maanantai 8. syyskuuta 2014

Syvin suru

Tälle maanantaille sattui vitamiinit ja tähdet paikoilleen, ja seilasin seesteisesti aamusta asti. Kenenkään nenä ei vuotanut aamulla ja olen ollut kärsivällinen, nauravainen äiti. Töissäkin soljui vallan mukavasti iltapäivään ja kotiinlähtöön.

Ehkä keräsin voimia uusia tunteita varten, sillä kotona mies selailee paikallislehteä ja kysyy: "Tämä ilmoitus taitaa olla sun tutun lapsesta?"

...

...

Olen kiitollinen tästäkin päivästä. Omat murheet ovat niin pieniä. Ei syvemmin suru voi koskettaa. Antakaa nukkua kipua tunteneen. 


"Äiti älä itke! 
Minä nukuin vaan. 
Siinä nukkuessani 
uni muutti vain muotoaan. 

Äiti älä itke! 
Pois aika katoaa: 
sinun sydämessäsi 
ikuisesti elää saan. 

Äiti älä itke! 
Näkemiin vain sanotaan. 
Tiedäthän että joskus 
me vielä tavataan? 

Äiti älä itke! 
En yksin olekaan. 
Rajan ylitse minut saattoi 
kaunis enkeli helmoissaan."





4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!