Tapettimatkalla

Hyödynnettiin isompien lasten mummola-vuorokausi eteisen pintaremontissa. Eteinen on kodin käyntikortti, ja se näkymä kertoo kodista paljon. Meidän ovella ramppaa vanhempaa ja lasta kyytien ja leikkien merkeissä jatkuvasti, ja eteisen ulkoasu on vaivannut kahden vuoden takaisesta muuttohetkestä. Tai niin kuin moni muukin, esimerkiksi ovet ja lattiat.

Oville eikä lattioille tehty edelleenkään mitään, mutta lokakuun lopusta olemme sanoneet hyvästejä vanhoille tapeteille kahdessa lastenhuoneessa ja nyt eteisessä. Edelliset asukkaat ovat nuorentaneet kotia jo paljon, mutta kaikkea ei voi piilottaa. Eteisen tapettikerrosten myötä - kyllä aivan oikein, useampi tapettikerros ilman pohjamaalia kertoo jotain tuskaisesta poistotyöstä - pääsimme hehkeälle aikamatkalle.

On mahtanut meidän eteinen olla upea näky ajan hengessä talon valmistumisvuonna -85. Kuvittele hitaasti mielessäsi: Mosaiikkineliöparketti, ruskea puukatto, puunväriset kuvioidut ovet ja pystyraitainen tupakanruskea tapetti. Vau! 

Harmikseen en kuvannut enkä yleensäkään harrasta sisustuspostauksia, joten ennen-kuvat jäi kuvaamatta. Ja ne upeat edellämainitut alkuperäiset tunnelmat myös. 

Jälkeen-kuviakaan ei ole tulossa, mutta maalattiin valkoiseksi. Puhdasta, avaraa, selkeää, siistiä. 

Tässä alkuperäinen tapetti kahden tuoreemman tyylin kerroksen alta.

Mosaiikki hiertää

Tuntuu että muut alkavat hehkuttamaan kynttiläkuvilla ja -kertomuksilla tätäkin syksyä. Mä en oikein ole kynttiläihminen. Tai siis olen varmasti sitäkin, mutta ei sitä tunnelmaloistetta tule ihasteltua. Käyn niin aikaisin nukkumaankin, että sammuttelen ne aika pian. Ja sitten kun niitä polttelen, ne loppuu ja mun ostoslistaan ei mahdu kiloa uusia kynttilöitä viikossa. Itsellä on kyllä lajitelma erilaisia kynttiläalustoja ja erivärisiä kynttilöitä lapsilta saaduista joulupaketeista. Töistä siis. Ja ne on ihania, enkä raaski niitä poltella. Ulkonakin olisi muutama lyhty odottamassa, mutta verhothan on kiinni jo, enkä näe niitä. Pitää kutsua vieraita tai kunnioittaa itseä ja järjestää tunnelma hetki. Ehkä tänään punaisen pullon kera?

Muutenkin syksy tuo sisustusasiaa mieleen. Harmittaa, kun kohta on kaksi vuotta asuttu, eikä juurikaan ole tehty fiksauksia. Miehen katse on kunnossapidollisissa asioissa, ja jossain autotallin ovessa, kun oma katse hiertää levottomassa mosaiikkiparketissa ja puun värisissä sisäovissa. Kun muutettiin, syntyi vauva ja resurssit eivät riittäneet, eikä rahavarannotkaan äitiyslomalla. Tehtiin kyllä listoja ja suunnitelmia.

Nyt kun elän tätä kultaista ruuhka-aikaa ja luhistun kotitöiden, työasioiden, lasten asioiden ja aikataulujen ikeessä, en voi kuin tuskailla. Ja priorisoida. Mutta harmittaa kun ei olla tehty. Mosaiikkiparketin tilalle suunnitelmakin on, mitat ja kaikki otettu, laminaattisävy valittu. Ovet ovat täyspuuta, arvokkaat ja hyvät jo itsessään, niiden ruiskumaalaus valkoiseksi on suunnitelma. Takka odottaa vaalennusta. Takkahuoneesta itsestään on tarkoitus tehdä lasiovin meille vanhemmille makuuhuone, sitten kun pienimmäinen siirtyy omaan huoneeseen. Nyt jo kaipaisin hänelle leikkihuonetta - tai siis leluille selkeää paikkaa. Ihan huoneiden pintamaalaus pitäisi tehdä, päivittää. Mutta toisaalta, kaikki on kunnossa, mikään ei ole välttämätöntä. Energiaa syö ei-itseä-miellyttävät valinnat.

Muutamaan kuukauteen en ole ole suunnitellut kotiin mitään, sillä tällä kertaa työt ja perheen riennot ovat vieneet ylimääräisen kapasiteetin. Päädyttiin remonttitilikin tyhjentämään ja maksamaan parempitasoinen uimaloma koko perheelle. Ehkä se keväinen matka voittaa mosaiikkiparketin. Sitä paitsi ei mulla ole aikaa sitä katsella kun vietän päivät töissä. Ja siellä on muuten ihan yhtä 80-lukua kuin meilläkin!

Tässä ENNEN-kuvat. JÄLKEEN-kuvat sitten joskus.

Kenkäkasasta päivää.

"Eteinen toimivaksi!",  "Vinkit lapsiperheen eteiseen", "Selätä kaaos eteisessä" ja "Meiltä ratkaisu kurittomiin kenkiin". Inhoan näitä Kaaos ovella-sisustusjuttuja yli kaiken. Eihän mikään eteinen pysy siistinä, jos ei sen eteen tee töitä, eikä ole siisti tyyppi. Heti kun hellittää, kaaos valtaa vaikka minkä huippuhyllykkötsydeeman.

Olen aikuisena asunut lähes kymmenessä kodissa, joista neljässä meillä on ollut lapsia. On ollut kapeaa eteistä, leveää eteistä ja ei eteistä ollenkaan-tyyppisiä ratkaisuja, ja tilanne on sama kaappitilasta huolimatta. Järjestyksen eteen pitää nähdä vaivaa. Tälläkin hetkellä tuulikaapista avautuu vaatehuone ja toisessa suunnassa on vaatekaappi. Eteisaula on iso, siellä lisänä vieraskenkäteline ja hattuhylly henkareineen. On nimikoituja hyllyjä ja lokeroita, lasten tason naulakoita, henkaria, useampaa rekkiä, katosta roikkuvaa kenkätelinettä. Sanonpa vain, että avotakat ja kodit&kuvalehdet voisivat keksiä jo muuta. Suututtaa. Kirjoittaisivat aiheesta "Opi itse ja opeta lapsesi käyttämään kenkätelinettä aina, myös väsyneenä". Kun pääkallopaikalle jäävät yhdet kengät, siihen jäävät pian toiset. Eteisen tuolille alkaa kasaantua pyöräkypärää, hupparia jne, vaikka nätit naulakot nököttäisivät vieressä tyhjinä. Niin, ja tiedoksi, on opetettu lapsia korjaamaan tavarat. Itseäkin.

Montakohan Eteisen kaaos-vinkkiä tästä pinosta löytyy?