torstai 26. maaliskuuta 2015

This moment - Katy Perry

Lähipiirissä painiskellaan isojen asioiden kanssa. On raha-asioita, muuttoja, eroja, rakkauden kaipuuta, lapsen kaipuuta, riitaa ja rakastumista. Ja siksi oma maailmantuska, lähinnä kiireisestä arjesta johtuva, tuntuu pieneltä.

Kävin viime viikolla Areenalla katsastamassa Katy Perryn Prismatic-konsertin, laaturyhmän kanssa. Tytär, sisko ja veljen vaimo <3 Keikka oli hieno! Wuhuu! Party party! Keikkaa maksaessa olin vähän että, joopa joo, mennään nyt sitten. Enkä äkkiseltään osannut nimetä kuin "I kissed a girl"-kappaleen. Siis sen joka soi joka radiokanavalla useampi vuosi sitten. Mutta lopulta tunnistin kaikki kappaleet, isoja radiohittejä jokainen!







Olen viime viikolla aloittanut juoksemisen, vähän kevään Naisten Kymppiä varten, ja luukuttanut Perryä nyt sitten lenkeillä. Alussa pohtimaani maailmantuskaan haluan linkittää Perryn biisin. Kyseinen kipale ei ole Perryn PartyPartyBlingBling-osastoa, eikä sanoituskaan kaikista luovinta, mutta omana korvamatona tämä on tässä pyörinyt. Juuri kun kaikilla tuntuu olevan jotain soppaa ja harmia meneillään, tämä iskee minuun. YouTubesta This moment.



"All we have is this moment

To put our love into motion
Yesterday is history
So why don't you be here with me?
Be here with me now


Do you ever think that
We're just chasing our tails?
Like life is one big fast treadmill
And we pop what is prescribed
If it gets us first prize but you know
Who I
Who I think will win
Are the ones that love loving
Are the ones that take the time


All we have is this moment
Tomorrow's unspoken
Yesterday is history
So why don't you be here with me?"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!