sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hunajainen omenapiirakka

Pitääkin olla tällainen ex-tempore tyyppi. Omenapiirakan teossa taas. Kananmunia ei olekaan tarpeeksi. Maitoakaan ei ole kuin kahvimaidon verran. Sokeri loppuu kesken matkan. Leivinpaperia ei ole vieläkään ostettu. Mutta nyt meillä on vaniljakastiketta!

Ihan näistä kirjoituksistani saa kuvan, kuin meillä ei käytäisi kaupassa ollenkaan. Tai suunniteltaisi mitään etukäteen. Tuunaamalla tästäkin eteenpäin. Kolme kananmunaa saa riittää neljän sijasta, maidon tilalle laitetaan kermaa, sokerille löytyy korvike hunajasta (oi netin ihmemaa) ja onneksi joskus on hankittu kesto-leivinpaperi. 

Ennen paistoa
Hunajakuorrutus paiston jälkeen
Et voilà!
Pellillisestä jäi vielä pakkaseenkin

 Omenapiirakka
3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1dl kermaa
100g margariinia sulatettuna
omenoita viipaleina
kanelia
juoksevaa hunajaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset, lopuksi kerma ja rasva. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, asettele omenaviipaleet ja ripottele pinnalle kanelia. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Valuta kuuman piirakan päälle juoksevaa hunajaa. Hunaja antaa kuivuttuaan piirakalle kauniin kiillon.


Piirakka sai hyvän vastaanoton. Tyttäremme, joka ei juurikaan syö leivonnaisia, söi kolme palaa. Samoin miehelle maistui, lisäsi vielä palautteena, että kerrankin ei ollut liian makea piirakka :D 

Oodi Helsingille


Kävin eilen keskustassa, Helsingissä siis. Olin kahdestaan vauvan kanssa, ilman isompia lapsia, pieni neiti oli puettuna city-takkiin ja kenkiin ja töpöttelin sateenvarjorattaita työnnellen mukulakivikaduilla. Ihanaa. I-HA-NAA. Kiertelin kaupoissa, nautin herkku-kahvia ja katselin ihmisiä.


(Maakunnista tuleva mammashenkilö jätti autonsa melko kauas ytimestä.
Ai taskuparkkiako olisi pitänyt yrittää?)

 Asuin opiskeluajan Helsingissä ja ensimmäinen lapsemme syntyi siellä, muutimme pois hänen ollessaan yksivuotias. Asumme 40 minuutin päässä Helsingin keskustasta, rauhallisella omakotialueella. Matka kaupunkiin on lyhyt, mutta se ei riitä. (Been to New York, Paris & Tokyo, mutta ei niistä enempää). Oi kaupungin äänet, tuoksut ja tunnelmat. Kaipaan kaupungin elämää.
  
Meillä se kaipuu on aina, mutta kolmasluokkalainen tyttäremme on saanut kaupunki-pistoksen myös. Helsinkiin pitäisi päästä jatkuvasti, shoppailemaan ja hengailemaan. Vaikka puistoon istumaan ja imemään vaikutteita ja tunnelmaa. Olen niiiin valmis seuralainen! Miehenikin haluaisi poiketa oluen kautta keikoille pitkin poikin kaupunkia. Sitä vastoin nuorta herraa 6v ei kiinnosta kuin futis- ja lätkätapahtumat, muuten ei (olemme tainneet rauhoitella pelkäävää, että rosvoja on vain isoissa kaupungeissa). 

Ystäviäni asuu Helsingissä paljonkin, ja järjestämme yhteistä tekemistä jonkin verran, mutta täältä keskeltä-ei-mitään on hankala lähteä julkisilla, saatikka palata haluttuun aikaan kotiin maksamatta yli 70euroa taksista. Ei kiitos kovin usein.

Millään muotoa meillä ei olisi varaa asua kaupungissa näillä vaatimuksilla. Olemme kokeilleet rivitalo-asumistakin, mutta se ihana yksityisyys. Vanhalla naapurillamme oli tapana moikata ikkunan läpikin. Siis oikeasti. Juuri eilen kysyin mieheltäni, että olisitko pyjama-housuissa käynyt varastolla missään vanhassa kodissamme? Oma piha omat tavat.


Ehkä joskus. Lasten koulutaivalten loppupuolella? Nyt on kuitenkin aika asua täällä. Nauttia tyhjyydestä ja elää sormet mullassa (tai opetella sitä).


Haikeaa sunnuntaita <3


P.S. Palatakseni aiempiin, siirsin kuitenkin pelargonit talvehtimaan autotalliin. Vauva kiipesi kukkatasona toimivaa jakkaraa vasten usemman kerran ja pudotti ruukut. Kukkaset myös näyttävät nuupahtavan lämpöisessä sisäilmassa patterin lähellä. Sellainen pika-testaus :D

perjantai 27. syyskuuta 2013

Yllätysvieraan piirakka

Iltavieras tulee kaukaa yllättäen päivällisaikaan. Mitä tarjota? Perheelle suunnitellut eiliset tähteet ei nyt käy. 

Jääkaapissa on jauhelihaa. Öö, salaattiainekset löytyisi myös. Kuivakaappi odottaa kaupassakäyntiä, ei synny edes pastaa ja kastiketta. Googlettamaan jotain säädyllistä tarjottavaa löytyvistä aineksista. Kinuskikissa pelastaa jauhelihapiirakalla. Kaikkia aineita (mm. paprika ja tuorejuusto + lisään grahamjauhoja vehnän kaveriksi) ei löydy, mutta mukaillaan omannäköinen piiras:


Jauhelihapiirakka
pohja: 125g margariinia
2dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja
1/2dl vettä

täyte: sipuli
1 valkosipulinkynsi
300g jauhelihaa
2 tl sinappia
1/2 tl mustapippuria
1tl suolaa
oreganoa ja basilikaa ja mausteita oman maun mukaan

päälle: 1/2 dl maitoa
kananmuna
2dl juustoraastetta

Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Kun saa väriä, lisää päälle folio paiston loppuajaksi.
Grahamjauho pohjassa toimii hyvin
Perusvihersalaatti ananaksella maustettuna
Ihana vieras toi tullessaan omenaa <3

Jauheliha. Viha-rakkaus. Pelastit tämänkin illan. Lapsillekin maistui. Thanx.




torstai 26. syyskuuta 2013

Metsäretkellä vol. 2

En enää jahtaa sieniä. Edellinen saalisretki jätti muiston. Mutta miksi samaa polkua tulee mammoja täysine koreineen ja muovisäkkeineen? 

Eskarilaiset ovat käyneet eväsretkellä metsässä joka viikko, ja poika on ehdottanut meille samaa. Sunnuntaina lähdimme koko perhe samaan retkipaikkaan, jonne poika meidät ohjasi eskarin ovelta asti, ettemme vain eksy. Oli kivaa. Pikkuneiti mutusteli havunneulasia minkä ehti, aikuisetkin relasivat (mitä nyt minä nenä maassa etsin niitä ****n sieniä).

 "Tässä kohdassa pitää laulaa se yks metsälaulu. Tänne saa juosta täysiä, mutta ei saa töniä. Tässä pitää odottaa aikuista. Nyt saa irrottaa parin kädestä.." 
"..ja tässä saa syödä mustikoita ja puolukoita."
Upea maja! 
Bongaa tikka!


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Itsetutkiskelua


Vaativa, pessimistinen, hyväksynnän hakija, emotionaalisesti estynyt, uhrautuja. Siinäpä adjektiiveja kuvaamaan minua? 

Voi ei. Kuulostaa pahalta. Ihan järkyttävää luettavaa (mikään adjektiivi koko listassa ei kylläkään lupaa hyvää..)  En kuitenkaan näytä olevan tunnevajaa, rankaiseva enkä hylkäävä (jee jee).

Eksyin surffailessa Tunnelukkotestiin Avan sivuilla
"Tunnelukko on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, joka nykypäivänä aktivoituessaan virittää meissä menneisyytemme tunteita, jotka lukitsevat meidät itselle haitallisiin selviytymiskeinoihin. " Käytännössähän tämä tarkoittaa vain kuinka toimimme erilaisissa tilanteissa, stressissä, parisuhteessa, työssämme. Ihanaa itsetutkistelua!

Testaa sinäkin itsesi: Tunnelukkotesti

 Aion nyt itse keskittyä näihin vahvoihin tapoihini ja työstää niitä. Usein nämä siirtyvät käyttäytymismalleina lapsillemme.. Aivan siis absolutely inhottavia tunnelukkoja. Itsetutkiskelun paikka. 



maanantai 23. syyskuuta 2013

Kiitos Jillian ja endorfiinit


Villasukat ja peiton alle, siinä tälle ilmalle tekemistä. Ajatukset pyörivät kehää, kuinka saan järjestettyä kolmen lapsen menot, kodin ja keikkatyöt yksiin. En mitenkään. Sitten tuo ilma, tuuli, sade ja luihin asettunut vilu. Tyhjyyteen tuijottaminen oli päivän sana. Mikään ei huvittanut eikä innostanut. Miehellä sitä vastoin oli vitamiinit kohdallaan, lähti pihalamppuja vaihtamaan ja vei lapsetkin ulos. Etsivät kuulemma aarteita Papalta lainatulla metallinpaljastimella. Itse sain loikoilla viltin alla, mutta sen kerran kun tv oli vain minun, kaukosäädin piiputti uusia pattereita. Ei pakolla. Pasianssi puhelimessa auttoi. 
Puukuorma saapui viikonloppuna, alkaa olla takkalämmön aika.
Liikuntahaaste kummitteli mielessä, vaikka sille haistattelinkin. Ei jaksa, ei pysty, ei halua, ei kiinnosta. Suihku, lämpö, yöpuku, jätti-iltapala, peitto ja uni. 

Pakko. Pinnistin ja sain sisäkengät jalkaan ja aloitin. Neiti 8,5v liittyi seuraan hyppimään ja Jillianin 30 day shred level 1 oli hetkessä tehty. 27 minuuttia ja ihana olo <3 Lisää tätä. Selviäisikö tästä syksystä liikunnan voimalla? Muistaisinko tämän huomennakin? 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lapset kokkaavat- banaanileivät ja suklaakakku

Master Chef Junior tai ei, lasten kokkikirjat ovat ihania. Tällä hetkellä kirjastosta lainassa Mauri Kunnaksen Tassulan iloinen keittokirja. Näitä voi tehdä jo pienenkin lapsen kanssa. Tänään aamiaisen ja lounaan välipalaksi kolmasluokkalainen valmisti itse Banaanileivät ja Supertahmaista suklaakakkua.
Banaaneja voi laittaa reilummin, meitä arastutti niiden käyttö. Hyvää!

Banaanileivät
4 viipaletta (neljän viljan) paahtoleipää
hieman voita tai margariinia
2 suurehkoa banaania
siirappia (me laitoimme hunajaa)
kanelia

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paahda leipäviipaleet leivänpaahtimessa pienellä teholla ja levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Voitele leivät voilla tai margariinilla. Kuori banaanit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Lado banaaniviipaleet leiville. Valuta ohuena norona päällimmäiseksi hieman siirappia ja ripottele pinnalle kanelia. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


Supertahmainen suklaakakku
100g voita tai margariinia
3dl sokeria
2 munaa
1 1/2dl vehnäjauhoa
4rkl kaakaojauhetta (tummaa, ei siis kaakaojuomajauhetta)
1tl vaniljasokeria
pikkuriikkinen ripaus suolaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata voi tai margariini ja anna jäähtyä hieman. Lisää sokeri ja munat. Sekoita munien rakenne rikki, älä vatkaa. Lisää loput aineet ja sekoita - älä edelleenkään vatkaa. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi (me emme tehneet vuokaan, vaan silikonisiin muffinivuokiin.) Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Älä paista liian kauan, on tarkoitus, että kakku jää tahmeaksi. Jos haluat, voit koristella kakun ennen tarjoilua tomusokerilla.


Mmmm.. Kiitos kokille :)



Allergiaa


9kk tyttärellämme on maitoallergia. Kaksi viikkoa sitten prick-testeistä löytyi myös reaktio kananmunalle. Tämä oli täysi yllätys, mielessäni ei ollut käynytkään kananmunalle reagoiminen. Atooppisen ihon kanssa on aina jotain nyppyä ja näppyä näkyvissä, en edes etsinyt sille muuta selitystä. Vauva reagoi kananmunalle kuitenkin jopa enemmän kuin maidolle. Maito-allergia oli veljelläkin, sen kanssa pelaaminen on tuttua.

Vauvan omat soseet matkalla pakkaseen
Olen antanut hänelle kananmunaa sormiruokana naposteltavaksi ja omassa suolattomassa makaroonilaatikossa on kanamunaa. Lääkäri oli sitä mieltä, että voin jatkaa samalla lailla, kun oireet ovat lievät. Siedättää. Mutta miksi se tuntuu niin hurjalta. Ehkä siksi, koska olen eksynyt suomi24-sivuille lukemaan kokemuskeskusteluja? Tieto lisää tuskaa. 

Maito- ja kananmuna-allergiat menevät yleensä muutamassa vuodessa ohi.  Tiedän, tiedän, anaflyktinen shokki on kaukaa haettu vertaus pieneen taivepunoitukseen. Kananmunaa on kaikessa. No ei tietenkään oikeasti, mutta rakastan velloa epätoivossa ja negatiivisuudessa. Kun jokin rajoite tulee elämään, ei ajattelekaan muuta. Laatikkoruoat, lihapullat.. leivonnaiset, pannukakku, letut.. Kaikki lastenkutsut. Entä 1-v kakku! 

Tässä tämän aamun elämänhuolia. Aika pieniä :D 
Mukavaa sunnuntaita <3



lauantai 21. syyskuuta 2013

Treeniä pukkaa

Maaliskuussa meillä alkoi kotona haaste. Liikunta-haaste. Molempien piti tehdä päivittäinen kuntoilu seuraavan 30 päivän ajan, ja haasteesta lipsuva saisi tehdä toisen keksimän rangaistuksen (kyllä oli siis pakko pinnistää). Poikamme 6v piti hellyyttävää kirjanpitoa suorituksista.

Oma kuntoiluni oli ollut surkealla tolalla raskauden ajan, jollakin mallilla ennen raskautta. Miehellä viikoittainen lentopallo. Aloitin Jillian Michaelsin 30 day shredillä, vauva-ryhmäni äidin innoittamana. Mies aloitti kuntopiirityyppisen harjoittelun, johon kuului punnerrus, vatsat, hauikset ja kyykyt. Haaste sujui hyvin, kun toinen teki, oli pakko itsekin. Vauva katseli sitteristä menoa tai vuorottelimme hoitamista.

30 päivän aikana ja jälkeen tuloksia alkoi näkyä, luonnollisesti raskausjämät kai tippuisivat muutenkin, mutta mittailin reisistä ja vyötäröltä hyviä senttimääriä ennen ja jälkeen. Mikä ihaninta, reidet eivät enää hankaa toisiinsa (niin paljoa!).  Jossain kohtaa 30 päivän aikana miehellä tulehtui selkälihas ja itseltäni vaivasi nilkan akilles. Lääkäri määräsi lepoa, mutta jatkoimme taas parin päivän jälkeen. 30 päivän jälkeen teki mieli jatkaa, ja samalla tiellä olemme edelleen! Kuka olisi minusta uskonut.

Mukaan tarttui tuloksia tekevä proteiini-lisä. Eihän se herkkua ole, mutta toimii suklaahimossa.
Haasteen jälkeen tein uusiksi Jillianin rääkkiä, miehen kuntopiiriä ja uutta vauva-ryhmän äidin vatsalihas-kyykky-haastetta. Nyt menossa äiti-ryhmän kahvakuulaohjelma ja toinenkin porukkahaaste, välillä juoksulenkkiä. Välipäiviä 1-2 viikossa. Paras motivaatio on toisten tuki, äitien ja miehen, kiitos siitä. 20-30 min päivässä, kotona, vauva konttaa ympärillä, isommatkin kuulolla ja silmien alla, toimii. Salille tai ohjattuun jumppaan on kynnys lähteä, matkat ja lastenhoito tökkivät.


Viime viikon flunssan lisäksi taukoja on ollut vain kaksi, vatsatauti ja mökkireissu kesällä. Flunssan jälkeen jouduin pakottamaan itseni treeniin, sillä tämä syksy saa herkästi viltin-alla-on-mukavampaa-moodille. Mutta jälleen jäin hyvään oloon koukkuun.. seuraavaa treeniä odottaen <3

tiistai 17. syyskuuta 2013

Syysvalmisteluja

Kompostinhoito taitaa olla jotain salatiedettä. Isäni on käynyt aina kahvittelureissun 
yhteydessä seurailemassa lehtikompostimme tilaa. Yleensä hän pyörittelee päätänsä ja neuvoo monta kikkaa. Lähes koko kesän komposti oli liian kuiva, siellä asustivat muurahaiset ja jonkin sortin siivekkäät kärpäset. Vettä letkulla ja kastelukannulla. Ja paljon. Ötökät hävisivät, toimi siis. 
Viime viikolla vein kompostille ruoaksi omenankuorima-ainesta. Toivottavasti komposti tykkää. 



Viikolla tutkailin ilmaisjakelumainosten syötämää tulvaa kanerva- ja callunatarjouksista. Laitoin miehen kauppaan kuvallinen mainos kädessä, Calluna 0,95 sent/kpl. Kahdeksan Callunaa on nyt istutettu ruukkuihin. Tuntui vähän oudolta, istutin niitä nimittäin hirmu lämpöisenä hetkenä lauantaina. Ajoissa tänä vuonna!



Nyt saa talvi tulla. Let it snow!

Kotimme kattoa ei ole puhdistettu kahteen vuoteen, mutta nyt se on puoliksi tehty! Hurraa!

 Aiemmin kirjoittelin aikeista talvehdittaa pelargonit. Niiden nimi on muuten pelargoni, ei pelargonia, tieto hyppäsi silmille jostain puutarhapalstalta. Mieleeni piirtyy mummojen koteja, joissa pelargonit ovat sisällä kesät talvet, mutta näin ystävälläni niitä myös sisällä, eikä se ollut lainkaan hassumman näköistä. Päätin kokeilla itsekin. Tällä hetkellä ne voivat vielä hyvin, kukat voimissaan ja lehdet tuuhean vihreät. En ole keksinyt niille vielä tarpeeksi valoisaa paikkaa talveksi, mutta mietinnässä on. Mielenkiinnolla odotan miten niille käy, vai joutuvatko onnettomat pois silmistäni kovinkin pian. Testing testing. 




Sormet solmussa näppäimistöllä



Vastaan tuli tälläinen kampanja, josta voi voittaa marjajuomia Postin pakettiautomaattiin. Osuin oikeaan, sain luukusta kaksi marjajuomaa! Tämän täytyy olla onnenpäiväni, ajattelin, ja täytin yhteystietoni. Klik klik klik ja aaaaaaargh! Painoin jotain nappia ja kadotin sivun! Sen kerran kun arpa onni osuu! Niiisk, sinne meni marjajuoma-maistiaiset. En onnistunut enää saamaan uutta arpa-onnea. Missä on reklamaatio.

Hyvä jakoon, joten kokeile omaa onneasi:




Tämmöinen päivä tänäänkin ;D

Jarpin Peukut-karkkikuva sopii tähän postaukseen :D

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Metsäretken å ä ja ö


Kun 30++-vuotiaiden facebook-kavereiden statuspäivitykset alkavat täyttyä sieni- ja marjasaaliiden kuvista, on aika lähteä metsään. Tavoitteena vähintäänkin sama, isompikin saalis sieniä ja puolukoita.  Pukeudu vanhoihin nokioihisi ja muutoissa mukana kulkeneeseen yläasteaikaiseen tuulipukuusi, joiden taskut ovat pohjattomat, jonne nenäliinat, puhelin ja lisäpussit saaliille mahtuvat. Menossa mukana 10 litran ämpäri ja marjapoimuri.

Miksi mennä sinne minne muutkin menevät, poikkea siis polulta. Pidä gps päällä. Vilkaise sports trackeristä kulkemasi reitti (poltetut kalorit myös!), joka suhaa edes takaisin, ei siis pelkoa eksymisestä. Pidä lähettyvillä Google kuvahaku, suosikkihakuja mm. "Miltä näyttääkään suppilovahvero" "Minkä ison, pelottavan eläimen jätös". Peuran.

Aloita rentouttava samoilu, hengittele, nauti luonnosta. Metsässä on ihanaa! Muistele, millaisesta maastosta löytyy puolukka, millaisesta mitkäkin sienet. Jätä tatit rauhaan, pelaa varmojen sienien varaan. Puolukka löytynee kuivasta maastosta, suppilovahvero sammaleisesta maastosta kuusen juurilta. Maasto löytyy. Yleensä kun yhden sienen näkee, vierellä on valtoimenaan. Näin ei tietysti ole aina.

Pyöriteltyäsi puhelinta luonnon helmassa jonkun aikaa, huomaa myös gps:n kadottaneen sinut. 
Näytöllä lukee sijaintinasi Pacific Ocean. 
(juuri kun uusi Lumiasi palasi gps-ongelmien takia keskushuollosta asti)
Suunnista lähiseudun mökkien sähkölinjoja pitkin kohti asutusta (tässä vaiheessa saaliin saamisen tärkeys vähenee).


Palaa kotiin rikkipuhkipoikkina kahden desin puolukoita, kolmen kantarellin ja muutaman suppilovahveron kanssa. 
"Äitiiii, löysiks sä koko ämpärillisen marjoja?"


Unohda tämä kokemus ensi vuoteen mennessä ja toista sama.

Näin minä tänä sunnuntaina. Niin kuin viime vuonnakin. Min oon niin reipas!



P.S. Tällä kertaa enemmän tärähtäneitä kuvia kuin yleensä. Tuovat tunnelmaa.



lauantai 14. syyskuuta 2013

Raja hyväntekeväisyydelläkin

Minulle soitettiin viime viikolla läheisestä ammattikoulusta, josko ottaisin lähihoitaja-opiskelijan perheharjoitteluun. Olin juuri saanut isommat kouluun ja eskariin ja pienokaisen ensimmäisille päiväunilleen, makasin sohvalla, tv auki, valmiina facebookkaamaan ja nautin viikonlopun karkkikätkön loppuja. Nauratti, mitä minä opiskelijalle näyttäisin arjestani! Jos en vauvan nukkuessa tee kotihommia, jumppaan tai pyörin netissä. Minun omaa aamupäivä-aikaani <3

Pyöritin kuitenkin mielessäni opiskelijan ottamista jonkun aikaa. Olen hoitovapaalla lastentarhanopettajan työstäni, tämä taustana opiskelijan otolle, ja alueen perhepäivähoitajat eivät ota nyt opiskelijoita. Kaikilla lähihoitaja-opiskelijoilla ei ole minkäänlaista taustaa lasten kanssa olemisesta, ja pian on edessä harjoittelujakso päiväkodissa. Opiskelija olisi 15-16v, kävisi kerran viikossa 6h, 7 kertaa. Voisin tsempata siis kerran viikossa. Laulaa, loruilla ja antaa hoivan mallia vauvalle, kokeilla isompien kanssa vaikka motorisia taitoja. Keskustella, ohjata ja opettaa vauvankin nukkuessa. Minulla on ammattiylpeyttä ja tiedän olevani hyvä työssäni. Olin suunnitelmia täynnä (onko ikävä töihin!?) ja ajattelin hyväksyä opiskelijan tulon.

Olin intoa täynnä ja kysyin korvauksesta, olisin koulutettu ihminen ohjaamassa opiskelijaa. Ennenkin olen opiskelijoita ohjannut. Mutta hah ja pah. Korvausta ei ole eikä tule, lounasraha 3€ minulle maksettaisiin, mikäli opiskelija ei ota omia eväitä. Siis 3€, K-O-L-M-E!  Hyväntekeväisyys on tärkeää, mutta päätin kuitenkin jatkaa entiseen malliin aamupäiviäni! Kunnianhimoisena ihmisenä olisin ohjannut ja opettanut 110%, ja hienoinen korvaus olisi kohtuullista, ei paljon, mutta nimellinen summa. Mikään muu ala kuin lastenhoitoala ei edes ehdottaisi ilmaiseksi opiskelijaa. Enkä edes liioittele tämän suhteen, tämä on niin totta.

P.S. Kaksi muuta tuttua opettaja-äitiä ottivat samoin ehdoin opiskelijan. Jaa miksikö? Heidän 2v ja 3v ikiliikkujat saisivat jonkun pyöritettäväkseen :D :D  Ihan oikein.

P.P.S. Antaapa tämä kirjoitus minusta ilkeän kuvan. Ärsytti. Mutta kuka haluaa kotiinsa teini-ikäisen pyörimään, joka todennäköisesti jauhaisi purkkaa huppu päässä ilman katsekontaktia (kyllä, näitäkin näkee päiväkotiharjoitteluissa). Minulla on jo kolme täystyöllistävää lasta, en ota lisää.

P.P.P.S. Jos se opiskelija olisi ollutkin reipas, iloinen, hurmaava, lasten rakastama, tuleva luotto-lastenhoitajamme? Damn.
Omin sormin mustikoita

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kenkäkasasta päivää.

"Eteinen toimivaksi!",  "Vinkit lapsiperheen eteiseen", "Selätä kaaos eteisessä" ja "Meiltä ratkaisu kurittomiin kenkiin". Inhoan näitä Kaaos ovella-sisustusjuttuja yli kaiken. Eihän mikään eteinen pysy siistinä, jos ei sen eteen tee töitä, eikä ole siisti tyyppi. Heti kun hellittää, kaaos valtaa vaikka minkä huippuhyllykkötsydeeman.


Olen aikuisena asunut lähes kymmenessä kodissa, joista neljässä meillä on ollut lapsia. On ollut kapeaa eteistä, leveää eteistä ja ei eteistä ollenkaan-tyyppisiä ratkaisuja, ja tilanne on sama kaappitilasta huolimatta. Järjestyksen eteen pitää nähdä vaivaa. Tälläkin hetkellä tuulikaapista avautuu vaatehuone ja toisessa suunnassa on vaatekaappi. Eteisaula on iso, siellä lisänä vieraskenkäteline ja hattuhylly henkareineen. On nimikoituja hyllyjä ja lokeroita, lasten tason naulakoita, henkaria, useampaa rekkiä, katosta roikkuvaa kenkätelinettä. Sanonpa vain, että avotakat ja kodit&kuvalehdet voisivat keksiä jo muuta. Suututtaa. Kirjoittaisivat aiheesta "Opi itse ja opeta lapsesi käyttämään kenkätelinettä aina, myös väsyneenä". Kun pääkallopaikalle jäävät yhdet kengät, siihen jäävät pian toiset. Eteisen tuolille alkaa kasaantua pyöräkypärää, hupparia jne, vaikka nätit naulakot nököttäisivät vieressä tyhjinä. Niin, ja tiedoksi, on opetettu lapsia korjaamaan tavarat. Itseäkin.

Montakohan Eteisen kaaos-vinkkiä tästä pinosta löytyy?





torstai 12. syyskuuta 2013

Duhadedä

Flunssa, mikä ihana syy sohvailla. Puolisoni sairastui aiemmin, ja pyysi tuomaan kaupasta mustaherukkamehua. Kysyin, eikö pakastimen omalta pihalta mehustettu mustaherukkamehu käy? Ei, kun kaupan kuulemma toimii paremmin. Whaaaat? :D Vaivalla keräsin herukat, mehustin äidin neuvoilla, pullotin ja pakastin, täynnä tyytyväisyyttä ja oikean Emännän tuntua. Vilkaisin pikaisesti tuoteselosteita kaupassa, mm. happamuudensäätöaine ja kaliumsorbaatti ovat lisänä. En tiedä lisätyistä aineista paljoakaan, mutta mieluummin aitoa tavaraa. Aivo-pesun paikka. Tänä päivänä olemme kaukana luonnosta, ajatellaan nyt vaikka esimerkiksi, että mainosten vatsa-jugurtit auttavat, ovat jotain ihmeellistä. Kuulin näille vatsajugurteille vaihtoehdon, lusikallinen kaalia päivässä ajaa saman asian. Se nyt näin esimerkiksi. Ennakkoluuloista huolimatta mehu maistui kuumana oikein hyvin. Oman pihan superfood!



Flunssakauden lisäksi omena-sesonki käy kuumana. Kyllästyttää. Joka tuutti työntää omenareseptejä. Keittiössä kerättyjen omenien kulho houkuttaa banaanikärpäsiä, mutta ei jatkokäsittelijää. Minulla olisi listalla muutakin tekemistä. Eilen kuitenkin sain viisi omenaa hyödynnettyä, samassa syssyssä olisi pitänyt levittää koneesta kestovaipat, muussata ja maustaa juuri keitetyt perunat ruoaksi, syöttää vauva ja ehtiä isosiskon harrastuskuskiksi. Priorisointi-oppeja otetaan vastaan. Mutta omena-kaurapaistos valmistui jälkiruoaksi kerman kera (eikö se käy ihan yhtä hyvin kuin jäätelö tai vaniljakastike, varsinkin jos sen maustaa tuhdisti vaniljasokerilla?) Ja nyt, ihana syödä flunssaisena eilistä omenaherkkua, kuin comfort-lohturuokaa parhaimmillaan :D

Jätti-annos flunssaiselle!


Omena-kaurapaistos
5-6 omenaa
100g voita
1dl sokeria
3dl kaurahiutaleita
kanelia

Kuori omenat ja leikkaa aika ohuiksi lohkoiksi. Pane lohkot voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle kanelia, sekä vähän sokeria, varsinkin jos omenat ovat vähän happoisia. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri, kauraryynit ja kanelia. Levitä seos omenalohkojen päälle. Laita uuniin 225, kunnes omenat ovat pehmeitä ja kuorrutus kauniin ruskea. Lisänä voit tarjota vaniljakastiketta tai jäätelöä.

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/37597/Omena%20-%20KauraPaistos/






tiistai 10. syyskuuta 2013

Muistoja Kaunareiden malliin

Muistatteko kun Kauniit ja Rohkeat alkoi pyörimään Suomessa? 90-luvun alussa. Muistan itseni äitini ja siskoni kanssa tv:n ääressä istumassa. Muotitalo Forresterin vaikutus on ollut suuri, sillä eilen sain käsiini siskoni kanssa tehdyn muotikansion! Ehkä pikkuvelikin oli leikissä mukana? Kansiosta löytyy kevät- ja syyskokoelmaa ja tottakai alusvaatteitakin. Mallien niminä on itse keksittyjä mutta myös mm. Forrester, Caroline Spencer ja toimitusjohtajana Sally Spectra! HUISIA! Muotitaloleikki on ollut ihana, sen muistan. Kiitos äidille, joka on nämä säästänyt! Kolmasluokkalainen tyttäreni tutkaili näitä, ja halusi vielä iltalukemisekseen kansion. "Äiti, mitä kaikkee muuta sä oot pienenä leikkinyt? Mähän voisin tehdä tälläsia mun Top Model-muotisuunnittelukirjoilla." (Kyllä, niin voisitkin, unohda tv ja tietokone ja kaiva ne puuhavihkot pölyttymästä). 

Kevätmallistoa

 Äidin aarteista löytyi kirjeitä ja kortteja (I love you-hengessä ihastuksilta), mutta myös 14v-kesän parhaat hitit kasetilla, siskon nauhoittama hitti-valikoima aupair-aikaa varten ja VHS-kasetti jossa lukee: "*****:n tv-debyytti"! MITÄ, MIKÄ?? Minun tv-esiintyminen? Mistä saan VHS-soittimen, nyt heti heti heti heti?  Luulen, että nauhalla on Salattujen Elämien sairaanhoitaja-sivuroolini :D :D :D  Ehkä. En ole varma. Mitä se voi olla? Miksi teknologia kehittyy ja vanhat kasetit ja videonauhotukset jäävät arvoituksiksi?? Kauheaa vaivannäköä näiden muistojen eteen. Mutta pakkohan ne on kuulla ja nähdä. Turvallisessa seurassa, kahden viinilasin jälkeen. Tai kolmen :D 

Toivottavasti omilta lapsilta jää säästöön muistoja aikuisuuteen asti.
Asuimme Ranskassa vuonna 90-91. Tässä kansiollinen kirjoitusta, josta en tainnut ymmärtää mitään. Hankalaa oli oppia ensin suomen kaunokirjoitusmalli, ja sitten hypätä täysin uuteen ja kurinalaiseen kirjoitusmalliin.


En ole keräilijä-luonne, mutta pakko pakko pakko järjestää kokoelmatilaa lasten muistoille. Löysinpä ala-asteen todistuksianikin ja ymmärrän itseäni niin paljon paremmin. Muistot ja niiden tärkeys, mitäpä olisimmekaan ilman historiaamme <3



Vanhemmiltani oli myös jäänyt säilöön pienet kangaspuuni. Ajattelin, että no joo, otetaan jos tytöt vaikka innostuisivat..
...mutta eskarilais-poika innostui, tunnissa hän oli valmis..
...ja kahden lapsen rakastama Hauva sai peiton. (Tämä on myös nigerian-lippu, jos liian hempeäksi menee. Pastelliväri ei haittaa)


Sain mukaani myös villasukkia melkoisesti. Kuka opettaisi minua, vanhaa city-tyttöä neulomaan?


lauantai 7. syyskuuta 2013

Kukkia, kantoja ja oravia


Tykkään oravista, oikein kovasti, juuri sillä lutuisella tavalla. Minusta on myös ihana katsella ikkunasta ja seurailla puissa hyppelehtivien oravien leikkejä (jopa naapurin katon sisälle meneviä seurailen rauhassa).  Lempilauluni lasten kanssa töissä ja kotona ovat juuri orava-laulut leikkeineen. Mutta varmasti, aivan varmasti ne syövät omenia puista. Tässäpä todistetta. 


Riittäähän niitä omenoita, voivat viedä poikasilleenkin sinne kuusen latvaan korkeaan, mutta ne purkavat myös pehmusteet pihakalusteista!


Aloitin tänään pitkään suunnittelemat kukkapenkkien raivaukset. Vanha puutarha on täynnä edellisten omistajien istutuksia. Kesän katsoin mitä mullasta nousi ja miltä ne näyttivät ja nyt ryhdyin työhön. Tässä terassia ympäröivää kukkaa, Kesäpikkusydäntä, joka kukki toukokuusta elokuun loppuun:


Kaipasin selkeyttä ja mahdollisen tulevan terassinuudistuksen myötä sanoin näille hyvästi; istutin osan uuteen paikkaan ja osan vien vanhemmilleni.

Edelliset omistajat ovat olleet selkeästi kanto-ihmisiä, pihalla törröttää siellä sun täällä hauskan näköisiä kantoja :D Niiden päälle voisi ensi kesänä laittaa kesäkukkia ruukuissa. 
Kaivoin perennat pois, mutten muuton jäljiltä löytänyt suodatinkangasta, joten tyydyin sanomalehteen, josko se toimisi jonkun aikaa rikkaruohojen estona. 

Nappasin orpoja pikkukantoja kukkapenkin tilalle ja kasasin kiviä ympärille.



Hauskoja puuveistos-ukkoja löytyi puuvajasta! Kuin Eemelissä konsanaan :D

Tälläinen suloinen savimajakoti on jäänyt vanhoilta omistajilta. Sisällä kaksi ihmistäkin <3

Aikalailla kukkasipuleita löytyi myös. Keväällä ne olivat melko onnetoman näköisiä tulppaaneja, katsotaan jos uudessa mullassa ja ympäristössä ne olisivat kertakaikkisen fabulous. 



Uudistin myös pihan keskellä olevan valopylväs-istutuksen. Istutus oli aivan tukossa, kaikkea mahdollista ja montaa maanpeittokasviakin:

Nämä jäivät
Ja tässä valmiina. Siirsin muualta korkeita vaaleanpunaisia perennoja lyhdyn ympärille.
Ensi kesänä taas nähdään!



Oli minulla apulainenkin..
..joka lähti..
..maistelemaan.


Mitäpä tekivät isommat lapset sillä aikaa? 


Keräsivät matoja. Ei meidän lapset, yäk yäk, mutta naapurintyttö rohkeni kylvettää madot :O


Ja heittivät kenkänsä puuhun. Kivaa lauantai-iltaa vain!


P.S. Pahoittelut pikakirjoituksesta ja päättömistä lauseista, minua odotetaan jo toisaalla.