maanantai 17. marraskuuta 2014

Tapettimatkalla

Hyödynnettiin isompien lasten mummola-vuorokausi eteisen pintaremontissa. Eteinen on kodin käyntikortti, ja se näkymä kertoo kodista paljon. Meidän ovella ramppaa vanhempaa ja lasta kyytien ja leikkien merkeissä jatkuvasti, ja eteisen ulkoasu on vaivannut kahden vuoden takaisesta muuttohetkestä. Tai niin kuin moni muukin, esimerkiksi ovet ja lattiat.

Oville eikä lattioille tehty edelleenkään mitään, mutta lokakuun lopusta olemme sanoneet hyvästejä vanhoille tapeteille kahdessa lastenhuoneessa ja nyt eteisessä. Edelliset asukkaat ovat nuorentaneet kotia jo paljon, mutta kaikkea ei voi piilottaa. Eteisen tapettikerrosten myötä - kyllä aivan oikein, useampi tapettikerros ilman pohjamaalia kertoo jotain tuskaisesta poistotyöstä - pääsimme hehkeälle aikamatkalle.

On mahtanut meidän eteinen olla upea näky ajan hengessä talon valmistumisvuonna -85. Kuvittele hitaasti mielessäsi: Mosaiikkineliöparketti, ruskea puukatto, puunväriset kuvioidut ovet ja pystyraitainen tupakanruskea tapetti. Vau! 

Harmikseen en kuvannut enkä yleensäkään harrasta sisustuspostauksia, joten ennen-kuvat jäi kuvaamatta. Ja ne upeat edellämainitut alkuperäiset tunnelmat myös. 

Jälkeen-kuviakaan ei ole tulossa, mutta maalattiin valkoiseksi. Puhdasta, avaraa, selkeää, siistiä. 

Tässä alkuperäinen tapetti kahden tuoreemman tyylin kerroksen alta.

2 kommenttia:

  1. Minä saan hyvin kuviteltua mielessäni tuon eteisen alkuperäiskuosin. Meillä tuota alkuperäisyyttä on vielä aika paljon jäljellä kodissamme. Mun mielestä liikaa, mutta mies ei ole valmis kovin isoihin muutoksiin. Pikku hiljaa olemme tapetteja uudistaneet, mutta lattia ja katto ovat sitä neliöparkettia, muovimattoa ja tummaa puuta varmaan vielä pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pääsit tunnelmaan! Mikäs sitä muuttamaan jos toimii vielä hyvin.
      Koska en mikään sisustaja ole, kärsin nyt LIIAN valkoisesta eteisestä. Aika kylmä tunnelma, ja jotain tunnelmavaloja pitäisi kai hankkia pelastamaan tunnelma. Voisin ottaa jonkun sisustustiimin tänne puuhailemaan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!