Kiitos isälle

Tänä vuonna isänpäivä rysähti taas ihan yhtäkkiä, vaikka töissä ollaan väkerretty kortteja ja paketteja lasten isejä varten jo viikkoja.

Meillä on tapana muistaa toisiamme äitien- ja isänpäivänä, ajatuksella että "Kiitos kun olet niin hyvä vanhempi yhteisille lapsillemme." Moni toki mieltää asian niin, että lapset vain muistavat, niiden äiti tai isähän on kyseessä.

Lahjat olivat ensimmäisinä vuosina sukka- ja t-paita-tasoa teksteillä "Maailman paras äiti" ja "Daddy". Sitten tuli mauttomia korvakoruja ja TOSI tarpeellisia piikkimattoja, jonka jälkeen ruettiin hankkimaan toisen oikeasti haluamia ja tarvitsemia asioita. Vihjeitä pitää napata pitkin vuotta. Kahvakuulaa, käsipainoja, pyjamaa, kasvohoitoa tiettyyn liikkeeseen, kalastustarvikkeita, urheilupaitaa, tietyn merkin saappaita, tiettyjä kulutustavaroita kuten Hugo Bossin deodoranttia. Voikukkaraudan sain toissa vuonna äitienpäivänä, mies lumikolan kaksi vuotta sitten. Kottikärryissäkin on ollut lahjanarua. Ja just niitä, mistä toinen on tuskaillut, mutta ei ole ehtinyt hankkia. Sama pätee jouluun ja syntymäpäiviin. Ei tarpeetonta roinaa. Yllätyshän se kuitenkin on kun se halausten kera paketissa tulee!

Lasten osuus lahjoissa on myös tärkeä. Kuten viime äitienpäivää ennen: "Voi, että kun mä tarvitsisin just noi saappaat. Ja kokoa 39. Tiiättehän muuten että äidin kengän koko on 39? 39. 39. Juu... Noi olis ihanat." Ja kysymykset: "Onkohan isi nyt puhunut mistään mitä se tarvitsisi?"

Tosissaan, tänä vuonna en ehtinyt paneutua asiaan laisinkaan ja tiukan viikonloppuaikataulun vuoksi en ehtinyt lähitaajamaa pidemmälle. Siispä eilen pojan treenien ajan kiertelin paikallista citaria, tarjoustaloa ja urheilukauppoja. Siis mitä. Siis mitä mä ostan. Mitä. Mitä. Mitä. Auto-osastoa, remonttiosastoa, musaosastoa, pipo-osastoa. Ei mitään mitä toinen tarvitsee. Tai siis joo, maalarinteippiä pitäisi ostaa. Tosi pitkälle vietyä kulutuspakkoa! Mutta jotain haluan hankkia. Tiedän kyllä, että blogeissa puhutaan juuri nyt vaatekaappien ja tavaroiden karsimisesta.

Kuva täältä

Päädyin pyjamaan. Aika kliseinen, mutta tarpeellinen, näkisittepä entisen. Pekonia, kananmunia ja toisen lempituoremehua aamiaista varten. Ja lasten kortit koulusta ja hoidosta. Nehän ne on parasta ja aamiainen sängyssä.

Omaa isää ja lasten pappaa muistetaan tänä vuonna Finlandia-marmelaadilla, samalla kun käydään kylässä. Miehen isälle viedään kynttilä haudalle.

Kuinka isänpäivää vietetään muissa talouksissa?

Työleiri

Mieluusti olen läsnäoleva äiti, kuntoilen, kokkailen, bloggailen, remontoin, luen, matkustan, ompelen, paskartelen, pidän huolta itsestäni, seuraan tv:tä, yhteiskunnallisia asioita, tapaan ystäviä, hurvittelen, olen aktiivi yhdistyksissä ja hoidan pihaa ja puutarhaa. Ja siinä sivussa menee työt. Miten näitä kaikkia haluamiaan voi toteuttaa, kun hippunen aikaa vuorokaudessa ei riitä?

Olen aina hirveän innoissani mullasta ja uudesta kasvusta. Kevät on lempivuodenaikani ehdottomasti, se uuden kasvaminen on ihastuttavaa. Kesä- ja heinäkuussa kaikki rehottaa ja pitäisi kitkeä. Juuri kun se aurinkotuoli houkuttaa eniten. Syksyssä parasta on sadonkorjuu, värit, leikkuu ja siistiminen. 

Nautin tuoksuista ja tunnelmista ja pysäytetyistä hetkistä pihalla. Se on terapeuttista. Joko kädet mullassa, tai sitten mieluiten aurinkotuolissa. Innostun ihan hirveästi puutarhaohjelmista ja taimitarhojen valikoimista. Ja olen iloinen, että meillä on oma piha. Pihassa on potentiaalia, sitten kun on suoda aikaa sille. Haaveilen olevani sellainen telkkarissa nähty puutarhuri, oikea teetä hörppivä englantilaisrouva. 

Vanhoja pihapostauksia selailleena, huomaan rasituksen äänen ja alan kallistua karsimiseen. Mitä järkeä ylläpitää edellisen omistajan väkertämiä istutuksia, kun niistä saa vain stressiä. Tai korjaan, meillä on pyrkimys ylläpitoon. Mies seuraa mun "verenmakusuussa"-projekteja siellä sun täällä ja kysäisi taas kerran, että "Mitä työleiriä mä elämästäni teen?" Niinpä. Kyllä se on taas asian ytimessä. Sillä on sellainen oma tyyli rentoutua Homer Simpsonin tapaan (brain - empty). En osaa, mutta yritän.

Ajattele ihminen nautinnon kautta. Ajattelin siis hävittää ainakin viisi kukkapenkkiä tai istutusryhmää, siirtää kasveja yhteen voluumia lisäämään. Tänä syksynä en sitä enää ehdi, mutta jätän idea-asteelle. Hirveän helpottava ajatus, se karsiminen. Ei tarvitse enää pinnistellä! 

Syysleikkuut

Jouluvalot odottamassa