..kun maassa on lunta ja pakkasta!

Pitäisi oikeastaan viimeistellä Ilahduta bloggaajakaveria-tekstiä, mutta on vaan pakko jakaa talviurheilu-iloa.

En ymmärrä että MitäMissäMilloin tämä oikein tapahtui, mutta nyt yhtäkkiä mulla on lapsia (10v ja 7v), joista saa seuraa talviliikuntaan ja jotka huolehtivat omat varusteensa. Oikeasti, en narraa. Pyytävät päästä jäälle harva se ilta. Kantavat suksensa ja paljain sormin näpertävät kiinnikkeitä pakkasessa. Eivät kysele lähtöä vaan haluavat vielä kierroksen. Ja luistellessa saan kiertää kenttää pysyäkseni lämpimänä kun lähtö ei lähene.

Että kyllä lopulta sen pikkulapsiajan sinnikkyys palkitaan. Nimittäin 4-5-vuotiaina laduilla raikui: "Äiti auta, äiti auta. Mun sauvat tippui. Haluun mehua. Äiti mä en jaksa. Äiti!! Mä kaaduin! Äitiiiiiiii!"

Hiihto, luistelu eikä kiekkokoulut eivät ole olleet meidän lasten ohjattujen harrastusten listalla missään vaiheessa, ja meille sopii tämä sesongin mukainen urheilu. Se, että olisi vähän tuntumaa kaikesta. Osaisi uida, hiihtää, luistella.. Sitten omaksi iloksi ja kavereiden kanssa on helppo lähteä uimahalliin tai lätkimään kiekkoa, ja nämä taidot olisi tallella aikuisena, eikä kynnys olisi korkea.

"Koska hiihdellään, pitkin metsiä? Kun maassa on lunta ja pakkasta.. Koska luistellaan, ihan muuten vaan? Kun maassa on lunta ja pakkasta... No tietenkin talvella....!" Arvatenkin tämä rallatus kuuluu vakiobiisi-listaan töissä tällä hetkellä. Töissä hyödynnämme nyt 3-5-vuotiaiden kanssa päiväkodin viereistä luistinrataa ja hiihtolatua, joka päivä. Ne 3-veetkin. Joka päivä. Ihana Suomen talvi.

Hekumoin nyt tätä lasten kanssa ulkoilua, mutta en ole itsekseni ehtinyt hikoilemaan ladulle. On niin paljon kaikkea muuta. Mutta parempi kai se on liikutella niitä reisiä hitaassa tahdissa ladulla kuin lepuuttaa sohvalla?

Sadan kilon pohkeet

Haluan tänään kirjoittaa motivaatiosta. Pitkin syksyä olen tuskaillut juoksuajan kanssa, enkä millään saa kirittyä kymppiä alle tuntiin. Ei sillä, että kymmentä kilsaa joka kerta juoksisinkaan, mutta keskinopeutta mitaten. Silloin tällöin kymppiä, yleensä 6 kilometriä, sillä semmoinen selkeä reitti tässä alueella on. Se on sopiva aika livahtaa iltapalarumbasta. Päivästä ja jalkojen kipitysinnosta riippuen saatan puikkelehtia vielä lisäkortteleiden ympäri.

Vaikka olen surrut tahtia, tulin ajatelleeksi, että en ole juossut matkaa kuin vasta viime keväästä. Siis useaan vuoteen. Aiemmin hölkkä postilaatikolle oli suoritus, vaikka jumppasin muuten. Nyt kiidän kilometrejä ennen kuin ajattelen juoksevani. Ihan mahtavaa, juoksusta on tullut ilo!

Torstaisella iltalenkillä olin huipputunnelmissa ja päivittelin taas itsekseni, kuinka hyvin tämä taas sujuu. Minä-Mestarijuoksija. Harmitti, kun ketään tuttua ei tullut vastaan todistamaan. Vaan yhtäkkiä sateen jälkeisessä iltahämärässä alkaa kuulua läts läts läts LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS LÄTS läts läts läts.. Ohitustilanne! Gasellinaskelin kipittää ripeä juoksija ohitse.

Loppumatka oli tervaa! Sadan kilon pohkeet solmussa, kädet huojuivat joka suuntaan. Sätin omaa ruumiinrakennetta ja löyhää luonnetta. Luulin, että oma juoksu oli rytmikästä, energiatehokasta ja sujuvaa. Pitikin vertailla. Toimiko se nyt sitten motivaattorina vai lannistajana, aika näyttää. Nyt kahden päivän jälkeen luulen kohtaamisen motivoineen. Pitää kiriä. Sisko kyselee puolimaratonia ensi vuodelle. Ehkä! Kyllä?

Alla olevasta kuvasta voit nähdä ylämäki-ohittajan pienenä pisteenä. Menin sen verran pois tolalta, että kaivoin puhelimen esiin.

Midnight Run Helsinki ja arvonnan voittaja

Eiliseen huipentui jalkojen kanssa tehty työ. Midnight Run Helsinki 10 km juostiin pimeässä poutaisessa illassa. Juoksuseurani oli pikkusiskoni eli #sisterpower. Järjestelyt olivat hyvät, mutta Naisten Kympissä sujuvammat. Nähdessämme tavarasäilytyksen ja Bajamajan jonot yli tuntia ennen ensimmäistäkään lähtöä, palasimme viemään päällysvaatetta takaisin autolle ja hyötykäyttämään Burger Kingin mukavuuslaitosta. Nyt on käyty siis sielläkin!

Tunnelma lähdöissä oli mahtava. Siinä hihkuessamme musiikin mukana, lupasimme toisillemme tavoitteiksi juosta jokainen askel ja pysyä ainakin alkuun yhdessä. Kummankaan taustat eivät ole pikakiituri-ajoissa. Oma kahden kuukauden kipuilu ja polven kanssa taistelu ovat mahdollistaneet hölköttelyn vasta elokuun ajan.

Jokainen askel juostiin ja helposti. 6,5 km juomapisteellä kadotimme toisemme hetkeksi punapaitaiseen juoksijamereen mutta päädyimme taas yhteen. Yhdeksän kilometrin kohdalla en pystynyt vielä kilometrin mittaiseen loppukiriin, mutta vauhdikas sisko päätti pysyä tasaista tahtia rinnalla. "Mehän tultiin pitämään vaan hauskaa". Aika reilu tyyppi.

Maalissa olo oli huikea, mutta hivenen pettynyt. Ihan vaikka viisi minuuttia olisin halunnut nipistää ajasta. Mutta hei, lähtötaso oli mikä oli, siihen verraten upea suoritus. Ja onneksi mulla on anoppi, joka soitti Mannerheimintien ruuhkassa kotimatkalla: "Mä oon kyllä niin sun idoli!". Niih ja niisk, kiitos! (Se oli kyllä vähän viineissä).

Matkalla raskailla hetkillä purnasin siskolle, että varmasti unohdetaan puolimaratonit. Mutta maalissa ja kotona ajatus 21 km tuntuukin ihan hyvältä. Ainakin Naisten Kymppi ja Midnight Run on 2015 vuoden suunnitelmissa. Nimittäin ilman jotain tavoitetta, mulla ei ole mitään motivaatiota lenkkipolulle. Ja lisäksi I love massatapahtumat.

Tänään blogi täyttää 1 vuotta, siis arvonta on suoritettu, kiitos osallistujille ja samoin tein tervetuloa uudet tuttavat mukaan! Pahalta tuntuu arpoa vain yksi lahjakortti, kun osallistujia oli niiiiin monta. Toimistosihteerini 9v kirjotti ja leikkeli arpalipukkeita ja arpoi voittajan. Bianca Bernard, makeaa postia tulossa :)

Kyllä mä polvi sua autan

Takana on yli kaksi viikkoa edellisestä fyssarikäynnistä. Näinä viikkoina en saanut hyppiä enkä juosta yhtään, vaan tarkoitus oli tehdä nilkkaa ja lantiota vahvistavia liikkeitä, jotta polvi ei kärsisi. Seisoin siis yhdellä jalalla, tein kyykkyjä ja lantion nostoja toisella puolella.

Fysioterapeutti on sitä mieltä, että jalkojen pituusero ei aiheuta kipua polvessa, vaan juuri nilkka ja lantio. Liikkeitä pitää toistaa ja näin saada lihasmuistiin oikea linja koko jalkaan. Hallinta hommia. Kävelylenkeillä olen aloittanut ja voin sanoa, että viiden kilometrin lenkki on tooodella psyykkistä kun keskittyy jalan linjan hallintaan. Ja asfaltista ja metsälenkistä sen verran, että metsässä linjaus voi mennä aivan vinksalleen.

48 päivää Midnight Runiin. Yritin heikkona hetkenä selvittää osallistumisen perumista tai vaikka myymistä jollekin toiselle, mutta se ei käy. Kuntoon, kuntoon, kuntoon!

Näin on. Kohti tavoitetta! Kuva täältä

Oodi fysioterapialle

Fysioterapia on ehkä hienointa mitä nyt tiedän. Oman kehon kanssa pitää olla loppuelämä, joten siitä pitää huolehtia. Ajattele, että ihan pienistä jutuista on kiinni, että voiko ihminen tehdä kaikkea mitä haluaa. Itselle selvisi tänään fyssarin luona, että oikean jalan polvikivut juostessa johtuvat todennäköisesti useasta asiasta, mutta saan ne kuntoon, jos olen tarpeeksi motivoitunut:

a) ihan pikkiriikkisen himpun verran lyhyempi oikea jalka

b) hivenen heikompi oikea nilkka (ihan kuin pojallani)

c) pikkiriikkisen heikompi toinen lantionpuoli 

Se on siinä. Vahvistan siis nilkkaa ja lantiota, ja tsemppaan venytyksissä. Ensimmäinen kotiharjoitus on yhdellä jalalla seisomista niin, että lantion, polven ja nilkan asento pysyy juuri oikeassa asennossa! Rankkaa treeniä luvassa! Toinen kotiharjoitus on kyykky, mutta tarkistaen oikean polven ja nilkan linjaa. Ei hikoillen painojen ja toistojen kanssa, vaan keskittyen juuri tiettyjen kohtien vahvistamiseen. Plus kymmenen muuta harjoitusta, jotta syy-seuraussuhteissa polvi ei rasitu.

Alunperin syy fysioterapiaan menoon oli rintarangan nikamalukko. Fysioterapeutti-ystäväni paukautti tätä lukkoa auki jo keväällä, mutta jumia on taas. Julkisen puolen fysioterapeutit eivät näitä lukkoja aukaise, mutta sainpa kuitenkin hyviä ohjeita juuri oman rintarangan alueelle. 

Hirvittävän reipas olo. Ja positiivinen. Koostun lihaksista, joista ihan muutama tarvitsee nyt tsemppiä. 66 päivää Midnattsloppettiin!

Raajat kohta kunnossa!
Tähän käpylehmään on veljenvaimolta kyllä kuvauslupa,
muttei  julkaisulupaa?

Kun polvi pettää

On epäreilua, että kun löytää jotain joka sujuu hyvin ja josta nauttii, ei enää onnistukaan. Itku nimittäin tuli juoksulenkillä perjantaina. Mitään vaivaa ei ollut vielä keväällä harjoitellessa eikä toukokuun lopun kympillä, mutta viikko sen jälkeen ensimmäinen 7 km lenkki sai polven kipeäksi. Mutta vasta seuraavana päivänä, itse lenkillä ei tuntunut mitään. Jotain muutakin treeniä jumppasin hyppien ja pomppien välissä, ilman vaivoja, kaikki kunnossa. 

Viime perjantaina lähdin reippaana välineurheillen juoksemaan, sport trackerit ja sykemittarit käynnissä, päivää paistattelevien naapurien ohi ylpeänä itsestäni, minä sporttinen mimmi. Kipu alkoi, koko ajan kasvaen. Lopulta 400 m jälkeen oli luovutettava, tuntui kuin polvi olisi ollut irtoamassa. Hiivin takaisin jalkaa klenkaten, mitä nyt naapurin teinit mulkoilivat toisiaan ja minua.

Voi itku, mikä kipu. Haluan juosta. Kun tämä on niin mun juttuni nyt! Juoksu sujuu, keuhkot jaksaa, olo on ihana. Mutta polvi. Se aristaa vieläkin tavallisessa elämässä, varsinkin ponnahduksissa ja kierroissa.

Google diagnosoi polven ulkosyrjän kivun johtuvan tiettyjen lihasten venyttelyn puutteesta. Myös "juoksijan polvi" osuu kuvauksiin. Itse epäilen myös himpun verran pidempää toista jalkaa. Kengät on kunnossa, siitä ei pitäisi johtua. Lopetin joskus teininä jalkapallonkin kun polvi oireili, jostain kierukkavaivasta puhuttiin silloin. 

Onneksi parin viikon päästä on fysioterapeutti ylävartalon tiimoilta, aion selvittää tämänkin siellä. En aio luovuttaa, polvi on saatava kuntoon ennen elokuun Midninght Runia, jonne aion osallistua. Ehdin jo päästää itseni haaveilemaan Extreme Runista ja puolimaratonistakin joskus, sen verran itsensä voittaja-kuvia laittoivat kaverit Tukholman maratonilta. Tai mieti, New York Marathon. Pakko kiusata itseään kuvilla.

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kybällä menin

Olen ihan tiloissa edelleen. Kymppi meni niin että heilahti. Kaikki meni nappiin. Edes nahistelevat kolme lasta autossa menomatkalla äitiä kannustamaan eivät laskeneet tunnelmaa. Bajamaja-jonojen suhteen pitää paikalle tulossa tsempata, jäin alkulämmittelyistä paitsi kokonaan ja sain peräpaikat toisen lähdön eli Juoksijat-ryhmässä. Silti, hyvällä ajalla, ilman ainoatakaan uuvahdusta tai kävelyaskelta. Kahdeksan kilometrin kohdalla ihmettelin tämän jo olevan kohta ohi. Ensi kerralla pidempiä askeleita, voimia ei tarvitsekaan niin säästellä. Kuumotusta koin käsilaukkuineen Juoksija-ryhmän seassa kävelevien emäntien tukkimasta tiestä, oikea ryhmän valinta kunniaan. Fyysiset kylmät väreet sain kotijoukkojen kannustaessa maalisuoralla.

6,5 kilometrin juomapisteellä nautiskelin juosten matkassa olleen energiageelin ja vesihuikkaa, joka selvästi piristi askelta. Geelit pitää muistaa jatkossakin.

Ainiin. Hoin ensimmäisen kahden kilometrin kohdalla mielessäni, etten enää koskaan ilmoittaudu massajuoksutapahtumiin. No, verkkopankki on klikkausta vaille maksamassa elokuun Midnight Runia.

Rusketusraidat

Huh hellettä! Nyt tankataan aurinkoa koko edeltäneen masentavan pimeyden edestä ja uusi väri onkin ilmestynyt ihon pintaan, sen verran paahteisessa auringossa loikoilua rakastava olen. Minulla on hiljalleen alkamassa pikkuneidin kuivaksi oppimis-projekti, joten jätin mekon alta vaipan pois ja järkkäilin pienelle vakio-viihdykkeeksi ämpäriin vettä ja asettauduin itse aurinkotuoliin kirjan kera. Tällä hetkellä luvussa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Päivän tarkoituksena oli juoda jokunen litra huomista helteistä Naisten Kympin juoksua varten, mutta nesteet taisivat haihtua samantien. Ihana kesä! Lähtisikös vielä iltaviilennykselle lähirannalle?

Aamunvirkku

Kympin paketti saapui eilen. Raikkaan värinen tekninen paita, Fit-lehti ja osallistujaranneke. Omat lenkit sujuvat nyt tosi hyvin, viimeeksi jalat veivät kovalla vauhdilla, oikein lentäen. Välillä tuntuu, että keuhkot eivät aina pysy matkassa, siispä jotain hapenottotreeniä pitää tehdä. Joku viisas sitä neuvoo varmaan minulle? Naisten Kymppi juostaan siis 25.5, jonka jälkeen lenkkeily varmasti unohtuu ja jää, siispä alan harkita vakavasti Helsinki Midnight Runia elokuun lopulla. Tämän etapin vaikein osuus tullee olemaan valvominen, tälläinen iltatorkku tärisee väsymystään yössä?

Väsymykseen liittyen, olen herännyt letun paistoon tänä aamuna 5.50. Anything for my boy, joka täyttää tänään 7-vuotta. Perinteisiin kuuluen aamiainen vietiin koko perheen voimin sänkyyn, lettuja toivomuksesta. Syntymäpäivälahjaksi himourheilija sai koripallotavaraa ja renkaan ulos. Aamu sujui pikkusiskon pujahdellessa renkaasta edestakaisin kuin leijonanpoikanen. Iltapäivällä tupa täyteen seitsenvuotiaita! Hip hei, riehuntaa, herkkuja, leikkejä!

 

Kun aikaisin herää, ehtii monenlaista. Tämän postauksen, sen letunpaiston ja synttäreiden must-have mokkapalojen pohjan leivonnan lisäksi olen jo kyykkinyt puutarhassa raivaten rikkaruohoja ja tolurätillä pyyhkinyt puutarhakalusteita siitepölyn alta. Tähän lisään lähes tuskaisen itkahduksen, kun kaikki rehottaa nyt pihalla. Niin rentouttavaa puuhailua taaperon syödessä kiviä, hieroessa multaa seiniin ja itseensä ja sinuun. Breathe in, breathe out ja anna rehottaa.... ....

Aurinkoista päivää muillekin!

Miinus 22 ja puoli senttiä

Koska lankutus, lankuttaminen ja pysyviä tuloksia lankuttamalla näyttävät olevan päivittäin useamman kerran klikattuja hakusanoja tähän blogiin, on reilua päivittää joulukuista lankutushaastetta keväämmälle. Ja kröh kröh mainita, etten itse sitä haastetta VIELÄ päässyt loppuun, kaksi kertaa olen aloittanut sen alusta. Toisella kerralla vähän pidemmälle kuin ensimmäisellä, just just sinne 170 sekunnin aikaan. Heikko, heikko, heikko!

 30 päivän lankutushaaste

Day 1 - 20 seconds
Day 2 - 20 seconds
Day 3 - 30 seconds
Day 4 - 30 seconds
Day 5 - 40 seconds
Day 6 - REST
Day 7 - 45 seconds
Day 8 - 45 seconds
Day 9 - 60 seconds
Day 10 - 60 seconds
Day 11 - 60 seconds
Day 12 - 90 seconds
Day 13 - REST
Day 14 - 90 seconds
Day 15 - 90 seconds
Day 16 - 120 seconds
Day 17 - 120 seconds
Day 18 - 150 seconds
Day 19 - REST
Day 20 - 150 seconds
Day 21 - 150 seconds
Day 22 - 180 seconds
Day 23 - 180 seconds
Day 24 - 210 seconds
Day 25 - 210 seconds
Day 26 - REST
Day 27 - 240 seconds
Day 28 - 240 seconds
Day 29 - 270 seconds
Day 30 - PLANK FOR AS LONG AS POSSIBLE!!

Reilun vuoden kestäneen kuntoilurupeaman välitarkastus on hyvä kirjata ylös. Parkouriakin olen tehnyt kevään, mutta tekniikkana se ei ole minun juttuni, mutta hiki on tullut joka kerta. Otin maaliskuussa 2013 mitat ylös reisistä, takamuksesta ja vyötäröltä, ja olen mittaillut välimittauksia silloin tällöin. Vaatteissahan se ei  suuresti tunnu, väljyyttä farkuissa lähinnä. Vyötäröltä on lähtenyt 7 cm, takamuksesta 6 cm ja reidestä 9,5 cm. Ja tämän kanssa suhteutetaan tietysti lihakset, joita on tullut tilalle. Ruokavalioon en ole enkä aio tehdä muutoksia, proteiinilisää välillä. Painossa ei ole ollut muutoksia koko vuoteen, mutta nyt muutaman kuukauden olen hölkkäillyt Naisten Kymppiä varten, ja vajaan tunnin hölköttelyt ovat poltelleet rasvaa parhaiten, muutamassa kuukaudessa paino on  hilautunut alas aikaan ennen lapsia! -7,5 kiloa. Hitaasti hyvä tulee, urheilu on ihanaa!

 

Paras juoksuseurani

Turvaa ja urheilua

Aloitin ikkunanpesun takkahuoneen kirjahyllyjen laseista. Samalla tulin ajatelleeksi, että meillä ei ole hankittuna yhtään lastenturvajuttua, niitä lapsilukkoja siis. Kolmen lapsen historiassa. Tai no, jonkun edellisen kodin asukas oli jättänyt pistorasioihin tulppia, jotka me napattiin matkaan. Niitäkin on vain viisi, joten ei joka pistorasiassa. Jesse-teipillä ja naruilla pärjää pitkälle! Oikeastaan nämä ei ole ns. turva-asioita, vaan helpottamaan vaihetta, kun pienen pitää painella nappuloita ja purkaa ja tyhjentää kaappeja ja laatikoita. Muistaakseni vaihe ei kesta kauaa.. mutta kuinka kauan vielä?

Eilen olin lasten kanssa jalkapallotapahtumassa, ja voi tätä onnea, Duudsonien Jarppi oli paikalla. Meillä on nyt nimmarit papereilla, jalkapallossa ja käsivarsissa plus fanikuvia Jarpin kanssa. Niitä en lataa tänne, onhan ne heh jo Instagramissa ja Facebookissa. Lauantai-illan sauna-aiheena olikin Jarppi ja kuinka saataisiin Duudsonit meille. Ööö äiti ei haluu!? Meidän naapurista tehtiin ekalla kaudella yksi Duudsonit tuli taloon-jakso, jonka saivat katsoa ja joka on lasten mielissä edelleen. "Äiti mitä sä tekisit jos ne tulis meille? Äiti, äiti mä keksin, ne vois tulla meille siks kun me lapset riidellään niin paljon!" .. .. ..

Isompi tyttö..

.. ja pienempi tyttö

Naisten Kymppi lähenee, kuukausi jäljellä. Juoksukaveri perui, joten lähden koitokseen yksin. Tavoite on pystyä matkaan ilman kävelyaskeleita. Näin kaksi vuotta sitten, toivottavasti myös tänä vuonna. Tämän loppupäivän kun rehkin ikkunanpesussa, voinkin käyttää viimeiset voimanrippeeni iltahölkkään. Onneksi isommat lapset pärjäävät jo harrastuksissaan hyvin, löysin nimittäin mahtavat lenkkipolut futiskentän läheltä! Ajankäytön hallintaa! Haluan myös bongata ensimmäiset kukkaset pihalta, joten kone kiinni ja ulos -- >

edit. Siis Kympille menossa KOLMEN vuoden jälkeen. Viime keväänä pieni oli ihan vauva ja sitä edellisenä vuotena olin raskaana :D

My wall spin --

Ranka ja nikamat lukossa, rintalihas tulehtunut. Eilisillan tuloksena venähtänyt tai murtunut musta varvas. Näin kömpelö urheilee. Ei lisättävää.

Täältä

Wall spin niin kuin se kuuluisi mennä. Kuva täältä

Parkouria

Kaksi parkour-kertaa takana.Wikipediasta lisää lajin taustoja. Käyn auttamassa kaveria sen salilla, enkä olisi IKINÄ päätynyt lajin pariin kuin vahingossa. Ensimmäisen kerran jälkeen olin intoa täynnä, mä osaan, mä osaan! 20 vuoden kuperkeikkakammo on ylitetty, lentokuperkeikkakin sujuu! Hypin kuin mikäkin gaselli tai oikeammin sammakko-hämähäkkimies muiden mukana. Kotiin tullessa olisin halunnut pongahtaa ruokapöydälle, tehdä rollin, monkeyn, spinnejä ja muita juuri oppimiani termejä sohvilta mattojen kautta sängyille. Mutta joku on kieltänyt huonekaluilla keikkumisen..?

Toisen kerran jälkeen olin vähän allapäin. En jaksanut nostaa tätä ruhoa käsilihaksilla tangolla erinäisiin kieppeihin. En jaksa en pysty. En tiedä miten tästä sisuunnun ja irvistän itseni tangolle. Niin ja TÖMPSTÖMPS-alastuloihin voisi hakea sulavuutta.

Huomenna taas. Parasta on alkulämmittely. Me aikuiset ihmiset leikitään hippaa hernepussilla. Ihan parasta. Vähänkö tekee hyvää villiintyä virkahymystä!

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Lankkua tammikuuta!

Lankutushaaste ei onnistunut. 150 sekunnin päivinä luovutin hiljalleen..

 Mutta tiedättekö mitä? Huomenna on uusi vuosi ja uudet kujeet. Siispä huomenna 1.1 alkaa Day 1.

Hyvää uutta vuotta 2014!

The 30 Day Plank Challenge will send your core strength through the roof! Yes, all you have to do is HOLD this position, nothing else! It looks pretty easy, but it isn't!

Day 1 - 20 seconds
Day 2 - 20 seconds
Day 3 - 30 seconds
Day 4 - 30 seconds
Day 5 - 40 seconds
Day 6 - REST
Day 7 - 45 seconds
Day 8 - 45 seconds
Day 9 - 60 seconds
Day 10 - 60 seconds
Day 11 - 60 seconds
Day 12 - 90 seconds
Day 13 - REST
Day 14 - 90 seconds
Day 15 - 90 seconds
Day 16 - 120 seconds
Day 17 - 120 seconds
Day 18 - 150 seconds
Day 19 - REST
Day 20 - 150 seconds
Day 21 - 150 seconds
Day 22 - 180 seconds
Day 23 - 180 seconds
Day 24 - 210 seconds
Day 25 - 210 seconds
Day 26 - REST
Day 27 - 240 seconds
Day 28 - 240 seconds
Day 29 - 270 seconds
Day 30 - PLANK FOR AS LONG AS POSSIBLE!!

(Kopio täältä)

Liikunnallinen joulukalenteri x 2

Vielä ehtii! Jos suklaakalenterin rinnalle kaipaa jotain muuta, tässä kaksi vinkkiä:

Gymin joulukalenteri

Tästä soveltaen kaikille. Lapset meillä olivat tohkeissaan jo ensimmäisistä luukuista.

(Gymiä voin muutenkin suositella. Ystäväni pyörittää siellä lapsille ja aikuisille laadukasta liikuntaa.)

30 päivän - koko joulukuun - haaste

Lankuttaminen on itselleni yhtä kärsimystä, tekisin mitä vain mieluummin. Katsotaan, kuinka naisen käy. Day 2 - done!

Day 1 - 20 seconds
Day 2 - 20 seconds
Day 3 - 30 seconds
Day 4 - 30 seconds
Day 5 - 40 seconds
Day 6 - REST
Day 7 - 45 seconds
Day 8 - 45 seconds
Day 9 - 60 seconds
Day 10 - 60 seconds
Day 11 - 60 seconds
Day 12 - 90 seconds
Day 13 - REST
Day 14 - 90 seconds
Day 15 - 90 seconds
Day 16 - 120 seconds
Day 17 - 120 seconds
Day 18 - 150 seconds
Day 19 - REST
Day 20 - 150 seconds
Day 21 - 150 seconds
Day 22 - 180 seconds
Day 23 - 180 seconds
Day 24 - 210 seconds
Day 25 - 210 seconds
Day 26 - REST
Day 27 - 240 seconds
Day 28 - 240 seconds
Day 29 - 270 seconds
Day 30 - PLANK FOR AS LONG AS POSSIBLE!!

Shred.. Hiit.. Abs.. vai sohva?

Vihaan yhtä jumppaa. Se on tämä Jillian Michaelsin 30 day shredin level 2. Vain level 2. En saa siitä otetta, heilun ja huojun aina väärässä asennossa ja läkähdyn lopulta ihan vain sekoiluuni. Eikä treeni tunnu oikeissa paikoissa. Mutta Jillianin level 1 ja 3 on kyllä ihan parasta. Ihmiselle, jolle ei löydy aikaa (eikä halua) lähteä salille eikä lenkkipolulle. 20 minuuttia kotona, toimii. Teen sitä ihan omalla toimintasuunnitelmallani, silloin kun ei ole motivaatiota muulle.

Yksi viisas terveydenhoitaja sanoi kerran, että syyllisyyttä ei pidä kokea liikkumattomuudesta pienten lasten takia. Myöhemmin se aika sitten taas löytyy liikunnallekin. On muuten totta. Aina pimeinä hetkinäni (lasten valvottaessa tai uhmatessa) hoen mielessäni "Tämä ei ole ikuista, tämä ei ole ikuista". Kauhean epäromanttista lasten näkökulmasta katsottuna, rakkaudestahan nuo rakkaat olen halunnut, mutta joskus saa väsyttää. 

Ihan yhtäkkiä ne kasvavat, viettävät kavereilla tai harrastuksissa illat. Juuri ennen kolmatta raskautta, isommat lapset olivat jo sen ikäisiä, että meille vanhemmille löytyi omaa aikaa ja juuri sitä aikaa liikunnallekin. Vauva syntyy... ja päiviä rytmittävät taas päiväuniajat ja valvotut yöt aiheuttavat takkuavia päiviä. Ja sohva on illan houkuttelevin asia. Seuraavat pari vuotta. 

Äidin liikuntaluetteloon on silti lisätty uusi ohjelma. 5 Move Ab Challenge. Viikon haaste. Tästäkin kiitos yhdelle ihanalle liikunta-äidille :D Hiit, High-intensity interval training. Kova haaste, ja muuttui raskaammaksi kerta kerralta. Mutta tähän oli aikaa vauvan syöttöjenkin välissä.. ja läksyjen tarkastuksen.. ja harrastuskyyditysten. Kun vain päätti niin.

Marraskuun pimeä ja märkä vaunulenkki

Mutsi kentän laidalta

Olen tosi onnellinen, että meidän kaksi isointa lasta ovat löytäneet itselleen hyvät liikunnalliset harrastukset. Ja joita he rakastavat tällä hetkellä. Oikeasti, sinnikkäästi harjoittelevat kotona ja kaduilla. Kaikenlaisia kerhoja on kokeiltu, ja aina harrastuksiin lähtö ei ole kiinnostanut.

En tiennyt, että minun summittaisen hääräilijän jälkeläiset voisivat olla niinkin sinnikkäitä halutessaan oppia jotain. Kolmasluokkalaisemme telinevoimistelee ja harjoittelee heräämisestään nukkumaanmenoon kärrynpyöriä, siltaa ja voltteja. Eskarilainen katsoo futiksen mestareiden liigan otteluista maalisuorituksia ja häipyy takapihalle kikkailemaan, kunnes oppii haluamansa.  Hän ei harkoissa kaivele nenäänsä ja katsele pilviä. 

Siis todella kiva, että lapset saavat geenejä muualtakin. Olen itse vähän luovuttavampi tyyppi. Soljunut elämässä, silti onnellisena. 

Pojan futisvalmentajissa on tullut vaihtoa syksyn aikana. Vaikkei itselläni olisi mitään taustaa lastenryhmien ohjaamisesta, näkisin, että vielä aika paljon tarvitaan työtä lasten haltuun saamisessa. Valmentajan statustitteliä ei nimittäin ansaita vain kahvikuppia rutistamalla. "Uu, meitsi on coutsi."

Toivotaan, ettei poikien into laannu aikuisten harjaantuessa. Ei tuohon nimittäin tarvita kuin aikuinen kyykistymään lasten tasolle, nimien opettelu ja aito jutustelu ja ohjaaminen. Leikin kautta. Nää on pieniä vielä.

 "Palllllooo poooooiiisss nyt! Käy päääälle nyt *********!"

 ..kuka ottaa pallon keneltä, kenen päälle pitää käydä ja miten??  Mistä noi nassikat voi sen tietää. Äitiä alkaa ottaa aivoon.