Tässä miehen kanssa käytiin puhetta menneestä vuodesta. Meinasin, että on ollut hieno vuosi. Mutta kyseessähän on ihan katsantotapa. Valittanut olen, rankkaa on ollut. Mutta millä mittareilla rankkaa? Todellisuudessa asiat on olleet mallillaan. Töihin piti mennä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Omia valintoja, koita kestää.
Äkkiä piti sanoa jotain omasta uuden vuoden lupauksesta. Ja mulle tuli ihan ensimmäisenä mieleen, että vähemmän mustia ja harmaita ylä-osia vaatetukseen. Siis tosi syvällistä, tiedän. Varsinkin kun vertaa viime vuotiseen tosi deeppiin, "olla valoisampi ihminen". Mutta oikeasti musta ja harmaa ei vaan ole mun kasvoille sopiva väri, mutta niitäpä on kaappi täynnä. Näillä mennään siis. Vähemmän mustaa kasvoille.
Valoimme tinaa illalla kotona. Kyllä, edelliset kolme vuotta samoilla tinoilla. Oma tulkinta tulevaisuudesta tinan mukaan on sellainen vanhan ajan Lady. Arvokas ja ylväs, vahva nainen. Se minä olen, vuonna 2015.
Kävimme myös pienen siskonpojan 1-vuotis syntymäpäivillä. Onnea pieni ihana aaton poika. Toivon juhlista perinnettä aattoiltoihin, sillä alan olla kyllästynyt tähtisädetikkuihin ja nakkien keittoon kotona.
Koululaiset olivat super-onnellisia kun saivat valvoa tänä uudenvuodenaattona. Kello 22.24 kehotin sänkyihin. Ihan tyytyväisiä olivat. Joo, tiedetään, aika aikaisin.
Jatkan iltaa peiton alla skumpan ja kirjan kanssa. Hyvä uutta vuotta 2015!
Jostain syystä olen kasannut kauheat paineet arjelle ja töihinpaluusta johtuviin kuvioihin. Koko alkusyksyä on varjostanut kaiken sujumisesta noussut stressi. Odotin kai joka iltaisia itkupotkuraivareita kaikilta lapsilta ja härdelliä töissä. Odotin joka viikkoista sairastelukierrettä - vielä ehtii - ja joka ilta mietin kumpi jää kotiin jos yöllä joku sairastuu. Semmoiset valtavat suojaukset. Tai että pienin itkee hoidossa joka päivä ja olen sydän syrjällään. Ja että koko ajan vaan sataa ja olen itsekin onneton. Myönnettäköön, että muutaman kerran mietin, että voiko tämän töihinpaluun perua.
Onnekseen ollaan puksutettu eteenpäin. Töissä olen ollut kaksi kuukautta ja se on edelleen erittäin leppoisaa. On aikaa ja rauhaa lapsilla ja aikuisilla. Pienin porhaltaa terveenä ja toimeliaana. Koululaisista joskus kuultaa väsymys, varsinkin ekaluokkalainen haluaisi jättää iltapäiväkerhon väliin - kaksi isoa ryhmää päivässä on aika rankkaa.
Suurin palapeli meillä pyörii iltaharrastusten parissa. Meillä on kaksi intohimoista harrastajaa ja tässä iässä jo harrastusseurat vaativat täyttä panostusta viikkoihin, jollet halua vain puuhailla. Ekaluokkalaiset jaetaan jo jalkapallossa tasoryhmiin, eikä meidän herra suostu edes harkita kuin parasta ryhmää. Eikä hänelle kai muu sopisikaan kun iltaisin etsii ja hakee potkuseuraa jos ei ole harkkoja. Harjoittelee kikkailuja kunnes osaa. Palapeliä tämä on senkin takia, kun meillä on vain yksi auto iltaisin käytössä. Kimppakyydit kunniaan.
Mulla on paha tapa katsella tätä maailmaa perusnegatiivisena ja nähdä kaikesta se nurjapuoli ja suorituskeskeisenä kasata kovat paineet. Sekin, että olen kaksi viikkoa katsellut mikron oven tahroja tuskissani on aika juttu. En vain saa sitä puhdistetuksi. Tunne tekemättömistä pikkuhommista jää päälle enkä saa sitä vähääkään tehdyksi. Mutta jos ei katso nurjaa puolta, ei näe hyviäkään asioita. Pahoittelut nyt tästä suoltamisesta. Eikä muuten johdu eilisiltaisesta punkusta! Vähän vain.
Haen näihin ruuhkavuosiin perspektiiviä. Sitten joskus mulla on aikaa. Sitten joskus. Buaaah! Tällä viikolla on tuntunut ylitsepääsemättömältä ajatus, että anoppi tulee viettämään meille syntymäpäiväänsä. Ihan muutaman tunnin kuluttua. Kokkaus, kakku, siivous. Seurustelu. "Tärkeintä ei ole se mitä teet vaan kuka sinä olet."
Pölyt voi piilottaa sammuttamalla valot ja sytyttämällä kynttilät. Nappasin pihalta värikkäät ruusunmarjat maljakkoon ja aion nauraa. Pysähtyä. Sillä ei olla siivottu, mutta ollaan onnellisia. Mitäs sunnuntai-fiiliksiä siellä?
Tälle maanantaille sattui vitamiinit ja tähdet paikoilleen, ja seilasin seesteisesti aamusta asti. Kenenkään nenä ei vuotanut aamulla ja olen ollut kärsivällinen, nauravainen äiti. Töissäkin soljui vallan mukavasti iltapäivään ja kotiinlähtöön.
Ehkä keräsin voimia uusia tunteita varten, sillä kotona mies selailee paikallislehteä ja kysyy: "Tämä ilmoitus taitaa olla sun tutun lapsesta?"
...
...
Olen kiitollinen tästäkin päivästä. Omat murheet ovat niin pieniä. Ei syvemmin suru voi koskettaa. Antakaa nukkua kipua tunteneen.
"Äiti älä itke! Minä nukuin vaan. Siinä nukkuessani uni muutti vain muotoaan.
Äiti älä itke! Pois aika katoaa: sinun sydämessäsi ikuisesti elää saan.
Äiti älä itke! Näkemiin vain sanotaan. Tiedäthän että joskus me vielä tavataan?
Äiti älä itke! En yksin olekaan. Rajan ylitse minut saattoi kaunis enkeli helmoissaan."
Pidän tänään epävirallisen työpäivän ja käyn läpi materiaaleja syksyä varten. Näpyttelin koneelle lorua, joka nosti hymyn huulille. Haa! Kuka sanoo, että tämä on vain lasten loru? Aurinkoista sunnuntaita!
Eipä sitten muuta analyysia siihen. Liian paljon rasittavia asioita mielessä. Vaikka ne asiat ovatkin pisaroita valtameressä, niitä on liikaa ja en nyt jaksaisi.
Rakkaita terveisiä kaikille lapsettomien lauantaita viettäville tänään 10.5 ja hyvää äitienpäivää sitä viettäville huomenna. Odotan jo kovasti aamiaistarjoiluani sänkyyn. Ensimmäisenä äitienpäivänä tai syntymäpäivänäni annoin miehelle vinkiksi, että tahtoisin vaikka hedelmäsalaattia. Tarkoitin sillä lailla freesillä tavalla, tuoretta ananasta, mangolohkoja, appelsiinisiivuja, mansikkaa, you know. Sain puolen litran tölkin Rainbown hedelmäsalaattia liemineen. Tämä perinne toistuu vitsinä joka äitienpäivä ja synttäreinä. Pakko rakastaa aamiaistarjoilijaa <3
Herään ennen kellon soittoa 6.40. Selaan puhelimella Facebookkia ja Hesaria. Olo on raskas, väsynyt, olen heräillyt yöllä eskarilaisen kanssa. Mies on jo lähtenyt töihin. Vieressäni pinnasängyssä nukkuu tyttönen, syvässä unessa, tutti jalkopäässä, harso käden ulottuvilla. Parisänkyyn yöllä kömpinyt eskarilainen herää.
Täytän pyykkikoneen ja laitan sen pyörimään. Sytyttelen valoja, availen verhoja. Ihanaa kun illalla on järjestetty jokainen dublopalikka paikalleen. Miten niitä aina löytyykin jostain. Lapset pyysivät puuroa ja mustikoita illalla aamuksi. Harvinainen toive. Kaurapuuro valmistumaan.
7.00 herätän kolmasluokkalaisen. Häntä ei huvittaisi nousta sängystä, hiihtoloman mummolakyläilyn valvomiset tuntuvat vielä. Pikkuneiti huutelee pinnasängystään. Kannan neidin isosiskon sänkyyn, aamu-uniset siskokset saavat herätellä toisensa. Ovat ylisuloisia.
Aamiaisella kaikki kolme lasta. Pikkuneiti kahmii lusikallaan puuroa suuhunsa, lusikoin väliin avuksi. Hyvä tunnelma, kaikkia naurattaa. Itselle pikasuihku.
8.00 lähtö koululle. Olen luvannut kyyditä kolmasluokkalaisen kouluun, pienemmät tulevat mukaan, eskarilainen viettää kotipäivän. Ääääh, koululaisen pitkän päivän eväät unohtuivat, äkkiä eväsrasiaan voileipää ja kurkkua.
Kotona. Teekannuun hautumaan vihreää teetä. Katsomme loppuja lastenohjelmia sohvalla. Eskarilaista ei Pikku Kakkonen enää millään meinaa kiinnostaa, mutta yhdessä tykkää katsoa. Valitsisi itse kaikkea muuta epäilyttävää katsottavaa. Pikkuneiti tyhjentää dublokoria toiseen lelulaatikkoon. Vilkaisu Facebookkiin. Poika järjestää meille levyraadin Spotifysta, molempien valitsemia kappaleita, pienoinen kiljuu ja tanssii mukana. Levyraadin voitti pojan valinta, Armin van Buuren: This is What it Feels Like. (Toivottavasti linkki toimii mobiilissa.)
Setvin märät pyykit ja laitan toisen koneen pyörimään. Moneen kertaan on pitänyt siivota pojan huone, siispä toimeen. Sisäpäivä. Mikä siinä onkin, että lapset nauttivat aikuisen auttaessa huoneen siivouksessa. Vihdoinkin kaikenlaisia aarteita ja hyljättyjä pääsiäismuna- ja hampurilaisaterialeluja saadaan roskiin. Poika pelaa sählyä ja liimaa lisää Teemu Selänteen julisteita oveensa. Pikkuneiti siirtelee tavaroita paikasta toiseen ja pölisee omiaan.
Aamupäivä hurahti! Huone on siisti, oma huone leluineen taas kiinnostaa. Ruokaa ei ole eiliseltä jäänyt lounaaksi, paitsi keitettyjä vihanneksia, paistan lisäksi kanaa ja keitän pastaa, tästä riittää illaksikin. Lapset syövät hyvällä ruokahalulla.
Pikkuneidille vaipan vaihto, jutustelemme potasta, ei kiinnosta. Pyörittää päätään "e aluu, e aluu". Ulkotamineita päälle, tutti suuhun ja ulos vaunuihin päiväunille. Linnut laulavat keväisesti! Soitan miehelle. Viestittelen äitini kanssa ensi viikon työkeikasta.
12.00 keitän kahvia, vaikken sitä yleensä juo. Poika lähtee takapihalle kiekon ja mailan kanssa. Sudin hiukset ja kasvot ihmisen näköiseksi, tytön herättyä pitää lähteä asioille. Yövalvominen väsyttää, vajoan tietokoneelle kahvin kanssa hetkeksi, päivitän sijaisrekryyn vapaita työpäiviä. Selvittelen pyykit. Pähkäilen ihmeissäni, mitä kummaa virkistävää välipalaksi lapsille. Banaania, päärynää, voileipää luvassa.
14.00 pikkuneiti herää, pikainen välipala ja porukka autoon asianhoitomatkalle. Sadattelen auton rapaista ulkoasua, koskahan käyttäisi pesussa. Takaisintulomatkalla nappaamme koululaisen koululta. Tällä viikolla on sovittu, ettei kavereiden kanssa olla heti koulun jälkeen.. nimittäin läksyt jäävät tekemättä, eikä niihin jaksa keskittyä illalla.
Kotona rakennan sadannen dublo-linnan rikottavaksi pienelle, luen muutaman kirjan. Uusimpana keksinyt kurkkia jalkojensa välistä. Naurattaa, tulee vahinko-kuperkeikka. Molemmat tytöt voimistelevat ja kikattelevat.
Mies tulee töistä. Ajatukset päivälliseen. Tänään on harrastusvapaa ilta, ihanaa. Päivälliseksi ei sittenkään tähteitä vaan tonnikalapastaa ja kasviksia. Isot sisarukset nahistelevat keskenään. Pikkuneiti tahdittaa ruokakeskustelua "mmnammm nam nam mam", herkullista siis.
17.00 Pikku Kakkonen. Tai yritys, kaikki lapset vaeltavat omiin puuhiinsa, jäämme miehen kanssa sohvalle. Kanavanvaihto ja Tanskalainen maajussi. Strömsötä en kykene katsomaan, tulee suorituspaineita, mutta tämä on erikoista, leppoisaa, innostavaa, huvittavaa, piristävää ja kiinnostavaa.
18.00 eskarilainen esittelee uuden itsetekemän pelinsä. Muutama pelikierros. Peli pelataan kahdella nopalla, vain lukumäärällä alle 5 saa liikkua. Aika hauska.
Jumpan vuoro. Vähän kahvakuulaa, uusi ohjelma. Pikkuneiti käy nostamassa kuulaa myös. Iltapalaa varten lettutaikina valmiiksi, tällä kertaa kauramaidosta, sillä oikea maito on vähissä. Suihkuun ja pieni tyttö kylpyyn.
19.30 iltapalalla. Pikkuneiti pöristää puuroaan, taitaa ajatella autoja taas. Summataan päivä päätökseen, mitä huomenna? Olen onnellinen ja onnekas. Lapset unille ja äiti tietokoneelle.
"Elämä on mustaa, jos uskot sen olevan mustaa. Elämä on iloisen keltaista, jos sanot sen olevan iloisen keltaista. Kirjoitat elämäsi käsikirjoituksen musteella, jonka värin valitset itse."
On niin herkkä olo, nyt kun etsin siskonpojan ristiäiskorttiin ajatelmaa netistä. Tämä seuraava se ei ole, mutta tämä tuli vastaan ja kosketti minua. Vasta muutama päivä sitten muistin, etten ole TUNTENUT huolen tunnetta sydänlapsestamme (kaikki on nyt hyvin!) yli puoleen vuoteen. Olen siitä kertonut ja puhunut, mutten ole sitä tunnetta siis tuntenut. Pitääkin lähiaikoina kirjata vaikka tännekin yks-vee-tytön sydäntarina ennen kuin se unohtuu.
"On lähes mahdotonta olla yhtä aikaa masentunut ja aktiivinen. Vaikka haluaisitkin, niin sinun on vaikeata jatkaa murjottamista, valittamista, laahustamista ja itsesäälissä kieriskelemistä, jos alat toimia ja teet jotakin. Mitä tahansa!"
(Wayne W. Dyer)
Rakastan kieriä itsesäälissä ja mökötyksessä. Oikein rypeä valittamisessa. Vaikka kerran viikossa. Jäädä peiton alle ja olla muka suuttunut, mököttää hiljaa. Ei lapsille, vaan itselle tai jollekin, jostakin. Potea väsymystä. Sen jälkeen kaikki on ihan huippua! Niin kuin nyt vaikka ulkoilu ja raitis ilma.
Etsi kuvasta lumimies
P.S. Vähän hämäävä tue Dyerin lause, tässä ei varmastikaan tarkoiteta oikeaa Masennusta, vaan lievempää alakuloa. Hatunnosto kaikille oikeasti sairastaville.
.jpg)
