sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sunnuntaina näin

Jostain syystä olen kasannut kauheat paineet arjelle ja töihinpaluusta johtuviin kuvioihin. Koko alkusyksyä on varjostanut kaiken sujumisesta noussut stressi. Odotin kai joka iltaisia itkupotkuraivareita kaikilta lapsilta ja härdelliä töissä. Odotin joka viikkoista sairastelukierrettä - vielä ehtii - ja joka ilta mietin kumpi jää kotiin jos yöllä joku sairastuu. Semmoiset valtavat suojaukset. Tai että pienin itkee hoidossa joka päivä ja olen sydän syrjällään. Ja että koko ajan vaan sataa ja olen itsekin onneton. Myönnettäköön, että muutaman kerran mietin, että voiko tämän töihinpaluun perua.



Onnekseen ollaan puksutettu eteenpäin. Töissä olen ollut kaksi kuukautta ja se on edelleen erittäin leppoisaa. On aikaa ja rauhaa lapsilla ja aikuisilla. Pienin porhaltaa terveenä ja toimeliaana. Koululaisista joskus kuultaa väsymys, varsinkin ekaluokkalainen haluaisi jättää iltapäiväkerhon väliin - kaksi isoa ryhmää päivässä on aika rankkaa.

Suurin palapeli meillä pyörii iltaharrastusten parissa. Meillä on kaksi intohimoista harrastajaa ja tässä iässä jo harrastusseurat vaativat täyttä panostusta viikkoihin, jollet halua vain puuhailla. Ekaluokkalaiset jaetaan jo jalkapallossa tasoryhmiin, eikä meidän herra suostu edes harkita kuin parasta ryhmää. Eikä hänelle kai muu sopisikaan kun iltaisin etsii ja hakee potkuseuraa jos ei ole harkkoja. Harjoittelee kikkailuja kunnes osaa. Palapeliä tämä on senkin takia, kun meillä on vain yksi auto iltaisin käytössä. Kimppakyydit kunniaan.

Mulla on paha tapa katsella tätä maailmaa perusnegatiivisena ja nähdä kaikesta se nurjapuoli ja suorituskeskeisenä kasata kovat paineet. Sekin, että olen kaksi viikkoa katsellut mikron oven tahroja tuskissani on aika juttu. En vain saa sitä puhdistetuksi. Tunne tekemättömistä pikkuhommista jää päälle enkä saa sitä vähääkään tehdyksi. Mutta jos ei katso nurjaa puolta, ei näe hyviäkään asioita. Pahoittelut nyt tästä suoltamisesta. Eikä muuten johdu eilisiltaisesta punkusta! Vähän vain.

Haen näihin ruuhkavuosiin perspektiiviä. Sitten joskus mulla on aikaa. Sitten joskus. Buaaah! Tällä viikolla on tuntunut ylitsepääsemättömältä ajatus, että anoppi tulee viettämään meille syntymäpäiväänsä. Ihan muutaman tunnin kuluttua. Kokkaus, kakku, siivous. Seurustelu.

"Tärkeintä ei ole se mitä teet vaan kuka sinä olet."

Pölyt voi piilottaa sammuttamalla valot ja sytyttämällä kynttilät. Nappasin pihalta värikkäät ruusunmarjat maljakkoon ja aion nauraa. Pysähtyä. Sillä ei olla siivottu, mutta ollaan onnellisia. Mitäs sunnuntai-fiiliksiä siellä?




4 kommenttia:

  1. Mä lojun umpiväsyneenä rikkonaisen yön jälkeen. Ahdistuneena sotkusta, vaikka ihan tosi paljon on viikonloppuna jo tehty ja huomenna on vapaapäivä. Esikoinen on kainalossa, katsotaan yhdessä Metsien miehiä. Ja mäkin haluan vaan pysähtyä, lojua, nauttia ja jaksaa olla onnellinen.
    Voi kun oppisikin olemaan ottamatta kaikesta paineita! Aion opetella. :)
    Tsemppiä sinulle. Paljon on hyvää, ihan oikein jättää Mikron tahrat lisääntymään keskenään.
    On tärkeempääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsien miehet ja lapsi kainalossa on aika loistava juttu! Mä teen kovasti töitä tän hetkessä olemisen suhteen. Ja vähän jo paremmin sujuu kuin vaikka vuosi sitten. Mutta mikro. Se on pintasiisti nyt. Äkkiäkös se mikrokuituliina sen pyyhkäisi kun olin jo täällä etukäteistyön ajattelun suhteen tehnyt :D

      Poista
  2. Joskus kyllä auttaa se että murnuttaa jostakin "en haluu en jaksa" tyhmästä työstä, sitten sen saakin yhtäkkiä pois alta.
    Olen itsekin opetellut tätä olemista vaan, onneksi väsyminen auttaa siinä kyllä, että kun ei vaan jaksa niin ei myöskään touhota viis levyä päällä ja hinkaa huushollia hohtamaan. Voi katsella vaahteranlehtiä taivaan sineä vasten ja leikkiä välillä autoangrybirdsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoutusharjoitukset auttaa mua, jokaisella omansa. Joskus ihmettelee ihmisiä joita ei hetkauta yhtään samat asiat kuin itseä, mutta niillä taitaa olla vain eri tärkeysjärjestys ja kyky flow-tilaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!