Pienimmän vapaudet

Niin pelottavalta kuin tämän tekstin kuvituskuva näyttääkin, kyseessä on hauskan aamupäivän asia. Perheen oma Putous-ohjelma-show, jossa kaivettiin esiin vanhoja hahmoja. Valitsin Mikko Zetterbergin teipattuine silmäluomineen. Tä tä? Ni niii. 

Koululaisille on ollut hirveän tärkeää viime vuosien lauantai-illat jonkun koko perheen ohjelman parissa. Nyt kun Putous taas tältä erää loppuu, tulee lauantai-iltoihin joku muu viihdyke, jonka äärellä rouskutetaan sipsejä saunanraikkaina yöpuvut päällä.

Sitä mä vaan mietin, että kuinka pahalta se kuulostaa, kun kaksi-vuotiaskin istuu koululaisten vierellä sohvalla tämän tason viihteen äärellä? Tai ei se istu, vaan noukkii sipsejä kulhosta ja järjestelee omia lelujaan, mutta osaa nauraa ja taputtaa oikeilla kohdilla tv:n mukaan.

Olen aika nipo äiti ollut ensimmäisen lapsen suhteen, ja pyöritellyt silmiä kun esikoisen kaverit ovat saaneet jo kaikenlaisia vapauksia ja olleet tietoisia vaikka mistä. Kunnes tulin ajatelleeksi, että niillä oli REILUSTI vanhempia sisaruksia, jotka luonnollisesti toivat perheeseen häilyviä rajoja. Meidän esikoinen eli pullossa ja toisaalta hyvä niin.

Tämä Putous nyt oli ihan esimerkkinä, ensinnäkin sehän on parhaat päivänsä jo nähnyt, ja toisekseen tulee nukkumamenoajan aikaan. Mutta vielä 19.30 ei pienintä voi sänkyyn viedä eikä sulkea huoneesta, eikä isoimpia voi myöskään passittaa sänkyyn viikonloppuiltana. Ja ohjelman katsojathan ovat lapsia katugallupin perusteella. 

Ja nyt me sitten ollaan tilanteessa, jossa pienin kikattaa aamupalalla jotain isompien parodioimaa hahmoa ja toistaa hokemia pitkin päivää. Sitten hoidossa tädit ja muut vanhemmat pyörittelee päitään, että kaikkea tuokin perhe. 

Mitäpä halusin sanoa tällä? Että terveisiä vaan sille vanhalle minälleni kuutisen vuotta sitten, älä tuomitse kavereiden vanhempia äläkä muitakaan. Elämä ei ole mustavalkoista :D