sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syystalkoot


Kun ei ole vuosiin ollut taloyhtiön talkoovelvoitetta, talkoot on järjestettävä itse. Ilmoitin muulle perheelle jo alkuviikosta lauantaina pidettävistä syystalkoista. Lapsia innosti erityisesti grillaaminen ja cola-juoma-lupaus. Vastuualueet jaettiin etukäteen: mies leikkaa omenapuut, minä leikkaan ruohon ja siistin kukkapenkit, lapset haravoivat vaahteranlehdet kivetysalueilta. 

Pe-la-yönä isommat sairastuivat flunssaan, mutta teimme samat puuhat eri järjestelyin. Piha on laitettu talvikuntoon. Ensimmäinen vuosi tässä kodissa lähenee loppuaan.  

Kirsikkapuu

Pikku-apuri unilla kylmässä aamussa, vielä mahtui äitiyspakkauksen 2012 puku.


Omenapuiden leikkuuta
Meidän talkoissa ei hifistelty aurinkokuivatuilla tomaateilla, makkaraa kehiin.
Lumityökalut valmiina...
..niin myös halkovaja.
Kompostialue talviunille
Talvilelut esille
Lintujen talviruokinta käyntiin
                                       
                                  
Leikkimökistä napattiin kotileikkiastiat sisälle, pesun kautta vauvalle ihmeteltäväksi
                           

Ripustimme jouluvalot odottamaan joulukuuta, sillä kyseinen puu on jo täysin lehdetön, ja myöhemmin jäätyneellä kivetyksellä on vaarallista kiipeillä tikkailla. Valitsimme puuksi ison vaahteran, jonka juurella on sähköpistoke edesmennyttä suihkulähdettä varten. Vaahtera näkyy kadulle takapihalta, ja ennen kaikkea  olohuoneen ikkunoista  ja nojatuolista. Kiipesimme korkealle vuorotellen, huidoimme valoketjuja korkeamme ja eri suuntiin harjanvarrella ja ongenvavalla. Hengissä vielä!

Illalla meillä oli juhlallinen testivalaistus, äkkiä sammuksiin. Ei vielä lokakuussa.

Kauhean tehokkaita me ollaan oltu. Herttinen sentäs.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!