Se tunne.. ja hämmennys. Ensinnäkin jo ihan siitä, että eläkkeellä oleva äitisi on modernisoitunut ja alkanut käyttää WhatsAppia. Ja lähinnä siitä, että hän käyttää hymiöitä, irvistyksiä, nyyhkykyynel-ilmeitä (oikeesti!) ja kohtalokkaita piste-piste-pisteitä ... ... ... ....
Muiden hymiöt ja piste-piste-pisteet pystyy tulkitsemaankin, mutta entä suurten ikäluokkien kasvatin?
Pakkohan se on soittaa perään, että Ootko ihan kunnossa, niiku okei? Onko kaikki varmasti hyvin?
Perheemme lapsillakin on luurit. Eskarilaisellekin päätyi yksi meidän hylkäämä luuri, "kotipuhelin", long story, ei hän sitä edes käytä eikä tarvitse, mutta jossa on kolmasluokkalaisen hävitettyään tilapäisesti puhelimensa, hankittu prepaid-liittymä. Tämä puhelin on sitten ollut eskarilaisen "harjoittelen lähettämään mummoille viestejä kun siinä saldoakin on"-käytössä, kunnes hukkui kuukaudeksi: Emmä tiiä missä se on. Mut mä haluun sitte syksyllä sen ja sen ja sen merkkisen puhelimen. Niin viattomasti. Arvokas tai ei, tälläisista asioista pidetään huolta.
Yksi äiti, jolla on vanhempia lapsia, puhui, että nykylapset eivät vertaile niinkään merkkivaatetusta vaan teknologiaa ja puhelimia. Huomattu on. Mutta pitääkö ekaluokkalaisella olla puhelimessaan netti? Joo, netistä haettava tieto tai pelit ok (tai oikeastaan ei ok ollenkaan jos tämä äiti saa päättää). Tai onko ok, jos kolmasluokkalainen selailee Iltasanomia, vain koska sen kuvake on hänen puhelimensa etusivulla? Näin meillä tytön kaveri viime viikolla. Call me old-fashioned, mutta niin pitkään kun lasta voi suojella tissikuvilta tai perhepuukotus-sepostuksilta, niin aina parempi.