Ajatus kävi syksyssä

Kotiäitikausina kaipaan luettavaksi rankkoja naiskohtaloita. Samaistumisen kohteita ja perspektiiviä. Niin kuin elämäni nyt olisi rinnastettavissa talibanien alistamiin naisiin (viimeeksi lukemani Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa) tai Myrskyluodon Maijaan, joka kuorii lanttuja perheelleen vuodesta toiseen ja kantaa jäistä vettä merestä. Ehei, olen vain vain niin herkkä samaistumaan ja maksimoimaan kurjuutta. Minä-ressu pimeässä Suomen talvessa verkkareissa raahustan pesukoneelta toiselle tiskirätti kädessä, antaen lapsilleni kaiken, univajeessa, buuhuuuhuuu. Omassa valitsemassani elämäntilanteessa! Kotoa vaan pitää päästä välillä pois ja järjestää säpinää. Tämä kevät olikin tosi virkistävä työkeikkoja tehden. Kun löytäisikin sen kultaisen keskitien perheen ja itsensä väliltä. 

Kuva täältä

Ajatukset alkavat kuitenkin kääntyä syksyyn työjärjestelyjen osalta. Pieni sai toivotulta hoitajalta perhepäivähoitopaikan ja ekaluokkalainen iltapäiväkerhopaikan. Työpalaveri syksyä varten on sovittu kesäkuulle ja olen hahmotellut rungon vuosiympyrälle ensi vuoden ryhmää varten. Tuntuu kuitenkin, että tässä on vielä ikuisuus toisenlaiseen arkeen edessä, kokonainen pitkä kuuma kesä, kaksi kuukautta (vielä!/enää!). Isot lapset aloittavat nyt kesäloman, joka toisin sanoen tarkoittaa enemmän aktiivisuutta äidille. Uimaan, syömään, uimaan, syömään.

Eilen oli myös end of one era, laitoimme pinnasängyn kiertoon ja pienokainen on lastensängyssä. Pieni nukkuva mytty isossa sängyssä, onnellinen tyttö <3

Mikä on kiusaamista?

Saako puuskuttaa ja purkaa? Odottakaahan kaikki kun lapsenne tulee kouluikään. 

Voidaanko me kaikki vain olla happily ever after ilman koulukärhämöitä? Koska pitää ottaa vaaleanpunaiset silmälasit pois silmiltä? Mikä on kiusaamista, mikä on vain lapsen tulkintaa? Tai äidin herkkänahkaisuutta? Suurentelenko asioita? Vai tietääkö viisas lapseni, minkälaisilla päiväkuulumisilla saa täyden huomioni? Mikä on se hetki, kun soitan opettajalle tai muiden tyttöjen vanhemmille? 

Välillä tuntuu, että olisi parempi jos kävisin töissä, minulla ei olisi aikaa analysoida lasteni asioita. Voi ei, minkä kuuloinen lause! Tietysti on ihanaa, kun nyt minulla on aikaa kuunnella ja tiedostaa tapahtumia. Ensi syksystä olen töissä. 

Kuva täältä

Kolmen tytön porukka pareittain toimii hyvin. Miksi sosiaalisia taitoja täytyy harjoitella aina jonkun kustannuksella? Tai äidin sydänjuurien kustannuksella? Olen tästä huokaillut ennenkin täällä.

Totta puhuakseni otin jo yhteyttä opettajaan. Vaikka lapseni kielsi. Aion myös kysyä harrastuskuljetuspuheluiden yhteydessä tyttöjen äideiltäkin asiasta. Omaansa pitää puolustaa. Koulumatkoilla ei ilkeillä. 

Toistaiseksi voimassa olevaan toimeen haetaan Tiskaajaa

Olen nyt yrittänyt kysellä mieheltä, että eiks sekin niiku periaatteessa inhoa näitä "kotiäidin päiviä"? Nyt kun se on isäkuukaudella. Aamupalat ja tiskit, kyyditykset koululle, lounas ja tiskit, kyyditykset koululta, välipala ja tiskit, "mul ei oo mitään tekemistäää"-vastailut, kaverikyläilyt, päivällinen ja tiskit, harrastukset ja kyyditykset, iltapala ja tiskit. Vaipanvaihtoa. Tiskit tiskit tiskit. Ja aarhg mä niin inhoan täyttä keittiön roskista. Enkä paina sitä alaspäin, en todellakaan. Se saa mennä ilmaa täynnä jätelaatikkoon.

Mulla itselläni on periaate, että en lähde mihinkään kotoa, kunnes paikat on kunnossa. Tyylillä tiskipöytä ja sängyt pedattuna, verhot avattuna. Mutta eihän se aina niin mene. Sen kerran kun on aamukahvitreffit jossain, niin kotiin tulee virkeä äiti, mutta edessä taas täysi roskis ja koululaisten kaatuilleet muromaidot pöydällä. 

Mies sanoi, että se on sitä arkea. Normisettiä, peruskuviota. Voi että, kun se on niin Järkevä. Olen kypsä arjesta. Siinä olisi jo ihan hyvä syy kaivata töihin. Jo kolmatta kertaa. Joku sanoo, nauti kun voit. Niin yritänkin, hengittää ja keskittyä olennaiseen, lasteni kanssa oloon. Voimalauseeni ohoi! Mutta voisko joku silti tulla meille pysyvästi tiskirätti-kädeksi ja keittiö-orjaksi?

Entäpä sitten perusruoka. Ruokatyhjiöstä päivää! Kärryyn hyppää taas kerran broileria ja jauhelihaa. Mitäpä niistä? Yhdeksättä äitivuotta teen lapsille maistuvaa perusruokaa makaronilaatikkoa, spagettikastiketta, lihapullaa, broilerikastiketta, broileria riisillä, broileria kasviksilla, broileria pastan kanssa. Perunaa perunaa perunaa. Alkaa kurkkua jo kuristaa. Kasviksia meillä syödään hyvin, kärryssä on todellakin muutakin kuin yksi kurkku. 

Olen yrittänyt mielistellä miestä innostumaan kokkailusta. Silloin kun me tavattiin kohta yksitoista vuotta sitten, se duunaili mulle kaikkea itämaista ja muuta hyvää. Mun pitää todellakin mielistellä sitä innostumaan siitä taas. Tuoreista yrteistä ja reseptikikkailuista. Sillä eiks se, joka kokkaa, siivoaa myös pöydän ja tiskit? :D

Voi ei taas keittopäivä.

Äiti on taas rrrrento!

Ei yhtään kannata lähteä Marttyyri-Äiti-linjalle niin kuin minä: "Omat lapset, itse hoidan. En mä mitään omaa aikaa tarvitse."  

Mutta kas kummaa, jotenkin lasten nahina ei käy korviin yhtään tyttöjen reissun jälkeen :) Vaikken juuri nukkunutkaan yöllä hotellissa.. oma tyyny mukaan ensi kerralla, ja minkäs teet, kun olet ohjelmoitunut laittamaan tuttia pienelle pitkin yötä... zzzzZZ. Yöllä valvoessani hoin mielessäni valmennusmantraani: "Nauti tästä hetkestä.. nauti tästä hetkestä... nauti tästä hetkestä... p**kele! Nukahda nyt!"

En muuten enää ihmettele, miksi suomalaisia katsotaan nenän vartta pitkin Virossa. Pikkujouluaika ja jokunen kaljanhakija reissullaan. Olen niiiiin kolunnut laivojen yökerhot (before and after children), mutta sain melkein shokin päivätansseissa paluumatkalla. Syrjäytyneiden tähtihetki vol.98987. Tai sitten en ollut itse tarpeeksi laitamyötäisessä? ;)

La Bottega, kävimme myös Mekkissä

Sinine Salong, suosittelen

Hot Stone-pedikyyrin jälkeen kuivattelemassa kynsiä rentoutushuoneessa.

Äidin aika

Pakko hihkua innosta, on vuoro ajatella itseäni! Tyttöjen hemmottelureissu edessä ja tämä metsittynyt kotiäiti pähkäilee valikoimia Tallinnalaisissa kauneussalongeissa. Bikiniwax olisi kyllä paikallaan.. ja joka paikan mikrohionta... takareidet, ihohuokoset! Perunoita kuorivat ja pyllyä pesevät kädetkin tarvitsisivat jotain. Koska hintataso Tallinnan Spa-hoitoloissa on edullinen, voisin ryhtyä vallan villiksikin kotihoidontuellani.

Luulen, että päädyn ainakin pedikyyriin. Päivät villasukissa mätivät varpaat tarvitsevat hoivaa ja kynsilakkojeni käyttöaste on tällä hetkellä tämä..

Pieni lajittelija

Shred.. Hiit.. Abs.. vai sohva?

Vihaan yhtä jumppaa. Se on tämä Jillian Michaelsin 30 day shredin level 2. Vain level 2. En saa siitä otetta, heilun ja huojun aina väärässä asennossa ja läkähdyn lopulta ihan vain sekoiluuni. Eikä treeni tunnu oikeissa paikoissa. Mutta Jillianin level 1 ja 3 on kyllä ihan parasta. Ihmiselle, jolle ei löydy aikaa (eikä halua) lähteä salille eikä lenkkipolulle. 20 minuuttia kotona, toimii. Teen sitä ihan omalla toimintasuunnitelmallani, silloin kun ei ole motivaatiota muulle.

Yksi viisas terveydenhoitaja sanoi kerran, että syyllisyyttä ei pidä kokea liikkumattomuudesta pienten lasten takia. Myöhemmin se aika sitten taas löytyy liikunnallekin. On muuten totta. Aina pimeinä hetkinäni (lasten valvottaessa tai uhmatessa) hoen mielessäni "Tämä ei ole ikuista, tämä ei ole ikuista". Kauhean epäromanttista lasten näkökulmasta katsottuna, rakkaudestahan nuo rakkaat olen halunnut, mutta joskus saa väsyttää. 

Ihan yhtäkkiä ne kasvavat, viettävät kavereilla tai harrastuksissa illat. Juuri ennen kolmatta raskautta, isommat lapset olivat jo sen ikäisiä, että meille vanhemmille löytyi omaa aikaa ja juuri sitä aikaa liikunnallekin. Vauva syntyy... ja päiviä rytmittävät taas päiväuniajat ja valvotut yöt aiheuttavat takkuavia päiviä. Ja sohva on illan houkuttelevin asia. Seuraavat pari vuotta. 

Äidin liikuntaluetteloon on silti lisätty uusi ohjelma. 5 Move Ab Challenge. Viikon haaste. Tästäkin kiitos yhdelle ihanalle liikunta-äidille :D Hiit, High-intensity interval training. Kova haaste, ja muuttui raskaammaksi kerta kerralta. Mutta tähän oli aikaa vauvan syöttöjenkin välissä.. ja läksyjen tarkastuksen.. ja harrastuskyyditysten. Kun vain päätti niin.

Marraskuun pimeä ja märkä vaunulenkki

Käytetty ulkopuku testissä

Eilen oli kaikkien aikojen pimein päivä. Vietin vauvan kanssa kaiken lisäksi sisäpäivää, tunnelmapöytälamppujen loisteessa. En tiedä, tuntuuko päivät nyt vielä pimeämmiltä, kun ei ole töissä ja menossa. Aivan karsea fiilis. Illalla jätin jumpat väliin, mies jäi lämmittämään takkaa ja raahauduin lasten kanssa viereiseen puistoon. Huippuveto, raitis ilma virkisti. Vauva nautti ulkoilusta taas mielettömästi, puisto-pimu.

Kotona myöhemmin jälkikäsittelin hiekkaisia, märkiä ulkovaatteita. Ihmettelin vauvan housuja, oudosta paikasta kastuneita, miten vaippa voi vuotaa keskeltä, mihin hän on oikein istunut...? Selvisi.. Käytettynä hyvältä ystävältä ilmaiseksi saatu, yhden lapsen käyttämä, kosteussuojattu, saumateipattu ulkopuku.. ja sauma päästää vedet keskeltä takamussaumaa. Miten nuo saumat voisi tarkistaa, varsinkin jos ostaa nettikirppikseltä tai tavalliseltakin? Ja maksaa jotain? Merkkipuvuissa tuntuu varsinkin olevan kova jälleenmyyntihinta. 

Ei auta. Muiden nukkuessa KLIK KLIK KLIK ostoskoriin uusi puku. Online shopping, I love it.

 

Ihanat naiset koolla - lapsia ja vatsanahan kiristystä.

 Tapasin viikonloppuna molemmin puolin sukua. Minulla on useita kälyjä, veljien vaimoja ja miehen siskoja, ja näiden upeiden naisten tapaamisesta minun on kirjoitettava. 

Yksi kälyistäni opiskelee toisen työnsä ohella jonkin sortin elämäntapavalmentajaksi, ja tarvitsee case-tapauksia harjoituksekseen. Vähän nihkeästi myönnyin, sillä tuntuu vaikealta avata ajatuksiaan näin läheiselle ihmiselle, miehen siskolle. Sitähän voi vaikka vahingossa sanoa pahoja sanoja anopista tai miehestä :D 

Voin valita itselleni prosessoitavan aiheen, se voi olla vaikka vaikeus ryhtyä ikkunanpesuun. Hänen tarkoituksenaan on sitten saada minut itseni työstämään tätä aihettani ja näin motivoitua ja suoriutua asiasta itse. En ole vielä päättänyt aihetta, mutta luulen sen pyörivän tämän pyhän kolminaisuuden ympärillä, kuinka löytää tasapaino kodin, työn ja oman itseni väliltä. Löydänkö itseni sieltä kaiken alta.. Itsetutkiskelua. Siinäpä hommaa! Perästä kuuluu!

Tutkii ja pohtii...

Tapasin myös siskoni, joka saa vauvan joulukuussa <3  Olen niin odottanut tätä. Siskon vauva on melkein kuin oma. Kavereiden odotusajat ovat ihania, mutta eri asia kuin pikkusiskon. Toivottavasti en päsmää ja neuvo liikaa ..odotas kun omat tyttäreni saavat vauvoja.. Luovutin tarpeettomia vauvatavaroita heille, tämä oli minulle eräänlainen luopumisriitti omasta lisääntymisestä. Hei hei sitteri ja vauvan suloinen puuhamatto. Hei hei pienen pienet kestovaipat ja elintärkeä rintapumppu. 

Kestovaipat kiertoon!

Yksi kälyistäni on etelä-euroopasta kotoisin, Lontoossa opiskellut, maailmannainen niin sanoakseni. Keskustelun aiheeksi nousi raskauden jälkeinen naisen vartalo. Hänestä on aivan luonnollista raskauden jälkeen käydä nipsaisemassa ja kohottamassa nahkaa sieltä ja täältä, kiristämässä synnytyspaikkoja tai ottamassa täytettä imetyksen jäljiltä. Eipä ole käynyt mielessä, tosissaan. Kuulemma "Everybody does it, all my friends do it". 

Whaaaat...Tämä kälyni on lisäksi jonkin sortin feministi, ei tätä miehen takia tehdä. Me kuuntelijat, suomalaiset kauniit äidit, hiljennyimme tätä pohtimaan. Suomessa jos joku mainitsee käyneensä veitsen alla, häntä pidetään turhamaisena, koetaan että raskauksien jälkien kuuluukin näkyä  (...vaikka niitä sitten sadatellaankin...... )..  Usein nämä korjauksissa käyneet sitten vähän liioittelevat ja ottavat huuliinkin täytettä samalla, pari desiä extraa rintoihin ja päälle vielä pysyvän rusketuksen... Vai onko näin? 

Viikonloppu-tuska

En tiedä muista, voin puhua vain omasta puolestani. Kun hoitovapaalla ollessa tulee viikonloppu, rasituksen määrä vain lisääntyy. Tällä en tarkoita ihanaa aikaa perheen kanssa, vaan tekemättömien töiden listaa. Töissä ollessani viikonloput oli pyhitetty rauhallisille heräämisille, ehkä kaupassa käynnille, ehkä joku jaksoi vähän käyttää imuria tai pestä vessaa. Ulkoilua, jos huvitti, sohvalla loikoilua, illan saunomista ja koko perheen tv-ohjelmia odottaessa. 

Kotiäitinä mulla on tukka vissiin liian tiukalla ponnarilla? Kun tulee viikonloppu, en näe muuta kuin tekemättömiä töitä: puhtaan pyykin viikkausta, pesemättömiä ikkunoita, repsottavan lattialistan, ylipitkän nurmikon, loputtomia pihatöitä ja sisätöitä. (Sen verran olen jo viisastunut, että perussiivouksen aika on viikolla.) Sama on kesälomien suhteen. Kotiäiti-vuosina suunnittelen yhteisen kesäloman täyteen menoja ja rientoja, työvuosina taas nautin oman kodin seinistä täysin tyytyväisenä, tekemättä mitään. Ilman tunnontuskaa.

Ruusupenkin uudistus jäi kesken. Siellä se odottaa edelleen.

Tässä pitää vissiin mennä itseensä ja löytää zen, läsnäolo ja tärkeysjärjestys. Lasten ja puolison viikonloppu on ansaittu, ei yhteinen orjatyömaa. Mutta minkäs teet, kun arkipäivät katselet samoja seiniä ja suunnittelet kaikkea, muttet tiskirätin, vaipanvaihdon ja koululaisten menojen seasta ehdi niitä tehdä. Aaaargh. Breathe slowly... slowly.. 

Jottei ihan rasittavaksi mene, sunnuntai-illan puhteeksi leivoin lasten kanssa omenapiirakan. Omenat olivat himpun verran raakoja, mutta uunissa pehmenivät todella herkullisiksi. 

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/22113/Kaikkien%20kehuma%20omenapiirakka/