Meillä tarjotaan päivän ateriat aina samoilla kellonlyömillä vuodesta toiseen, lomina ja arkena, niin kuin kunnon vanhemmat tekevät. Näinhän kouluissa ja päiväkodeissakin. Olen säntillinen. Rytmi, säännöllisyys, monipuolisuus, ruokailukulttuuri. Aamiainen, lämmin lounas yhdeltätoista, välipala kahdelta, lämmin päivällinen riippuen töistä palaavan nälkätilasta neljältä tai viideltä, ja iltapala ennen kahdeksaa. Koska olen useamman kerran täällä ja täälläkin tehnyt selväksi suhteeni tiskirättiin ja kattiloiden pesuun, ajattelin miettiä uusia käytäntöjä kesäloman ajaksi. Jos en mieti tätä uusiksi, vietän tämänkin koululaisten loman keittiössä.
Kuva täältä |
Kahden lämpimän ruoan tiskimäärä päivässä suhteessa koululaisteni närpimiin määriin vakuuttaa minut. Kesäkeittiössäni tullaan siis kesänä 2014 tarjoamaan vain yksi lämmin ateria. Aloitetaan tukevalla aamiaisella, joka venyy pitkään nukkuvien lomalaisten mukaan, lounasaikaan leipää leikkeleineen ja härpäkkeineen plus hedelmiä, välipala-aikaan kokemuksen rintaäänellä kalsium-annos pakasteesta, siis jäätelöä. Koko perheen ollessa paikalla päivällisellä, syödään monipuolinen lämmin ruoka. Iltapala kuin ennenkin. Reissuilla sitten taas omat kuviot.
Taapero jatkaa edelleen ruokarytmin ja kahden lämpöisen ruoan kanssa, no problem tästä, mikro kilahtaa kuin ennenkin. Mutta nuo koululaiset ja minä. Helpompaa elämää, ei edellisiltaisten tähteiden lämmitystä lounaaksi, kun niitä ei kukaan välitä syödäkään. "Mul ei oo nälkä.." "Ei mullakaan.." "Mä oon kavereitten kaa.." Ei pastaveden keittoa aamupäivällä, vaan rentoa otetta. Ei niistä nakeista ole pakko tehdä kastiketta, voihan ne syödä kylmiltään takapihalla vaikka vesimelonin kanssa? Nyt nautitaan, hoitovapaan viimeiset kaksi kuukautta ovat startanneet.
Osaankohan? Nyt joku viisas ajattelee, että nytkö tämän vasta hoksasin :D
Niin nautitaan :)! Palaamme näköjään samaan aikaan töihin :)!
VastaaPoistaKyllä, nyt nautitaan! Töihin paluu kolkuttaa ovella, välillä vielä kaukana, toisaalta jo liian lähellä. Pullotetaan tämä kesä parhaiksi muistoiksi :)
VastaaPoistaFiksu veto! Meillä menee sekä viikonloput että loma-ajat yhden lämpimän ruoan taktiikalla. Sekin yksi lämmin tuntuu joskus hallitsevan menoja ja tekemisiä, saatika sitten tuo kahden lämpimän rytmi. Pienimmän kanssa voi pyörittää vähän eri sapluunaa vielä tarvittavan ajan.
VastaaPoistaNäin suunnittelin, vaan viimeeeksi tänään paistoin kanaa lounaaksi ja päivälliseksi pyöräytin pastakastikkeen. Ups. Mutta pääosin. Ja hyvin on pärjätty. Koululaisten lempilounas on ollut 3min kananmuna johon on dippailtu paahtoleipäsiivuja. Ruoanlaitto vie niin jättisiivun päivästä, että pakko hakea helpotusta :D
Poista