lauantai 23. elokuuta 2014

Yyyyteet

Viime viikolla työpaikan seinälle ilmestyi tiedonanto yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluista. Aina yhtä ilahduttavaa kiitosta työpanoksesta. Ei siinä mitään uutta ole, taloustilanne on jatkuvasti uutisissa joka alalla. Mutta täälläkin on miljoonilla rakennettu jonkun Prisman perustuksia, ja sitten päätetty olla rakentamatta kun naapurikuntaan eli lähelle sellainen tulee. Kiitos kuntapäättäjät tästä. Luvassa ei ole varmaan mitään rajuja toimenpiteitä, mahdollisesti palkattomia vapaita tai pikkulomautuksia edessä. Mutta otetaanpa tällä tavalla ilo ja työmotivaatio lasten kanssa työskenteleviltä. Tervetuloa kohtaamaan kyrsiintyneet opettajat ja hoitajat ja henkilöstö. Ihmetellään sitten yhdessä kun lapsetkaan eivät voi hyvin. Mielessä olisi muutama muu säästökohde, mutta hei, mitä me näistä ymmärrettäisi.

Oma taloustilanne on muuten aika ihana täyden palkan jälkeen. Ihana näpytellä tekstiä uudella läppärillä. Sivulehdellä selaan ebookersia tulevan hääpäivän tiimoilta. Tytölle haettiin juuri uudet kitaravermeet soittotunteja varten. Ja hei... ajattele. Tarkan markan martta - minä siis - joudun heittämään ruokaa roskiin kun ei ehditä ja muisteta kaikkea syödä. Auts. Mutta onneksi yyteet laittaa mut taas ruotuun. Ihanat yhteiset säästötalkoot.

Että sellaista ajatuksenjuoksua tänään.

2 kommenttia:

  1. No voihan yytee :/. Jospa se olisi kestettävissä.
    Mun pitäis varmaan kans laittaa uusi läppäri. N-kirjain ois kätevä blogatessa :D!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!