Sattui IRL - in real life. Tytön viime vuoden kevättodistus näytti työskentelytaitojen suhteen tyydyttävää (kategoriassa kiitettävä, hyvä, melko hyvä, tyydyttävä, vaatii harjoittelua). Yhteistyötaidot, työrauhan antaminen, tehtävistä ja tavaroista huolehtiminen tyydyttävää. Tyttö sai noottia kotona ja kunnon keskustelun pöydän ääressä, jossa me vanhemmat huokailimme ja pyörittelimme päätämme. Mietittiin syitä ja pääteltiin, että näinhän se on, tavarat ovat missä sattuu ja veljen kanssa on kärhämää. Näin se siis on, varmasti luokassakin, kyllä opettaja tietää.
Puoli vuotta myöhemmin joulutodistuksen alla, opettaja soittaa valvottuaan viikonloppunsa yöt. Tulikin toisen lapsen rastit meidän tytölle edellisessä kevättodistuksessa! Kiitettäväähän kaikki oikeasti on. Oho, pikku moka? Ihan pikkupikkupikku virhe lapsen viralliseen paperiin. "Onneksi tämä ei ole hänen päättötodistuksensa". Tietenkin uskoimme opettajaa, emmehän me siellä luokassa ole seuraamassa lastamme isossa ryhmässä. Kyllä opettaja tietää ja näkee, kokenutkin kun on. Eikä tietenkään soitettu tai kyselty, me kiltit ja opettajaa häiritsemättömät vanhemmat.
"Joo mä äiti muistan kun te isin kaa piditte mulle sen puhuttelun, että pitää tsempata." "Anteeksi pieni, anteeksi. Sulla menee tosi hienosti kaikki, jatka samaan malliin." Tämän kevään kolmannenluokan todistus näyttää taas hyvältä, en kysele perään kiitettävien ja hyvien arvosanojen paikkaansa pitävyyttä. Kevätjuhlaa vietettiin jo viikolla illalla ja tänään oppilaat hakivat vain todistukset, emmekä saaneet enää lähteä todistusten jakoon koululle sillä se olisi noloa."Se oli isi tosi noloa kun sä olit siellä melkeen ainoona vanhempana jouluna."
Siispä pienen apurin kanssa kiskoimme rikkaruohoja maasta. Tai kukkia. Ja minä huomasin kiskoneeni kukkapenkin muokkauksessa havupuun juuret. Älä kuole, älä kuole!
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!