Kotiäitikausina kaipaan luettavaksi rankkoja naiskohtaloita. Samaistumisen kohteita ja perspektiiviä. Niin kuin elämäni nyt olisi rinnastettavissa talibanien alistamiin naisiin (viimeeksi lukemani Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa) tai Myrskyluodon Maijaan, joka kuorii lanttuja perheelleen vuodesta toiseen ja kantaa jäistä vettä merestä. Ehei, olen vain vain niin herkkä samaistumaan ja maksimoimaan kurjuutta. Minä-ressu pimeässä Suomen talvessa verkkareissa raahustan pesukoneelta toiselle tiskirätti kädessä, antaen lapsilleni kaiken, univajeessa, buuhuuuhuuu. Omassa valitsemassani elämäntilanteessa! Kotoa vaan pitää päästä välillä pois ja järjestää säpinää. Tämä kevät olikin tosi virkistävä työkeikkoja tehden. Kun löytäisikin sen kultaisen keskitien perheen ja itsensä väliltä.
 |
| Kuva täältä |
Ajatukset alkavat kuitenkin kääntyä syksyyn työjärjestelyjen osalta. Pieni sai toivotulta hoitajalta perhepäivähoitopaikan ja ekaluokkalainen iltapäiväkerhopaikan. Työpalaveri syksyä varten on sovittu kesäkuulle ja olen hahmotellut rungon vuosiympyrälle ensi vuoden ryhmää varten. Tuntuu kuitenkin, että tässä on vielä ikuisuus toisenlaiseen arkeen edessä, kokonainen pitkä kuuma kesä, kaksi kuukautta (vielä!/enää!). Isot lapset aloittavat nyt kesäloman, joka toisin sanoen tarkoittaa enemmän aktiivisuutta äidille. Uimaan, syömään, uimaan, syömään.
Eilen oli myös end of one era, laitoimme pinnasängyn kiertoon ja pienokainen on lastensängyssä. Pieni nukkuva mytty isossa sängyssä, onnellinen tyttö <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!