Sellaista se elämä joskus on

Dialogi arjesta:

Lapsi: Mul ei oo mitään tekemiiisstäää. Tylsääää. Saaaks pelaaaa?.

Äiti: Ei ole pelipäivä. Mulla on kyllä tekemistä (huhkii ruoanlaitossa). Auta kattamalla pöytä.

Lapsi: En haluuu. 

Äiti: Auta salaatinteossa.

Lapsi: En haluuu.

Äiti: Vie omat pyykit kaappiin.

 Lapsi: En haluuu.

Äiti: Siivoa huone.

 Lapsi: En haluuu.

Äiti: Lähde ulos.

Lapsi: En haluu.

Äiti: Leiki legoilla.. ötököillä.. ukkeleilla....akkeleilla.

Lapsi: En haluu. Mul ei oo mitään tekemistäää. Tylsäää. Saaaks pelaaaa?

Äiti: Ei ole pelipäivä.

Lapsi:  Sä oot maailman tyhmiiinn!!

Stay strong mama. 

Muistan saman keskustelurungon itse ollessani pieni. Paitsi puuttumaan jäi tuo pelaaminen, Commodore64 ei paljoa kiinnostanut. Mitähän silloin halusin? Karkkia, huomiota?

Psykiatri-guruni Jari Sinkkonen lausui näin: "On hyvä asia, kun lapsi sanoo ettei ole tekemistä. Siihen voi vaan todeta, että sellaista se elämä joskus on." 

Tämän luettuamme hoimme miehen kanssa vuorotellen lapsille: 

"Sellaista se elämä joskus on". 

"Sellaista se elämä joskus on".

"Sellaista se elämä joskus on". 

Alkoi lapsia ottamaan aivoon, voi kyllä.. Eikä siitä mitään iloa ollut. Tylsyys jatkui. Ja sen vastahokema.

Joskus tylsyys kuitenkin kantaa hetkellistä hedelmää. Esimerkiksi eilen. 

Läpi piirtoa leivinpaperille

Lääkärin vastaanotto

Äkkiä piirretty lautapeli. Paha matikka-ansa: "Paljon on yhdeksän kertaa yhdeksän?"

Edit. 5.12.