maanantai 1. joulukuuta 2014

Lukuvinkki?

Olen pidempään hahmotellut kysymystä lukuvinkeistä. Nimittäin nyt on niin, että joululomaan on kolmisen viikkoa, loman tarve on suuri, ja kirjat kuuluvat lomaan. 

Yleensä maanantai on ihan ok-päivä - tykkään saada ryhtiä elämään viikonlopun jälkeen - mutta tänään ei irronnut millään. Ihan kuin oltaisiin töissäkin nälvitty toisillemme. Silleen hymyillen. Kotona odotti uupunut pienimmäinen erilaisen varahoitopäiväkotipäivän jälkeen, ja koululaiset lamaantuneina ja haluttomina lähtemään harrastuksiin. Me ollaan loman tarpeessa. Ja valon.

Aurinko kylläkin näyttäytyi tänään. Jotakuinkin kello 13.30-14. Hoitolapsen sanoja lainatakseni: "Mä tuun sokeaksi, häikäsee". 

Lukuvinkit jäi kysymättä, ja tyttären kitaratunnin aikana kiersin kännykkä kädessä kirjaston hyllyjä. Tällä kertaa nappasin Kirjapolkuni- ja Jalankulkuonnettomuus-blogeista kirjoja, jotka ovat jääneet mieleen. Saatavilla oli seuraavat teokset: Tommi Liimattan Rautanaula, Lisa Ballantynen Syyllinen ja Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus. 

Nyt mulla on sitten jotenkin ihana olo, kirjoja on ja lomaelämys on turvattu ja taattu. Enkä aio odottaa lomaan asti, vaan aloitan jo tänään. Kiitos vinkeistä Bleue ja Kukkavarvas. Saisinko muiltakin vinkkejä? 


6 kommenttia:

  1. Saisit :) Jos tuo Gardell uppoaa yhtään niin tykkäät niistä kahdesta muustakin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin-kirjasta. Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä olen suositellut myös kaikille, se on ollut mulle se tämän vuoden kotimainen, joka jätti sanattomaksi.
    En tiedä minkätyyppistä tykkään lukea mutta lomalukemisena voisi mennä myös Gillian Flynnin Kiltti tyttö tai Paha paikka.
    Mulla odottelisi tuolla juuri Donna Tarttin Tikli. Se on vaan niin järkälemäinen että saapa nähdä siirränkö kuitenkin tulevaisuuteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hyvä! Siinäpä mulle listaa tulevaan tallessa. Olen kaikkiruokainen, riippuu vähän omasta kaudesta. En ole lukenut koko syksynä mitään, ja nyt kelpaa pako toisiin maailmoihin :)

      Poista
  2. Vau, valitsitpa erilaiset kirjat! Ja niin pitääkin olla, että on lomalla mistä valita. Luin eilen yhden Torey Haydenin loppuun, tykkäätkö niistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisia kyllä, mutta se riittää minulle, että ei ole mainostettu pitkäveteiseksi :D ja kirjastossa kuljin kirja kirjalta läpi saatavuutta. Ja nämä löytyi hyllystä heti :)
      Haydenit olen tainnut lukea kaikki, tykkään tykkään tykkään :D

      Poista
  3. Jos kaipaat nyt alkuvuodeksi lukemista, suosittelen Emma Donoghuen kirjaa Huone. Olen koonnut blogiini paljon kirjavinkkejä(kin), käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Laitan listalle vinkkaamasi kirjan. Ja kävin myös visiitillä blogissasi, ja pitää tulla uudestaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!