Hesarissa oli hieno kolumni Paula Noroselta viime keväänä:
"Älä kasaa äitiyslomaan mitään odotuksia kuten:
"Sitten mä mietin, mitä mä oikeasti haluan työelämässäni tehdä."
Lue Seiskaa ja käy Prismassa."
Niinpä. Osui ja upposi :D
Todellakin mietin, mitä mä haluan oikeasti tehdä. Tämähän on nyt juuri se oikea hetki. Nimittäin jonkin sortin paniikki hiipii niskan takana, mikään ei muuttunutkaan, en löytänytkään uutta urasuuntaa. Äitiysloma oli ja meni, kävin Prismassa, mutten lukenut Seiskaa (paitsi kampaajalla, eli ihan liian harvoin).
Hoitovapaa antaa vielä aikaa hengittää ja keksiä. Jotain. Esimies laittoi postissa sisäisessä haussa olevat vakituiset paikat ensi syksylle. Oli pakko hakea. Ihan vain siksi, että jokin muuttuisi. Nyt pitäisi sitten laahustaa nimellisiin haastatteluihin, vaikken ehkä edes halua, vanha työporukkakin on sen verran ihana.
Muuttuuko mikään koskaan muutenkaan? Jos en itse muuta ajatteluani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!