyörimään. Moneen kertaan on pitänyt siivota pojan huone, siispä toimeen. Sisäpäivä. Mikä siinä onkin, että lapset nauttivat aikuisen auttaessa huoneen siivouksessa. Vihdoinkin kaikenlaisia aarteita ja hyljättyjä pääsiäismuna- ja hampurilaisaterialeluja saadaan roskiin. Poika pelaa sählyä ja liimaa lisää Teemu Selänteen julisteita oveensa. Pikkuneiti siirtelee tavaroita paikasta toiseen ja pölisee omiaan.

 Aamupäivä hurahti! Huone on siisti, oma huone leluineen taas kiinnostaa. Ruokaa ei ole eiliseltä jäänyt lounaaksi, paitsi keitettyjä vihanneksia, paistan lisäksi kanaa ja keitän pastaa, tästä riittää illaksikin. Lapset syövät hyvällä ruokahalulla. 

Pikkuneidille vaipan vaihto, jutustelemme potasta, ei kiinnosta. Pyörittää päätään "e aluu, e aluu". Ulkotamineita päälle, tutti suuhun ja ulos vaunuihin päiväunille. Linnut laulavat keväisesti! Soitan miehelle. Viestittelen äitini kanssa ensi viikon työkeikasta. 

12.00 keitän kahvia, vaikken sitä yleensä juo. Poika lähtee takapihalle kiekon ja mailan kanssa. Sudin hiukset ja kasvot ihmisen näköiseksi, tytön herättyä pitää lähteä asioille. Yövalvominen väsyttää, vajoan tietokoneelle kahvin kanssa hetkeksi, päivitän sijaisrekryyn vapaita työpäiviä. Selvittelen pyykit. Pähkäilen ihmeissäni, mitä kummaa virkistävää välipalaksi lapsille. Banaania, päärynää, voileipää luvassa.

14.00 pikkuneiti herää, pikainen välipala ja porukka autoon asianhoitomatkalle. Sadattelen auton rapaista ulkoasua, koskahan käyttäisi pesussa. Takaisintulomatkalla nappaamme koululaisen koululta. Tällä viikolla on sovittu, ettei kavereiden kanssa olla heti koulun jälkeen.. nimittäin läksyt jäävät tekemättä, eikä niihin jaksa keskittyä illalla. 

Kotona rakennan sadannen dublo-linnan rikottavaksi pienelle, luen muutaman kirjan. Uusimpana keksinyt kurkkia jalkojensa välistä. Naurattaa, tulee vahinko-kuperkeikka. Molemmat tytöt voimistelevat ja kikattelevat.

Mies tulee töistä. Ajatukset päivälliseen. Tänään on harrastusvapaa ilta, ihanaa. Päivälliseksi ei sittenkään tähteitä vaan tonnikalapastaa ja kasviksia. Isot sisarukset nahistelevat keskenään. Pikkuneiti tahdittaa ruokakeskustelua "mmnammm nam nam mam", herkullista siis.

17.00 Pikku Kakkonen. Tai yritys, kaikki lapset vaeltavat omiin puuhiinsa, jäämme miehen kanssa sohvalle. Kanavanvaihto ja Tanskalainen maajussi. Strömsötä en kykene katsomaan, tulee suorituspaineita, mutta tämä on erikoista, leppoisaa, innostavaa, huvittavaa, piristävää ja kiinnostavaa.
Kuva täältä
18.00 eskarilainen esittelee uuden itsetekemän pelinsä. Muutama pelikierros. Peli pelataan kahdella nopalla, vain lukumäärällä alle 5 saa liikkua. Aika hauska. 


Jumpan vuoro. Vähän kahvakuulaa, uusi ohjelma. Pikkuneiti käy nostamassa kuulaa myös. Iltapalaa varten lettutaikina valmiiksi, tällä kertaa kauramaidosta, sillä oikea maito on vähissä. Suihkuun ja pieni tyttö kylpyyn.


19.30 iltapalalla. Pikkuneiti pöristää puuroaan, taitaa ajatella autoja taas. Summataan päivä päätökseen, mitä huomenna? Olen onnellinen ja onnekas. Lapset unille ja äiti tietokoneelle. 


"Elämä on mustaa, 
jos uskot sen olevan mustaa. 
Elämä on iloisen keltaista, 
jos sanot sen olevan iloisen keltaista.
Kirjoitat elämäsi käsikirjoituksen musteella, 
jonka värin valitset itse."

- Tom Lundberg

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Harhaista haaveilua

Niin paljon kuin kaipaankin aurinkoa ja toppi-ilmoja, harmittaa tosi paljon sulava lumi. Ja lasten puolesta harmittaa ensi viikkoisten hiihtokisojen peruuntuminen. Tai no, ei me olla ennen osallistuttu, mutta tässä lähellä olisi koululaishiihdot ja kaikille hiihtäjille luvassa kuumaa mehua ja diplomi. Ja sehän riittää meidän nuorisolle. Lapset ovat hiihtäneet tonttia ympäri hampaat irvessä yrittäen päihittää toisensa. Mutta eipä tässä Uusimaan nurmella enää sivakoida. Ensi vuoteen?

Kevät. Talvella puutarha-ajatukset ovat olleet unohduksissa, mutta nyt tuntuu tältä:

Kuva täältä.

Tämä säleikkö saa lähteä, ja villiviini siirtyä..
..tähän kaarelle, missä mikään muu ei kasva..


Kaaren juurella on edellisten omistajien kasvattamaa Jotain, jota en saanut kasvamaan 20cm korkeammaksi. Aion siis siirtää varman villiviinin siihen. Kaaren juurella on myös suihkulähde ja sähköpistoke valoille, mutta he täyttivät lähteen kukkapenkillä saatuaan vauvan. Meidän pikkuneidin kasvettua hukkumisvaarasta, aion laittaa suihkulähteen toimintaan. Tuosta kaaresta ja suihkulähteeltä astellaan sitten kohti arkea romanttisempaa elämää. Ihan selvästi. Kyllä kiitos <3

torstai 20. helmikuuta 2014

Oodi hammaslääkärilleni

Kun löytää hyvän hammaslääkärin, siitä kannattaa pitää kiinni. Tähän astisessa elämässäni olen käynyt kerran vuodessa sätittävänä (Subjektiivinen kokemus! Minä tunnen näin!) hammaslääkärissä. Minut istutetaan tuoliin, pölistään koodeja, sitten aloitetaan paikkaus ja lopuksi moititaan ja läksytetään huokaillen. Siinäpä se. Seuraavaa kertaa pelätessä. 
Saisiko tekarit jo?


Kuva täältä

Ihan oikein. Jos ei viitsi pitää purukalustostaan huolta, saa moittiakin. Suuhun hyppivää kariesta ja suvun heikkoa hammaslaatua ei voi mollata, kun sokeri ja välipalat maistuu, hammaslanka ei todellakaan kiinnosta ja ikenet pakenee raivokkaalla ja "mitä nopeammin sitä tehokkaammin" väkivalloin harjaamisella.

Mutta. Mutta. Olen Hänet löytänyt. The Hammaslääkärin. Ihan kunnalliselta puolelta. Saapuessani vastaanottohuoneeseen en marssikaan tutkimustuolille, vaan ensin keskustelemme. Hän kyselee miten hammashoito sujuu. JA MINÄ SAAN SELITTÄÄ ETUKÄTEEN! "Että kun en muista aina sitä hammaslankaa. Ja karkkilakkoa olen välillä yrittänyt, nytkin menossa." Pitkin tutkimusta meillä on vuorovaikutusta. Hän kyselee, onko tuntunut karheutta jossain kohdassa. Pölisee hoitajalle koodeja. Kysyy, minkä paksuista hammaslankaa olen käyttänyt. Keskustelemme. Kokeiltaisiinko vaikka semmoista hammasväliharjaa, jotain silikonista. Testataan. Saan näytekappaleen kotiin. Paikataan jos tarvetta. Lopuksi taas keskustellaan lopputulemasta. OLEN IHMINEN!! 

Tilanne tämän päivän tarkastuksesta: Alkavia reikiä ihan liikaa, mutteivät edenneet vieläkään paikkausasteelle. Yksi vanha paikka liuennut, se korjattiin. Ilman puudutusta. Juma, siitä on 15 vuotta kun on porattu ilman puudutusta. Ja oli ihan piece of cake. Sitä se myönteinen voima saa aikaan, kivunsietoa.

"Kiitos kiitos, olette ihana hammaslääkäri, näkemiin taas ensi kertaan!"

Onnea on kohtuullinen purukalusto

lauantai 15. helmikuuta 2014

10 vuoden kuluttua

Minulla oikein välähti tässä eräänä iltana: Kymmenen vuoden kuluttua meillä on 19-, 17- ja 11-vuotiaat lapset. !!? Henkäys ja syvä hiljaisuus. Pysäytän ajan? NYT.

Mitä tekee 19-vuotias tyttö? Suunnittelee muuttoa pois kotoa. Käy nahkahousuissa bilettämässä? (Ai mistä mä ton keksin?)  Entä 17-vuotias poika? Kampaa hiuksiaan ja puhuu autoista. En ala. Minun viisaat ja tasa-painoiset nuoret aikuiseni. Onnea on pieni 11-vuotias ala-astelainen. Äidin ja isän mussukka.

Kymmenen vuoden kuluttua minä olen 42-vuotias. Melkoisen nuori. Kymmenen vuoden kuluttua asuntolainaa on upea siivu vähemmän. Kymmenen vuoden kuluttua olen rikkaampi.. kokemuksista. Viisaampi. Rahallisesti rikkaampikin käy. Entä työkuvioni? Kymmenen vuotta on ihan silmänräpäys, ainakin edelliset kymmenen vuotta olivat.

Tästä reilistä on 12 vuotta. Feels like yesterday.

Kymmenen vuodenkin kuluttua on ystävänpäivä. Ei me lennetty tänäkään vuonna ystävänpäiväksi Pariisiin. Mutta juotiin oluset sohvalla lasten nukahdettua. Romantic. Mitä sinulle kuuluu 10 vuoden kuluttua?


tiistai 11. helmikuuta 2014

Reikiä sydämessä


Tyttäremme syntyi 10 pisteen tyttönä, normaalin raskauden jälkeen, kotiutettiin muutama päivä myöhemmin. Kuukautta myöhemmin näytin tyttöstä yksityisellä lääkäriasemalla tutulle lasten allergialääkärille lisämaitohörpyistä tulleiden laajojen ihottumien vuoksi. Se käynti ei mennytkään niin kuin ajattelin. Sydämestä kuului selvästi sivuääni. Precordinaalisesti, ei selästä. 

Perinteisellä faksilla lähetettiin lähete sairaalaan, kiireellisyysluokituksella 1-7 päivää, ja me lähdimme kotiin, äiti lievästi sanottuna kauhuissaan. Iltasoittoja lääkäri-isoveljelle, googletusta. Olin varautunut avosydänleikkaukseen ja vielä vakavampiin.. Tämä lohdutti:

"Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää linnun untuvalla,
kun on oikein pieni." 
Hannele Huovi

Seuraavalla viikolla neuvolalääkärin tarkastuksessa samat äänet kuuluivat edelleen. Odottelimme yhteydenottoa sairaalalta. Lopulta soitimme perään, faksi-lähetettä ei koskaan tullut perille sairaalaan. Hienoisesti harmitti, sillä sihteerikkö oli lähettänyt faksin nurinpäin, siis tyhjänä...  Onnekseen vauvan vointi oli hyvä, niin kuin alunperinkin. Ei hengästymistä tai hikoilua tai sinisyyttä. 

Vajaan kahden kuukauden iässä sydän ultrattiin sairaalassa. Etukäteen tiesimme tutkimuksen sisältävän sydänfilmin, verenpaineen mittauksen ja sydämen ultraäänitutkimuksen. Välillä tapasimme hoitajaa, välillä taas lääkäriä. Aina yhden tutkimuksen jälkeen meidät passitettiin seuraavaan. Happisaturaatiot otettiin useampaan kertaan, kävimme röntgenissä ja verikokeissa. Soittoja toiselle lääkärille. Ja äiti sisäisesti koko ajan kasvavassa paniikissa. Mitä tapahtuu, miksi koko ajan lisää tutkimuksia? Lopulta diagnoosi: Keskiseptumin VSD ja isohko eteisväliseinäreikä. Kliinisesti ei vajaatoimintaoireita. Ei tässä vaiheessa diureettilääkityksen aloitusta. Sydämen tiivis seuranta lastenpoliklinikalla jatkuu.

Selkokielellä: Tyttärellämme oli kammioväliseinässä reikä, joka on kovin yleinen. Kun "reiästä sydämessä tai sivuäänestä" juttelet, joku tietää aina jonkun jolla on. Lisäksi kaikilla vastasyntyneillä oleva eteisväliseinäreikä oli vauvallamme suurempi kuin pitäisi. Siitä sydämelle extratyötä, ylimääräisiä virtauksia, ääni ja selkeä oikeanpuoleisen kuormituksen merkit.


Tässä sydänfilmissä. Kun vauva oli tarroitettu johtoihin, hoitaja sanoi: "Nyt saa kuvata". What? Ei olisi käynyt mielessäkään.. mutta käskystä siis.

Kuukauden kuluttua tästä, 3kk iässä seuranta. Tällä kertaa vähemmän tutkimuksia. Vakava sydänlääkäri. Hyvät uutiset: VSD eli kammioväliseinäreikä on sulkeutunut jo! Onnekseen se sijaitsi keskellä lihasta, ja näin kasvoi umpeen nopeasti. Huonot uutiset: Eteisseptumissa ASD secundum-tyyppinen löydös, sekä herännyt epäily mahdollisesta LV nonkompaktaatiosta. Suvussa ei äkkikuolemia tai sydänlihassairautta todettu aiemmin. WHAT! ÄKKIKUOLEMIA! Menepä siinä sitten rauhassa kotiin odottelemaan Lastenklinikan kutsua..

Sydänlihassairautta ei voi selvittää ilman ultraääntä, ja se voi olla meistä kaikilla. Se löytyisi tietyltä prosentilta kadunmiehistä jos otanta otettaisiin. Onneksi olimme seurannassa. 

Lastenklinikalla vauvan ollessa 5kk ikäinen selvisi loputkin. Ilmoitin lääkärille olevani aivan täydessä paniikkitilassa, ja pyysin kertomaan asiat se huomioiden. Tutkimuksen jälkeen saatoimme huokaista helpotuksesta. Tyttärellämme ei ollut sydänlihassairautta, ei siis pelkoa sydänlihaksen rappeutumisesta. Sama määrä arpeumaa kuin kaikilla. Edelleen punasolun verran verta virtaa reiästä, mutta se umpeutunee itsestään. Mikäli ei umpeudu, ainoa este tulevaisuudessa on syvämerensukellus. Eipä haittoo, ei oo tullunna perheharrastukseksi. Kontrolli 2 vuoden iässä. Kaikki on hyvin :)

Tilanne tällä hetkellä: ASD secundum (kuva täältä)

Kun tämä kaikki oli meille ajankohtaista, etsin tietoa. Siksi tämä kirjoitus, jos joku joskus tästä hyötyy. Itse elin tunteella tätä. En järjellä. Ei hyvä, rankkaa nimittäin oli.

Tässä hän on tänään. Riehakas jumppari.


maanantai 10. helmikuuta 2014

Sokerilakko day 2

Karkkilakko. Mahdollisesti herkkulakko. Sokerilakko. 
Kuva täältä

Toisille sokerista ei tunnu olevan juurikaan haittaa, tai kukaan ei siitä valita kuin painon tai lasten överivilkkauden puolesta, mutta itse tasapainoilen sen sairastuttavan vaikutuksen kanssa jatkuvasti. Nyt on taas aika, sokeriraja on ylitetty ja jotain tulehdusta pukkaa koko ajan. Ientulehdus, virtsatientulehdus. Hiiva hiiva hiiva. Ja sokeri se ruokkii hiivaa. Pitää löytää tasapaino. Oikea pH. Ja vähän probiootteja.

Kokemuksella yli vuoden karkkilakosta ja reilun puolen vuoden sokeripullatäytekeksilimsasuklaaherkkulakosta selvisin hyvin, ilman ainuttakaan hiiva- tai virtsatietulehdusta. Ensimmäiset viikot söin vierotusoireisiin rusinoita, hunajaa, hedelmiä ja juustoleipiä. Ja on olemassa sokeritonta suklaata! Ja sipsejä ja muuta rrrrasvaa tämä lakko ei sitten koske. 

"Sairaudet eivät tule kehon ulkopuolelta, vaan oma elimistömme alkaa happamoituneena tuottaa bakteereja, hiivoja, homeita ja sieniä. Elimistömme ikään kuin maatuu elävältä."<- hyvin sanottu. 



Kuva täältä


Uni autosta ja todellisuus.

Näin viime yönä unta, jossa annoin pikkuneidin 1v (!?) peruuttaa auton parkkiin. Valuttamalla mäkeä ruutuun. Auto valui hiljalleen paikalleen. Saimme hankaluuksia kolhuista.

Herättyämme pakkasin lapset autoon kohti koulua, valutin auton tallista ja käynnistin. Ei käynnistynyt. Käynnistin uudelleen. Eip lähtenyt. Hörisi ja sammui. Joku meistä oli jättänyt valot autoon yöksi. Akku.

Mikä auto-aavistus-uni se nyt oli?
Kuva täältä
Kuva täältä

perjantai 7. helmikuuta 2014

..tärkeintä on..

On niin herkkä olo, nyt kun etsin siskonpojan ristiäiskorttiin ajatelmaa netistä. Tämä seuraava se ei ole, mutta tämä tuli vastaan ja kosketti minua. Vasta muutama päivä sitten muistin, etten ole TUNTENUT huolen tunnetta sydänlapsestamme (kaikki on nyt hyvin!) yli puoleen vuoteen. Olen siitä kertonut ja puhunut, mutten ole sitä tunnetta siis tuntenut. Pitääkin lähiaikoina kirjata vaikka tännekin yks-vee-tytön sydäntarina ennen kuin se unohtuu. 

"Tärkeintä ei ole,
 että vauva on terve.

 Tärkeintä on jäädä henkiin.
 Tärkeintä ei ole saavuttaa
 neuvolakirjan jokaista
 kohtaa ”normaaliin tahtiin”.

Vaan olla oman neuvolakirjansa Indiana Jones.
 Oman elämänsä sankari
 ja vähän muidenkin,
 aika paljon muidenkin.

Tärkeintä ei ole olla sitä,
 mitä muut toivoivat,
 luulivat tai odottivat.

 Tärkeää ei ole olla
 kummankaan näköinen.

 Tärkeää on olla
 oman itsensä näköinen
 ja pitää vahvasti
 kaksin käsin kiinni siitä
 mitä elämäksi sanotaan.

Tärkeintä on olla
 yhdessä, ja jaksaa.
 Olla paikalla silloin,
 kun välittämistä jaetaan.

 Tärkeintä on kuulua johonkin
 ja hengittää samaan tahtiin
 sen porukan kanssa,
 jota myös perheeksi kutsutaan."

Meidän perheen latu

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Runebergin torttu pellillä

Lempileivokseni kaikista on ehdottomasti Runebergin torttu. Ei kaupasta tai leipomosta ostettu karvasmantelilla tai liköörillä kostutettu, vaan sopivan kotikutoisen kuiva kahvin kaveri. Juuri seuraavanlaisella reseptillä tehty. Kakkukahvit etukäteen 4-vuotiaan Runebeginpäivän kummipojan kunniaksi.

Runebergin torttu pellillä

200g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl korppujauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta

Koristelu:
vadelmahilloa
2-3 rkl vettä
3-5 dl tomusokeria
halutessa aavistus sitruunamehua 

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperille (esim 25cm x 25cm tai pienempi vuoka) ja paista 175 asteisessa uunissa n.30 min tai kunnes leivonnainen on kypsä. 

Leikkaa neliöiksi, koristele jokainen hillonokareella. Sekoita tomusokeriin nestettä sen mukaan, että seos on sopivan notkeaa valutettavaksi tai pursotettavaksi hillosilmän ympärille.

Hyvää Ruuneberiä 5.2

Mediaseksikkäät lajit esittelyssä

Mediaseksikkäät vapaa-ajan harrastukset ovat meillä nyt vallalla: shakki, virkkaaminen ja jättipalapelit.

Shakkiin itselläni on ollut varsin kieroutunut suhde, sillä veljeni on mestaritasoa ja kilpaillut koko lapsuutensa. Itse näin sen vain nolona lajina, jonka sääntöihin en edes tutustunut. Mutta olen tässä aikuistunut ja höllentänyt katsantoani, ja meillä on kotona huimia pelejä, ajatusta, taktiikkaa, älyä! Miten niin muka nörtti-laji! Pakko suositella.


Sitten meillä nyt myös virkataan. Olin opettajan sijaisena erityisluokalla jokunen viikko sitten ja sainpa tehtäväkseni opettaa kiinteitä silmukoita. Öö.. kelaa sitä. Ensinäkemältä vaikutti, että oppilaat nirhaisivat toisensa näillä koukuilla, lähellä se olikin, mutta jokunen silmukka tehtiin lopputulemana. Siitäpä into virkkaamaan, ja nappasin omalle kolmasluokkalaiselle amigurumi-pakkauksen, ja nyt me sitten virkkaillaan. Viimeeksi yläasteella. Tää on kivaa!


Joulupukki toi 1000 palan palapelin tänä jouluna. Koska se oli osoitettu lapsille, me aikuiset emme kuulemma saa sitä tehdä. Nyt olen kaksi viikkoa odottanyt sormet syyhyten lupaa päästä apujoukkoihin... Parhautta on palapelit. Kun olin äitiyslomalla ennen ensimmäisen lapsemme syntymää, kulutin päivät kyykkimällä lattialla tehden 6000 palan palapeliä. Sitten vauva syntyi ja palapeli jäi pölyttymään, tehtynä 1000-2000 palaa. Tuolla se kaapin hyllyllä odottaa, jos joku antaisi sille aikaansa. Palat on armeliaasti jo pussitettu värien ja valmiiden kohtien joukkoihin. Enää tarvitaan joutilas jättipöytä tälle harrasteelle. Tiedän nimittäin yhden, joka haluaisi tulla istumaan palapelilaatikkoon. Se taapero.