Kasvua

Kävin kotikonnuilla äsken. Siis siellä, missä olen kasvanut ja koulut käynyt, siellä missä vanhemmat vielä asuvat. Kävin katsomassa ystävän syntynyttä tyttövauvaa. 

Kolme läheistä ystävää ja veli perheineen ovat muuttaneet takaisin mestoille. Niille on ihan no problem elellä siellä. Puistatti ja samalla innosti nähdä vanhat kesätyöpaikat ja tutut kulmat. Kävin kaupassa. Pälyilin tuttuja kasvoja.

Mulla on kuvitelma, että kohtaan koko ala- ja yläasteen visiitilläni. Lukiotutut, kesätyötutut. Kaikki kiusallisimmatkin. Tai ne parhaat ihmiset. Pitääkö niitä tervehtiä? Vaihtaa kuulumisia? Hymyillä vaivaantuneena? Kokea iloinen jälleen näkeminen? Kaivella menneitä ja muistella? Liian outoa. Riippuu tietysti keitä kohtaisi. Jotenkin ahdistaa, vaikka aimo osa menneisyydestä onkin facebookin listoilla.

En ole kuitenkaan koskaan ketään tuttua pikavisiiteilläni nähnyt. Paikkakunta on kasvanut ihan eri sfääreihin 15 vuoden poissaoloni aikana. Ja hei, mäkin olen kasvanut. Ehkä.

P.S. Tasa-arvoinen avioliittolakialoite hylättiin. Tosi tyhmä juttu. 

P.P.S. Polvi on tosi tosi tosi kipeä nyt. Eikö tän pitänyt mennä parempaan suuntaan?