perjantai 21. maaliskuuta 2014

Örgh kuka ajaa?


Kumpi ajaa autoa perheen yhteisillä matkoilla? Yleinen silmäys vastaantulevaan liikenteeseen kertoo, että kuskin paikalla on lähes aina mies, mikäli kyydissä on pariskunta. Ymmärrän kyllä omistajuus-asian, kuka auton omistaa, ajaa sillä. Entä yhteinen auto?

Kuva täältä
Meidän pihassa on kaksi autoa, joista toinen on miehen työkäytössä ja toinen yhteinen perheautomme. Minun käytössäni päivisin, työmatkoilla ja nyt hoitovapaalla. Yhteisillä mökki ja perhe-ajoilla meillä yleensä ajaa mies. Muistan alkuaikojemme mökkimatka-keskustelun aiheesta, jolloin mies perusteli ajavansa, jottei hän näytä ajokunnottomalta. Hän ei siis halunnut, että hänen luullaan kärsivän krapulasta pelkääjän paikalla. Kuka niin nyt ajattelisi.. tai muita tienpäällä seuraisi? Paitsi empiiristä tutkimusta tekevä allekirjoittanut.

Lasten ollessa vastasyntyneitä, pitkällä matkalla takapenkillä vauvaa viihdyttävän aikuisen paikka ei ollut kaikista halutuin. Automatkalla rintamaidosta ei ole hyötyä, joten takana itkeskelevän pienen ressun vieressä voi istua kumpi vain, heiluttamassa helistintä ja auttamassa tuttia suuhun. Halusin vauva-vapaata ja ajaa. 

Neuvova apukuski on kyllä melko ärsyttävä, ja muunlainen kommentointikin ajon aikana. Siltä olen säästynyt onneksi. Onko kyseessä jonkin sortin Mies on Perheenpää-tyyppinen asia? Perinteiset perhekuviot ja diipadaadaa. Nainen keittiössä ja mies autonratissa. 

Autojen huoltoihin liittyvät asiat hoitaa pääasiassa mies ja minä puolestani vastaan lasten neuvola-asioista. Vaikka minä sen auton aina arkisin sinne huoltoon tai katsastukseen vien. Ja se maailma on melkoisen vieras. Tapahtui kerran In Real Life: 
Minä: Heippati hei, toin auton huoltoon. 
Huollon mies: Örgh. Rekisterinumero?
Minä: Voi vitsin hitsi, emmä nyt muista...
Huollon mies: Örgh. Merkki? 
Minä: Voi ei... en nyt millään muista. Mutta hei, se on väriltään musta!
Huollon mies: Örhg. Örgh. Anna avaimet.
Minä: Tässä. Soittakaa mun miehelle kun auto on valmis. Kiva kiva, kiitti. Moikkelis moi!

Kerran olin ajovuorossa vanhempieni mökille.. tuttu tie yli kymmeneltä vuodelta. Ajoin kuitenkin huolettomana kaikkien liittymien ohi. Sen siitä saa kun aina istuu apukuskina seuraamatta maisemia. Haluan näistä sekoiluista huolimatta uskoa, että miehet ja naiset ovat ihan yhtä hyviä kuljettajia... minä ainakin olen hyvä ja turvallinen kuljettaja, ei sillä rekisterinumeron muistamisella niiiiin väliä ole.

"Nainen ratissa on ollut vitsailun kohde jo vuosikymmeniä. Warwickin ja Georgian yliopistoissa Yhdysvalloissa tehty tutkimus paljastaa, että miesten seksistiset vitsit naisten huonoista ajotaidoista ovat tehneet naisista huonompia kuskeja. Iänikuiset vitsit saattavat lytätä naisten itsetuntoa ratissa niin pahasti, että heistä tulee huonompia kuskeja kuin oikeasti ovatkaan. " Iltalehti 2011.

Kuva täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!