Vauvakuume vai järkipäätös?

Mikä on oikea aika hankkia lapsia? Tai siis saada niitä? Itse tulin äidiksi 23-vuotiaana, ihan järjettömän rakastumisen ja lisääntymishulluuden ja vauvakuumeen vaivaamana. Ja miten ihana mies! Me etenimme aika äkkiä, puoli vuotta tapaamisesta muutimme yhteen, siitä puoli vuotta ja olin raskaana. Toinen lapsi kaksi vuotta myöhemmin, sekin hullaantuneessa vauvakuumeessa. Sitten se vauvakuumeilu ja huuma loppui. LOPPUI.

Kolmas lapsi sai alkunsa viiden vuoden jälkeen kaksikosta, miehen ideasta. Ja sitten se tuntui minustakin loistavalta ajatukselta. Mutta ilman vauvakuumetta. Se vain tuntui järkevältä ajatukselta! Rakastavaan kotiin vielä yksi pieni. Sain kuitenkin keskenmenon, jonka surtuani sai kolmas lapsemme alkunsa. Long story, mutta alkuperäiseen aiheeeseen palatakseni, olen miettinyt, olisiko meillä vielä yhtään lasta jos en olisi saanut pöpöä nimeltä vauvakuume?

Kuva täältä

Ystäväpiirissäni on perheellisiä ja pariskuntia ilman lapsia sekä sinkkuja. Olemme käyneet keskustelua ystävieni kanssa sopivasta hetkestä lisääntyä. Jos ei ns. sairastu vauvakuumeeseen, on kyseessä päätös, josko aiomme tai emme aio lisääntyä ja saada jälkeläisiä. Se on järjen asia. Taloudellinen, aikataulullinen ja koko palettia koskeva päätös. Lisääntymisvuosia on toki vielä jäljellä, vaikka riskit kasvavat ja hedelmällisyys laskee hiljalleen. Haluammeko lapsia keskenämme? Olemmeko matkustelleet tarpeeksi kaksistaan? Onko meillä varaa hankkia lapsi ja toisen jäädä kotiin muutamaksi vuodeksi? Painostavatko isovanhemmat? Onko tämä asunto sopiva perheelle? Nautimmeko omasta vapaudesta vielä hetken? Olemmeko sellaisessa parisuhteessa, joka tulee kestämään? Riittääkö tämä meille? Löydänkö varteenotettavaa vanhempi-ehdokasta? Voisinko kasvattaa lapsen yksin? Kaikki yli 35-vuotiaat sinkkumiehet kantavat jo pientä painolastia onnettomista suhteista? Opiskelu, työt? Odotammeko vakituista työsuhdetta ensin? Rakennammeko uraa? Riittääkö meille kummilapsi, sisarusten lapset? Haluammeko geeniemme jatkuvan? Montako lasta haluamme? Saammekohan lapsia vaikka haluaisimme?

Kuva täältä. Tosin tämä ikä on kai jo ohitettu.

Tämä tapa rakentaa perhe sopi meille. Olemme onnellisia ja saaneet kaiken muunkin lasten ohessa. Elämä on ollut ja on hyvää nyt. Juuri näin. Mitäpä sitä miettimään ja analysoimaan?

"The trick is to enjoy life. Don’t wish away your days, waiting for better ones ahead."

Marjorie Pay Hinckley

Vahvuuteni lapseni silmin

Tähtihetki äitinä, mannaa sielulle. 

Teimme tyttäreni (soon to be 9v) kanssa Vahvuus-harjoitukset toisillemme, valiten 100 vahvuuden joukosta toisillemme sopivia. 

Hän valitsi minulle:

TARKKA

AVULIAS

LÄMMIN

YSTÄVÄLLINEN

KILTTI

YHTEISTYÖKYKYINEN

HELLÄ

ILOINEN

ENERGINEN

HAUSKA

AURINKOINEN

PERIKSI ANTAMATON ("no ku sä et anna mun olla tekemättä läksyjä")

RAUHALLINEN

LUOTTAVAINEN

KANNUSTAVA

TURVALLINEN

Mitä muuta voin enää toivoa, kun lapseni näkee minut näin :)

Tämä vahvuus-harjoitus kuuluu elämäntaitovalmennukseen, jossa minun piti itse etsiä omia vahvuuksiani ja niin edelleen.. me sitten teimme lisäharjoituksia. Tyttökin säteili kuullessaan minun valitsemat vahvuudet hänestä. Jokainen tarvitsee buustausta ajoittain. Näitä harjoituksia on töissäkin joskus, jokainen kirjaa kivoja juttuja toisesta nimettömänä. Positiivinen kannustus tekee ihmeitä!

Nyt tämä aurinkoinen, rauhallinen ja periksiantamaton ihminen lähtee paistamaan kakkupohjia. Perästä kuuluu. 

Äiti on taas rrrrento!

Ei yhtään kannata lähteä Marttyyri-Äiti-linjalle niin kuin minä: "Omat lapset, itse hoidan. En mä mitään omaa aikaa tarvitse."  

Mutta kas kummaa, jotenkin lasten nahina ei käy korviin yhtään tyttöjen reissun jälkeen :) Vaikken juuri nukkunutkaan yöllä hotellissa.. oma tyyny mukaan ensi kerralla, ja minkäs teet, kun olet ohjelmoitunut laittamaan tuttia pienelle pitkin yötä... zzzzZZ. Yöllä valvoessani hoin mielessäni valmennusmantraani: "Nauti tästä hetkestä.. nauti tästä hetkestä... nauti tästä hetkestä... p**kele! Nukahda nyt!"

En muuten enää ihmettele, miksi suomalaisia katsotaan nenän vartta pitkin Virossa. Pikkujouluaika ja jokunen kaljanhakija reissullaan. Olen niiiiin kolunnut laivojen yökerhot (before and after children), mutta sain melkein shokin päivätansseissa paluumatkalla. Syrjäytyneiden tähtihetki vol.98987. Tai sitten en ollut itse tarpeeksi laitamyötäisessä? ;)

La Bottega, kävimme myös Mekkissä

Sinine Salong, suosittelen

Hot Stone-pedikyyrin jälkeen kuivattelemassa kynsiä rentoutushuoneessa.

Ihanat naiset koolla - lapsia ja vatsanahan kiristystä.

 Tapasin viikonloppuna molemmin puolin sukua. Minulla on useita kälyjä, veljien vaimoja ja miehen siskoja, ja näiden upeiden naisten tapaamisesta minun on kirjoitettava. 

Yksi kälyistäni opiskelee toisen työnsä ohella jonkin sortin elämäntapavalmentajaksi, ja tarvitsee case-tapauksia harjoituksekseen. Vähän nihkeästi myönnyin, sillä tuntuu vaikealta avata ajatuksiaan näin läheiselle ihmiselle, miehen siskolle. Sitähän voi vaikka vahingossa sanoa pahoja sanoja anopista tai miehestä :D 

Voin valita itselleni prosessoitavan aiheen, se voi olla vaikka vaikeus ryhtyä ikkunanpesuun. Hänen tarkoituksenaan on sitten saada minut itseni työstämään tätä aihettani ja näin motivoitua ja suoriutua asiasta itse. En ole vielä päättänyt aihetta, mutta luulen sen pyörivän tämän pyhän kolminaisuuden ympärillä, kuinka löytää tasapaino kodin, työn ja oman itseni väliltä. Löydänkö itseni sieltä kaiken alta.. Itsetutkiskelua. Siinäpä hommaa! Perästä kuuluu!

Tutkii ja pohtii...

Tapasin myös siskoni, joka saa vauvan joulukuussa <3  Olen niin odottanut tätä. Siskon vauva on melkein kuin oma. Kavereiden odotusajat ovat ihania, mutta eri asia kuin pikkusiskon. Toivottavasti en päsmää ja neuvo liikaa ..odotas kun omat tyttäreni saavat vauvoja.. Luovutin tarpeettomia vauvatavaroita heille, tämä oli minulle eräänlainen luopumisriitti omasta lisääntymisestä. Hei hei sitteri ja vauvan suloinen puuhamatto. Hei hei pienen pienet kestovaipat ja elintärkeä rintapumppu. 

Kestovaipat kiertoon!

Yksi kälyistäni on etelä-euroopasta kotoisin, Lontoossa opiskellut, maailmannainen niin sanoakseni. Keskustelun aiheeksi nousi raskauden jälkeinen naisen vartalo. Hänestä on aivan luonnollista raskauden jälkeen käydä nipsaisemassa ja kohottamassa nahkaa sieltä ja täältä, kiristämässä synnytyspaikkoja tai ottamassa täytettä imetyksen jäljiltä. Eipä ole käynyt mielessä, tosissaan. Kuulemma "Everybody does it, all my friends do it". 

Whaaaat...Tämä kälyni on lisäksi jonkin sortin feministi, ei tätä miehen takia tehdä. Me kuuntelijat, suomalaiset kauniit äidit, hiljennyimme tätä pohtimaan. Suomessa jos joku mainitsee käyneensä veitsen alla, häntä pidetään turhamaisena, koetaan että raskauksien jälkien kuuluukin näkyä  (...vaikka niitä sitten sadatellaankin...... )..  Usein nämä korjauksissa käyneet sitten vähän liioittelevat ja ottavat huuliinkin täytettä samalla, pari desiä extraa rintoihin ja päälle vielä pysyvän rusketuksen... Vai onko näin?