Missä kolmas nukkuu lomalla?

Kävimme lomailemassa Saimaalla. Kolme lasta on kiva, näppärä lasten lukumäärä, perusautoon mahtuva, mutta hotelliin liian iso. Vai? Hotellimme varaus oli perhehuone (2 aikuista ja 3 lasta, joista yksi on alle 4-vuotias). Tarkassa huonekuvauksessa oli vuoteet 2+2 ja lisävuode. Kuulosti hyvältä, valittiin se. Hotellilla selvisi, että tämä käytännössä tarkoitti parisänkyä vanhemmille ja avattavaa 120 cm vuodesohvaa koululaisille (mitä jos ne olisi kookkaita yläasteikäisiä??), ja esitteen sanoja kopioiden suoraan: "alle 4-vuotias nukkuu vanhempien välissä". 

Mitä jos ei nuku vanhempien välissä? Meidän pienoinen on aina viihtynyt omassa sängyssään, omassa rauhassaan. Matkasänky olisi ollut pop, mutta luotimme perhehuoneeseen ja siihen lisävuoteeseen. Joka olikin niille isommille lapsille. Mikä perhehuone se on? Selvitin tätä respaan useamman kerran. Nukuttiin lopulta jotenkin päin. Note to self: pay extra super hyper attention huoneratkaisuihin. Eikö syntyvyyden pitäisi nousta tässä ikääntyvässä maassamme? Tosi houkuttelevaa reissata. En olekaan aiemmin kiinnittänyt huoneratkaisuihin huomiota, koska aiemmin me oltiin sopiva 2 plus 2-perhe. 

Holiday Clubin kylpyläosasto ei ollut mikään hitti, joskin nautin kylpylän "sallivasta valaistuksesta", joka oli lähes pimeä! Mutta hei, miksi venäläisillä naisilla ei ole selluliittia? Tosi, tosi, tosi epäreilua. Melko paljon idän rahaa ja turisteja oli tosiaan liikkeellä. Kuinka vaikeaa on ymmärtää selkokielistä lausetta: "Ennen altaaseen menoa peseydy, kastele hiukset ja poista meikit." Suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Joka seinässä. Ja silti. Luomiväripaakut ja jättihiukset altaalla. Hyi minä, huono asenne. One big happy world.  

Valittaminen lisää valittamista. Oli siellä kivaakin! Henkilökunta oli ystävällistä ja paikat siistejä. Ja Lappeenranta. Ihana kesäkaupunki. Ihana!

Kolme matkalla. 

Green tea & Saimaa

Angry Birds-puisto tarjosi rohkealle
aikuisellekin hyppyhetkiä

Kääntymässä

Huh! Viikossa tapahtuu pihalla ihan hirveästi! Mustaviinimarjat kypsiä, pensaat pullollaan, ruukkukukat janoisina, kirsikkapuu punaisenaan (kiitos mobile).. Vaan ei auta jäädä ihastelemaan. Pikaista pyykinpesua, yksi yö omassa sängyssä ja loma jatkuu iloiseen etelä-Karjalaan. Ensi sunnuntaina kriiseilenkin sitten viimeistä hoitovapaa-iltaa ja astun maanantai-aamuna työkenkiin. Muistoissa vielä viime viikko, mökillä vietetettiin kerrankin oikea rantaloma. Kuuma, kuumempi, hotti!

Valmiit vastaukset kotiin ja töihin - ask the moomins

Viimeisenä mökki-iltana pelailtiin perheen kesken muumikortteja. Tykkään muumeista paljon, niistä Toven muumeista, mutta minut on myös aivopesty japanilaiselle materiaalille lasten myötä. Pelailtiin siis, viilennyttiin helteestä mökissä lämpöpumpun äärellä kysymys-vastauskorteilla. Ja nehän on ihan hulvattomia. Haluan ne omaan elämään. Ne vastauskortit, taskuun. Aina tiukan kysymyksen äärellä annan vastaukseni kortilla. Summamutikassa, randomisti.

Kotikysymys-esimerkkejä:
- Laitatko tiskit?
- Liian villiä minun makuuni (Haisuli) 
Tai
- Sopiiko että lähden kalalle koko päiväksi?
- Oliko tuo vitsi? (Pikku Myy)

Työkysymys-esimerkkejä:
- Teetkö mun iltavuoron?
-Siveyteni estää minua (Muumimamma)
Tai
- Ei varmaan haittaa, mutta ette saa tänään(kään) sijaista?
- Pidän vähän perinteisimmistä jutuista (Muumipappa)
Tai
- Pärjäätkö koko lapsiryhmän kanssa koko askartelun, ulkoilun, ruokailun ja lepohetken ku mun pitää vaan äkkiä käydä pissalla, soittaa kotiin, pankkiin ja kaverille?
- Vain jos olen pukeutunut hemaisevaan hulahameeseen (Niiskuneiti)

Lisää vastausvaihtoehtoja:
- Minä en piittaa sellaisesta! (Pikku Myy)
- Sellaiseen olen aivan liian vanha (Esi-isä)
- Varmaan, jos luvassa ei ole ylenpalttista hikoilua (Muumimamma)
- Kyllä, jos annat muiskun (Muumimamma)
- Kehtaatkin kysyä! (Vilijonkka)
- Vain kun musta kissa ylittää tien (Pikku Myy)
- En usko (Niisku)
- Aika merkillinen kysymys (Muumimamma)
- Toki, jos saan suuren kimpun kukkia (Niiskuneiti)
- Jos väittäisin muuta, valehtelisin (Nuuskamuikkunen)
- No, jos on aivan pakko! (Muumimamma)
- Varmasti, jos säästät minut huuliharppuharjoituksiltasi (Pikku Myy)
- Kyllä, jos se hyödyttää minua (Haisuli)
- Ajatuskin vie minulta yöunet (Muumimamma)
- Takuulla, senkin pikku hirviö! (Pikku Myy)
-  Se ei ole erikoisalaani (Hemuli)

Suosikkini on ehdottomasti "Vain jos olen pukeutunut hemaisevaan hulahameeseen". Siinäpä täydellinen vastaus kaikkeen. Mitä itse käyttäisit?

Tuurilla täällä

Meinasin olla nettitauolla ainakin viikon, mutta tiukkaa tekee. Hiukan nyt lasten nukutusvapaanani. Olemme mökillä. Erikoista tästä mökkeilystä tekee sen, että tämä on viimeinen kerta täällä, sillä vanhempani ovat myyneet tämän ja etsivät toisaalta uutta. Jättelen haikein mielin hyvästejä, ja niin tekevät lapsetkin. "Tää on nyt vika kerta kun me katsotaan tätä saunan seinää." Aurinkoinen ilma saa mökkielämän ja tämän paikankin hehkumaan, joten ei ole helpointa hyvästellä paikkaa. Tässä pihapiirissä meidän ensimmäinen lapsemme kalasti rintarepussa isänsä kanssa, saunoi ensi kerran ja niin edelleen. Tosi paljon muistoja yhteisistä juhannuksista veljien ja siskon perheiden kanssa. 

Mökillä olo on aina hiukan työleirillä oloa, joskin mukavuudet vessoineen löytyy, mutta menee hetki ennen kuin homma alkaa sujua. Aurinkoinen helle on suosinut ja uiminen kolmasti päivässä on vienyt lasten uimataitoa taas huimasti eteenpäin. Taaperokin ui sylissä mielellään. Itikoita ei ole laisinkaan, mutta paarmoja senkin edestä. Ensimmäiset päivät huidoin niitä hellyydellä, tuijotellen auringossa kylpevää järveä ja lämmintä ihoa, mutta alan ymmärtää niitäkin ihmisiä, jotka eivät cottage-meiningistä välitä öttiäisten syötävänä.

Mökiltä on puolentoista tunnin matka Tuuriin, jossa kävimme tänään. Sieltä löytyi mm. mainiota paarmakarkoitetta! Kyläkauppa itsessään on melkoinen näky. Ehkä hivenen emäjunttila. Mutta olinhan siellä minäkin. Hehee. Mutta en crocseissa niin kuin kaik muut asiakkaat! Täytyypä sekin sanoa, että pääkaupunkiseudulta tuleva kyyninen kolmekolme-vuotias rouva säpsähteli ystävällisyydestä. Juuri kun edellisessä postauksessa puhuin asiakaspalvelusta. Kun ostin pullon vettä ja pyysin kahta mukia niille, luonteva myyjä yritti tarjota niitä koko seurueelle. Helsingissä olisi annettu yrmeästi yksi, kun sääntö on yksi/tuote. Ja kun peruuttelin autoa parkkipaikalla, sain joukon isäntiä ympäri autoa ohjailemaan minua. Pyytämättä! Ilolla! En ollut ärsyttävä tientukko! Kiitos suomalaiset aidot, ystävälliset ihmiset.

Mökillä vielä jokunen yö, kunnes matka jatkuu. Ensi vuonna uudessa ihanammassa paikassa. Toivotaan, sillä nyt kun täältä pitää lähteä, en haluaisikaan. Kuva, jonka tähän liitin ei ole täältä, mutta on ainoa vuoden aikaan kuuluva kuva, joka blogissa oli. Mobiililaitteella nimittäin kirjoitan, eikä kuvien lisäys nyt suju.  

Ajatuksia asiakaspalvelusta

Olen vähän miettinyt tätä Suomen palvelukulttuurista noussutta keskustelua. Alunperin aihe oli Hesarin mielipidepalstan tekstistä lähtenyt juttu, ja Iltasanomien jutussa löytyy koottuna tympääntyneiden asiakkaiden mielipiteitä palveluasenteista ja kahvilakulttuurista. Kylmää kahvia, käytöstapojen puuttumista, myyjän pikkumaisuutta ja tiuskimista..

Näistä muistui mieleen ne hetket, kun tiesin oman aikani olevan täynnä asiakaspalvelua. Jota tein siis opintojen aikaan kesätöinä kaupassa ja kahviloissa. Oli aika siirtyä muualle, kun mielessä manasin ja tiuskin seuraavaa asiakasta.

Itseltä puuttui ammattiylpeys. Siihen työhön. Jokaisella on omansa. Tehdä juuri se oma työ ammattitaidolla. Mitä tahansa se onkaan. Ylpeänä ammattitaidostaan. Ammattiylpeys. Ja kaikkia ammatteja tässä maailmassa tarvitaan.

Asiakkaallakin on vastuunsa. Koetapa tätä dialogia yli 7h päivässä: "Hei!" "Kahvi." "Hei!" "Muovipussi." Juuri tämä mielessä, varsinkin ruokakaupassa, yritän muodostaa dialogia ja katsekontaktia. Ja taas toisaalta, perheiden loma-aikoina negatiivinen asiakaspalaute ryöppyää, kun lomalla kaiken pitää sujua hyvin. Kun lapset riekkuu väsyä tai sokeririippuvuutta kahvilajonossa, se on helppo kaataa Korkeasaaren kesätyöntekijän niskaan. I know, been there. Äitinä myös.

Soittelin tässä viikko takaperin mansikkalaatikon hintoja lähitiloilta, ja luulisi, että nyt olisi aika panostaa asiakkaisiin. Tai vastata ystävällisesti kun kerran numero on lehti-ilmoitukseen laitettu. Näin niin kuin kuvittelisin, että nämä oli ne muutamat viikot kun isännälle rahaa kilisee. Vastaukset oli ihan ala-arvoisia, yksisanaisia. Puhelun jälkeen kutistuin pienen pienen pieneksi. Enkä uskaltanut lähteä sieltä ostamaan.

Kuvittelepa joku eurooppalainen suurkaupunki kahviloineen. Ei ne tarjoilijamiehet valkoisissa kauluspaidoissakaan aina mielistele turistitytöille, joskus nekin vaan paukauttaa espressot ja lattet pöytään sanomatta mitään. Ja sitten me ajatellaan, että oih ja voih ja lääh lääh tuota italialaista temperamenttia.

Suunnitelmia mustikassa

Olen yleensä kerännyt mustikat vanhempien aidan ulkopuolen metsistä, mutta nyt taisin vihdoin löytää mustikkapaikan täältä meiltä päin. Eikä kukaan muu ollut ehtinyt ennen. Mustikoita ja mansikoita voi toki ostaa kaupasta ympäri vuoden, mutta niiden poiminta ja pakastaminen kuuluu sarjaani Kätevä-emäntä hoitaa homman. Vaikka itikat söivätkin itsensä täyteen oikealla hyökkäyksellä.

Lapset keksivät uuden kesäherkkunsa: mehujäärasioihin mehun sekaan mustikoita, pilkottuja mansikoita, kiwiä... pakastus ja herkuttelu. Talvella marjoja puuroihin, smoothieen tai sellaisenaan. Metsässä ja pakastuksen lomassa tosin itse näin silmissäni eri valikoiman juomia. Kesäinen mansikkamargarita on yhtä hyvää talvellakin. Vaan mitä vastaavaa supermarja-mustikasta? (Taidan kaivata rentoutusta..?)

Ostacitroenpenan kaasujalka

Semmoinen maanteiden peltinen poliisikamera räpsähti tänään. Olen aina vähän miettinyt, että huomaako sen välähdystä ja nyt totean, että kyllä huomaa. Ensimmäinen ajatus oli "Voi ei, oon just menossa shoppailemaan! No se sakkohan tulee vasta myöhemmin, voin tuhlailla". Toinen ajatus oli "Voi *******. Miltähän mä näytin kuvassa?"

Ne olisi toiset sakot autoilijan historiassani 15 vuoden ajalta. Ensimmäiset tuli vuonna 2001 Hoasin eli opiskelija-asuntojen parkkipaikalla Malminkartanossa. Parkkisakko. Äidin ja isän autoa lainatessa, yhden yön parkin aikana. Muut asukkaat ne asuttivat autojaan niissä ruuduissa viikkoja ilman parkkikiekkoja. Että pitipä sattua.

Kotiin tultua lähdin lukemaan suomi24-palstaa sakkojen summista ja ylinopeuden määristä. Pitkä ketju ylinopeuksien mässäilyllä ja sakkojen välttelykeinoilla ottivat päähän. Voi juma mitä idiootteja. "Ostacitroenpena", "TeppoS" ja "Kuvaaja3"-nimimerkit, toivottavasti olette ottaneet opiksi vuodelta 2005 (keskustelujen päiväys) ja ette enää vaaranna meidän muiden matkaa.

Mies meinasi, että saan vain huomautuksen nopeusrajoituksen ja ajamani nopeuden mukaan. Samapa tuo, turvallisuus ennen kaikkea. Katsotaan kutsutaanko mua piankin tunnustamaan. Kotimatkan vaatekaupoilta ajelin vakionopeussäätimen ja rajoitusten mukaan tasan 80km/h ja koko matkan ärtynyt rekka väläytteli valojaan perässäni. Miten tässä nyt sitten pitäisi ajaa?

Kuva täältä

Kyllä mä polvi sua autan

Takana on yli kaksi viikkoa edellisestä fyssarikäynnistä. Näinä viikkoina en saanut hyppiä enkä juosta yhtään, vaan tarkoitus oli tehdä nilkkaa ja lantiota vahvistavia liikkeitä, jotta polvi ei kärsisi. Seisoin siis yhdellä jalalla, tein kyykkyjä ja lantion nostoja toisella puolella.

Fysioterapeutti on sitä mieltä, että jalkojen pituusero ei aiheuta kipua polvessa, vaan juuri nilkka ja lantio. Liikkeitä pitää toistaa ja näin saada lihasmuistiin oikea linja koko jalkaan. Hallinta hommia. Kävelylenkeillä olen aloittanut ja voin sanoa, että viiden kilometrin lenkki on tooodella psyykkistä kun keskittyy jalan linjan hallintaan. Ja asfaltista ja metsälenkistä sen verran, että metsässä linjaus voi mennä aivan vinksalleen.

48 päivää Midnight Runiin. Yritin heikkona hetkenä selvittää osallistumisen perumista tai vaikka myymistä jollekin toiselle, mutta se ei käy. Kuntoon, kuntoon, kuntoon!

Näin on. Kohti tavoitetta! Kuva täältä

Kuppi nurin

Ensimmäinen pioni kukkii. Nappasin sen heti sisälle piristämään. Olen lomaillut lasten kanssa toukokuun lopusta ja alan olla aika sirkukset esittänyt, siispä odotan miehen viikon päästä alkavaa lomaa. Vaikka voisin samalla pysäyttää ajan, sillä omaan töihin menoon ei ole kuin kolmisen viikkoa. Kesä, vapaus, en halua töihin, haluan töihin, oma aika, lapset. Ristiriitaista on. Pieni hengähdys-purkaus blogiin. 

Meidän nuorimmaisen uhmaikä on valloillaan, mieluiten hän olisi alasti aamusta iltaan, eikä ruokalappua voi laittaa koskaan. Mutta puuroa ja ruokaa on sitten paidalla ja sekin itkettää kauheasti. Suihkun jälkeen itkusta ja maahan heittäytymisestä ei tule loppua. Tahtoo tahtoo tahtoo. En halua en halua en halua. Haluan haluan haluan. Nauran sisäänpäin toisen polkiessa jalkaa. Kärsivällisyyttä. Kuppi menee nurin herkästi neiti aurinkoiselta. Mutta ulkona ei harmita mikään. Ei minuakaan, aurinko on parasta.

Isommat osaavat hetkittäin puhaltaa yhteen hiileen ja älyävät pelata pisteitä kotiin. Keräävät molemmat paninin tarroja kansioon mm-kisoista. Nyt tarvittaisiin lisää vaihtarikavereita, anyone? Ostin molemmille taas useamman tarrapaketin reippaista kotitöistä, joista muutama saatiin kansioon, loput olivat vaihtareita ja niitä on jo hirveät pinot. Ensin he käyttävät viikkorahansa ja lopulta tekevät kotitöitä eurot, messit, neymarit ja ronaldot silmissä. Alan olla aika Pro keksimään kotihommia. Tyttö täytti (yleensä tyhjentävät) täyden tiskikoneen päivällisen jälkeen ja veli kysyi puistatellen: "Meinasit sä oksentaa, oliks ällöö?"

Anoppi on käynyt meillä istuskelemassa pitkin viikkoa ja hiljalleen alkaa olla päivän puheenaiheet kerrattu viiteenkymmeneen kertaan. Per päivä. Synttäreitäni kutsuin viettämään myös omat vanhempani, ja näin kesällä ei onneksi tarvitse miettiä kakkuhässäkkää, kermaa ja mansikoita väliin ja päälle. Toimii. 

Aurinkoista viikonloppua ruudun sille puolelle!

Kesähoroskooppi

Tänään syntymäpäiväni aattona mies kysyi, että no miltä se nyt sitten tuntuu kun viimeisiä tunteja tätä ikää viedään. Eihän se missään tunnu, koen kriiseilleeni jo monta vuotta. Vertailen jatkuvasti millaista oli kymmenen vuotta sitten ja mikä on tilanne kymmenen vuoden kuluttua. Mutta on synttäreissä aina hohtoa, vähän tähtisumua ainakin.

Yritin googletella itselleni omaan tunnelmaan sopivaa horoskooppia - ihan etsimällä etsin mieleistä. Satu Ruotsalaisen kesähoroskoopin 2014 ensimmäinen lause iski: Karsi ärsykkeiden aiheuttajat minimiin. Toi on hyvä. Mielellään. Todellakin. Tällä mennään. Paitsi että mun mieskin on rapu. Kuinkas siinä sitten käy?

Kuva täältä

Tässä se horoskooppi kokonaisuudessaan.

Rapu 22.6.-22.7. 

Karsi ärsykkeiden aiheuttajat minimiin.
Rakkaus/Erotiikka: Kesäkuisten rakkauselämä on seesteisessä vaiheessa, henkinen yhteys kumppaniin muodostuu turvallisten rutiinien kautta (JUU NÄIN ON). Työkiireet ja arjen velvollisuudet verottavat kuitenkin parisuhteen yhteistä aikaa ennen juhannusta. Ravun merkissä on ollut vuoden 2014 puolella paljon uusia alkuja, intohimo, rakkaus ja vahva eroottisuus ovat monelle parille vielä tuoreita. Sinkkuravuilla on vielä mahdollisuus uuteen alkuun, upea Jupiter-vuosi tulee seuraavan kerran vasta 12 vuoden kuluttua! Kesän alku ei kuitenkaan ole mitenkään tasainen, etenkin kesäkuun puolivälissä välienselvittelyt ovat mahdollisia. Ravun hempeimmät hetket osuvat 18.-7.-12.8. väliselle ajalle (JES JES), heinä-elokuun taite suosii etenkin hääpareja. 
Loma/vapaa-aika: Kesäkuun työstressin jälkeen heinäkuun alku menee vielä ihmetellessä, mutta lomatunnelma nousee 13.7. jälkeen. Koti-, ja perhekeskeinen rapu piipahtaa lomallaan todennäköisimmin vanhempien, isovanhempien tai sukulaisten luona (NÄIN ON TARKOITUS), auton matkamittariin kertyy kilometrejä. Merkin viimeisellä viikolla syntyneet saavat upeimmat planeettakuviot kesä-heinäkuun lomailuun. 27.7. jälkeen loppukesään löytyy mukava harrastus, joka vaatii sitoutumista. Osa innostuu puutarhan hoidosta (PITÄISI KYLLÄ) tai remontista (MEIL OLIS REMPPALISTA..), osa veneilee, purjehtii tai kerää kilometrejä juoksemalla (JOO KYLLÄ, POLVI SIIS PARANEE!). Ravun parhaat matkustuspäivät ovat 27.-29.6. ja 24.-26.7 (VARAUKSET TEHTY).

Kesän kompastuskivet: Heinäkuun 1.-8. syntyneet (EN SIIS MINÄ) ovat erityisen levottomia ja alttiita merkille tyypilliselle mielialavaihtelulle. Ärhäkkyys ja impulsiivisuus tuovat parisuhteeseen omat haasteensa (HEI APUA, ME OLLAAN MOLEMMAT RAPUJA!). Merkissä 27.7. saakka liikkuva Jupiter houkuttelee tuhlaamaan, osa innostuu herkuttelemaan ja kerää kesän aikana ylimääräistä painoa (NIIN TIETYSTI).

Päiväkodin pihalla

On ollut mukavaa pitää usean vuoden tauko päiväkoteilusta. Päätin aloittaa ajoissa tytön varahoitopaikan pihaan tutustumisen. Mitä tutummat plaanit, ilman äitiäkin voi olla himpun verran helpompaa. Meillähän siis on paikka perhepäivähoidossa, mutta hoitajan pitkien lomien ja työajantasausten vuoksi varahoitoa päiväkodissa tulee olemaan usein. 

Jotenkin päiväkotien pihat ovat aina niin ankeita ja karuja, mutta aina ne lapset sytyttävät leikeillään ja mielikuvituksellaan ne eloon, sen voin sanoa jo työnkin puolesta. Neljännelle menevä isosisko oli matkassamme, ja esitteli kaikki vanhat leikkipaikkansa. "Tässä me leikittiin kotia, tässä oli keittiö, tässä nukuttiin, tässä oli apinakeinu, tosta puusta sai pihkaa lehtiin liimaksi, äiti, äiti, mä en enää jaksa roikkua niin hyvin näissä tangoissa. Sisään ja riisumaan pääsi aina vastaamalla riimi-kysymyksiin - niin kuin siili - hiili. Äiti täällä oli tosi kivaa!" 

Hyvä että oli kivaa. Jollain muullakin on ollut päiväkodin lelukatoksessa kivaa, sillä todistusaineistoa oli jäänyt: eväinä makkarapaketti ja energiajuomaa sekä ultra thin Sultan-kääre. Päiväkodin pihahan on ihan paras kutupaikka.

Lämpöö

Koko perhettä kiertää nyt kesäflunssa. Paitsi minua. Koululaiset eivät sairasta nykyään enää juurikaan, mutta viime yönä parisängystä löytyi kaksi lämpöistä köhijää.

Kävimme nappaamassa mini-annokset vitamiinia omasta aurinkoisesta rinteestä, muutama mustikka ja metsämansikka. Mustikat kypsyvät hyvää vauhtia mummolassa ja mansikat ajattelin käydä isojen kanssa poimimassa lähitilalta ehkä ensi viikolla. Kesän top 5 kuuluu mansikan itsepoiminta.

Monet ovat kesälomat aloittaneet. Itse himmailen lasten kanssa siellä ja täällä, mutta odotan kovasti koko perheen kesälomaa heinä-elokuulla. Tai siis itsehän palaan töihin elokuun alussa. Tyttö mietti tuossa yhtenä päivänä, että kun opettaja sitten syksyllä kysyy, että mitä olette tehneet loman aikana (niin, ne kysyy sitä luonnollisesti vielä nykyäänkin), hänellä on ihan loooopuuuton lista. Itse mietin, että eihän tässä olla vielä edes aloitettu. Lapsen ja aikuisen katsantakulma on niin erilainen, mutta hyvä näin.

Onneksi ihokin sai eilen aurinkoa kylmän kauden jälkeen, oi lämpö!

Kipupisteitä

Miten lähipiirin aikuisten terveyden vatvominen voi ollakin niin rasittavaa? Oireiden kuuntelua ja diagnoosien arvailua. Tekisi mieli sanoa, että "Ota itseäsi niskasta kiinni, ei sua mikään vaivaa. Usko pois. Karaistu vähän. Lopeta valittaminen. Toi on ihan pikkujuttu. Hanki jotain muuta ajateltavaa. Ei sulla mitään ole!"

Pahalta kuulostaa. En sano noin puolitutuille, vaan silloin ymmärrän, oikeasti empatisoin ja sympatisoin. Mutta omille läheisille tekisi mieli sanoa. Ei sillä, totta kai jotkut asiat pitää selvittää, mutta huokailu ja oireiden loputtoman analyysin kuuntelu nostaa vastareaktion.

Johtuuko ärsytys siitä, että en itse ole juuri sillä hetkellä se heikko? Tai että kukaan muu ei saa sairastua, vaan kaikkien muiden pitää olla vahvoja. Jotta minulla olisi kuuntelija. Minä minä minä minä minä. Jokainen huolestunut tarvitsee kuuntelijaa, mutta läheinen ei taida olla se paras. Ainakaan minä tässä mielentilassa. Onko se pelkoa tai huolta pohjimmiltaan? Kuunnellaanhan minunkin analyyseja loputtomiin.

Joskus tuli vastaan tieto, että ihmistä ärsyttää toisissa ihmisissä juuri ne piirteet, joita inhoaa itsessäänkin? Niin kuin nyt pikkuasioiden suurentelu ja vatvominen vakavaksi. Tämä analyysi oli sitten ihan tyhmää, mutta piti purkautua jonnekin. Julkaisenko vain enkö. No menköön.

Talven halkojen järjestely auttaa ärsytykseen.
Löysin myös pienen ystävän.

Lähti lapasesta

Odotin puolitoista vuotta käsityö- ja ompeluinnostusta ja tulihan se vihdoin. Väkertely lähti siitä nukkekodista. Valitsin seitsemän kivaa kangasta ja sain ommeltua verhot koululaisille pimennysverhojen seuraksi, kodinhoitohuoneen verhot, kuudet tyynynpäälliset, lyhensin nipun farkkuja, ja tärkeimmät, eli nidoin ruokapöydän tuoleihin uudet päälliset.

Tuoleissa oli aiemmin irrotettavat pestävät päälliset, mutta lukuisten pesujen myötä ruuvit pyörivät jo tyhjää, samalla vaivalla siis uudet kankaat ja uusi ilme. Eikä päällisiinkään tarvittu kuin kaksi retkeä kangasostoksille, ensimmäinen kangasvalinta meni luonnollisesti pieleen. Valinta meni pieleen sävyjen ja kuvioiden suhteen, mutta kekseliäänä ompelin kankaasta kuitenkin kodinhoitohuoneeseen verhon.

Ruokapöydän tuolien kangaspäällisillä on meillä pääasiassa yksi tärkeä kriteeri. Päivittäiset "en mä pyyhkiny käsiä tuoliin, ne oli tässä jo"-keskustelut on arkea vielä useamman vuoden, joten oranssinpunaisten ketsuppitahrojen ja vaaleiden jugurttitahrojen on sulauduttava kankaaseen. Mustahko kangas ei toimi, se oli jo useamman vuoden. Liikaa valkoisia länttejä jynssättäväksi.

Kuinka siinä lopulta kävi? Noh... nidoin vaaleaa yksiväristä kangasta ja pidin luennon:  "Kuinka syödään sotkematta." 

Day 2: ei tahroja.