tiistai 3. syyskuuta 2013

Draamaa ja sammalta

Lasten kanssa tietää, että mikään päivä ei suju samalla rytmillä. Tarkoitukseni oli postata puutarha-jutuista, mutta ensin haluan puuskuttaa vähän muuta. Kolmasluokkalainen suri illalla, että kaveri oli ottanut häneltä salaa jotain koulutarvikkeita, ja väitti niitä omikseen. Etsintää ja hienoista viestittelyä kaverin äidin kanssa ja lopulta kaveri anteeksipyynnön kanssa ulko-ovellamme. Onnea on hyvät välit kavereiden äitien kanssa, voisi käydä niinkin, ettei yhteistä ymmärrystä löydy ja olisimme kaikki napit vastakkain kyräilemässä toisillemme: "Ei meidän lapsi...". Pidin tärkeänä vielä muistuttaa omaa tytärtä, että asia on sovittu, eikä siitä juosta kertomassa muille tytöille...!


Aamusta. Eskarille oli illalla katsottu vaatteet etukäteen tämän päiväistä valokuvausta varten. Siisti pikeepaita ja farkut. Aamulla mieli oli muuttunut ja paita ei enää käynytkään. Tämä mielenmuutos on niin been-there-juttu jo monelta päiväkotivuodelta, mutta tänään sovitut-vaatteet-puetaan-päälle-juttu ei vain toiminut. Ei millään. Samalla lusikoin vauvalle puuroa ja opastin kolmasluokkalaista mustikkakeittopurkin avaamisessa. Poika päätyi Jokerit-paitaan (meillä kannatetaan myös HIFKiä ja Kalpaa!). Ok. Ok. Menkööt. Paita oli siisti ja hänelle tärkeä, voihan sen ikuistaa valokuvaan, ainaisen äidin-mussu-kauluspaidassa sijasta. Kaikki hyvin. Sitten ulkovaatteisiin ja pyörän selkään, vauva pyöränistuimeen. Poika meinaakin, ettei hän pyöräile. Itku tulee ja pyöräily ei käy. Periksi en anna, auton avaimia en lähde etsimään, sillä vauvakin on aseteltu istuimeen. Lempeä äiti (ulkoapäin) keskustelee, kyselee ja kuuntelee. Mitä, missä, milloin, minkä takia? Syy ei selviä, ja poika päättää juosta eskariin pyöräni vierellä. "Aja sä vain äiti, kato mä oon urheilija. "Arvatkaa, kenen pojalla on punaisimmat posket ryhmäkuvassa :) 


Siitä puutarhasta. Sain kuin sainkin tehtyä ne edellisen postauksen kottikärry-hommat.

Pihallamme on kalliota, isoja kiviä ja kivien ympäröimiä kukkaistutuksia. Edellisesten asukkaisen jäljiltä kaikki kivet ovat sammaloituneet, vahingossa tai tarkoituksella. Olemassa on nimittäin ohjeita piimä-coctaileista, joilla sammaleen saa kiveen kasvamaan.Olen jonkin verran tutkinut puutarhasivustoja ja -lehtiä, mutta en näe sammaleisia kiviä kovinkaan ihastuttavina. Ainakaan en ole livenä nähnyt hurmaavaa sammalkivikkoa. Pidän selkeäreunaisista istutuksista ja näin ollen olen viettänyt kesäpäiviä raaputtaen teräsharjalla sammalta pois. Alla olevassa kuvassa on vielä yksi työn alla oleva sammaleinen kivi, vielä alempana jo rapsuteltu. 







Sain keväällä tuliaisiksi Hollannista tulppaanin sipuleita. Ikävä kyllä ne olivat ehtineet homehtua matkalla muovipussissa. Nakkasin ne kuitenkin ruukkuun, mutta kasvua ei koskaan tullut. Ruukku vietti kesän pimeässä puutarhavajassa. Nyt kuitenkin tarvitsin ruukkua krysanteemille, ja yllätys yllätys tulppaanin sipulit olivat jakautuneet moniksi moniksi eläväisiksi sipuleiksi! Minä viisastuin, näinkin voi käydä! Ne on nyt istutettu ruusupenkkiin odottamaan kevättä. 




Vihdoin pelargoniani kukkivat, syyskuussa! Väärällä kastelulla ne olivat kukitta koko kesä-elokuun. Kuulin juuri, että voisin ottaa ne talveksi vaikka autotalliin ja ne olisivat kunnossa vielä ensi keväänä. Tottako on? 


Krysanteemi




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!