Kenkäkasasta päivää.

"Eteinen toimivaksi!",  "Vinkit lapsiperheen eteiseen", "Selätä kaaos eteisessä" ja "Meiltä ratkaisu kurittomiin kenkiin". Inhoan näitä Kaaos ovella-sisustusjuttuja yli kaiken. Eihän mikään eteinen pysy siistinä, jos ei sen eteen tee töitä, eikä ole siisti tyyppi. Heti kun hellittää, kaaos valtaa vaikka minkä huippuhyllykkötsydeeman.

Olen aikuisena asunut lähes kymmenessä kodissa, joista neljässä meillä on ollut lapsia. On ollut kapeaa eteistä, leveää eteistä ja ei eteistä ollenkaan-tyyppisiä ratkaisuja, ja tilanne on sama kaappitilasta huolimatta. Järjestyksen eteen pitää nähdä vaivaa. Tälläkin hetkellä tuulikaapista avautuu vaatehuone ja toisessa suunnassa on vaatekaappi. Eteisaula on iso, siellä lisänä vieraskenkäteline ja hattuhylly henkareineen. On nimikoituja hyllyjä ja lokeroita, lasten tason naulakoita, henkaria, useampaa rekkiä, katosta roikkuvaa kenkätelinettä. Sanonpa vain, että avotakat ja kodit&kuvalehdet voisivat keksiä jo muuta. Suututtaa. Kirjoittaisivat aiheesta "Opi itse ja opeta lapsesi käyttämään kenkätelinettä aina, myös väsyneenä". Kun pääkallopaikalle jäävät yhdet kengät, siihen jäävät pian toiset. Eteisen tuolille alkaa kasaantua pyöräkypärää, hupparia jne, vaikka nätit naulakot nököttäisivät vieressä tyhjinä. Niin, ja tiedoksi, on opetettu lapsia korjaamaan tavarat. Itseäkin.

Montakohan Eteisen kaaos-vinkkiä tästä pinosta löytyy?

Duhadedä

Flunssa, mikä ihana syy sohvailla. Puolisoni sairastui aiemmin, ja pyysi tuomaan kaupasta mustaherukkamehua. Kysyin, eikö pakastimen omalta pihalta mehustettu mustaherukkamehu käy? Ei, kun kaupan kuulemma toimii paremmin. Whaaaat? :D Vaivalla keräsin herukat, mehustin äidin neuvoilla, pullotin ja pakastin, täynnä tyytyväisyyttä ja oikean Emännän tuntua. Vilkaisin pikaisesti tuoteselosteita kaupassa, mm. happamuudensäätöaine ja kaliumsorbaatti ovat lisänä. En tiedä lisätyistä aineista paljoakaan, mutta mieluummin aitoa tavaraa. Aivo-pesun paikka. Tänä päivänä olemme kaukana luonnosta, ajatellaan nyt vaikka esimerkiksi, että mainosten vatsa-jugurtit auttavat, ovat jotain ihmeellistä. Kuulin näille vatsajugurteille vaihtoehdon, lusikallinen kaalia päivässä ajaa saman asian. Se nyt näin esimerkiksi. Ennakkoluuloista huolimatta mehu maistui kuumana oikein hyvin. Oman pihan superfood!

Flunssakauden lisäksi omena-sesonki käy kuumana. Kyllästyttää. Joka tuutti työntää omenareseptejä. Keittiössä kerättyjen omenien kulho houkuttaa banaanikärpäsiä, mutta ei jatkokäsittelijää. Minulla olisi listalla muutakin tekemistä. Eilen kuitenkin sain viisi omenaa hyödynnettyä, samassa syssyssä olisi pitänyt levittää koneesta kestovaipat, muussata ja maustaa juuri keitetyt perunat ruoaksi, syöttää vauva ja ehtiä isosiskon harrastuskuskiksi. Priorisointi-oppeja otetaan vastaan. Mutta omena-kaurapaistos valmistui jälkiruoaksi kerman kera (eikö se käy ihan yhtä hyvin kuin jäätelö tai vaniljakastike, varsinkin jos sen maustaa tuhdisti vaniljasokerilla?) Ja nyt, ihana syödä flunssaisena eilistä omenaherkkua, kuin comfort-lohturuokaa parhaimmillaan :D

Jätti-annos flunssaiselle!

Omena-kaurapaistos

5-6 omenaa

100g voita

1dl sokeria

3dl kaurahiutaleita

kanelia

Kuori omenat ja leikkaa aika ohuiksi lohkoiksi. Pane lohkot voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle kanelia, sekä vähän sokeria, varsinkin jos omenat ovat vähän happoisia. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri, kauraryynit ja kanelia. Levitä seos omenalohkojen päälle. Laita uuniin 225, kunnes omenat ovat pehmeitä ja kuorrutus kauniin ruskea. Lisänä voit tarjota vaniljakastiketta tai jäätelöä.

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/37597/Omena%20-%20KauraPaistos/

Muistoja Kaunareiden malliin

Muistatteko kun Kauniit ja Rohkeat alkoi pyörimään Suomessa? 90-luvun alussa. Muistan itseni äitini ja siskoni kanssa tv:n ääressä istumassa. Muotitalo Forresterin vaikutus on ollut suuri, sillä eilen sain käsiini siskoni kanssa tehdyn muotikansion! Ehkä pikkuvelikin oli leikissä mukana? Kansiosta löytyy kevät- ja syyskokoelmaa ja tottakai alusvaatteitakin. Mallien niminä on itse keksittyjä mutta myös mm. Forrester, Caroline Spencer ja toimitusjohtajana Sally Spectra! HUISIA! Muotitaloleikki on ollut ihana, sen muistan. Kiitos äidille, joka on nämä säästänyt! Kolmasluokkalainen tyttäreni tutkaili näitä, ja halusi vielä iltalukemisekseen kansion. "Äiti, mitä kaikkee muuta sä oot pienenä leikkinyt? Mähän voisin tehdä tälläsia mun Top Model-muotisuunnittelukirjoilla." (Kyllä, niin voisitkin, unohda tv ja tietokone ja kaiva ne puuhavihkot pölyttymästä). 

Kevätmallistoa

 Äidin aarteista löytyi kirjeitä ja kortteja (I love you-hengessä ihastuksilta), mutta myös 14v-kesän parhaat hitit kasetilla, siskon nauhoittama hitti-valikoima aupair-aikaa varten ja VHS-kasetti jossa lukee: "*****:n tv-debyytti"! MITÄ, MIKÄ?? Minun tv-esiintyminen? Mistä saan VHS-soittimen, nyt heti heti heti heti?  Luulen, että nauhalla on Salattujen Elämien sairaanhoitaja-sivuroolini :D :D :D  Ehkä. En ole varma. Mitä se voi olla? Miksi teknologia kehittyy ja vanhat kasetit ja videonauhotukset jäävät arvoituksiksi?? Kauheaa vaivannäköä näiden muistojen eteen. Mutta pakkohan ne on kuulla ja nähdä. Turvallisessa seurassa, kahden viinilasin jälkeen. Tai kolmen :D 

Toivottavasti omilta lapsilta jää säästöön muistoja aikuisuuteen asti.

Asuimme Ranskassa vuonna 90-91. Tässä kansiollinen kirjoitusta, josta en tainnut ymmärtää mitään. Hankalaa oli oppia ensin suomen kaunokirjoitusmalli, ja sitten hypätä täysin uuteen ja kurinalaiseen kirjoitusmalliin.


En ole keräilijä-luonne, mutta pakko pakko pakko järjestää kokoelmatilaa lasten muistoille. Löysinpä ala-asteen todistuksianikin ja ymmärrän itseäni niin paljon paremmin. Muistot ja niiden tärkeys, mitäpä olisimmekaan ilman historiaamme <3



Vanhemmiltani oli myös jäänyt säilöön pienet kangaspuuni. Ajattelin, että no joo, otetaan jos tytöt vaikka innostuisivat..

...mutta eskarilais-poika innostui, tunnissa hän oli valmis..

...ja kahden lapsen rakastama Hauva sai peiton. (Tämä on myös nigerian-lippu, jos liian hempeäksi menee. Pastelliväri ei haittaa)

Sain mukaani myös villasukkia melkoisesti. Kuka opettaisi minua, vanhaa city-tyttöä neulomaan?

Kukkia, kantoja ja oravia

Tykkään oravista, oikein kovasti, juuri sillä lutuisella tavalla. Minusta on myös ihana katsella ikkunasta ja seurailla puissa hyppelehtivien oravien leikkejä (jopa naapurin katon sisälle meneviä seurailen rauhassa).  Lempilauluni lasten kanssa töissä ja kotona ovat juuri orava-laulut leikkeineen. Mutta varmasti, aivan varmasti ne syövät omenia puista. Tässäpä todistetta. 

Riittäähän niitä omenoita, voivat viedä poikasilleenkin sinne kuusen latvaan korkeaan, mutta ne purkavat myös pehmusteet pihakalusteista!

Aloitin tänään pitkään suunnittelemat kukkapenkkien raivaukset. Vanha puutarha on täynnä edellisten omistajien istutuksia. Kesän katsoin mitä mullasta nousi ja miltä ne näyttivät ja nyt ryhdyin työhön. Tässä terassia ympäröivää kukkaa, Kesäpikkusydäntä, joka kukki toukokuusta elokuun loppuun:

Kaipasin selkeyttä ja mahdollisen tulevan terassinuudistuksen myötä sanoin näille hyvästi; istutin osan uuteen paikkaan ja osan vien vanhemmilleni.

Edelliset omistajat ovat olleet selkeästi kanto-ihmisiä, pihalla törröttää siellä sun täällä hauskan näköisiä kantoja :D Niiden päälle voisi ensi kesänä laittaa kesäkukkia ruukuissa. 

Kaivoin perennat pois, mutten muuton jäljiltä löytänyt suodatinkangasta, joten tyydyin sanomalehteen, josko se toimisi jonkun aikaa rikkaruohojen estona. 

Nappasin orpoja pikkukantoja kukkapenkin tilalle ja kasasin kiviä ympärille.

Hauskoja puuveistos-ukkoja löytyi puuvajasta! Kuin Eemelissä konsanaan :D

Tälläinen suloinen savimajakoti on jäänyt vanhoilta omistajilta. Sisällä kaksi ihmistäkin <3

Aikalailla kukkasipuleita löytyi myös. Keväällä ne olivat melko onnetoman näköisiä tulppaaneja, katsotaan jos uudessa mullassa ja ympäristössä ne olisivat kertakaikkisen fabulous. 

Uudistin myös pihan keskellä olevan valopylväs-istutuksen. Istutus oli aivan tukossa, kaikkea mahdollista ja montaa maanpeittokasviakin:

Nämä jäivät

Ja tässä valmiina. Siirsin muualta korkeita vaaleanpunaisia perennoja lyhdyn ympärille.

Ensi kesänä taas nähdään!

Oli minulla apulainenkin..

..joka lähti..

..maistelemaan.

Mitäpä tekivät isommat lapset sillä aikaa? 

Keräsivät matoja. Ei meidän lapset, yäk yäk, mutta naapurintyttö rohkeni kylvettää madot :O

Ja heittivät kenkänsä puuhun. Kivaa lauantai-iltaa vain!


P.S. Pahoittelut pikakirjoituksesta ja päättömistä lauseista, minua odotetaan jo toisaalla.

Viherpeukalo ilmoittautuu.

Lähes helteisen syyskuisen perjantain ja epäonnistuneen siivouspäivän (vauvakaan ei millään siedä imuria tänään) kunniaksi hoidin tänään sisäkukkia. Olen nyt kolmen lapsen äitinä siinä iässä ja statuksessa, että kotona pitää olla viherkasveja. Sisäkukkani eivät jostain syystä tähän mennessä ole olleet monivuotisia (onks muilla vai?), mutta yritän taas.

Erään kerran Ikeassa näin ihmisryntäyksen, minä tietysti heti mukana, sillä esille työnnettiin lava, jossa oli parhaat päivänsä nähneitä orkideoja hintaan 2 euroa. Onnistuin kahmimaan (kyllä, kärryn ympärillä oli hysteria) itselleni kaksi lilaa orkideaa. Toinen kärsi kai liikakastelusta tai jostain muusta, kuoli ja kuopattiin jo, mutta toisen kukat ovat vielä upeana monen kuukauden jälkeen:

Vauvan synnyttyä vuoden vaihteessa saimme lahjaksi valkoisen orkidean, joka hellästä hoivastani huolimatta tiputti kaikki kukkansa, eikä ole osoittenut merkkejä uudesta kukinnasta. Nyt olen kuitenkin huomannut uuden lehden kasvavan! Jännityksellä jään odottamaan mihin viherpeukalous johtaakaan, nämä kuvat vertailukohdaksi alkutilanteelle. Josko se kukkisi vielä?

Sain kokeneelta orkidea-ihmiseltä neuvoksi kerran viikossa tehtäväksi upotuksen veteen ja orkidealannoitteeseen, ympäri vuoden kasvukausista välittämättä. Kokeillaan. 

Siskoni viheriöivää kotia ihasteltuani astelin heinäkuussa sisäkukkaostoksille Stockmannille. Ei ollut sisäkukka-sesonki, mutta palvelua sai. Pyysin myyjältä viherkasveja, joille riittää n. kerran viikkoon kastelu. Niitä ei kuulemma ole? Mukaan lähtivät nämä:

Nimi viittaa peikonkorvaan, en muista nimeä enkä tähän hetkeen googletakaan. Kukka kuitenkin pukkaa uutta lehteä herkeämättä, vaikka kastelu on vain kerran viikossa.

Tämä kasvi sai amppelipaikan ikkunan edestä tietokonepöydän päältä. Tämänkin nimi hukassa?

Varsinainen ylpeyteni aihe on wc:n muovikukat, varmasti monivuotiset ;D

"Äiti ei nyt ehdi lukea, ota Ipad?"

Nyt läjähti kokeiluun Lasten Satukirjaston Ipad-versio. Mitä häh?

Olen ollut Buzzador jo useamman vuoden, testaillen kaikkea mahdollista kosteusvoiteista kyniin. Kokemukset tuotteista ovat olleet ihan buenoja. Ennakkoasetus oli hienoisesti negatiivinen, sillä olen vannoutunut satujen lukija lapsille. Kyseessä on Lasten Oma Kirjakerhon uusi tuote. Olemme kuuluneet joskus tähän kirjakerhoon ja hyllyssä on komea rivi näitä kirjoja.

Kampanja oli suunnattu 0-6-vuotiaille lapsille, joita meillä on pian 9kk vauva ja 6-vuotias poika. Lisänä pian 9-vuotias tyttö. Meillä luetaan paljon, sylissä istutaan ja vanhempi lukee. Käymme kirjastossa usein, aiemmin kotimme eteen jopa pysähtyi kirjastoauto! Lähinnä luemme tällä hetkellä iltasadut, joita kolmasluokkalainen lukee itse, mutta haluaa kyllä usein tulla kuuntelemaan eskarilaisen satua. Aiemmin kirjat olivat lyhyempiä kuvitettuja satuja, mm. Mikko Mallikasta ja muita kirjaston aarteita. Viime vuoden aikana lukemistoon ovat tulleet kertomakirjallisuus, joissa ei joka sivulla kuvia olekaan mm. Risto Räppääjää ja paksuja Muumi-kirjoja. Tämähän on sinänsä hienoa, sillä se lisää lapsen auditiivisia kuuntelutaitoja. Vauvan kanssa katsotaan kuvakirjoja, ja hän on hyvin kiinnostunut niistä.

Isosisko kääntelee sivuja pienelle iltakylvyn jälkeen

Hämmästykseksi Satukirjaston sadut ovat kaikki Disneyn-satuja. Ei siinä sinänsä mitään, poikaa kyllä kiinnosti Cars-sarjan sadut, joita kuuntelikin paljon. Satukirjastosta löytyi puuhanurkkauskin, jossa on palapeliä ja muuta kivaa puuhattavaa. Ipad on meillä kovassa käytössä, äiti Facebookkaa ja molemmat vanhemmat lukevat Helsingin Sanomat Ipadiltä joka päivä, mutta lapsia suojaa salasana, sillä laite olisi muuten koko ajan käytössä ja muu elämä kyllä unohtuisi. 

Isoveljen kanssa satuhetkellä

Sinänsä kiva idea, että valmiiksi luetut sadut löytyvät helposti. Perheissä, joissa kuunnellaan valmiiksi luettuja satuja, tämä sopii varmasti hyvin. Pitkillä automatkoilla voisin kuvitella tämän olevan kiva! Meillä kokeilujakson aikana tällä täytettiin "Mul ei oo mitääääään tekemiiiissttääää"-hetket, ja kolmasluokkalainenkin oli kiinnostunut kuulemaan vanhoja lempisatujaan. Vauvoille suunnatut eläin-ääntelee-sadut olivat kivoja, mutta lähinnä hän halusi maistaa ruutua. Kävipä niinkin, että rauhallinen sadunlukijan ääni päivälevon aikaan sai äidin rentoutumaan avainunien tasolle, ja se on hienoa se! 

En kuitenkaan lähtisi omalle perheelle maksamaan tästä palvelusta. Kuluneen kolmen viikon aikana Lasten Satukirjasto-aplikaatio joutui unohduksiin ilman muistuttelua sen kuuntelusta. Näin meillä.

** Buzzadorina sinulla on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja kertomaan, mitä pidät erilaisista tuotteista ja palveluista. Kun pääset kokeilemaan tuotteita ja palveluita sinun tarvitsee vain kertoa niistä ystävillesi, joko kasvotusten tai sosiaalisen median välityksellä sekä raportoida kokemuksesi tämän jälkeen meille. Buzzadorina toimiminen on sinulle ilmaista ja vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa.**

Draamaa ja sammalta

Lasten kanssa tietää, että mikään päivä ei suju samalla rytmillä. Tarkoitukseni oli postata puutarha-jutuista, mutta ensin haluan puuskuttaa vähän muuta. Kolmasluokkalainen suri illalla, että kaveri oli ottanut häneltä salaa jotain koulutarvikkeita, ja väitti niitä omikseen. Etsintää ja hienoista viestittelyä kaverin äidin kanssa ja lopulta kaveri anteeksipyynnön kanssa ulko-ovellamme. Onnea on hyvät välit kavereiden äitien kanssa, voisi käydä niinkin, ettei yhteistä ymmärrystä löydy ja olisimme kaikki napit vastakkain kyräilemässä toisillemme: "Ei meidän lapsi...". Pidin tärkeänä vielä muistuttaa omaa tytärtä, että asia on sovittu, eikä siitä juosta kertomassa muille tytöille...!

Aamusta. Eskarille oli illalla katsottu vaatteet etukäteen tämän päiväistä valokuvausta varten. Siisti pikeepaita ja farkut. Aamulla mieli oli muuttunut ja paita ei enää käynytkään. Tämä mielenmuutos on niin been-there-juttu jo monelta päiväkotivuodelta, mutta tänään sovitut-vaatteet-puetaan-päälle-juttu ei vain toiminut. Ei millään. Samalla lusikoin vauvalle puuroa ja opastin kolmasluokkalaista mustikkakeittopurkin avaamisessa. Poika päätyi Jokerit-paitaan (meillä kannatetaan myös HIFKiä ja Kalpaa!). Ok. Ok. Menkööt. Paita oli siisti ja hänelle tärkeä, voihan sen ikuistaa valokuvaan, ainaisen äidin-mussu-kauluspaidassa sijasta. Kaikki hyvin. Sitten ulkovaatteisiin ja pyörän selkään, vauva pyöränistuimeen. Poika meinaakin, ettei hän pyöräile. Itku tulee ja pyöräily ei käy. Periksi en anna, auton avaimia en lähde etsimään, sillä vauvakin on aseteltu istuimeen. Lempeä äiti (ulkoapäin) keskustelee, kyselee ja kuuntelee. Mitä, missä, milloin, minkä takia? Syy ei selviä, ja poika päättää juosta eskariin pyöräni vierellä. "Aja sä vain äiti, kato mä oon urheilija. "Arvatkaa, kenen pojalla on punaisimmat posket ryhmäkuvassa :) 

Siitä puutarhasta. Sain kuin sainkin tehtyä ne edellisen postauksen kottikärry-hommat.

Pihallamme on kalliota, isoja kiviä ja kivien ympäröimiä kukkaistutuksia. Edellisesten asukkaisen jäljiltä kaikki kivet ovat sammaloituneet, vahingossa tai tarkoituksella. Olemassa on nimittäin ohjeita piimä-coctaileista, joilla sammaleen saa kiveen kasvamaan.Olen jonkin verran tutkinut puutarhasivustoja ja -lehtiä, mutta en näe sammaleisia kiviä kovinkaan ihastuttavina. Ainakaan en ole livenä nähnyt hurmaavaa sammalkivikkoa. Pidän selkeäreunaisista istutuksista ja näin ollen olen viettänyt kesäpäiviä raaputtaen teräsharjalla sammalta pois. Alla olevassa kuvassa on vielä yksi työn alla oleva sammaleinen kivi, vielä alempana jo rapsuteltu. 

              

Sain keväällä tuliaisiksi Hollannista tulppaanin sipuleita. Ikävä kyllä ne olivat ehtineet homehtua matkalla muovipussissa. Nakkasin ne kuitenkin ruukkuun, mutta kasvua ei koskaan tullut. Ruukku vietti kesän pimeässä puutarhavajassa. Nyt kuitenkin tarvitsin ruukkua krysanteemille, ja yllätys yllätys tulppaanin sipulit olivat jakautuneet moniksi moniksi eläväisiksi sipuleiksi! Minä viisastuin, näinkin voi käydä! Ne on nyt istutettu ruusupenkkiin odottamaan kevättä. 

Vihdoin pelargoniani kukkivat, syyskuussa! Väärällä kastelulla ne olivat kukitta koko kesä-elokuun. Kuulin juuri, että voisin ottaa ne talveksi vaikka autotalliin ja ne olisivat kunnossa vielä ensi keväänä. Tottako on? 

Krysanteemi

Viikonloppu-tuska

En tiedä muista, voin puhua vain omasta puolestani. Kun hoitovapaalla ollessa tulee viikonloppu, rasituksen määrä vain lisääntyy. Tällä en tarkoita ihanaa aikaa perheen kanssa, vaan tekemättömien töiden listaa. Töissä ollessani viikonloput oli pyhitetty rauhallisille heräämisille, ehkä kaupassa käynnille, ehkä joku jaksoi vähän käyttää imuria tai pestä vessaa. Ulkoilua, jos huvitti, sohvalla loikoilua, illan saunomista ja koko perheen tv-ohjelmia odottaessa. 

Kotiäitinä mulla on tukka vissiin liian tiukalla ponnarilla? Kun tulee viikonloppu, en näe muuta kuin tekemättömiä töitä: puhtaan pyykin viikkausta, pesemättömiä ikkunoita, repsottavan lattialistan, ylipitkän nurmikon, loputtomia pihatöitä ja sisätöitä. (Sen verran olen jo viisastunut, että perussiivouksen aika on viikolla.) Sama on kesälomien suhteen. Kotiäiti-vuosina suunnittelen yhteisen kesäloman täyteen menoja ja rientoja, työvuosina taas nautin oman kodin seinistä täysin tyytyväisenä, tekemättä mitään. Ilman tunnontuskaa.

Ruusupenkin uudistus jäi kesken. Siellä se odottaa edelleen.

Tässä pitää vissiin mennä itseensä ja löytää zen, läsnäolo ja tärkeysjärjestys. Lasten ja puolison viikonloppu on ansaittu, ei yhteinen orjatyömaa. Mutta minkäs teet, kun arkipäivät katselet samoja seiniä ja suunnittelet kaikkea, muttet tiskirätin, vaipanvaihdon ja koululaisten menojen seasta ehdi niitä tehdä. Aaaargh. Breathe slowly... slowly.. 

Jottei ihan rasittavaksi mene, sunnuntai-illan puhteeksi leivoin lasten kanssa omenapiirakan. Omenat olivat himpun verran raakoja, mutta uunissa pehmenivät todella herkullisiksi. 

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/22113/Kaikkien%20kehuma%20omenapiirakka/

RRRRrrrrrrrrrr - Joulupukki!

Eskarilainen on käynyt muutaman kerran puheterapiassa etsimässä Ärrää. Yhden kerran sijasta muutama siksi, kun ei ole halunnut jäädä sinne yksin, ja vauva taas on esitellyt omaa jodlaustaan, joten täti ei ole ihan päässyt kuulolle R:n tilanteesta. Nou hätä tästä, mullahan on vain aikaa. Kivoja kotiharjoituksia on saatu kotiin, ja nyt on R:n täry löytynyt! 

Lego-ukoille löytyi kiva "Kuka ehtii rakettiin"-peli. Itselläni on kieli kipeänä ja suu hellänä, nimittäin kymmenen minuuttia intensiivistä harjoittelua uuvuttaa. "Dn-dn-dn.. Oodn-dn, oodn-dn, Dudn-dudn....". 

Tämä ukko sanoi liikkuessaan "Aadn-dn, Eedn-dn.."

Ja tämä "Dn-dn-dn..." Ja voitti. Hyvä Ninja!

Eilisen aikana jääkaapin oveen oli ilmestynyt toivelista joulupukille. Oma vikamme, mitäs menimme suutuksissamme vetämään tonttu-kortin esiin toissailtaisissa iltatoimissa! ..ei kai ne tontut vielä elo-syyskuun vaihteessa kurki ikkunoista. Paitsi vissiin meillä.

                                                                

 Oma tietokone, tv?! Oma pleikka?! Kun mä olin pieni, joulupukki toi yhden barbin, pitkät kalsarit ja yhteisen lautapelin koko perheelle. Hyvä tietää kolmasluokkalaisen odotukset tässä vaiheessa, voimme vielä palauttaa maan tasalle :D Hyvä kysymys on myös, kuinka kauan usko joulupukkiin säilyy? Olemme käyneet tästä keskustelua jo vuosia, ensin meni usko joulupukin lentoporoihin, seuraavaksi tuli ymmärrys valepukeista, sillä eihän pukki voi ehtiä joka paikkaan. Mutta Oikea Joulupukki on, sanoivat kaverit tai vanhemmat mitä. Niin että hyvää joulunalusaikaa vain kaikille. Näin meillä tänään, 1. syyskuuta.