keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kohti pikkujouluja

Jos haluat hyvät naurut ja tunnistaa itsesi työpaikan pikkujouluporukasta, suosittelen klikkaamaan tätä linkkiä. Kyseessä on radiokanava The Voicen pikkujouluhoroskooppi - jossa ei ole tähtien hiventäkään, vain kokemuksen ääntä.

Omani menee näin:

RAPU 22.6. -22.7. 
Rapu ei viihdy isoissa juhlissa, eikä hän mielellään tulisi pikkujouluihinkaan. Koska sosiaaliset tilanteet on kuitenkin silloin tällöin pakko sietää, ottaa rapu rohkaisuryyppyjä jo kotona jaksaakseen koko illan sosiaalisena ja iloisena. Rapu odottaa koko illan pääsevänsä takaisin kotiin ja saavansa vaihtaa päälleen ison yöpaitansa ja vetää jalkaansa villasukat ja katsoa Netflixistä suosikkisarjaansa. Ravun motto onkin "Onneksi pikkujoulut ovat vain kerran vuodessa!"

Aika kohdilleen osui, jotakuinkin näin. Öö onks pakko. Pikkujoulut... No joo tottakai mä tuun. Oi minä ja minun Netflix. 
Toinen vaihtoehto on tuttu yllätyshulluus ja valomerkin näkeminen. Perjantaina se sitten selviää. 
Osuiko horoskooppi kenellekään muulle oikeaan?

2 kommenttia:

  1. Ei kyllä osunut yhtään oikeaan. Kalat on horoskooppini, mutta selvästikään en ole kalamainen pikkujouluilija. Tuossa ravussa oli kyllä tuttuja piirteitä minulle. Tänä vuonna olenkin yrittäjänä siinä tilanteessa ettei minulla ole työpaikan pikkujouluja. Paitsi yhden yrittäjäystäväni kanssa pidämme yhteisen rentoutuspäivän ja se on meidän pikkujoulut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tämä töissä kahvihuoneessa tutkittavana. Nauratti ja moni kielsi olevansa - mutta salaa nyökyteltiin että niiiiiin osui oikeaan :D

      Mä olen niin kotikissa ja toisaalta vasta kolme kuukautta takana uudessa työyhteisössä, joten ei vielä kauheasti intoa hillua yhdessä.

      Teidän rentoutuspäivä kuulostaa erittäin hyvältä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!