lauantai 27. joulukuuta 2014

My Top Favorites this Christmas

Tässä joulun jälkimainingeissa ajattelin kunnostautua ruoka-aiheisella postauksella. Ja koska olen syksyn ollut leipomatta, olen pöllytellyt jauhoja jo kahtena päivänä peräkkäin. Vau! Maidoton ja munaton täytekakku tyttären 10-vuotis syntymäpäivän kunniaksi ja Tapaninpäivän vieraiden kunniaksi ranskalainen Jouluhalko - Brûte de Noël (resepti täältä).


Saaristolaisleivän päälliset Top 3

1. Siianmäti




2. Kirjolohenmäti



3. Graavilohi


Saaristolaisleivän päällä hyvää on myös homejuustot. Ja kinkku. Mutta koska tämä akka on nyt kaapinut astiat niistä tyhjiksi, leivän päällä menee mainiosti ihan Edamkin. Ja jälkiruokina niitä edellämainittuja kakkuja:




Mitä teidän joulu-suosikit ovat?

15 kommenttia:

  1. Mä tein myös jouluhalkoa. On pitänyt tehdä useamman vuoden ajan mutta aina se on jäänyt. Tein tuon sun linkkaaman ohjeen ja sitten yhden toisen ohjeen sekoituksena. Mulla oli tosi vankka näkemys siitä millaisen haluaisin ja ei kyllä mennyt sinne päinkään :/ Olen vuosikausia syönyt Töölönlahden joululounaalla ihan järisyttävän hyvää halkoa, se on vähän sellainen marenkimainen. Ja vastaavanlaista yritin siis itsekin mutta tuo oli enempi kääretorttu. Googlailin ohjeita aika laajalti ja en kyllä löytänyt yhtäkään joka olisi sentyyppinen mitä olisin halunnut... pitää perehtyä ensi jouluna lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, täällä kävi vähän samoin. Tuloksena kääretorttu. En ole tietääkseni koskaan oikeaa jouluhalkoa maistanutkaan, mutta jostain sain huikean idean lähteä vääntämään ranskalaiseen joulupöytään pakollista halkoa. Olisin kaivannut oikein tuhtia suklaista jättimakeaa leivosta.
      Mutta samalla on pakko kertoa, että itse selailin ohjeista helpoimman ja vähiten aineita tarvitsevan reseptin, ja tuloshan oli siinä. Unelmatorttu, kanelin ja luumun vivahtein. Mutta lisään ansioluettelooni maininnan Jouluhalko - check. Ja odotan linkkivinkkiä sulta ensi vuodeksi :)

      Poista
    2. Mun pitäisi muistaa muuten niitä olutohjeita sulle linkata myös :D Vasta yksi testattuna mutta se oli ihan sairaaaaan hyvää! Mies meinasi tehdä jouluksi myös sen olutkirjan ohjeen mukaan sinappia mutta flunssa sotki suunnitelmat.

      Poista
    3. Joo, näin on. Mä odotan! Meillä olisi nimittäin lavoittain olutta jostain miehen diilistä ja pakkohan ne on pois juoda :D

      Poista
    4. No hittolainen! Here goes!

      Näitä me tehtiin meidän tupareihin ja oli hitti.

      Lihaempadas:

      Taikina:
      1 rkl etikkaa
      2 kananmunaa
      1 dl vettä
      7 dl vehnäjauhoja
      1,5tl suolaa
      1,5 tl leivinjauhetta
      1 dl tummaa lageria tai savuolutta (me laitettiin savuolutta)
      10g voita

      Täyte:
      1 sipuli hienonnettuna
      400g naudan jauhelihaa
      1 tl suolaa
      2-3 rkl makeaa paprikajauhetta (me laitettiin ihan tavallista)
      ripaus sokeria
      0,5tl kuminaa (me laitettiin juustokuminaa)
      1 tl oreganoa
      0,5 tl savustettua paprikajauhetta tai chilijauhetta (me laitettiin chilihiutaleita)
      öljyä paistamiseen
      (lisäksi me laitettiin sambal oelek-tahnaa kun se on vähän sellainen jännän makean tulinen. Maisteltiin monta kertaa mikä tuntuu omassa suussa hyvältä. Haettiin aika tulista kokonaisuutta)

      Sekoita etikka, kananmunat ja vesi yhteen. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää kuiviin aineisiin nyppimällä pehmeä voi. Lisää joukkoon olut ja kananmuna-vesiseos.
      Sekoita taikina tasaiseksi käsin tai monitoimikoneella. Tee taikinasta pallo, paketoi se muovikelmuun ja laita taikinapallo tunniksi jääkaappiin.
      Tee sillä aikaa täyte. Kuullota sipuli öljyssä, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää sitten mausteet ja anna maustua hetki. Säädä tulisuutta oman makusi mukaan; se vaimenee jokatapauksessa hiukan kun täyte laitetaan taikinan sisälle.
      Ota taikina kylmästä ja kauli se tasaiseksi. Ota taikinasta juomalasin tai muotin avulla pyöreitä levyjä. Laita täytettä toiselle puolelle pyörylää ja taita toinen puoli päälle. Paina haarukalla reunat kiinni ja voitele munankeltuaisella tai vedellä. Paista 200 asteessa noin 20 min.

      Poista
    5. Siis apua! Oot ihana! Kiitos! Me testataan tätä, toivottavasti pian!

      Poista
    6. Kauppalapulla on puuttuvat aineet, ehkä siis piankin. Mutta mä olin ihan varma että teet näistä koottua postausta :)

      Poista
    7. No niinhän mun piti ja ehkä joskus teenkin mutta kun ei olla tosiaan testattu vasta kuin tuo yksi ohje niin paha tehdä koostetta :D Mut nuo oli oikeasti ihan järjettömän hyviä, siitä kuoresta tulee kivan rapea, ei sellainen sitkeähkö voitaikinamainen vaan enempi sellainen suussa mureneva. Nomnom! Pitäisköhän uudeksivuodeksi tehdä uudestaan :P

      Poista
    8. Mun pitää varmaan keksiä jotkut kekkerit että saadaan tehtyä. Tai no, itselle tehdään nyt ensin.

      Poista
  2. Paljon onnea synttärisankarille ja 10-vuotiaalle (?!) äidille! Vau!
    Meidän joulusuosikit on hyvin perinteisiä- se kokonaisuus on se juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 10 vuotta äitinä, hurjaa :) Jouluruoista löytyi uutena suosikkina myös lanttulaatikko, jota olen hiukan vältellyt aiemmin. Tai sitten se vain sattui olemaan erilaista tänä vuonna. Mutta noi kalat. Niiiin mun juttu :)

      Poista
  3. Eilen käytiin rankkaa jouluruokakeskustelua miehen serkulla kyläillessä. En ole itse tykännyt ikinä ns. perinteisistä jouluruoista, ainoastaan rosollista. Siksi meillä ei jouluruokia jouluna syödä. No kinkkua kyllä nykyään, nyt kun noita syömäreitä on muitakin kuin mies. Minä en ole edelleenkään sitä ikinä edes maistanut. Tänä vuonna tein porkkanalaatikon ja söin sitä lusikallisen, mies söi loput, poika vähän, tyttö vain maistoi. Ja purkillinen meni pakkaseen miehelle evääksi. Sain tuossa sukulaiskeskustelussa hiukan sapiskaa siitä, että niitä ruokia pitää olla kun ne kuuluvat perinteeseen. Siis mitä! Minä jos noudattaisin meidän suvun jouluruokaperinteitä niin korkkaisin viinapullon aattona puolen päivän aikaan ja makaisin humalassa sängyllä aina seuraavan vuoden puolelle. Välillä söisin sitä kinkun silavaa. Jätin tuon nyt kuitenkin mainitsematta. Tällä kertaa.

    Mutta jouluna menee sukkana minun suusta alas rosolli ja savukalat. Ja riisipuuro. Nams. Onneksi edes jouluna ei ole pakko syödä sellaista ruokaa mistä ei tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä oikeassa. Tuon viina-perinteen voi jättää pois. Aika tylsä :( Vähemmästäkin tulee kinkun-silava-trauma.
      Mutta onneksi jokaisen joulu voi olla oman näköinen ja makuinen. Ja onneksi olet välttynyt "Kyllä kaikkea pitää kerran maistaa", tai "Ota niin monta maistiaista kuin on ikää"-väittämiltä tuon kinkun kanssa! Tosin siitä mä tykkään vähän, mutta rosollista en laisinkaan.

      Poista
  4. Nams! Siskon mies on tuonut meidän joulupöytään parina vuonna saaristolaisleipää, jossa on mätimousseja JA graavisiikaa. Mä voisin syödä pelkästään niitä ison pinon.

    Olen vihannut sinappia intohimoisesti koko elämäni, nyt huomaan että joulukinkkuvoileivän kanssa sinappi oikeastaan menettelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi. Mä voisin tuollaisen tuplakala-leivän syödä vaikka ihan heti! Ja yleensäkin kylmät kalat on se juttu. Smetanan ja hivenen sipulia kanssa. Tosin en ymmärrä miksi mä panttaan niitä jouluihin, tässähän voisi pyöräyttää hyvällä reseptillä uudet leivät ja hemmotella hintavilla mädeillä ja graavisiialla vaikka jo viikonloppuna :D

      Sinappi on itselle myös vähän vaikea. Tosin jos nuotio-makkaran päälle pitää valita suolainen sinappi tai makea ketsuppi, päädyn sinappiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!