Lapset on ihan huippuja. Tänään hiihdin 58 minuuttia nelosluokkalaiseni kanssa, jonka jälkeen pyöritimme keittiötä ihan kaksin: hän leipoi mustikkamuffinit, minä saaristolaisleipää ja pyöräytimme yhdessä kaikille smoothiet. Iso, iso, iso lapseni.
Pienin 2vee on hurmaavimmassa iässään ever (olen kai sanonut sen ennenkin). Tarinaa tulee kuin tykin suusta ja mitä pöhkömpiä yhdistelmiä tarinoi, sitä enemmän meitä muita naurattaa sisälläpäin: "Oletko sinä minun punainen äitini?"
Ja poikani, ekaluokkalainen. Halaajani. Mitä Minecraft-puheiltaan nyt ehtii halailemaan.
Töihinkin on kiva mennä. Asiat luistavat. Uusia haasteita ja kiinnostuksen kohteita. Muutoksia. Ja valtavaa vastuuta, uusia avainnippuja laukussa. Tykkään. Vaikka kotivuosien jälkeen rahaa ropisee, niin johonkin ne vaan häviävät, näkyviin ja näkymättömiin kohteisiin.
Tänään hiihtäessä ajattelin jo ensi kesääkin, ja mielessä on kaksi asiaa: raivaussaha ja ruohonsiemenet. Ajattelin siistiä ja kaataa, siirrellä ja yhdistellä. Less is more ja ruohoa tilalle. Varsinkin kun mä ajattelen vain aurinkotuolia ja rusketusrajoja kitkemisen sijasta.
Rupesin silmäilemään kirkasvalolamppuvalikoimia netistä - yllätys yllätys ne ovat pääosin loppuunmyytyjä tällä hetkellä. Yksi tuttu tässä puhui päivänvalolla varautuvasta kellostaan, joka pysähtelee talvisin. Se sai mut miettimään - mä pysähtelen myös talvisin. Olen kahtena päivänä, monen kuukauden tauon jälkeen, tuntenut auringon poskilla ja rakastanut sitä. Ensi talvena mä en aio koko aikaa odottaa tän mustuuden loppumista, vaan hoitaa koko perhettä valolla. Siis sitten kun niitä taas saa kaupoista.
Mies. Me ollaan ihan kohta tunnettu 12 vuotta. Ollaanko me edes enää samoja ihmisiä kuin tavatessa. Kun meillä on koko ajan ollut pieniä lapsia ja joku projekti menossa. Joskus olisi kyllä hauska tuijotella toista silmiin muutenkin kuin yhden mummolayön yli. Mutta on se kyllä mun paras ystävä.
Hyvää ystävänpäivää!
 |
| Kuva täältä |
Ystävänpäivän jälkeisenpäivän ystäväntoivotukset :) Mulla on aikalailla samanlainen ekaluokkalainen halaava poika - siellä Minecraft juttujen välissä.
VastaaPoistaKiitos :) Minecraft taitaa olla nyt joka pojan huulilla.. Mutta ekaluokkalaisen halaus on parasta. :)
PoistaPiristit päivääni tänään! Kiitos ilahduta blogiystävääsi-muistamisesta!
VastaaPoistaOle hyvä, tosin sen oli tarkoitus saapua jo perjantaina.. Mutta ystävänpäivä on joka päivä... :)
VastaaPoistaMeiltä löytyy eskarilainen Minecraft- halaaja :).
VastaaPoistaSuosittelen kyllä kirkasvalolamppua. Sain mieheltä sellaisen joululahjaksi ja tuntuu siltä, että tammi-helmikuu on mennyt paljon syksyä kevyemmin.
Voi Minecraft, aika kova juttu :) Kiitos kirkasvalo-tuesta, se on nyt pakko hankkia!
PoistaHalaileva Minecraft-poika ja -tyttö löytyy meiltäkin. :-)
VastaaPoistaIhana kirjoitus. Tuo on kyllä hyvä tunne tuo, että elämä on tasapainossa. Mäkin suunnistan taas pienen hapuilun jälkeen kohti sitä fiilistä. Olen saavuttanut sen ennenkin, joten tiedän, että se on olemassa. Siis se tyytyväisyys.
Itse asiassa täälläkin on Minecraft-tyttökin.. :D
PoistaKai tämä tasapainon hakeminen on ikuista. Mutta tasapaino on kai kun katsoo "big picturea", vaikka fiilis vaihteleekin.
Ihanaa - olen onnellinen puolestasi! Osaat sekä elää hetkessä että katsoa eteenpäin. Ja kuinka hassua: meilläkin ekaluokkalainen on ihan täynnä noita Minecraft-juttuja... ;D
VastaaPoistaOnnea on <3 Hetkessä elämistä tässä harjoitellaan, niin helppoa olisi elää vain "sit ku" ja "mut ku"-elämää :)
Poista