Työleiri

Mieluusti olen läsnäoleva äiti, kuntoilen, kokkailen, bloggailen, remontoin, luen, matkustan, ompelen, paskartelen, pidän huolta itsestäni, seuraan tv:tä, yhteiskunnallisia asioita, tapaan ystäviä, hurvittelen, olen aktiivi yhdistyksissä ja hoidan pihaa ja puutarhaa. Ja siinä sivussa menee työt. Miten näitä kaikkia haluamiaan voi toteuttaa, kun hippunen aikaa vuorokaudessa ei riitä?

Olen aina hirveän innoissani mullasta ja uudesta kasvusta. Kevät on lempivuodenaikani ehdottomasti, se uuden kasvaminen on ihastuttavaa. Kesä- ja heinäkuussa kaikki rehottaa ja pitäisi kitkeä. Juuri kun se aurinkotuoli houkuttaa eniten. Syksyssä parasta on sadonkorjuu, värit, leikkuu ja siistiminen. 

Nautin tuoksuista ja tunnelmista ja pysäytetyistä hetkistä pihalla. Se on terapeuttista. Joko kädet mullassa, tai sitten mieluiten aurinkotuolissa. Innostun ihan hirveästi puutarhaohjelmista ja taimitarhojen valikoimista. Ja olen iloinen, että meillä on oma piha. Pihassa on potentiaalia, sitten kun on suoda aikaa sille. Haaveilen olevani sellainen telkkarissa nähty puutarhuri, oikea teetä hörppivä englantilaisrouva. 

Vanhoja pihapostauksia selailleena, huomaan rasituksen äänen ja alan kallistua karsimiseen. Mitä järkeä ylläpitää edellisen omistajan väkertämiä istutuksia, kun niistä saa vain stressiä. Tai korjaan, meillä on pyrkimys ylläpitoon. Mies seuraa mun "verenmakusuussa"-projekteja siellä sun täällä ja kysäisi taas kerran, että "Mitä työleiriä mä elämästäni teen?" Niinpä. Kyllä se on taas asian ytimessä. Sillä on sellainen oma tyyli rentoutua Homer Simpsonin tapaan (brain - empty). En osaa, mutta yritän.

Ajattele ihminen nautinnon kautta. Ajattelin siis hävittää ainakin viisi kukkapenkkiä tai istutusryhmää, siirtää kasveja yhteen voluumia lisäämään. Tänä syksynä en sitä enää ehdi, mutta jätän idea-asteelle. Hirveän helpottava ajatus, se karsiminen. Ei tarvitse enää pinnistellä! 

Syysleikkuut

Jouluvalot odottamassa