Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, isovanhemmat neuvoivat pitämään tavallista meteliä kotona, jotta lapsi ei pelkäisi kovia ääniä kotona (imuri, fööni ym). Emme tietenkään uskoneet, vaan kotonamme hiippailtiin vauvan unienkin aikana. Pärjäsimme kuitenkin ihan hyvin, vaikkei hän imuroinnista pitänytkään. Oli varmaan toinen vanhempi viihdyttämässä vauvaa, kun siivottiin.
Toisesta lapsesta en muista ääni-pelkoja. Vai onko poikiin sisäänrakennettuna brumbruuuum-äänien sieto?
Kolmas lapsemme syntyi elämisen ääniin. Raskausajan kuljetin häntäkin töissä päiväkodin desipeleissä, synnyttyään hän nukkui missä vain, milloin vain. Tv:n, imurin, keittiökoneiden, leikkien, kinastelun ja riehumisen keskellä. Kaikki hyvin. Ei huopatossutehtaasta tietoakaan, olosuhteiden pakosta.
Kuitenkin. Nyt. Kuukauden verran 10kk vauva on pelännyt kaikkia ääniä. Kaikkia edellämainittuja. Isänsä aivastus on lisäksi kaikista pelottavin.
Imurointia olen koettanut kantoliinan kanssa. Melko rankka treeni painavan vauvan kanssa.. joka nyyhkyttää liinassa. Imuroinut olen vauvan unilla. Herännyt sisällä siihenkin, vaikka hurina on melko tasaista. Ja sitä paitsi, äiti tarvitsee hengitystauon edes vauvan nukkuessa, joten en liiemmin harrasta unien aikaan siivousta. Isosisarukset ovat toimineet viihdytysjoukkoina imuroinnin aikana. Toimii joskus, joskus ei. Kuulemma vauvan sydän pamppailee. Imuri on ollut myös esillä lattialla vauvan tutustuttavana. Jännittävä kapine.. Mutta se ääni ja liike.
Tänään vauva kulki mukana istuen triptrapissaan, imi tuttia, rutisti ja nuuhki harsoaan. Done. 150 neliötä lattiapuhtautta. Kippis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!