Kesä alkaa

Taidan toistaa itseäni: kesä alkaa kirjastosta! Viime vuonna tähän aikaan alkoi loma, omien ja lasten, sillä olin hoitovapaalla.

Tällä kertaa alkaa koululaisten loma, omani ja pienimmän kolme viikkoa myöhemmin. Onnea on mummot ja seurakunnan ilmaiset kesäkerhot. Vanhin lapseni aloittaa viidennen ja keskimmäinen toisen luokan, kiitettävin todistuksin.

Kävimme hetki sitten lakkiaisissa. Miksi minusta tuntuu, että tuore 2015 ylioppilas puhuu viisaampia kuin minä vuoden 2000 ylioppilas? Hän käyttää sanaa SUBJEKTIIVINEN, sujuvasti ja osuvasti, sana jonka otin sanavarastooni vasta useampi vuosi sitten. Oli niitä muitakin, ehkä nykynuoret ovat vain valmiimpia kuin minä olin. Onnea valmistuneille, ihan jokaiselle! Vaikkakin minäkin olin avoin maailmalle, kyllä olin!

Minulla alkaa kuitenkin vuoden kiireisin kausi lukemisen saralla. Oma aika, yötön yö, oli töitä tai ei, rennompi aika. 

Kirjastosta lukemistoon tarttui tänään: Tuula Varis: Irma, Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian, Hanne-Vibike Holst: Mitä he toisilleen tekivät, Roope Lipasti: Perunkirjoitus, Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti, Graeme Simsion: Vaimotesti ja Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta. 

Tällä kertaa napsin kirjat intuition perusteella, en mm. lemppari kirjablogien. 

Ihanaa viikonloppua, aurinko paistaa ja onnen hetki on tässä. Just nyt.

Allergisen kanssa matkalla

Nuorin lapsemme on maidolle ja kananmunalle allerginen. Allergia ei ole vakavanlaatuinen, mutta useasta maitoproteiini-annoksesta ja kananmunan syönnistä hänen ihonsa menee näppylälle ja vatsa reagoi. Pienet altistukset ovat ihan okei ja suositeltaviakin lievien oireiden vuoksi.

Allergian suhteen loma Välimerellä sujui hyvin, ja pystyimme hyvin valikoimaan pikkuneidille hänelle soveltuvia ruokia. Tosin tällä viikolla neiti on koti-Suomessa syönyt hoidossa toisen lapsen juustot ja juonut varahoidossa toisen lapsen maidon.. Auts, mitä testausta. Siispä nyt edellisinä öinä on raavittu ihoa levottomana.

Otin Suomesta mukaan tuttuja maidottomia ja munattomia kuivanaposteltavia ja kalkin saantia varten Oatlyn kauramaito-pillijuomia. Allergiat ovat kai vähemmän yleisiä muualla maailmassa, mutta saimme ravintoloissa kuitenkin hoidettua asiat hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin: "No problem, just a little cheese!" Siinäpä aika yleinen vastaus, kun kysyimme onko annoksessa maitotuotteita. Tai itse kokki ehdottaa meille: "Maybe she likes meatballs?" "Eggs in meatballs?" "Oh, yes of course." Tämän samaisen kananmuna-allergia keskustelun kävin saman kokin kanssa kolmena iltana. Tarkkana siis.. :D

Kotimatkalentoa varten ajattelin hakea nakkeja neidille evääksi. Päätin kuitenkin kysyä kaupan sedältä tuoteluottelon lukemista, ja jokaisessa, siis jokaisessa nakkipaketissa oli jotain maitoproteiinia. Ei suomessa vaan! Nakkejahan tyttö söi hotellin buffetaamiaisella joka aamu.. ei mikään ihme jos kuudentena lomapäivänä oksennus lensi.

Allergia-altistukset ovat olleet siis hyvin käynnissä. Sanotaan nyt vaikka niin, vahingossa nimittäin. Tähän asti on ollut helppoa pitää tyttö omissa ruoissa, mutta nyt kolmen vuoden ikää lähestyessä, hän haluaisi samoja ruokia kuin muutkin. Pääosin teemme kaikille sopivia ruokia ja leivonnaisia, mutta luonnollisesti jääkaapissa ja ruokavaliossamme on allergiselle sopimattomiakin..

Siinäpä postaus johon sain aasinsiltana lisättyä kuvia lomalta. Oi loma, oi loma!

Viirit juhlaan

Synttärilettu

Tunti ennen pojan 8-vuotis kaverisynttäreitä rupesin askartelemaan tapettimalleista viirejä. Tuli niin hienot, että yritän keksiä lisää syitä pitää niitä esillä!

Nämä tapettimallit päätyivät mulle kaverin kautta viime kesänä, ja koska en ole ollenkaan kädentaito-ihminen, ovat ne vähällä käytöllä. Viime kesänä tosin päällystin niillä nukkekodin. Näitä viirejä olen nähnyt jos ja vaikka kenen blogissa aiemmin ja nyt meilläkin.

Pojan 8-vuotisjuhlat taputeltiin varmalla ja tutulla otteella kotona. Pitkin viikkoa jännitin sääennustetta, sillä halusin saada äijä-energiset pojat ulos liikkumaan. Onneksi sää oli poutainen ja futis, kirkkis ja purkkis pitivät pojat vauhdissa. Selkeät juhlat - hampurilaiset, jätskiä ja ulkopelejä.

Hauskaa helatorstain jatkoa! Nyt lätkämatsin ääreen!

Ikäeroista

Perjantai-ilta ja lasten nukutus. Pakkaaminen lomalle on jäänyt kesken ja takkahuone on täynnä avonaisia matkalaukkuja. Meidän lapsille on hirveän tärkeää, että heidät nukutetaan. Niin tänäkin iltana, vaikka olisi ollut muuta tekemistä - sitä pesukoneen pyörittämistä vaikka, sillä ne kesävaatteet ovat olleet mytyissä kaapeissa.

Siellä sitten sängyn äärellä istuessani kävin miettimään lasten ikäeroja. Meillä on kolme lasta. Ensimmäisen lapsen jälkeen meistä oli tärkeää, että lapsille tulee suht lyhyt ikäero ja lopputulemana ikäero ensimmäisen ja toisen välillä oli sitten 2 vuotta ja 4 kuukautta. Meidän vauvakuumeesta / järkipäätöksestä voi lukea täältä.

Lapsitehtailun piti jäädä kahteen. Kolmas tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta, ja ikäeroa ensimmäisen ja kolmannen välillä on 8 vuotta, toisen ja kolmannen välillä 5 ja puoli vuotta.

Ikäeroissa on puolensa. Isommat ovat oman huomionsa saaneet ja pursuavat rakkautta pienemmälleen, ja samalla ovat suurena apuna pitäessään silmällä ja viihdyttäessään nuorinta.

Mutta nyt me huomataan, että me kasvatetaan ihan vahingossa pikku-pikku-prinsessaa, draama-kuningarta. Ja se on meistä vaan hurjan suloista ja ihanaa. Tyttö, syksyllä 3 vuotta, saa tehdä ihan mitä vaan ja se on meistä kaikista vaan niin hassua. Okei, okei, lastentarhanopettaja minussa kokee vähän tuskaa, mutta hei, perheen pikku pomo on vaan niin suloinen!

Tänään viimeeksi:

-Isi! Itke! Itke isi! Nyt! Minä en halua että sinä naulat. Itke! Itke kovaa! (Ja tottahan isä tottelee, tilanteessa kuin tilanteessa, ei ole eka kerta).

-Äitiii! Sisko löi minua! Minua ei saa lyödä! Sinä tönit minua! Minua ssattuu! Minä uolen! (Täh, sisko vain kulki ohitse hipaisematta, näin itsekin..!)

Apua. Me aloitetaan loman jälkeen kasvattaminen, sillä nyt jatkan erikokoisten flipfloppien pakkaamista. Me ollaan sitten se perhe joka saa palautetta lentokoneessa. Hyvää toukokuun ensimmäistä päivää!

Äidin ja kolmen lapsen varpaat valmiina rantahiekkaan

Mitä varten..?

Mitä varten on vasara?
Mitä varten on omena?
Vasara on naulan lyömistä varten
ja omena omenan syömistä varten.

Mitä varten on kengät?
Mitä varten on ovi?
Kengät ovat kulkemista varten
ja ovi on oven sulkemista varten.

Mitä varten kuppi on?
Mitä varten on murheet?
Kuppi on kahvin juomista varten
ja murheet tehty huomista varten.
-Kirsi Kunnas-


Aamen sille! Selkeyttä!

Täällä alkoi aamu kiukulla, pienin istui keksikaapin edessä itkien ja äiti oli muuten vain pökerryksissä huonosti nukutusta yöstä. Toisilla mukava aamu, esikoista odotti luokkaretkipäivä ja keskimmäistä muuten vain mukava päivä.

Ikkunasta kurkistaa ihana päivä, on satanut ja kiitos sille, kaikki alkaa vihertää. Aurinko paistaa. Tää on paras päivä ikinä, tuli aurinko sadepilvestä, ja alkoi mulle hymyillä...  Aamubiisiksi Herra Heinämäen Paras päivä ikinä:

Pysykää lapset pieninä!

Mä ottaisin vaikka miljoona vauvan valvottamaa yötä, kuin joutuisin ratkomaan lasten sosiaalisia kuvioita. Mun ratkaisu on aina ollut hyvät välit lasten kavereiden vanhempiin. Että olisi helppo soittaa kun omaa on kohdeltu väärin, ja että muhun voi ottaa yhteyttä jos oma on hölmöillyt toista kohtaan.

Molempia edellä mainittujahan on tullut vastaan. En oikeastaan aio avautua aiheesta enempää. Mutta pysykää lapset pieninä. Tai kasvakaa äkkiä täysi-ikäisiksi. Tai pystykää toimimaan porukassa. Sitä kaikista mieluiten, se olisi kaikkien etu. Sosiaaliset taidot ja silleen. Love. Yksi iso maailma. One big happy family. Friends 4ever. Empatiaa!

Yhdessä! Kuva täältä

Mummolle kiitz

Yhtäkkiä lapsi on kymmenen vuotias, ja kotona pitää pärjätä yksin kuumeisena. Tai siis vanhemmalla ei ole oikeutta jäädä töistä hoitamaan, kuin palkatta.

Onneksi kotiin ei jää hysteerisenä räkäitkemään lapsi, vaan koululainen, joka on toki huolissaan pärjäämisestään, mutta lähinnä innoissaan omasta rauhasta ja päivän pituisesta ruutuajasta.

Ja sitten tässä avoin ja julkinen (tai eiväthän ne tätä lue) kiitos molemmille mummoille, jotka kävivät kolmena päivänä vuorotellen lämmittämässä ruoan, mittaamassa lämmön, lääkitsemässä ja pitämässä seuraa muutaman tunnin keskellä päivää. Mummot, we love you <3

Omat työpäivät ovat olleet hyvinkin työntäyteisiä. Ensi vuotta rakennetaan jo kovaa kyytiä, palavereita pukkaa, puolet työporukasta lomailee (asiakkaat eivät) ja takatalvikin saatiin. Eli ne kuravaatteet.

Hyvää pääsiäistä ja vapaita!

Rokotteista - a ja b-hepatiitit

Olemme toukokuussa lähdössä aikaistamaan omaa kevättä melkein 4000 kilometriä etelämmäksi. Minä ja mies olemme rokotettuja A- B-hepatiittia vastaan jo opiskelijavaihtojen aikaan ja koululaiset oli aiempaa Bulgarian lomaa varten myös piikitetty suositellusti sekä A- että B-hepatiittia vastaan, ja pyysin reseptin nyt pienintäkin varten. 

Tosin vasta apteekissa hoksasin, että resepti oli vain A:ta vastaan. Eli saastuneen ruoan ja juoman kautta tarttuvaan tautiin. Terkkarin kanssa sitten mietimme, että riskit veren kautta tarttuvan B:n tarttuminen on aika tosi epätodennäköistä. Ellei joku tapaturma sattuisi. Pistettiin siis pelkkä A. Ehkä se B-rokotesarja annetaan tytölle myöhemmin. Ennen kuin lähtee reppureissaamaan ja tatuoimaan itseään noille korkean riskin alueille.. O o ou. Mitä mä oikein sekoilen? Eihän ne mun jalanjälkiä välttämättä seuraa :D 

Mitä te muut olette mieltä rokotteista? Onko teillä otettu näitä piikkejä?

Hepatiitin esiintyvyys - kuva Rokote,fi

Tilastollinen tosiasia

Kokemukseni perusteella lapset eivät koskaan ymmärrä mitä on tapahtumassa oksennustaudin alkaessa. Viime yönä vierelläni seisoi hiljainen hahmo. "Onko kaikki hyvin?" "On." Ja hetkessä olen peittynyt oksennukseen. 

#eimullamuuta #kukaseuraavaksi #paastonpaikka

Terveyttä kaikille!

Kuinka se kuppi sitten täyttyi?

Tiedättekö mihin mä olen kuluttanut tämän aurinkoisen, keväisen viikonlopun? No, miettien sanontaa
"Mun kuppini on ihan tyhjä".

Kuinka tämän nyt sitten tulkitsisi? Mä ajattelen tätä kuppi-asiaa niin, että mä olen antanut omasta kupistani nyt kaiken. Kotona ja töissä. Jos aina vain antaa, antaa, antaa ja antaa, niin lopulta se kuppi tyhjenee, eikä itselle jää mitään.

Kuva täältä

Näin musta ainakin tuntui perjantaina ja lauantaina. Mä en tiedä mitä väsymystä, katkeruutta ja patoumia mun kerääntyi, mutta halusin vain omaa rauhaa ja läpäistä tasoja Candy Crush-pelissä.

Auttoi vähän. Muistin siinä kyllä koko ajan, että itse pitää ottaa vastuu hyvinvoinnistaan ja kuppinsa täyttämisestä. Eipä sitä kukaan muu tee.

Mikäpä sitten auttoi? Tyttären kanssa vietetyt Katy Perry-etkot. Limsaa ja valmistautumista keskiviikkoiselle Areena-keikalle. Mä harjoittelin tanssimista paikoillaan ja tutustuin kappaleiden lyriikoihin (luonnollisesti siksi, etten nolaa tytärtäni mooveilla ja väärin laulamalla). Auttoi! Musiikki! Tanssi!

Kuppi ei ole vielä ihan täynnä. Mä pelaan vielä vähän Candy Crushia ennen nukahtamista ja kyllä se siitä sitten taas :)

#Throwback - Au pair

Kävin lasten kanssa eilen leffassa katsomassa Paavo Pesusieni kuivalla maalla-leffan. Ja koska 10-vuotias tyttäreni opastaa mua tässä nykyajassa, päätin postata leffaan liittyvän #tb:n eli Throwbackin.

Throwback to year 2001. New York.

Mä olin au pairina perheessä, jossa oli yksi lapsi, 7-vuotias tyttö. Jokainen aamu alkoi maapähkinähilloleivällä ja rallatuksella tv:stä:

 "Who lives is a pineapple under the sea

Spongebob squarepans!

Absorbant and yellow and porous he is

Spongebob Squarepants!

If nautical nonsense be something you wish

Spongebob Squarepants!

Then drop on the deck and flop like a fish

Spongebob Squarepants!

Spongebob Squarepants!

...

..."

Kuva Finnkinolta 

Tämä Paavo Pesusienen tunnarimusiikki vie mut aina sinne aamuihin. Mä saatoin tyttösen koulubussille ja sitten olin vapaa iltapäivään asti. Aika iisi työ. Koulun jälkeen autoin läksyissä ja välipalassa, play-dateissa kavereiden kanssa ja kuljetin harrastuksiin. Valmistin päivällisen, joka mun muistaakseni oli aina kanaa, perunamuusia ja parsakaalia. Muistankohan väärin..? Kerran viikossa siivosin extra-korvauksella kodin ja pesin pyykkiä. 

New York ja Manhattan on ihana. Ehdin käydä WTC:ssä ennen 11/09-iskuja, ja niiden aikaan olinkin jo Suomessa. Tätä tb:tä miettiessäni kävin läpi vanhoja valokuvia ja skannasin niitä tänne. Mä haluaisin Amerikkaan ja etenkin New Yorkiin uudelleen, mutta mulla on muita säästökohteita ensin. Niin kuin nyt äkkiseltään tulee heti mieleen kolmen kasvavan lapsen polkupyörät :D 

Nyt Paavo-tunnari soi meidän tv:ssä...  Niin, minkälainen se leffa oli? Taattua optimistista Paavoa.

Kotikatu

WTC-towerin maisema

Statue of Liberty

Times Square

Vettä kengässä

Terveiset täältä kuravaatetuksen ammattilaiselta! Että ihan sama, vaikka olisi tec tec plus plus tex tex, sadevarustuksen voittanutta ei ole. Ainakaan näillä säillä. Urgh. Olen puhunut. 

Itse asiassa, tuo loskan ja sulavan lumen ihmemaassa rämpiminen on ihan hauskaa, ja juuri nyt syntyy parhaimmat leikit. Oma lapsi löytyi hoidosta onkimasta kaloja jättilammikosta ja ekaluokkalainen meinaa kaatua flunssaan, syystä että hänen Viking Gore Texit ovat pohjallisia myöten litimärät. Olleet uittavan märät jo pari päivää - mutta mitäpä siitä vanhemmille sanomaan. Täytyy kuitenkin antaa pojalle bonus-pisteet lukuisten märkien sukkien viemisestä pyykkikoriin - seurauksella, että en hoksannut asiaa päiväkausiin. 

Vietän töistä pidennettyä viikonloppua nyt viikonloppuna. Meinasin heittäytyä ihan villiksi ja käyttää isommat lapset leffassa ja arkivapaana kaikki kolme uimassa. Koska työ. Vie yleensä mehut.

Mukavaa viikonloppua!

Kuva täältä

Päivä kuvina

Heippa! Ajattelin julkaista tämän keskiviikon kuvina. Kyseessä on tosin poikkeuksellinen viikko ja päivä, sillä lapset ovat isänsä kanssa talvilomalla, ja koululaiset vieläpä yökylässä.

Aamu alkoi kaurapuurolla, ruisleivällä ja Gefiluksella. Niin, vatsatauti jyllää joka kulman takana. Olen vähän itsekin nyt lomalla, sillä yleensä hoidan lasten aamut kouluun ja hoitoon, ja nyt saan huolehtia vain itsestäni muiden nukkuessa. Yöllä oli satanut hitusen lunta, ja auto piti harjata lumen alta.

Töissä. Aamupalaa lapsille, liikettä, leikkiä, laulua. Tänään en vuorosta johtuen tavannut juurikaan vanhempia, mutta lapset kyllä kaikki. Oi mikä aurinkoinen sää! Missä aurinkolasit? Lounasta, tänään en ottanut eväitä mukaan, joten söin lohipastaa ja salaattia talon tapaan (iltapäivällä valtavan turvonnut olo...). Levon aikaan kirjallisia töitä. Suunnittelua, soittoja ja lisää kirjallisia töitä. Naurua ja teetä kahvihuoneessa!

Kotona. Pihalta löytyi ulkoileva parivaljakko, mies ja lapsi. Vaihdoin vaatteet, ahmin pari kourallista karkkia ja ehdotin miehelle ulkoreippailua. Tämä ei todeeelllakaaan kuulu tapoihin, mutta lomalaisille voi ehdottaa vaikka mitä. Kävelylenkillä soittelimme koululaisille mummolaan. Oi, niillä on ihanat isovanhemmat. Kotona Pikku Kakkosta.

Iltamenoa kotona. Tyttö on ollut kuiva jo iäisyyden, mutta jostain syystä nappasin tähän kuvan wc:n pienentäjästäkin... Koululaisilta jäi Lego-projektit kesken, mutta pienin tykkää niistä myös. Barbeja puettiin myös pitkin iltaa - onnea on valtavat lelumäärät, jotka ovat säästyneet isommilta pienimmälle. Lopuksi keittiötanssit hörhelö-mekossa.

Iltaruoka-kuva tuli nyt väärässä järjestyksessä, mutta väliäkö tuolla. Päädyimme kanaan, salaattiin ja leipään. Enemmän vanhempien mieliin kuin lasten. Outoa kattaa pöytää vain kolmelle, sytytin ihan kynttilät keskiviikko-iltaan. Jonkun sortin siivousinto iski, ja siistin kodinhoitohuoneen tasoja. Se taso onkin oikea aarremaa, helppo kasata keskeneräiset jutut. Jynssäsinpä kylpyhuoneen kaakeleitakin. Soittoja siskolle ja koululaisille mummolaan. Pienen kylpyhetki. Päädyin laittamaan oikein kasvokuvankin, sillä kiristävät lasit muokkaavat kasvoja ihan tarpeeksi :) Hän halusi uikkarit!

Vuorottelemme lasten nukutukset, ja nuorimman iltatoimien jälkeen jäin odottamaan puolisoa saunaseuraksi. Ihan oluen kera. Vähän hienommassa lasissa kuin yleensä, ihan Koffia siis tarjolla. Saunan jälkeen tietokoneella ja tässä olen vieläkin :)

Mitä sun päivään kuuluu?

Mä haluun mä haluun!

Joskus mä koen tuskaa lasten vaatimuksista. Tai ennen kuin olivat koulussa, ei ollut vaikeaa. Mutta nyttemmin osaavat perustella ja osua mun akilleenkantapäähäni.

"Mä haluan sitä, tätä, tota, merkkivaatteita ja iphone5:n." "Mut ku silläki on." "Kaikilla on!". "Mä oon ainoo". "Te ootte siis niin tyhmii". "Mä en koskaan enää hymyile."

Yltäkylläistä elämäähän meillä vietetään verraten koko maailmaan, ja läsnäoloa ja rakkautta arvostan eniten. Jouluksi annettiin kuitenkin koululaisille omat pelitabletit. Sehän ei ollut mitään kun kaverit sai (kuulemma) läppärit ja 500€. Antaisin kyllä lapsille vaikka kuun taivaalta mutta eihän se elämä nyt niin voi mennä. Eikä todellakaan tule menemään, vaikka haluaisin, koska esim. raha. Ja joskus vaan asioiden eteen pitää TEHDÄkin jotain.

Nakit ja Mutsi tästä #esiteini-asiasta jo kirjoittikin. I feel you!!

Vähän sitten kiivastuin tän illan vaatimuslistan edessä. Ja niin kuin loppukevennyksenä tähän tekstiin kaksi-vee ojensi minua: "Soo soo! Miksi puhut siskolle tuhmasti äiti, miksi?"

No niinpä. Mä oon se pahis.

Toisena loppukevennyksenä otan tämän postauksen kuvituskuvan (tähän vanhemmuuden tuskaan en osuvampaa keksinyt). Tämä on työkaverin lätkäisemä kuva mun työkaapin oveen. Kuvitelkaa, että tämä kortti on pedagogisesta lasten pelistä 80-luvulta.." The body game." Pantomiimia siis - henkilö esittää juoksua. 

..kun maassa on lunta ja pakkasta!

Pitäisi oikeastaan viimeistellä Ilahduta bloggaajakaveria-tekstiä, mutta on vaan pakko jakaa talviurheilu-iloa.

En ymmärrä että MitäMissäMilloin tämä oikein tapahtui, mutta nyt yhtäkkiä mulla on lapsia (10v ja 7v), joista saa seuraa talviliikuntaan ja jotka huolehtivat omat varusteensa. Oikeasti, en narraa. Pyytävät päästä jäälle harva se ilta. Kantavat suksensa ja paljain sormin näpertävät kiinnikkeitä pakkasessa. Eivät kysele lähtöä vaan haluavat vielä kierroksen. Ja luistellessa saan kiertää kenttää pysyäkseni lämpimänä kun lähtö ei lähene.

Että kyllä lopulta sen pikkulapsiajan sinnikkyys palkitaan. Nimittäin 4-5-vuotiaina laduilla raikui: "Äiti auta, äiti auta. Mun sauvat tippui. Haluun mehua. Äiti mä en jaksa. Äiti!! Mä kaaduin! Äitiiiiiiii!"

Hiihto, luistelu eikä kiekkokoulut eivät ole olleet meidän lasten ohjattujen harrastusten listalla missään vaiheessa, ja meille sopii tämä sesongin mukainen urheilu. Se, että olisi vähän tuntumaa kaikesta. Osaisi uida, hiihtää, luistella.. Sitten omaksi iloksi ja kavereiden kanssa on helppo lähteä uimahalliin tai lätkimään kiekkoa, ja nämä taidot olisi tallella aikuisena, eikä kynnys olisi korkea.

"Koska hiihdellään, pitkin metsiä? Kun maassa on lunta ja pakkasta.. Koska luistellaan, ihan muuten vaan? Kun maassa on lunta ja pakkasta... No tietenkin talvella....!" Arvatenkin tämä rallatus kuuluu vakiobiisi-listaan töissä tällä hetkellä. Töissä hyödynnämme nyt 3-5-vuotiaiden kanssa päiväkodin viereistä luistinrataa ja hiihtolatua, joka päivä. Ne 3-veetkin. Joka päivä. Ihana Suomen talvi.

Hekumoin nyt tätä lasten kanssa ulkoilua, mutta en ole itsekseni ehtinyt hikoilemaan ladulle. On niin paljon kaikkea muuta. Mutta parempi kai se on liikutella niitä reisiä hitaassa tahdissa ladulla kuin lepuuttaa sohvalla?

Probioottien probiootti

On pitkään pitänyt esitellä meidän jääkaapin must-tuote, probioottien probiootti, Symbioflor 1. Tämä esittely tuli näin noro-kauden kynnyksellä mieleen, kun kaikki kuitenkin etsivät lapsilleen Gefilus-jugurtteja kaupoista.

Keskimmäinen lapsista aloitti infektiokierteellä lapsuutensa ja hoitovuotensa ja silloin käsiini eksyi Korvatautien erikoislääkäri Rauli Mäkelän "Irti tulehduskierteestä"-kirja. Ja kirjan myötä nämä Symbioflor-probioottitipat. Uskoakseni näillä kuntoutettiin meidän lapsi.

Näistä saksalaisista tipoista on tullut meidän luottotuote, joka on käytössä nykyään lähinnä talven flunssakausina, nyt tyttären hoidon alkaessa, lääkekuurien yhteyksissä ja niin edelleen, kaikissa vastustuskykyä vaativissa tilanteissa. Sairastaessa annostusta lisätään ohjeiden mukaan ja tippoja annetaan useamman kerran päivässä oman immuunipuolustuksen tueksi. Suosittelen, saatavana luontaistuotekaupoista, myös joistakin apteekeista.

Mä oon kyllä vähän taika-uskoinenkin. Tippoja ei voi unohtaa, muuten paha-paha-paha sairaus varmasti iskee. Mikä on teidän perheen luotto- tai täsmätuote näin infektio-aikana?

Villilä

On se vaan upeaa olla elossa ja hengittää. Mä olen sellanen seisova keksinmupeltaja kyllä muutenkin, mutta tänään kikattelin näkkäri suussa työkaverin vitsille ja avot: Väärään kurkkuun. Eikä silleen yskien ohimenevällä tavalla, vaan polvillani saamatta henkeä. Onneksi en ollut yksin, ja selkää tosi tosi kovaa läiskimällä saatiin muru pois.

Puistattaa vieläkin. En saanut sisään yhtään ilmaa. Kurkun alue on vielä illallakin ärtynyt. Pelottava tilanne, enkä edelleenkään vähättele ruokailukäytäntöjä: ruoka suussa ei puhuta (tai naureta!), eikä hötkyillä turhia.

Niin, upeaa olla elossa. Mutta yöt kotona ovat sen suutulpasta eli tutista vieroittamisen jälkeen olleet jotakuinkin ******illisiä. Oli siinä pikku-lämpökin välissä, jolloin käytiin korvatkin katsottamassa lääkärillä, mutta ei ollut sekään syynä kaksivuotiaan yökiljuntoihin. Siis lapsen, joka on nukkunut syntymästään lähes yöt läpeensä omassa sängyssä.

Jotain tassuhoivaa uniopetteluun tässä viritellään, kun tutti taisi olla unenapu pitkin öitä. Nyt se ollaan me vanhemmat, vuorotellen. Lastenohjelmat ja iltavillit isompien kanssa ovat tällä hetkellä pannassa, rauhallinen ilta kun tuo rauhallisen yön. Tai siis toivotaan, toivotaan. Nimittäin yöheräily viikkotolkulla vie järrrrrjen!

Tutitta

Helou. Minulla ei ole viikkoon ollut resursseja edes lukea muiden kirjoituksia, saati avata konetta omille ajatuksille. Ei vaan ole ollut aikaa, kun on pitänyt nukkua yöhulinaa varten. Ei mitään vakavaa, vaan tutti.

Tutti. Se on nyt poissa. Yli kaksivuotiaaksi se nuokkui pienimmän suussa, siis ihan kauhean pitkään.

Ensimmäiselle lapselle en suostunut edes tuttia antamaan, kun pelkäsin imetyksen menevän pieleen, ja olinkin sitten itse vauvan tuttina. Puolivuotiaana minun onneksi hän hyväksyi tutin ja imemistarve suuntautui tuttiin. Vuotta myöhemmin veimme tutin yhdessä naapurin pupulle, ja ensimmäisen iltayön harmin valvoimme ja katsoimme Teletappeja. Helppo vieroitus.

Toiselle lapselle tarjosin jo sairaalassa tuttia, vaan poika ei huolinut. Imi peukaloa heti. Lopulta hylkäsi peukalon kahdeksan kuukauden iässä, kun suu oli täynnä puhkeavia hampaita ja särkeviä ikeniä. Vielä helpompi vieroitus imusta.

Kolmas rakastui tuttiin heti, ja rakasti sitä viime lauantaihin asti myös. Rakastaa ja kaipaa vieläkin. Pitkäänhän se oli ollut vain unensaannissa apuna illalla ja yöllä, mutta influenssassa tuli entistä tärkeämmäksi lohduttajaksi.

Viime yönä, eli kuudentenakin yönä tyttö kaipasi huviaan, kitisten ja itkahdellen. Kolmantena päivänä vieroituksen alusta loppui joululoma ja tyttö lähti ilolla hoitoon: "Siellä se minun tutti on!". Eipä ollut. Vielä tänään kuudentena päivänä hän lähti päiväkodin varahoitoon nyökytellen ja vakuutelleen itselleen iloisena: "No siellä se minun tutti on!". Ei ollut. Enää ei taida tuolle optimistille olla tutinsyöntipaikkoja jäljellä, joten sen täytyy tarkoittaa sitä, että meillä nukutaan vihdoin.

Hyvää alkuiltaa, yötä ja viikonloppua kaikille muillekin!

Piilo astiakaapissa

Tonttu se vaan ei saa unta..

Miten teillä nukutaan tänä yönä? 10 vuotta sitten minulta meni lapsivedet, ja aatonaattoyön olin sairaalassa - eihän siellä kukaan nuku. Aattona söin kinkkua ja laatikkoja osastolla, jouluyön synnytin ja joulupäivänä sain pienen tytön syliin.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin nautitaan odotuksesta. Synttäriaamun ja jouluaaton odotuksesta. Pienin juoksee nakuna ympäriinsä - tonttulakki päässä. Sillekin mentiin höpöttämään uusista leluista ja tontuista.. O.ou.

Vanhemmat lapset ovat vähän raivona kun näkivät muka minun hiipivän autolta varastolle BR-lelukaupan pussin kanssa. Näystään huolimatta uskovat sitkeästi. Johonkin. Jotain itsesuojelua kai.

Unta tässä kodissa odotetaan tänä aatonaattoiltana pitkään. Mies yskii, lapset pyörivät sängyissään ja minun teippirullahommani ovat vasta alussa.

Hyvää joulua jokaiseen kotiin ❤ !

Köh köh köh joulusta

Kiitos tervehtymistoivotuksista! Influenssa on pitänyt meitä otteessaan, ja olen ollut töistä poissa yhteensä kahdeksan päivää. Kahdeksan! Ensin lapsi. Sitten itse. Sitten toinen lapsi, jota kannatti jäädä itse hoitamaan, sillä olin itse edelleen puolikuntoinen. Ääntä ei tule vieläkään, mitä nyt vähän pihinää. Veikkaisin äänihuulten-, kurkunpään- ja keuhkoputkentulehdusta. Hoidetaan hunajalla. Mutta puolikuntoisuus ei nyt enää haittaa, sillä aloitin sairasloman perään joululoman.

Uskallauduin eilen ulos lasten kanssa. Kello 15 ulkona oli märkää. Täällä uusimaalla, Kehä 3:n ulkopuolella, oli ihan hitunen lunta. Tänään pitäisi sataa lisää.

Tätä kirjoittaessani, sängyn vierellä puksuttaa ilmankostuttaja. Pakko sanoa, että on hyvä ja tehokas laite. Ei semmoinen 70-luvun ufo, vaan tämän vuosituhannen versio. Märkä pyyhekin oikeasti toimii ilmankostuttajana. Semmoisenhan yleensä ripustan lasten sängyn reunalle heidän sairastaessaan, uskomatta sen tehoon kuitenkaan. Mutta nyt viikon yskiessäni - pissat housuun tai keuhkot pihalle - olen pyyhkeen fani. Todistettu, märkä pyyhe sängyn reunalla on oikeasti kuivan yskän pelastaja.

Joulu on neljän päivän kuluttua. Jos nyt pitäisi sanoa jotain itsestään, sanoisin kai, etten ole jouluihminen. Mikä jouluihmisyyden määrittelee? Täällä nimittäin takakireä ihminen yrittää suorittaa oletettavia toimenpiteitä jotta se joulu nyt sitten voi tulla. Aikataulullisesti en ole koskaan siinä onnistunut.

Toimenpiteistä on osa suoritettu. Tänään siivottiin ja lapset saivat kiitettävät todistuksensa. Urheiluseuralta ostettu joulukuusi odottaa takapihalla, olen lähettänyt nipun joulukortteja ja pakkasessa on piparitaikina ja torttutaikina odottamassa herttaista hetkeäni.

Miehelle olen muutamana vuotena delegoinut joulukokkailut - tämä jos mikä löysentää omaa nutturaa. Vaikka viettäisimme aattoa muualla, olemme halunneet hankkia kotiin omat jouluruoat. Mies haluaa lanttulaatikon, kinkun ja rosollin, minä graavikalan, mädin ja saaristolaisleivät. Eli koko kattaus hankitaan.

Jouluntaika pukkeineen alkaa hiljalleen paljastua koululaisille, ja tänä vuonna antamisen iloa levitetään heihinkin, ja molemmat saavat hiukan joulurahaa, jolla voivat ostaa muille perheenjäsenille pienet paketit kuusen alle. Näin kai lasten kautta hyvä mieli hiipii itseenkin.

Joulu tulee - olen minä valmis tai en :)