keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Villilä


On se vaan upeaa olla elossa ja hengittää. Mä olen sellanen seisova keksinmupeltaja kyllä muutenkin, mutta tänään kikattelin näkkäri suussa työkaverin vitsille ja avot: Väärään kurkkuun. Eikä silleen yskien ohimenevällä tavalla, vaan polvillani saamatta henkeä. Onneksi en ollut yksin, ja selkää tosi tosi kovaa läiskimällä saatiin muru pois.

Puistattaa vieläkin. En saanut sisään yhtään ilmaa. Kurkun alue on vielä illallakin ärtynyt. Pelottava tilanne, enkä edelleenkään vähättele ruokailukäytäntöjä: ruoka suussa ei puhuta (tai naureta!), eikä hötkyillä turhia.

Niin, upeaa olla elossa. Mutta yöt kotona ovat sen suutulpasta eli tutista vieroittamisen jälkeen olleet jotakuinkin ******illisiä. Oli siinä pikku-lämpökin välissä, jolloin käytiin korvatkin katsottamassa lääkärillä, mutta ei ollut sekään syynä kaksivuotiaan yökiljuntoihin. Siis lapsen, joka on nukkunut syntymästään lähes yöt läpeensä omassa sängyssä.

Jotain tassuhoivaa uniopetteluun tässä viritellään, kun tutti taisi olla unenapu pitkin öitä. Nyt se ollaan me vanhemmat, vuorotellen. Lastenohjelmat ja iltavillit isompien kanssa ovat tällä hetkellä pannassa, rauhallinen ilta kun tuo rauhallisen yön. Tai siis toivotaan, toivotaan. Nimittäin yöheräily viikkotolkulla vie järrrrrjen!



8 kommenttia:

  1. Hui tuota keksi-juttua! Yöheräilyt on niiiiin syvältä. Meillä on jonkinlainen unikoulu edessä. 1v alkoi sairastelun ja korvatulehduksen jälkeen huutamaan siis karjumaan maitoa öisin. Nyt kerätään voimia unikoulun aloitukseen ja heräillään öisin monta kertaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heräily on syvältä. Mulla on monta teoriaa lasten suhteen, sillä on pakko hakea syitä näille kuvioille. Tsemppiä unihommiin. Täydet sympatiat täältä <3

      Poista
  2. Apua.... Entistä vähemmän odotan tuttivierotusta. Meillä on kanssa tuo et tyyppi oikeasti käyttää sitä nukahtamiseen ja nukkumiseen. Eli tulee olemaan iso työ opetella siitä pois. Musta tuntuu että se ei ikinä nuku ilman että tutti on suussa ja jos se nyt ei ole niin se etsii sen unissaan sinne. Ja jos se ei löydä niin herättää jonkun etsimään sen sinne. Ennen ei käy takaisin nukkumaan ennenkuin tutti on.
    Muistan että isot vieroitettiin tosi helposti. Ne oli tosin vuoden nuorempia kuin tämä nykyinen tutinlussuttaja. Miksi me oltiin silloin vuosi sitten niin munattomia ettei hoidettu tätä silloin vaikka mietittiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Meinasin että jättäisin kertomatta tän hetkistä tilannetta, mutta ei auta. Pää hajoo ja sydän läpättää näiden öiden jälkeen. Mutta jo eilisen jälkeen yö meni paremmin, kun nukutuksessa ei ollut silittelyä eikä muuta häslää. Vähän se itketti, mutta kai se on tärkeintä että "osaa nukahtaa itse".
      Meillä kanssa oli muiden vierotukset aiemmin ja helppoja. Mutta nyt sä kato odotat jotain ihan hirveetä, niin se meneekin ihan helposti ;)

      Poista
  3. Meillä vain esikoinen söi tuttia ja se vieroittaminen 2-vuotiaana oli kyllä kamalaa. Kaksi nuorempaa eivät koskaan tuttia huolineetkaan. Mutta tuttivieroituksen sijaan meidän 3-vuotias herättelee öisin pelkotilojensa vuoksi. No, onhan tässä saatu nukkua jo useamman vuoden ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi yöt! Meillä on kanssa tuttua tuo yökauhu. Kyseessä on esikoinen, jo 10-vuotias. Jotkut kauhukohtaus-tyyppiset huudot jatkui vuosia aina välillä. On aina ollut aika herkkäuninen, ja kävelee edelleen unissaan joskus. Mutta hei. Kunhan joskus saa äitikin jonkun yön nukuttua, se riittää eiks? :D On ainakin tieto, mistä nämä silmäpussit ovat syntyneet <3

      Poista
  4. Ai kamala. Tuo on kyllä tuskaa, kun lapsi, joka tiettävästi osaa nukkua yöt läpeensä, alkaa hulinoida. Mä iloitsen siitä, että meidän katras nukkuu nyt aika hyvin. Iloitsen varovasti ja hyvin tietoisena siitä, että kaikenlaisia vaiheita voi olla vielä edessä, etenkin tuolla päiväkotilapsella.

    Mielenkiintoista kuulla näitä tuttitarinoita. Meillä eivät suostuneet tutteihin eivätkä juuri pulloihinkaan koskemaan. Vauva-aikoina niistä olisi ollut kyllä välillä iso apu...mutta toisaalta olemme säästyneet vieroituskriiseiltä. Hurjasti tsemppiä! (Ja hyvä, että olet hengissä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hengissä ollaan. Tosin olen jo unohtanut asian ja hönöilen ruoka suussa taas :D
      Kaksi iltaa on nyt opetettu tyttöä nukahtamaan itse, ja kyllä on kannattanut, alkaa helpottaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!