torstai 9. huhtikuuta 2015

Running

Hirveän vaikea kirjottaa postausta, kun mies katsoi samalla David Hasselhoffin ohjelmaa. Tai me molemmat katsottiin sitä vähän leuka auki, mutta katsottiin kuitenkin. Sitä aivojen nollausta kai. Kanavasurffauksella löytyi myös Temptation Island, mutta siihen me ei pystytä.. Toisaalta olisi eduskuntavaali-ohjelmaa..

----

Mä olen ilmoittautunut kahteen juoksutapahtumaan tälle vuodelle, Naisten kympille toukokuun lopulla ja elokuun lopulla Midnight Runille (linkeissä viime vuotisista). Molemmat kymmenen kilometrin matkoja.

Syy miksi mä bookkaan itselleni noita tapahtumia on se, että muuten en juoksisi. Aina pitää olla joku tavoite. Kivaanhan se juoksu on sitten kun se kulkee.

Joulu-tammikuun olin lenkkeilemättä, liikuin muuten. Nyt alkaa askel jo taas luistaa, mutta useimmiten kuitenkin tuntuu vielä tältä:

Kuva täältä




8 kommenttia:

  1. Mä harkitsen molempia tapahtumia mutta en ole vielä buukannut... pelkään että motivaatio katoaa sillä hetkellä kun maksan. Eli pitää katsoa sitten lähempänä että ovatko miten loppuunmyytyjä. Juoksu on kyllä kulkenut aika jees mutta silti...

    Mä olen TISuomea katsonut pari jaksoa aina muistaessa, eräs sukulaiseni heiluu siellä mukana :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maksoin ja varasin ajoissa, pysyy motivaatio yllä! Varsinkin toi midnight run on kiva..

      Sukulainen! Mahtavaa! Olisi ihan eri kiinnostus ohjelmaan :D

      Poista
  2. Mä en ole ollenkaan juoksuihmisiä. Olen kuitenkin ilmoittautunut kesäkuun alussa Niceruniin (5km). Sen verran pitäisi siis ainakin treenata, että pystyy juoksemaan tuon matkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viiden kilometrin matka olisikin kiva! Tsemppiä harjoitteluun, kerta kerralta helpottaa :)

      Poista
  3. Mä oon myös ilmoittautunut Naisten kympille! (Ja Helsinki Half Marathonille, hui!)

    Blogitreffit Naisten Kympissä? Sinne on muitakin tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa! Eritoten tuo puolikas! Mua kiinnostaa sen sujuminen, toivottavasti kirjoitat siitä jotain :) Itse mietin jotain puolikasta, joka olisi syksymmällä. Kesä on niin hyvää juoksuaikaa, ehtii paremmin kuntoon syksyksi. Pahimmat lumisohjot jää nimittäin harjoittelematta. Hyvä sinä! :)

      Kyllä, treffit sopii!

      Poista
  4. Mahtavaa! Naisten Kymppihän on niin ihanan höpsön hupsu tapahtuma ja olen kuullut että Midnight Run on myös hauska tunnelmaltaan. Minä en näillä näkymin ole tulossa kumpaankaan, sillä juoksentelen täällä pitkin metsiä joka tapauksessa, kun en osaa olla juoksemattakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, höpsöjä tapahtumia kyllä. Midnight Run tosi makea! Jatka juoksuja :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!