End of an era

Vähän suureellinen otsikko, mutta niin on suureelliset tunteetkin. Ajattelin, että viimeisenä päivänä ennen töitä olisi mukava viettää vähän erilainen sunnuntai lasten kanssa. Kuvitelma idyllisestä "perhekokouksesta" kääntyikin riidaksi, mökötykseksi ja ovien paukutteluksi. Mies halusi Biltemaan (tosi kiva sunnuntaisuunnitelma), tyttö Heurekaan, poika nurmikentälle palloa potkimaan, minä keilaamaan. Pienimmälle kävi tietysti kaikki. Lisättiin ehdotuksiin vielä veneretki eväillä ja Korkeasaarikin. Jotakuinkin viisi äänestystä pidettiin. Kiristeltiin hampaita.

Koululaisten kanssa elämä ei ole enää ihan samaa kuin 4-5-vuotiaiden, joille käy kaikki. Tai muistanko väärin? Näiden kanssa vaatimukset ovat kovat, innostua ei voi vaikka haluaisikin ja pahaa mieltä pitää väkisin tuottaa ihan sisaruksen kiusaksi. Menin itsekin teekupin kanssa takaisin peiton alle. Vai onko ne vaan geenit?  Liian kovat odotukset kuitenkin ja ärsyyntynyt olo töiden alkamisesta, siinäpä asetelmaa.

Mökötettyäni tarpeeksi Minun päiväni vuoksi, varasin hohtokeilaradan keneltäkään kysymättä. Ja kas, kaikki olivat happy happy. Päätös oli tehty. Päätökset ne elämässä vaikeimpia onkin.
Päivä oli hauska. Keilailtiin, minä ja koululaiset. Poika voitti omintakeisella tyylillään heittäytyen aina maahan saattaessaan pallon matkaan. Meinasin ostaa vielä vaatteita itselle, mutta päädyin kahden muotikeikarin vaatetangoksi. Koska noista on tullut muotitietoisia?

Ei auta. Henkilökortti, työkengät, teepaketti, suklaata työkavereille. Näillä mennään.

P.S. Ainiin, on pitänyt päivittää kaksi asiaa. Suureellinen karkkilakko kesti 5 kuukautta, ratkesi ärsytyshetkenä ja on maistunut. Edelleenkään en osta omaa pussia vaan pummin muilta. Toinen asia oli se poliisien kameravalvonta. 6 päivää välähdyksestä kotiin tuli konstaapelilta huomautuskirje. 80 km alueella ajoin 87 km/h.