Vettä kengässä

Terveiset täältä kuravaatetuksen ammattilaiselta! Että ihan sama, vaikka olisi tec tec plus plus tex tex, sadevarustuksen voittanutta ei ole. Ainakaan näillä säillä. Urgh. Olen puhunut. 

Itse asiassa, tuo loskan ja sulavan lumen ihmemaassa rämpiminen on ihan hauskaa, ja juuri nyt syntyy parhaimmat leikit. Oma lapsi löytyi hoidosta onkimasta kaloja jättilammikosta ja ekaluokkalainen meinaa kaatua flunssaan, syystä että hänen Viking Gore Texit ovat pohjallisia myöten litimärät. Olleet uittavan märät jo pari päivää - mutta mitäpä siitä vanhemmille sanomaan. Täytyy kuitenkin antaa pojalle bonus-pisteet lukuisten märkien sukkien viemisestä pyykkikoriin - seurauksella, että en hoksannut asiaa päiväkausiin. 

Vietän töistä pidennettyä viikonloppua nyt viikonloppuna. Meinasin heittäytyä ihan villiksi ja käyttää isommat lapset leffassa ja arkivapaana kaikki kolme uimassa. Koska työ. Vie yleensä mehut.

Mukavaa viikonloppua!

Kuva täältä

Onnenpäivät

Viikonloppuna meinasin miehelle, että nyt olisi kalenteriin mentävä aukko lasten sairastaa. Eh. Sitä saa mitä tilaa ja nyt olen kuumeisen pienen kanssa kotona. Koska särkylääkkeet tuovat pieniä ilon hetkiä, olen ehtinyt loistaa vohvelintuoksuisena äitinä ja paistoin koululaisia odottamaan korkeat pinot vohveleita. Kesän mansikkahilloakin löytyi pakastimesta. 

Koululaisista parasta oli, että kenenkään ei tarvinnut jäädä yksin kotiin aamulla, taksi-äiti surautti lapset koulun portille, ei tarvita ip-kerhoa ja äiti on kotona koulun jälkeen. Paras päivä kaikilla. Vaikkakin pienin suri: "Aluan oitoon. Aluan oitoon. Ei otiin. Oitoon yömään puuloa." Mutta se oli sitä särkylääkehöyry-puhetta, eiks niin.

Hoitokuulumiset

Kyllä sain taas tänään muistutuksen siitä, millaista on olla vanhempi kuulumisten äärellä. Suhteessa omaan työhön siis. Joskus asiat vaan voi tulkita väärin. Nielaisut, sanapainot, auktoriteetti ja oma verensokeri vaikuttaa herkkään vanhempaan. Mitä tahdot sanoa - väännä rautalangasta ja sano suoraan. Onko tämä päivittelyä vai onko kaikki hyvin ja oli normipäivä?

Pienin hoidosta: "On pitänyt jo pitkään kysyä että syökö teidän tyttö iltaisin kotona mitään? (vakavana) Kun hän syö niin isoja annoksia aina täällä, viisi perunaakin tänään." (edelleen vakavana).

Oma ensi tulkinta oli vähän jännä, kuulosti kuin meillä ei kotona annettaisi tarpeeksi ruokaa. Että ahmisi sitten hoidossa.

Sitten alkoi selittelyni. Joo saa ruokaa kotona, joo lämmin ruoka ja iltapuurokin! Kyllä, kyllä! On ollut aina kova syömään. Ja puuroja syö innolla. Isommat on aina nirsoilleet, pienin ei. Ja kun sä teet niin hyvää ruokaa. Joo kyllä se syö. Keitoista tykkää. Makaronit jättää syömättä. Seli seli seli.

Kunnes heräsin. Buahahhaa haaa hihhii. Miten mä tän otin tosissani? Mähän pölisen vastaavia juttuja töissä. Joskus aiheesta, joskus tunnelman vuoksi.

Ja vasu-lomakkeeseen voi sitten kirjoittaa: Syö hyvin. Ei nirsoile.

Eli kaikki on ihan hyvin.

Olen mä silti vähän närkästynyt - antaa lapsen syödä.

Meidän hoitoratkaisu

Toivepostauksena (kiitos siitä) tämä seuraava: Miksi lastentarhanopettaja valitsee päiväkodin sijasta perhepäivähoidon omalle lapselleen? Kirjoitin tätä pohdintaa useampana päivänä, eikä se koskaan ollut sitä mitä halusin, kirjoitin ja pyyhin pois. Jakomielitautista on tehdä tätä työtä omien ollessa pieniä!

Voisin kirjoittaa kirjasarjan aiheesta, mutta tässä lyhyesti omaa henkilökohtaista pohdintaa, ei työnantajan eikä lastenpsykiatrien. En halua levittää omaa elämääni liikaa, en perustella vaan pähkäillä, en herättää tunteita suuntaan enkä toiseen. Sellaista kepeää anonyymiä blogielämää, eiks niin?

Nuorimmaisemme täyttää ihan hetken kuluttua 2 vuotta ja aloitti kuukausi sitten perhepäivähoitajalla. Kaikki kolme lastamme ovat olleet ensimmäisen vuoden perhepäivähoitajalla. Isompien hoitajasta tuli perheystävä. Emme ole oikeastaan koskaan valinneet tätä hoitomuotoa, vaan aina hakeneet päiväkotiin, ja hoitopaikkojen ollessa kortilla olemme päiväkodin johtajan kanssa miettineet seuraavaksi parasta ratkaisua. Ajo toiselle puolelle paikkakuntaa aamuin illoin ei ole vaihtoehto.

Hoitajalla on tietysti merkitystä ja omien lasten temperamentteja ajatellen mahdollisesti kaoottinen iso lapsiryhmä alle 3-vuotiaiden laitoksessa VS. lapsille omistautunut, kokenut ja herttainen hoitaja jonka kanssa synkkaa heti - "kuin mummolaan veisi". Ei ole vaikea valita! Joka kerran totesin, että parempi näin. Harjoitellaan niitä vuorovaikutussuhteita ensin muutaman lapsen kanssa ja pienen lapsen on kivempi kiinnittyä yhteen aikuiseen. Ensimmäiset vuodet näin, kun ei äidin kanssa voi olla.

Haluan tottakai puhua päiväkodin puolesta ja korostaa varhaiskasvatuksen tärkeyttä ja merkitystä, ja nimenomaan koulututetun lastentarhanopettajan tärkeyttä alle 3-vuotiaiden ryhmässä, jolloin ihmisenalun kehitys on kaikkein valtavinta ja uusia taitoja tupsahtelee kiihkeällä tahdilla. Mutta isot päiväkodit, isot ryhmät, kaaos ja agressiot. Pienryhmäpedagogiikka, rauha. Oikeastihan meidän pitää ajatella, että varhaiskasvatus kuuluu kaikille, ehkäisee syrjäytymistä ja se on niin laadukasta, että siitä hyötyvät kaikki. Mutta todellisuus voi olla toista. Tai sitten mä olen vaan niin herkkis. Nauttikaa tavalliset perheet vapaapäivistä lasten kanssa jos vain mahdollista. Virikkeiden takia ei hoitoon pientä kannata viedä, kyllä se koti riittää. Kuntoutukselliset ja sosiaaliset syyt on sitten ihan eri asia.

Isommat olivat siis vuoden perhepäivähoidossa. Ehtivät kuluttaa päiväkodin automattoja ja kotileikkinurkkauksia silti monta vuotta. Molempi parempi. Muutama vuosi taas tätä ja päiväkodin ovet avautuvat pienimmällekin, sillä hoitajan eläkevuodet ovat ihan kulman takana. Tässä yksi onnellinen tarina. Kuka kertoo omansa?

Blessed coffee

Kahvi on vahvojen juoma, jota siis en ole. Kärsin sellaisesta vaivasta kuin refluksitauti (joo, ei oo pelkästään vauvojen tauti), joka lähti selviämään aikuisena kun iltaisin oksetti. Puhun yleensä närästyksestä, vaikkei se ihan sitä ole. Mies aina tietää muistuttaa vatsasuojalääkkeistä kun alan iltaisin höpisemään että "meille on varmaan oksennustauti tulossa". No siis kuitenkin, semmoinen sentti tai kaksi kahvia puolella kuppia maitoa on semmoinen kerran viikossa sopiva määrä. Jotenkin teetä voi juoda vaikka kannun eikä se tunnu missään. Ja sitten leivoksen kanssa pitää olla kahvia. Toisekseen ulkotapahtumissa pahvimukitarjoilusta ei voi ottaa teetä, sillä se pahvin maku imeytyy teehen.

Mutta sen kahvin voimin jaksoin tänään päivällisen jälkeen lähteä pyörällä päiväkodin pihalle nuorimmaisen kanssa. Tutustumaan taas ja ottamaan tuntumaa. Perhepäivähoitajan työajantasaukset osuvat ensi viikkoon ja neidille tulee ensimmäiset päiväkotipäivät. Voi jännitys. Miksi mun pitää aina olla niin paniikissa kaikesta :D

Töissä teetä. On muuten aika ihanan pirteet vessanovet meillä. 

Päiväkodin pihalla

On ollut mukavaa pitää usean vuoden tauko päiväkoteilusta. Päätin aloittaa ajoissa tytön varahoitopaikan pihaan tutustumisen. Mitä tutummat plaanit, ilman äitiäkin voi olla himpun verran helpompaa. Meillähän siis on paikka perhepäivähoidossa, mutta hoitajan pitkien lomien ja työajantasausten vuoksi varahoitoa päiväkodissa tulee olemaan usein. 

Jotenkin päiväkotien pihat ovat aina niin ankeita ja karuja, mutta aina ne lapset sytyttävät leikeillään ja mielikuvituksellaan ne eloon, sen voin sanoa jo työnkin puolesta. Neljännelle menevä isosisko oli matkassamme, ja esitteli kaikki vanhat leikkipaikkansa. "Tässä me leikittiin kotia, tässä oli keittiö, tässä nukuttiin, tässä oli apinakeinu, tosta puusta sai pihkaa lehtiin liimaksi, äiti, äiti, mä en enää jaksa roikkua niin hyvin näissä tangoissa. Sisään ja riisumaan pääsi aina vastaamalla riimi-kysymyksiin - niin kuin siili - hiili. Äiti täällä oli tosi kivaa!" 

Hyvä että oli kivaa. Jollain muullakin on ollut päiväkodin lelukatoksessa kivaa, sillä todistusaineistoa oli jäänyt: eväinä makkarapaketti ja energiajuomaa sekä ultra thin Sultan-kääre. Päiväkodin pihahan on ihan paras kutupaikka.

Perhepäivähoitoon!

Meillä oli eilen alkukeskustelu kotona syksyä varten. Koska meidän asuinalueella ei ole vapaita päivähoitopaikkoja syksyksi, eikä 10-15 kilometrin ajot eri taajamiin aamuin illoin työmatkoilta poiketen ole järkevä vaihtoehto, olemme onnellisia saatuamme hoitopaikan toivotulta, tutulta perhepäivähoitajalta. 

Pienestä ryhmästä, hyvältä hoitajalta on hyvä ponnistaa, kun on pieni. Pieni lapsi, pieni ryhmä. Sama kokemus oli isompien kanssa, hekin olivat perhepäivähoitajan huomassa ensimmäisen vuoden. 

Keskustelu sujui odotusten mukaisesti, hoitaja on ihana ammattilainen. Hoitajan pitkien vuosilomien ja työajantasausten vuoksi varahoitopäiviä ryhmän lapsille tulee melkoisen paljon läheisessä päiväkodissa. Se onkin ainoa jännitykseni aihe. Toivottavasti nämä "ylimääräiset" lapset otetaan reilusti rakastaen vastaan. Nimimerkillä Huonoa kokemustakin on.

Niin, ja hoitaja toimi ammattimaisesti, eikä lähtenyt yleiselle jaarittelulinjalle: "Voi kun sää oot vielä pieni.. kuinka te raaskitte hänet vielä laittaa hoitoon. Äitiä sää vielä tarvitsisit ressukka." Nimittäin siitäkin on kokemusta. Se päivittely särkee sydämen, sillä ei hoidon aloittaminen koskaan helppo päätös ole.