Viikonloppu-tuska

En tiedä muista, voin puhua vain omasta puolestani. Kun hoitovapaalla ollessa tulee viikonloppu, rasituksen määrä vain lisääntyy. Tällä en tarkoita ihanaa aikaa perheen kanssa, vaan tekemättömien töiden listaa. Töissä ollessani viikonloput oli pyhitetty rauhallisille heräämisille, ehkä kaupassa käynnille, ehkä joku jaksoi vähän käyttää imuria tai pestä vessaa. Ulkoilua, jos huvitti, sohvalla loikoilua, illan saunomista ja koko perheen tv-ohjelmia odottaessa. 

Kotiäitinä mulla on tukka vissiin liian tiukalla ponnarilla? Kun tulee viikonloppu, en näe muuta kuin tekemättömiä töitä: puhtaan pyykin viikkausta, pesemättömiä ikkunoita, repsottavan lattialistan, ylipitkän nurmikon, loputtomia pihatöitä ja sisätöitä. (Sen verran olen jo viisastunut, että perussiivouksen aika on viikolla.) Sama on kesälomien suhteen. Kotiäiti-vuosina suunnittelen yhteisen kesäloman täyteen menoja ja rientoja, työvuosina taas nautin oman kodin seinistä täysin tyytyväisenä, tekemättä mitään. Ilman tunnontuskaa.

Ruusupenkin uudistus jäi kesken. Siellä se odottaa edelleen.

Tässä pitää vissiin mennä itseensä ja löytää zen, läsnäolo ja tärkeysjärjestys. Lasten ja puolison viikonloppu on ansaittu, ei yhteinen orjatyömaa. Mutta minkäs teet, kun arkipäivät katselet samoja seiniä ja suunnittelet kaikkea, muttet tiskirätin, vaipanvaihdon ja koululaisten menojen seasta ehdi niitä tehdä. Aaaargh. Breathe slowly... slowly.. 

Jottei ihan rasittavaksi mene, sunnuntai-illan puhteeksi leivoin lasten kanssa omenapiirakan. Omenat olivat himpun verran raakoja, mutta uunissa pehmenivät todella herkullisiksi. 

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/22113/Kaikkien%20kehuma%20omenapiirakka/