Kirjoitimme rehtorille, vähän kysellen taustoja, että miksi kaikkein heikoimmissa asemissa olevat joutuvat kärsimään lukujärjestys-palapelin takia. Ymmärretään kyllä koulukyydit, iltapäiväkerhokuviot, pienryhmät, opettajan muut opetusaineet muille ryhmille. Eikä haluta puuttua opetukseen eikä vähätellä opettajien työtä. Mutta miksi? Kun sitä hetkellistä yksinoloa aamuisin vasta harjoitellaan, ja kaikki muukin on vielä niin jännittävää.
Kun meidän vanhin meni ekalle, koulu aikoi aina kahdeksan jälkeen. Siinäkin oli jännityshetki, miten tunnin tai puoli tuntia sai kulumaan ennen lähtöä. Tyttö istui sohvalla kännykkä kädessä ja katsoi nauhoitettuja Tanssii tähtien kanssa-lähetyksiä odottaen vanhemman "nyt voit lähteä"-soittoa. Puaaah.
Mutta kannatti ottaa yhteyttä. Kolme vanhempaa yhteensä antoi palautetta ja 10.30 aamu poistui. Voitto. Se on nyt 9.30. Mutta tunti vähemmän yksin. Suurin pelko on rosvojen tulo kotiin. Sanoin pojalle, että ei täällä ole rosvoja. Ai Helsingissäkö vain? Joo. Ettäs tiedätte Helsinkiläiset.
Ehkä se tästä. Mummojen soittorinki aamuille on aktivoitu.
Kuva esikoisen Back to school-bileistä |
Päiväkirjan tunnelmia viime viikolta |
Näin minä taas käytän työnantajan aikaa kun en muulloin kerkiä kommentoimaan....
VastaaPoistaMä tiedän ja uskon että koululaisten lukujärjestysten tekeminen on melkoista palapeliä. Mutta on kyllä tosi outoa että oletetaan että 10.30 aamut saadaan perheissä järjestettyä niin että pienen ei tarvitse olla kauaa yksin. En ihan tarkkaan enää muista miten meidän isojen aikana oli mutta muistan että jommalla kummalla oli ainakin niin että kasin aamuja oli paljon juuri siksi kun koululla ei ollut mahdollisuutta järkätä aamupäiviksi toimintaa mutta iltapäiväkerho löytyi johon pääsi ihan kaikki halukkaat.
Mahtavaa että asia kuitenkin järjestyi, kannattaa olla aktiivinen :)
Kiitos kommentista, mulle sopii hyvin, että käytät työnantajan aikaa. :D
PoistaOpettaja-kavereiden mielipiteet tähän on olleet, että lukkareita aletaan rakentamaan pitkälti ekaluokan tarpeista. Mutta tottakai liikkuvia osia on ihan hirveästi. Iltapäiväkerhostakaan ei ole hyötyä kun koulu loppuu kolmen aikaan! Onnea oli, että pienellä viestillä muutamalta vanhemmalta, järjestelyihin ryhdyttiinn, kiitän koulua oikeasti :)